Lauri Paltemaa & Juha A. Vuori. Kiinan kansantasavallan historia. Gaudeamus 2012.
Jo esitellessäni
Kiinan poliittinen järjestelmä -teosta, totesin, että osa kirjoittajista on kirjoittanut myös Kiinan kansantasavallan historiasta. Tämä on nyt se mainittu teos.
Kirja pitäytyy tiukasti aiheeseensa. Kiinan historiaa ennen kommunistien valtaannousua käsitellään vain aivan välttämätön minimi, joka taustoittamiseen tarvitaan. Myöskään myöhemmin ei pahemmin rönsyillä, vaan fokus on nimenomaan Kiinassa ja ulkomaailma mainitaan vain, kun se sattuu Kiinaan vaikuttamaan. Tiukasti pysytään myös näkökulmassa, joka on kommunistisen puolueen johtoportaassa. Jonkin verran tapahtumia kuvataan myös päätöksiä toteuttaneiden tai niistä kärsineiden kautta, mutta mikään sammakkoperspektiivistä kuvattu kokijakeskeinen historiallisten tapahtumien kuvittaja tämä teos ei todellakaan ole. Eikä sieltä hallinnostakaan mitään mehukkaita paljastuksia löydy. Tämä ei suinkaan ole huono asia, ei suinkaan. Kyseessä on hyvin tiivis teos kommunistisen Kiinan vaiheista 1940-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun.
Mitään isoja paljastuksia teos ei sisällä, eikä se ole ollut tarkoituskaan. Kirjasta käy kuitenkin hyvin ilmi, että Kiinan(kin) johto on ensimmäiset 60 vuotta ollut huomattavasti moniäänisempi kuin lännessä välttämättä on tajuttu. Jopa Maon ehdottoman hegemonian aikoina, eli ennen suurta harppausta ja sen alkuvaiheessa sekä kulttuurivallankumouksen alussa, kommunistisen puolueen johdossa oli erilaisia kuppikuntia, jotka sitten ohjasivat linjaa välillä sinne, välillä tänne. Maon ajan sekopäisyys on sinänsä tuttua, joten oikeastaan kiinnostavinta olikin aika Maon jälkeen. Mielenkiintoista oli lukea, että kommunistisen puolueen suuret periaatejulistukset eivät (ainakaan vielä 2000-luvun alussa) ole mitään sanahelinää, vaan vielä 2000-luvulla koko kommunistinen puolue ja muu hallintokoneisto on voitu panna pänttäämään selkäytimeen saakka silloisen johtajan uusinta manifestia. Mielenkiintoista oli myös, että vielä Deng Xiaoping pystyi pitämään tuloerot kohtalaisen pieninä ja talouden yksityistämisen jossain määrin näpeissä, jo seuraaja Jiang Zeminin aikana korruptio ja taloudellinen eriarvoisuus räjähtivät käsiin. Tosin nuo tuloerot eivät koskeneet maaseudun ja kaupunkien vertailua, sillä maaseudun asukkaat jäivät täysin mopenosalle uudistuksissa. Valitettavasti uusin Xi Jinpingin aikaa ei teoksessa ehditä käsittelemään (johtuen julkaisuvuodesta). Olisi mielenkiintoista nähdä kirjoittajien tulkinta Xin Kiinasta osana pitkää jatkumoa.
Teksti on käytännössä silkkaa asiatekstiä ja ehkä hieman kuivahkoa. Kuitenkin asia on mielenkiintoinen ja suosittelen perehtymään teokseen, mikäli Kiina kiinnostaa.
otava.fi
fissioreaktori.wordpress.com
