Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
Hernán Cortés. Kirjeitä kuninkaalle. Into 2013. Suom. Yrjö Liimatainen.
Jo aiemmin kirjoittelin Bernal Diazin muistelmista Meksikon valloitusretkestä. Nyt lueskelin Teoksen, johon on koottu Cortesin Espanjan kuninkaalle (eli keisari Kaarle V:lle) lähettämiä kirjeitä. Vaikka Cortes kirjoitti useammankin kirjeen, tähän teokseen on koottu niistä kolme. Ensimmäinen kirje on hävinnyt ja siitä syystä sitä ei ole tähän voitukaan sisällyttää. Näillä kolmella kirjeellä tulee koko Meksikon valloitus Vera Cruzin perustamisesta Atsteekkivaltakunnan kukistumiseen katetuksi, joten rajaus on looginen.
Cortesin kirjeet eivät ole yhtä kuvailevia kuin Diazin teksti. On tietenkin muistettava, että hän kirjoitti kuninkaalle, joten tiettyyn tiivissanaisuuteen on pitänyt pyrkiä, mutta on näistäkin kolmesta kirjeestä saanut vajaat kolmesataa sivua leipätekstiä painetuksi. Cortesin versio tapahtumista on jonkin verran erilainen kuin Diazin, vaikka en teoksia rinnakkain lukenutkaan. Cortes pelaa poliittista peliä ja pyrkii varmistamaan asemansa kuninkaan silmissä. Tämän vuoksi hän selittää motiivejaan parhain päin, mutta kuitenkin kohtuullisen rehellinen, eikä hirveästi piilottele epäonnistumisiaan. Omaa kusipäisyyttään Cortes ei tietenkään mainitse, toisin kuin Diaz. Itse valloitusretken kannalta olennaista on, että Cortes mainitsee Diazia useammin isorokon, joka riehuu intiaanien keskuudessa, mutta ei monesti kyllä hänkään.
Liimataisen suomennos on toimiva ja kirjaa lukee kuin parastakin jännitysromaania. Jos vanhempi historia kiinnostaa, kannattaa tutustua silminnäkijäkuvaukseen menneestä maailmasta.
Jo aiemmin kirjoittelin Bernal Diazin muistelmista Meksikon valloitusretkestä. Nyt lueskelin Teoksen, johon on koottu Cortesin Espanjan kuninkaalle (eli keisari Kaarle V:lle) lähettämiä kirjeitä. Vaikka Cortes kirjoitti useammankin kirjeen, tähän teokseen on koottu niistä kolme. Ensimmäinen kirje on hävinnyt ja siitä syystä sitä ei ole tähän voitukaan sisällyttää. Näillä kolmella kirjeellä tulee koko Meksikon valloitus Vera Cruzin perustamisesta Atsteekkivaltakunnan kukistumiseen katetuksi, joten rajaus on looginen.
Cortesin kirjeet eivät ole yhtä kuvailevia kuin Diazin teksti. On tietenkin muistettava, että hän kirjoitti kuninkaalle, joten tiettyyn tiivissanaisuuteen on pitänyt pyrkiä, mutta on näistäkin kolmesta kirjeestä saanut vajaat kolmesataa sivua leipätekstiä painetuksi. Cortesin versio tapahtumista on jonkin verran erilainen kuin Diazin, vaikka en teoksia rinnakkain lukenutkaan. Cortes pelaa poliittista peliä ja pyrkii varmistamaan asemansa kuninkaan silmissä. Tämän vuoksi hän selittää motiivejaan parhain päin, mutta kuitenkin kohtuullisen rehellinen, eikä hirveästi piilottele epäonnistumisiaan. Omaa kusipäisyyttään Cortes ei tietenkään mainitse, toisin kuin Diaz. Itse valloitusretken kannalta olennaista on, että Cortes mainitsee Diazia useammin isorokon, joka riehuu intiaanien keskuudessa, mutta ei monesti kyllä hänkään.
Liimataisen suomennos on toimiva ja kirjaa lukee kuin parastakin jännitysromaania. Jos vanhempi historia kiinnostaa, kannattaa tutustua silminnäkijäkuvaukseen menneestä maailmasta.
tulikomento
Supreme Leader
Tulipahan luettua. Periaatteessa tosiaan samaa asiaa mitä Kari kertoo luennoillaan. Kirjassa joitain asioita käsitellään toki hieman yleisöluentoa syvällisemmin. Kirja jakaantuu karkeasti kolmeen osaan. Ensimmäisessä käydään läpi Venäjän historia varhaiskeskiajalta bolsevikkien vallankumoukseen. Toisessa osassa käydään läpi Neuvostoliiton vaiheet ja kolmannessa osassa Putlerin nousu. Kirja avaa kyllä hyvin ryssien mielenlaatua. Kumpikin kirjoittaja Kari ja Holmila painottavat sitä, että lännen ei missään nimessä tule tarkastella ja arvioida ryssiä läntisistä lähtökohdista (mitä tekee esim. Macron ja jotkut muut koko ajan). Toimivat ihan omalla logiikallaan, joka ei hevin aukene länkkärille joka uskoo mustavalkoisesti vain totuuteen ja valheeseen. Ryssät operoivat koko ajan näiden kahden käsitteen välissä.
Heinz Guderian. Sotilaan muistelmia. Otava 1956. Suom. Wolf H. Halsti.
Heinz Guderiania tuskin tällä palstalla tarvitsee pahemmin esitellä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä Saksan panssariaseen kehittäjistä ennen toista maailmansotaa ja että hän kunnostautui panssarikomentajana sekä Ranskassa keväällä 1940 että Neuvostoliitossa operaation Barbarossassa 1941. Sodan loppuvaiheessa hän toimi ensin panssariaseen tarkastajana (vastasi pitkälti panssarivoimien uudelleenorganisoinnista ja kalustamisesta kesäksi 1943) sekä Yleisesikunnan päällikkönä 1944 alkaen ja yritti saada jonkinlaista tolkkua romahtavaan itärintamaan, kunnes maaliskuun lopussa 1945 joutui lopullisesti erotetuksi.
Suomentaja Halstikin lienee useimmille tuttu. Hän toimi talvi- ja jatkosodassa esikuntatehtävissä, kunnes kesällä 1944 määrättiin JR 11:n komentajaksi, jossa tehtävässä hän ansaitsi Mannerheim-ristin Lapin sodan taisteluista. Halstin äiti oli saksankielinen, jota kautta hänellä oli saksankieli hallussaan. Lisäksi Halstillä oli kirjallisia taipumuksia, joten hän oli oikein sopiva henkilö suomentamaan Guderianin muistelmat tuoreeltaan.
Guderianin muistelmat ovat melko perusteos kaikille toisen maailmansodan historiasta kiinnostuneille, etenkin itärintaman tai Saksan ylimmän johdon osalta. Guderian käsittelee tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, sujuvasti ja selkeästi. Mikään autuaaksi tekevä lähdeteos tämä ei kuitenkaan ole, sillä Guderianin selkeitä motiiveja ovat toisaalta oman maineen puhdistaminen/turvaaminen ja vastuun sälyttäminen Hitlerille. Kiinnostavia ja uskottavia tuokiokuvia esimerkiksi Hitlerin päämajasta on kyllä tarjolla, mutta kannattaa silti muistaa, että Guderian on vain yksi muistelija muiden joukossa. Toinen iso ongelma liittyy suomennokseen. Halsti on jättänyt teoksesta pitkiä pätkiä pois ja tyytyy vain referoimaan ne erittäin lyhyesti, lähinnä parilla lauseella tai korkeintaan parilla kappaleella.
Tämä on sääli, sillä odotin teokselta ennen kaikkea sen avaamista, miten panssariarmeijakuntaa tai panssariryhmää johdetaan. Tätä ei teoksessa käytännön tasolla avata oikeastaan lainkaan, vaan vaikkapa Smolenskiinkin mennään lähinnä "Se divisioona meni sinne ja tämä divisioona meni tuonne ja GD käväisi jossain muualla ja sitten oltiinkin Smolenskissa" -tyyppisesti. Parissa kohtaa Halsti mainitsee poistaneensa tekstiä, joka hänen mielestään on liian "asiantuntevaa" normilukijalle. Olisiko näissä sitten avattu tätä puolta vähän tarkemmin.
Näin nykynäkökulmasta kiinnostavaa ja mainitsemisen arvoista on Guderianin pariinkin kertaan toistama selkeä erottelu Waffen-SS:n ja muun SS:n välillä. Guderian selkeästi tukee Hausseria ja hänen tuolloin ajankohtaista agendaansa tässä asiassa. Sepp Dietrichin kanssa Guderian on selvästi tullut toimeen. Dietrich kävi tapaamassakin Guderiania, tämän ollessa "pannassa" vuoden 1941 lopusta alkuvuoteen 1943.
Kokonaisuutena ottaen teos on kiinnostava ja oikeinkin suositeltavaa lukemista. 439 sivua kohtalaisen väljästi painettua ja sujuvaa tekstiä menee melkoisen nopeasti. Kirjan ehkäpä parasta antia ovat alkupuolen kuvaus Saksan panssariaseen ja salamasodan kehittelystä sekä kesästä 1944 kiihtyvä Saksan vääjäämätön romahdus, jonka tunnelma on varmasti ollut piinaava.
Heinz Guderiania tuskin tällä palstalla tarvitsee pahemmin esitellä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä Saksan panssariaseen kehittäjistä ennen toista maailmansotaa ja että hän kunnostautui panssarikomentajana sekä Ranskassa keväällä 1940 että Neuvostoliitossa operaation Barbarossassa 1941. Sodan loppuvaiheessa hän toimi ensin panssariaseen tarkastajana (vastasi pitkälti panssarivoimien uudelleenorganisoinnista ja kalustamisesta kesäksi 1943) sekä Yleisesikunnan päällikkönä 1944 alkaen ja yritti saada jonkinlaista tolkkua romahtavaan itärintamaan, kunnes maaliskuun lopussa 1945 joutui lopullisesti erotetuksi.
Suomentaja Halstikin lienee useimmille tuttu. Hän toimi talvi- ja jatkosodassa esikuntatehtävissä, kunnes kesällä 1944 määrättiin JR 11:n komentajaksi, jossa tehtävässä hän ansaitsi Mannerheim-ristin Lapin sodan taisteluista. Halstin äiti oli saksankielinen, jota kautta hänellä oli saksankieli hallussaan. Lisäksi Halstillä oli kirjallisia taipumuksia, joten hän oli oikein sopiva henkilö suomentamaan Guderianin muistelmat tuoreeltaan.
Guderianin muistelmat ovat melko perusteos kaikille toisen maailmansodan historiasta kiinnostuneille, etenkin itärintaman tai Saksan ylimmän johdon osalta. Guderian käsittelee tapahtumat kronologisessa järjestyksessä, sujuvasti ja selkeästi. Mikään autuaaksi tekevä lähdeteos tämä ei kuitenkaan ole, sillä Guderianin selkeitä motiiveja ovat toisaalta oman maineen puhdistaminen/turvaaminen ja vastuun sälyttäminen Hitlerille. Kiinnostavia ja uskottavia tuokiokuvia esimerkiksi Hitlerin päämajasta on kyllä tarjolla, mutta kannattaa silti muistaa, että Guderian on vain yksi muistelija muiden joukossa. Toinen iso ongelma liittyy suomennokseen. Halsti on jättänyt teoksesta pitkiä pätkiä pois ja tyytyy vain referoimaan ne erittäin lyhyesti, lähinnä parilla lauseella tai korkeintaan parilla kappaleella.
Tämä on sääli, sillä odotin teokselta ennen kaikkea sen avaamista, miten panssariarmeijakuntaa tai panssariryhmää johdetaan. Tätä ei teoksessa käytännön tasolla avata oikeastaan lainkaan, vaan vaikkapa Smolenskiinkin mennään lähinnä "Se divisioona meni sinne ja tämä divisioona meni tuonne ja GD käväisi jossain muualla ja sitten oltiinkin Smolenskissa" -tyyppisesti. Parissa kohtaa Halsti mainitsee poistaneensa tekstiä, joka hänen mielestään on liian "asiantuntevaa" normilukijalle. Olisiko näissä sitten avattu tätä puolta vähän tarkemmin.
Näin nykynäkökulmasta kiinnostavaa ja mainitsemisen arvoista on Guderianin pariinkin kertaan toistama selkeä erottelu Waffen-SS:n ja muun SS:n välillä. Guderian selkeästi tukee Hausseria ja hänen tuolloin ajankohtaista agendaansa tässä asiassa. Sepp Dietrichin kanssa Guderian on selvästi tullut toimeen. Dietrich kävi tapaamassakin Guderiania, tämän ollessa "pannassa" vuoden 1941 lopusta alkuvuoteen 1943.
Kokonaisuutena ottaen teos on kiinnostava ja oikeinkin suositeltavaa lukemista. 439 sivua kohtalaisen väljästi painettua ja sujuvaa tekstiä menee melkoisen nopeasti. Kirjan ehkäpä parasta antia ovat alkupuolen kuvaus Saksan panssariaseen ja salamasodan kehittelystä sekä kesästä 1944 kiihtyvä Saksan vääjäämätön romahdus, jonka tunnelma on varmasti ollut piinaava.
tulikomento
Supreme Leader
Itselläni on tämä lontoon murteelle käännetty versio. Ja jotkut käännöksen kömmellykset lievästi ärsyttävät.
Unohtikin mainita, että Halstillakin oli muutama aika omituinen ilmaus, etenkin joissakin nimissä oli kummallinen kirjoitusasu.
tulikomento
Supreme Leader
Tuo Halstin suomalainen käännösversio tuntuu olevan saatavuudeltaan aika kiven alla. Divareista olen koettanut etsiä isäukolleni. Äijä ei oikein kovin mielellään lontoota lueskele. Mieluummin på finskaa. Mutta saatavuus heikonlaista. Itse olen kuitenkin enkkuversioon ihan tyytyväinen, vaikka käännösvirheitä siinä minusta on.
Onko tuo sitten lyhentämätön käännös?
Onko muuten Guderianista(kaan) täysimittaista tieteelliset kriteerit täyttävää elämäkertaa? Edes saksaksi. Käsittääkseni englanniksi ainoat em. kriteerit täyttävät elämäkerrat löytyvät vain Rommelista (Irving) ja von Mansteinista (Melvin). Toisaalta esimerkiksi Modelista ei liene sellaista edes saksaksi. Yleensäkin kenraalielämäkerroissa voisivat ottaa mallia Carlo D'Esten Patton-kirjasta.
Panssari Salama
Respected Leader
Sainpa nyt minäkin luettua tämän läpi. Lukusuositus ja takuuvarma rokote örkkien disinformaatiota vastaan.
tulikomento
Supreme Leader
Oletan että on täyspitkä versio.
tulikomento
Supreme Leader
Onko tuo Butlerin kirja arkistoihin pohjautuva ja viitteistetty?
tulikomento
Supreme Leader
En ole lukenut. Fraserin luin joskus 20 vuotta sitten. Kirjoittaja oli brittiarmeijan kenraali. Lukemista odottaa myös tämän Fredrik Suuri -elämäkerta.
David Fraser (British Army officer) - Wikipedia
tulikomento
Supreme Leader
Luin tämän äsken loppuun. Ilmestyi 2020, joten Putlerin verinen täysimittainen hyökkäys Ukrainaan ei ole tässä mukana. Mutta antaa kyllä kuvan siitä, millainen natsivaltio ryssälästä on tullut. Mielenkiintoinen yksityiskohta. Ryssälän koulujärjestelmä on millä tahansa läntisellä mittarilla aivan paska. Opettajat laiskoja ja lahjattomia. Lapsia kiusataan ja simputetaan kouluissa. Aivopestään lapsia ehdottoman kuuliaisiksi tsaari-Putinille. Minkäänlaiseen kriittiseen ajatteluun ei lapsia opeteta, juuri päinvastoin. Sitten näistä lapsista kasvaa vatnik-aikuisia, jotka eivät muuta tee kuin lipittävät votkaa kotisohvalla maaten telkkarin propagandaohjelmia katsellen. Aivotonta orjakansaa nuo ryssät kyllä tosiaan ovat.
tulikomento
Supreme Leader
Linkissä PV:n kokeilutoiminnan historiaa.
tulikomento
Supreme Leader
Laitoin juuri äsken nettidivarista tilaukseen. Kekkosen Suomen toisinajattelija Kauko Kareen omistaman Alea-Kirja Oy:n kustantamat muistelmat. Teos ilmestyi 1980-luvun lopulla. Muistelija palveli Törnin jääkäreissä. Mielenkiinnolla odotan onko kirjassa millä tavalla kuvattu mm. Törniä johtajana. Muistaakseni Mauno Koivisto on kertonut ettei ainakaan hän olisi pitänyt Lauri Törniä kovin kummoisena sotilasjohtajana.
Jukka Korpela, Länsimaisen yhteiskunnan juurilla - Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn. Gaudeamus 2015.
Korpela on Itä-Suomen yliopiston historian professori. Oli laitoksen johtaja silloin kun itse opiskelin siellä, mutta organisaatio on muuttunut. Korpela on erittäin lukenut ja viisas mies, mutta myöskin melko hankala halutessaan, eikä aina muista laskeutua meidän tavallisten kuolevaisten tasolle. Hän on erittäin perehtynyt antiikin historiaan, Itä-Euroopan historiaan, Venäjän historiaan sekä myöskin ortodoksikirkon historiaan ja on myös kyseisen kirkon pappi.
Korpela on kirjoittanut tässä magnum opuksensa. Hän pyrkii selittämään länsimaisen yhteiskunnan perusteiden synnyn hamasta esihistoriasta 1500-/1600-luvulle tultaessa. Näin hän pyrkii osaltaan vastaamaan siihen probleemaan, miksi tai miten Länsi-Euroopasta (ja myöhemmin Yhdysvalloista) tuli maailmaa johtava alue/kulttuuri. Toinen pähkäilyn aihe on, mihin historiaa tieteenä tarvitaan? Reilussa kolmessasadassa sivussa ei kovin tarkkoihin yksityiskohtiin mennä, eikä se ole Korpelan tarkoituksena ollutkaan. Paremminkin hän maalaa isolla pensselillä, kommentoiden esim. Fukuyamaa, McNeillejä, Diamondia jne. Toisin kuin monesti anglosaksisissa teoksissa, Korpela ei nosta ketään vastapuolekseen. Hän on samaa mieltä Fukuyaman kanssa yhdessä asiassa, mutta eri mieltä toisessa. Sama McNeillien kanssa. Ja tietysti muidenkin.
Tässä teoksessa Korpela on malttanut pitää kielensä kurissa ja perustelee väitteensä ja tulkintansa "pienillä sanoilla" ja ymmärrettävästi. Hänen tulkinnoistaan voi tietenkin olla montaa mieltä. Kuitenkin ne ovat järkeviä ja mielestäni (käytetyillä lähteillä) hyvin perusteltuja. Lisäksi Korpela on malttanut tällä kertaa pysyä riittävän "ylätasolla". Itä-Euroopan historia oli kaikkine keskiajan slaavilaisine ruhtinaisen nimineen yksi kammotuimpia tenttikirjoja.
Hyvin lyhyt (oma tulkintani tekstistä) on, että länsimaiden nousun taustalla oli katolisen kirkon ja maallisen vallan kilpailu. Tämä johti uskonnon ja lain/hallinnon eriytymiseen, jolloin lakia voitiin kehittää. Tämä mahdollisti omaisuuksien kertymisen, koska laki takasi yksityisomistuksen, jolloin kilpailusta tieteen, taiteen ja talouden alalla tuli kannattavaa. Tätä kehitystä ei tapahtunut "Bysantissa" ja se katkesi islamilaisissa maissa noin 1100-luvulla. Venäjä taas jäi sekä bysantilaisen ortodoksian että mongolivallan (ja sen myötä myöhemmin islamin) vaikutuspiiriin, jolloin siellä alkanut samansuuntainen kehitys katkesi. Korpelan mukaan Kiovan Rus ja Novgorod olivat osa länsimaista kehitystä, kunnes joutuivat Moskovan valtapiiriin. Korpela ei tietenkään väitä, että kehityskulku olisi ollut yhtäjaksoinen ja "suunniteltu", vaan kyse oli pitkäaikaisesta kehityksestä, joka sattui johtamaan nykyään nähtävään lopputulokseen.
Mielestäni kyseessä on oikein hyvä verrokki monellekin ulkomaalaisten kirjoittamalle "kaikenselitys"-historialle. Se on myös mukavan lyhyt, mitä ei aina kaikista vastaavista voi sanoa. Suosittelen
Korpela on Itä-Suomen yliopiston historian professori. Oli laitoksen johtaja silloin kun itse opiskelin siellä, mutta organisaatio on muuttunut. Korpela on erittäin lukenut ja viisas mies, mutta myöskin melko hankala halutessaan, eikä aina muista laskeutua meidän tavallisten kuolevaisten tasolle. Hän on erittäin perehtynyt antiikin historiaan, Itä-Euroopan historiaan, Venäjän historiaan sekä myöskin ortodoksikirkon historiaan ja on myös kyseisen kirkon pappi.
Korpela on kirjoittanut tässä magnum opuksensa. Hän pyrkii selittämään länsimaisen yhteiskunnan perusteiden synnyn hamasta esihistoriasta 1500-/1600-luvulle tultaessa. Näin hän pyrkii osaltaan vastaamaan siihen probleemaan, miksi tai miten Länsi-Euroopasta (ja myöhemmin Yhdysvalloista) tuli maailmaa johtava alue/kulttuuri. Toinen pähkäilyn aihe on, mihin historiaa tieteenä tarvitaan? Reilussa kolmessasadassa sivussa ei kovin tarkkoihin yksityiskohtiin mennä, eikä se ole Korpelan tarkoituksena ollutkaan. Paremminkin hän maalaa isolla pensselillä, kommentoiden esim. Fukuyamaa, McNeillejä, Diamondia jne. Toisin kuin monesti anglosaksisissa teoksissa, Korpela ei nosta ketään vastapuolekseen. Hän on samaa mieltä Fukuyaman kanssa yhdessä asiassa, mutta eri mieltä toisessa. Sama McNeillien kanssa. Ja tietysti muidenkin.
Tässä teoksessa Korpela on malttanut pitää kielensä kurissa ja perustelee väitteensä ja tulkintansa "pienillä sanoilla" ja ymmärrettävästi. Hänen tulkinnoistaan voi tietenkin olla montaa mieltä. Kuitenkin ne ovat järkeviä ja mielestäni (käytetyillä lähteillä) hyvin perusteltuja. Lisäksi Korpela on malttanut tällä kertaa pysyä riittävän "ylätasolla". Itä-Euroopan historia oli kaikkine keskiajan slaavilaisine ruhtinaisen nimineen yksi kammotuimpia tenttikirjoja.
Hyvin lyhyt (oma tulkintani tekstistä) on, että länsimaiden nousun taustalla oli katolisen kirkon ja maallisen vallan kilpailu. Tämä johti uskonnon ja lain/hallinnon eriytymiseen, jolloin lakia voitiin kehittää. Tämä mahdollisti omaisuuksien kertymisen, koska laki takasi yksityisomistuksen, jolloin kilpailusta tieteen, taiteen ja talouden alalla tuli kannattavaa. Tätä kehitystä ei tapahtunut "Bysantissa" ja se katkesi islamilaisissa maissa noin 1100-luvulla. Venäjä taas jäi sekä bysantilaisen ortodoksian että mongolivallan (ja sen myötä myöhemmin islamin) vaikutuspiiriin, jolloin siellä alkanut samansuuntainen kehitys katkesi. Korpelan mukaan Kiovan Rus ja Novgorod olivat osa länsimaista kehitystä, kunnes joutuivat Moskovan valtapiiriin. Korpela ei tietenkään väitä, että kehityskulku olisi ollut yhtäjaksoinen ja "suunniteltu", vaan kyse oli pitkäaikaisesta kehityksestä, joka sattui johtamaan nykyään nähtävään lopputulokseen.
Mielestäni kyseessä on oikein hyvä verrokki monellekin ulkomaalaisten kirjoittamalle "kaikenselitys"-historialle. Se on myös mukavan lyhyt, mitä ei aina kaikista vastaavista voi sanoa. Suosittelen
Mielenniinnolla odotan. Ykkösosa oli melkoinen pannukakku, kun se mielenkiintoisin asia eli tekniikka oli pinnallisesti esitelty.Linkissä PV:n kokeilutoiminnan historiaa.
tulikomento
Supreme Leader
Onko tämä Mungo Melvinin Manstein -elämäkerta mistään kotoisin ?
Lost Victories löytyy kirjahyllystä ja sen viimeksi joskus 20 vuotta sitten luin. Minusta toki operaatiotaidon kuvauksena ihan mielenkiintoinen. Manstein muistelmissaan tietenkin sysää epäonnistumiset Hitlerin syyksi. Ja sopivasti unohtaa oman osuutensa holokaustin toteuttamisen auttajana.