Miten vertautuu Richard Rhodesin kirjaan?
Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Juuri laitoin nettidivarista hankintaan. En ole siis vielä lukenut. Amazonin arvioiden mukaan pitäisi olla ihan OK tasoa. Richard Rhodesin kirjoista tykkään kyllä. Making of the Atomic Bomb ja Dark Sun: Making of the Hydrogen Bomb löytyvät molemmat kirjahyllystäni.
Timothy Snyder, Tyranniasta [20 opetusta 1900-luvulta]. Siltala 2017.
Timothy Snyder on Yalen yliopiston professori, joka meillä tunnetaan varmaankin parhaiten teoksistaan Musta maa ja Tappotanner. Ensimmäinen käsittelee holocaustia ja toinen itäisen Euroopan kohtaloa Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välissä. Tyranniasta-teoksessaan Snyder käsittele tiiviisti ja yksinkertaisesti sitä, miten helposti demokratia voidaan murentaa. Kirja on kirjoitettu pian Donald Trumpin valtaannousun jälkeen, vaikka Snyder ei Trumpia nimeltä mainitsekaan. Snyder on selkeästi ollut huolissaan Trumpin tavasta tehdä politiikkaa. Onpa Trumpista tai Snyderin mielipiteistä nykypolitiikassa mitä mieltä tahansa, Snyderin kirja on oikein näppärä tiivis lukupaketti. Se muistuttaa omalta osaltaan siitä, että demokratia on paitsi äärimmäisen tärkeää, myös kohtalaisen helppo horjuttaa, eikä meidän missään nimessä tule sortua 1990-luvulta alkaneeseen ajatteluun "historian lopusta".
Timothy Snyder on Yalen yliopiston professori, joka meillä tunnetaan varmaankin parhaiten teoksistaan Musta maa ja Tappotanner. Ensimmäinen käsittelee holocaustia ja toinen itäisen Euroopan kohtaloa Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välissä. Tyranniasta-teoksessaan Snyder käsittele tiiviisti ja yksinkertaisesti sitä, miten helposti demokratia voidaan murentaa. Kirja on kirjoitettu pian Donald Trumpin valtaannousun jälkeen, vaikka Snyder ei Trumpia nimeltä mainitsekaan. Snyder on selkeästi ollut huolissaan Trumpin tavasta tehdä politiikkaa. Onpa Trumpista tai Snyderin mielipiteistä nykypolitiikassa mitä mieltä tahansa, Snyderin kirja on oikein näppärä tiivis lukupaketti. Se muistuttaa omalta osaltaan siitä, että demokratia on paitsi äärimmäisen tärkeää, myös kohtalaisen helppo horjuttaa, eikä meidän missään nimessä tule sortua 1990-luvulta alkaneeseen ajatteluun "historian lopusta".
Heikki Ylikangas, Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa Kristian II:sta Nils Dackeen. Siltala 2021.
Tämän hetken Grand Old Man suomalaisessa historiantutkimuksessa on Heikki Ylikangas. Hän on yksi niistä, jotka uudistivat suomalaista historiantutkimusta 1980-luvulla tuomalla mikrohistorian Suomeen. Toinen mainittava henkilö tässä yhteydessä on tietenkin Antero Heikkinen. Ylikankaan mainetta (etenkin tällä palstalla) painaa tietenkin alas Huhtiniemi-polemiikki sekä miksei myöskin se talvisota-näytelmä. Kuitenkin on muistettava, että historioitsijana Ylikangas on Suomessa yksi suurista.
Kustaa Vaasasta kertovassa kirjassaan Ylikangas kuvaa Kustaata nimenomaan hänen vastustajiensa kautta. Ylikangas tulee tietenkin kuvanneeksi kirjassa Kalmarin unionin hajoamisen ja Ruotsin muuttumisen perintökuninkuudeksi ja esimoderniksi valtioksi. Tämä on kuitenkin sopivasti taustalla ja tarkastelun keskiössä pysyvät koko ajan Kustaa ja hänen kulloinenkin vastapuolensa. Teos ei varmaankaan tuo mitään hirveän uutta tutkimuksen kentälle, onpahan vain Ylikankaan näkemys ja tulkinta Kustaa Vaasasta henkilönä ja toimijana. Se on myös oikein hyvä muistuttaja siitä, että historioitsijan tulisi pyrkiä mahdollisimman pitkälti puolueettomuuteen tutkimusta tehdessään. Tämä ei tietenkään tarkoita Ylikankaan mukaan sitä, etteikö erilaisille tulkinnoille olisi sijaa (vaikka tietenkin hän omasta mielestään on oikeassa, kuten me kaikki), vaan että tulkintoja ei pitäisi tehdä nykyajan (kirjoitusajan) näkökulmasta, vaan ajankohdan konteksti on otettava huomioon.
Positiivista teoksessa on, että se pysyy hyvin rajauksessaan ja siinä on käytetty niin arkistolähteitä kuin aiempaa tutkimustakin. 296 sivua leipätekstiä on oikein näppärä paketti. Kuitenkin myös ikävä kyllä on jälleen kerran todettava, että kustannustoimittajien ammattikunta on joutunut Suomessa rappiolle. Teksti olisi kaivannut hyvän oikolukijan ja yhden stilisoinnin. Nyt siinä on jonkin verran omituisia ilmauksia, kuten "rautapallo, olipa se pyöreä tai pitkulainen" ja toistoa. Sama asia voidaan pahimmillaan kertoa alaluvun alussa ja lopussa ja vielä lopuksi kerrata luvun viimeisessä alaluvussa. Joko oikolukua ei pahemmin ole tehty tai sitten Ylikangas on kieltäytynyt muutoksista. No, iso ongelma tämä ei ole, mutta häiritsee välillä.
Kaiken kaikkiaan aivan suositeltava opus kaikille Pohjoismaiden vanhemmasta historiasta kiinnostuneille.
Tämän hetken Grand Old Man suomalaisessa historiantutkimuksessa on Heikki Ylikangas. Hän on yksi niistä, jotka uudistivat suomalaista historiantutkimusta 1980-luvulla tuomalla mikrohistorian Suomeen. Toinen mainittava henkilö tässä yhteydessä on tietenkin Antero Heikkinen. Ylikankaan mainetta (etenkin tällä palstalla) painaa tietenkin alas Huhtiniemi-polemiikki sekä miksei myöskin se talvisota-näytelmä. Kuitenkin on muistettava, että historioitsijana Ylikangas on Suomessa yksi suurista.
Kustaa Vaasasta kertovassa kirjassaan Ylikangas kuvaa Kustaata nimenomaan hänen vastustajiensa kautta. Ylikangas tulee tietenkin kuvanneeksi kirjassa Kalmarin unionin hajoamisen ja Ruotsin muuttumisen perintökuninkuudeksi ja esimoderniksi valtioksi. Tämä on kuitenkin sopivasti taustalla ja tarkastelun keskiössä pysyvät koko ajan Kustaa ja hänen kulloinenkin vastapuolensa. Teos ei varmaankaan tuo mitään hirveän uutta tutkimuksen kentälle, onpahan vain Ylikankaan näkemys ja tulkinta Kustaa Vaasasta henkilönä ja toimijana. Se on myös oikein hyvä muistuttaja siitä, että historioitsijan tulisi pyrkiä mahdollisimman pitkälti puolueettomuuteen tutkimusta tehdessään. Tämä ei tietenkään tarkoita Ylikankaan mukaan sitä, etteikö erilaisille tulkinnoille olisi sijaa (vaikka tietenkin hän omasta mielestään on oikeassa, kuten me kaikki), vaan että tulkintoja ei pitäisi tehdä nykyajan (kirjoitusajan) näkökulmasta, vaan ajankohdan konteksti on otettava huomioon.
Positiivista teoksessa on, että se pysyy hyvin rajauksessaan ja siinä on käytetty niin arkistolähteitä kuin aiempaa tutkimustakin. 296 sivua leipätekstiä on oikein näppärä paketti. Kuitenkin myös ikävä kyllä on jälleen kerran todettava, että kustannustoimittajien ammattikunta on joutunut Suomessa rappiolle. Teksti olisi kaivannut hyvän oikolukijan ja yhden stilisoinnin. Nyt siinä on jonkin verran omituisia ilmauksia, kuten "rautapallo, olipa se pyöreä tai pitkulainen" ja toistoa. Sama asia voidaan pahimmillaan kertoa alaluvun alussa ja lopussa ja vielä lopuksi kerrata luvun viimeisessä alaluvussa. Joko oikolukua ei pahemmin ole tehty tai sitten Ylikangas on kieltäytynyt muutoksista. No, iso ongelma tämä ei ole, mutta häiritsee välillä.
Kaiken kaikkiaan aivan suositeltava opus kaikille Pohjoismaiden vanhemmasta historiasta kiinnostuneille.
Pentti Sainio, Punaisia tappamassa - Nuoren valkoisen Osmo Selinheimon sota 1918. Into 2019.
Osmo Selinheimo kohosi majuriksi Suomen armeijassa. Tunnetumpi lienee hänen isoveljensä Oras Selinheimo, joka toimi mm. JR 53:n johtajana jatkosodan alkuvaiheessa. Osmo Selinheimo osallistui 18-vuotiaana vuonna 1918 Savon rintaman taisteluihin Mikkelin suojeluskunnan muodostamassa osastossa ja piti ilmeisen tarkkaa päiväkirjaa koko sodan ajan. Kirja ei kuitenkaan valitettavasti ole tuo päiväkirja, vaan "konkaritoimittaja" Pentti Sainion päiväkirjan pohjalta laatima teos. Tai siis paremminkin Selinheimon itsensä päiväkirjansa pohjalta myöhemmin laatiman käsikirjoituksen pohjalta laadittu teos.
Vahinko ei olisi suuri, jos Selinheimo tai Sainio olisivat parempia kynäilijöitä. Nyt teksti kuitenkin jää jatkuvasti vähän kömpelöksi. Lisäksi siinä on sekä nuoren Selinheimon omasta pienestä perspektiivistään tekemiä virheellisiä tulkintoja että Sainion puolivillaisia yrityksiä liittää Selinheimon tekstiä laajempaan kontekstiin. Jostain syystä mukaan on pitänyt ympätä myös Kainuun Sissit ja Urho Kekkonen, jotka tietysti taistelivat samalla suunnalla, mutta ei sitä Kekkosta kyllä Selinheimon tekstissä näy. Ja onpa vielä päätetty tehdä "infolaatikoita" (mutta ei tällä nimellä, vaan erillisinä lyhyinä välilukuina), jotka liittyvät tekstiin välillä paremmin, välillä heikommin.
Parasta teoksessa on se, miten se kuvaa tapahtumia juuri yksittäisen lukiolaisen näkökulmasta. Vielä syksyllä 1917 hän on vannoutunut keisarivallan kannattaja ja vihaa saksalaisia. Itsenäistymiseenkin hän suhtautuu vähintään varauksella. Ja sitten tammikuusta 1918 lähtien Selinheimo onkin vapaaehtoisena käymässä punaisia päin. Myös Savon rintaman sotatoimien amatöörimäisyys ja kaoottisuus välittyy hyvin teoksen sivuilta. Ongelmallisinta taas on valittu esitystapa, jota jo käsiteltiin. Myöskään kirjan otsikko tai takakannen teksti ei mielestäni ihan 100% täsmää sisällön kanssa. Mutta tietenkin kustantajan tehtävänä on yrittää myydä kirjojaan mahdollisimman paljon. Tämä lienee ollut myös syynä Kekkosen mukaantuloon.
Jos nimenomaan sisällissodan tapahtumat Savossa kiinnostavat, kannattaa lainata kirja näkökulmansa vuoksi. Sen sijaan miksikään perusteokseksi tai infopaketiksi en sitä suosittele.
Osmo Selinheimo kohosi majuriksi Suomen armeijassa. Tunnetumpi lienee hänen isoveljensä Oras Selinheimo, joka toimi mm. JR 53:n johtajana jatkosodan alkuvaiheessa. Osmo Selinheimo osallistui 18-vuotiaana vuonna 1918 Savon rintaman taisteluihin Mikkelin suojeluskunnan muodostamassa osastossa ja piti ilmeisen tarkkaa päiväkirjaa koko sodan ajan. Kirja ei kuitenkaan valitettavasti ole tuo päiväkirja, vaan "konkaritoimittaja" Pentti Sainion päiväkirjan pohjalta laatima teos. Tai siis paremminkin Selinheimon itsensä päiväkirjansa pohjalta myöhemmin laatiman käsikirjoituksen pohjalta laadittu teos.
Vahinko ei olisi suuri, jos Selinheimo tai Sainio olisivat parempia kynäilijöitä. Nyt teksti kuitenkin jää jatkuvasti vähän kömpelöksi. Lisäksi siinä on sekä nuoren Selinheimon omasta pienestä perspektiivistään tekemiä virheellisiä tulkintoja että Sainion puolivillaisia yrityksiä liittää Selinheimon tekstiä laajempaan kontekstiin. Jostain syystä mukaan on pitänyt ympätä myös Kainuun Sissit ja Urho Kekkonen, jotka tietysti taistelivat samalla suunnalla, mutta ei sitä Kekkosta kyllä Selinheimon tekstissä näy. Ja onpa vielä päätetty tehdä "infolaatikoita" (mutta ei tällä nimellä, vaan erillisinä lyhyinä välilukuina), jotka liittyvät tekstiin välillä paremmin, välillä heikommin.
Parasta teoksessa on se, miten se kuvaa tapahtumia juuri yksittäisen lukiolaisen näkökulmasta. Vielä syksyllä 1917 hän on vannoutunut keisarivallan kannattaja ja vihaa saksalaisia. Itsenäistymiseenkin hän suhtautuu vähintään varauksella. Ja sitten tammikuusta 1918 lähtien Selinheimo onkin vapaaehtoisena käymässä punaisia päin. Myös Savon rintaman sotatoimien amatöörimäisyys ja kaoottisuus välittyy hyvin teoksen sivuilta. Ongelmallisinta taas on valittu esitystapa, jota jo käsiteltiin. Myöskään kirjan otsikko tai takakannen teksti ei mielestäni ihan 100% täsmää sisällön kanssa. Mutta tietenkin kustantajan tehtävänä on yrittää myydä kirjojaan mahdollisimman paljon. Tämä lienee ollut myös syynä Kekkosen mukaantuloon.
Jos nimenomaan sisällissodan tapahtumat Savossa kiinnostavat, kannattaa lainata kirja näkökulmansa vuoksi. Sen sijaan miksikään perusteokseksi tai infopaketiksi en sitä suosittele.
tulikomento
Supreme Leader
Manun teos käännetään englanniksi. Kirjassa on samaa asiaa, mitä mm. Martti J. Kari esittää. Ryssät ovat tasankokansaa ja pyrkivät jatkuvasti laajentamaan alueitaan muiden naapurikansojen kustannuksella.
www.hs.fi
Kirjallisuus | Mauno Koiviston Venäjän idea julkaistaan ensimmäistä kertaa englanniksi, saa maailmanlaajuisen jakelun
Presidentti Koivisto kirjoitti Venäjän idean yli 20 vuotta sitten. Kirjasta tuli taas ajankohtainen Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022.
www.hs.fi
Snyderin kirjoihin en koske pitkällä tikullakaan. Tai sen verran, että vilkaisin yllä mainittua kirjaa kirjastossa ja totesin sen niin asenteelliseksi, että Yle jää toiseksi.
Aiemmin lukaisin sitä Tappotannerta. Sattui juuri samaan aikaan olemaan käsissä Raul Hilbergin The Destruction of the European Jews. Molemmissa kuvattiin paljon samoja tapahtumia. Mutta Hilbergin kuvaus oli paljon tarkempi ja samalla viileämpi. Snyder vyörytti virtana arvottavia adjektiivejä ja kun Hilbergissä esimerkiksi tapettiin, Snyderissä "murhattiin". Ja Hilberg on sentään itse juutalainen
tulikomento
Supreme Leader
Ihan viihdyttävä. Esa Anttala (eli Urpo Lempiäinen), Erkki Haltsonen ja Muisto Lassila ryssän selustassa liikenteenlaskussa. Pystyivät välittämään Päämajaan ratkaisevan tärkeät tiedot siitä, että hyökkäysvoima ja into olivat ehtymässä. Tulivat parin kuukauden reissun päätteeksi takaisin omien puolelle Vuoksen yli uimalla.
Conn Iggulden, Ateena-sarja. Otava 2021-23.
- Ateenan portit
- Suojelija
- Leijona
Conn Iggulden on taituri kirjoittamaan historiallisia romaaneja. Itselleni se Caesar-sarja ei ihan kympillä uponnut, mutta Mongoli-sarja oli täysosuma ja Ruusujen sota -sarjakin melkein. Mikäli mahdollista, tämä Ateena-sarja on ainakin tässä vaiheessa (neljäs osa on vielä tulossa) jopa parempi kuin tuo mongoleista kertonut sarja. Igguldenin tavasta kirjoittaa täytyy kuitenkin heti todeta, että mies suhtautuu historian kulkuun aika vapaamielisesti ja tiivistää tapahtumia, välillä huomattavastikin. Onneksi kirjailija kuitenkin jokaisen kirjan lopussa kertoo tekemistään muutoksista pääpiirteissään.
Ateena-sarja sijoittuu Persialaissotiin, eli siis Xerxeen sotaretkeen Kreikkaan. On Marathonin taistelu, Thermopylain sola, Ateenan palo, Salamiin meritaistelu ja Plataiain taistelu sekä Eurymedonin taistelu. Tapahtumia seurataan hierarkian huipulta, eli päähenkilöinä ovat Themistokles, Aristeides, Ksanthippos, Pausanias, Kimon, Perikles sekä Xerxes ja Mardonios. Taistelukuvaus on oikein verevää ja toimivaa. Myöskin henkilöt on kuvattu hyvin inhimillisinä, eli he tekevät virheitä ja toimivat omista lähtökohdistaan, eivät suinkaan minkään ennaltamäärätyn käsikirjoituksen mukaan. Kunhan muistaa Igguldenin tavan asettaa juonenkuljetuksen edut historiallisten faktojen edelle.
Ajanvietelukemistona arvosana noin 6/5 (ennen viimeisen osan ilmestymistä).
- Ateenan portit
- Suojelija
- Leijona
Conn Iggulden on taituri kirjoittamaan historiallisia romaaneja. Itselleni se Caesar-sarja ei ihan kympillä uponnut, mutta Mongoli-sarja oli täysosuma ja Ruusujen sota -sarjakin melkein. Mikäli mahdollista, tämä Ateena-sarja on ainakin tässä vaiheessa (neljäs osa on vielä tulossa) jopa parempi kuin tuo mongoleista kertonut sarja. Igguldenin tavasta kirjoittaa täytyy kuitenkin heti todeta, että mies suhtautuu historian kulkuun aika vapaamielisesti ja tiivistää tapahtumia, välillä huomattavastikin. Onneksi kirjailija kuitenkin jokaisen kirjan lopussa kertoo tekemistään muutoksista pääpiirteissään.
Ateena-sarja sijoittuu Persialaissotiin, eli siis Xerxeen sotaretkeen Kreikkaan. On Marathonin taistelu, Thermopylain sola, Ateenan palo, Salamiin meritaistelu ja Plataiain taistelu sekä Eurymedonin taistelu. Tapahtumia seurataan hierarkian huipulta, eli päähenkilöinä ovat Themistokles, Aristeides, Ksanthippos, Pausanias, Kimon, Perikles sekä Xerxes ja Mardonios. Taistelukuvaus on oikein verevää ja toimivaa. Myöskin henkilöt on kuvattu hyvin inhimillisinä, eli he tekevät virheitä ja toimivat omista lähtökohdistaan, eivät suinkaan minkään ennaltamäärätyn käsikirjoituksen mukaan. Kunhan muistaa Igguldenin tavan asettaa juonenkuljetuksen edut historiallisten faktojen edelle.
Ajanvietelukemistona arvosana noin 6/5 (ennen viimeisen osan ilmestymistä).
John Hilly
Ylipäällikkö
Ilmavoimien sotilasparaatien yhteydessä suorittamat ylilennot ovat paitsi näyttävää myös tarkkaa puuhaa. Kuinka tarkkaa, sen kertoo everstiluutnantti (evp) Heikki Mansikka tuoreessa muistelmateoksessaan Hornet-lentäjä (WSOY 2023): Lisää:
www.tekniikkatalous.fi
Suomalainen Hornet-lentäjä kertoo kirjassa hurjasta tilanteesta hävittäjällä: ”Ihmiset lakosivat Hämeenkadulla kuin vilja syysmyrskyssä”
Ilmavoimien ylilennot pyritään suunnittelemaan huolellisesti, mutta kaikkea voi silti sattua.
Manun teos käännetään englanniksi. Kirjassa on samaa asiaa, mitä mm. Martti J. Kari esittää. Ryssät ovat tasankokansaa ja pyrkivät jatkuvasti laajentamaan alueitaan muiden naapurikansojen kustannuksella.
Kirjallisuus | Mauno Koiviston Venäjän idea julkaistaan ensimmäistä kertaa englanniksi, saa maailmanlaajuisen jakelun
Presidentti Koivisto kirjoitti Venäjän idean yli 20 vuotta sitten. Kirjasta tuli taas ajankohtainen Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022.
Pitäisi keritä lukea
tulikomento
Supreme Leader
Luettu. Olisi voinut olla räväkämpikin mitä ennakkoon odotin. Vaatimattomista oloista lähtöisin oleva kenraali kertoo elämänfilosofiastaan. Mielenkiintoista asiaa oli mm. kuvaus 70-luvun lopulla Neuvostoliitossa suoritetusta moottoroidun jalkaväkipataljoonan komentajakurssista. Puheloinen kertoo mitenkä kaavamainen neuvostotaktiikka hämmästytti. Ihan samalla tavalla ryssä tuntuu sotivan tänä päivänäkin kun katsoo mitä Ukrainassa tapahtuu. Puheloisen osaksi tuli PV:n uudistaminen 2000-luvulla. Reserviä pienennettiin, varuskuntia lakkautettiin. Ja poliitikot leikkasivat jatkuvasti puolustusbudjettia. Kataisen hallitusta kohtaan Puheloinen esittää ehkäpä tiukinta kritiikkiään. Kirjan viimeinen kolmannes on sitten sotilaspoliittista pohdiskelua Suomesta, Venäjästä ja Natosta.
tulikomento
Supreme Leader
Ilmavoimien sotilasparaatien yhteydessä suorittamat ylilennot ovat paitsi näyttävää myös tarkkaa puuhaa. Kuinka tarkkaa, sen kertoo everstiluutnantti (evp) Heikki Mansikka tuoreessa muistelmateoksessaan Hornet-lentäjä (WSOY 2023): Lisää:
Suomalainen Hornet-lentäjä kertoo kirjassa hurjasta tilanteesta hävittäjällä: ”Ihmiset lakosivat Hämeenkadulla kuin vilja syysmyrskyssä”
Ilmavoimien ylilennot pyritään suunnittelemaan huolellisesti, mutta kaikkea voi silti sattua.
Tuli tänään postissa. On seuraavana lukulistallani. Oletan että on mukava kumppani Jyrki Laukkasen Hornet -konetyyppikirjalle.
mienkoiv
Kapteeni
Tässä kerrottiin,että joku Rajan Valmareista olisi käynyt Ranger-schoolin ja kait jäänyt Jenkkeihin.
mienkoiv
Kapteeni
Kyllä tuo viimeinen kolmannes oli pettymys. Jaarittelumaista kerrontaa.
tulikomento
Supreme Leader
Veikkaan että oli hyvin, hyvin pieni painos. Yllättävänkin avoimesti minusta kirjassa kerrottiin toiminnasta. Henkilönimiä ei tosin tietenkään paljastettu.