Kirjat

Siis tämä:

 
Siis tämä:

Tämä on kiinnostava! Taisinkin jo varata kirjastosta.

Muuten, sitä Jussi Jalosen Summan tarinaa saa nyt SKS:n (www.finlit.fi) verkkokaupasta uutena hintaan 13,90 € posteineen.
 
Laitan tänne ajankohtaisuutensa vuoksi. Serhii Plokhyn uutuusteos käsittelee meneillään olevaa sotaa.

the-russo-ukrainian-war.jpg

Tässä jutustelua yleisön edessä sodasta.

 
Holmila ja Kari julkaisivat vastineen Hesarin kirja-arvostelulle, jossa herrojen tuoretta Venäjä -teosta kritisoitiin.

Onko joku lukenut sen alkuperäisen arvostelun. Kyllä kirjan näkökulma kerrotaan selkeästi alussa, joten ei se voi lukijalle yllätys olla.

Yksi asia Karin & Holmilan kirjassa pisti silmään. Kirjassa mainittiin Stalinin georgialaisuus, mutta yhdenkään "pääbolševikin" juutalaisuutta ei mainittu kertaakaan. Lähdeluettelossa näytti, että vain suomen-ja englanninkielisiä lähteitä on käytetty.
 
Onko joku lukenut sen alkuperäisen arvostelun. Kyllä kirjan näkökulma kerrotaan selkeästi alussa, joten ei se voi lukijalle yllätys olla.

Yksi asia Karin & Holmilan kirjassa pisti silmään. Kirjassa mainittiin Stalinin georgialaisuus, mutta yhdenkään "pääbolševikin" juutalaisuutta ei mainittu kertaakaan. Lähdeluettelossa näytti, että vain suomen-ja englanninkielisiä lähteitä on käytetty.

Tässäpä nämä HS:n moitteet. Ei ole vakavasti otettava tutkimus, vaan mielipidepamfletti. Ja kirjoittajat eivät arvostelijan mukaan ole mitään todellisia Venäjä-eksperttejä.

 
Prit Buttarin Jättien puristuksessa (alkuteos on "Between Giants") -kirjasta on olemassa Sampo Ahdon murskaava arvostelu. Ahto on kyllä oikeassa, mikä on sinällään harmi, sillä Buttar on mukava miekkonen sähköpostien perusteella.
Ai kiva. Mitä Ahto sitten teoksesta kirjoittaa? Nyt toteamus jää vähän irralliseksi heitoksi.

Jostain 2000-luvun alkupuolelta lähtien Ahdolla kyllä jäi levy sen verran pahasti päälle, että melkeinpä osaan arvata ennalta, vaikka tuossa vaiheessa en enää Sotilasaikakauslehteä lukenutkaan säännöllisesti.
- Joitakin saksalaisten joukko-osastojen nimiä on kirjoitettu väärin, jolloin kirja on ihan perseestä. Onhan se nyt katastrofi, jos kirjoitetaan "1056. Divisioona" kun sen pitäisi olla "1056. Geburts-Division "Das Höllige Wolf" ".
- Juutalaisten joukkomurhasta oli teoksessa oma luku. Sitten Ahto kertoo, että sitä ei ollut. Saksalaiset ovat sivistyskansaa. Sitä paitsi kommunistit olivat pääosin juutalaisia, joten kyseessä oli ainoastaan saksalaisten itsepuolustus!
- Sivistyneitä saksalaisia upseereita panetellaan kirjassa. Zukov tai Rokossovski eivät katuneet muistelmissaan!
 
Kalle Kniivilä. Putinin väkeä - Venäjän hiljainen enemmistö. Into 2016.

Kalle Kniivilä on toiminut pitkään Venäjällä ensin Kansan Uutisten, sitten ruotsalaisen Sydsvenska Dagbladetin kirjeenvaihtajana. Kummastakaan ei kannata liikaa riemastua, vaan lukea kirja ilman kummempia ennakkoasenteita. Teos on alunperin ilmestynyt ruotsiksi vuonna 2014, mutta Kniivilä on kirjoittanut sen sittemmin myös suomeksi.

Teos on erittäin ajankohtainen ja hyvä. Kniivilällä on pitkä kokemus Venäjästä ja venäläisistä ja hän osaa/uskaltaa haastatella erilaisia ihmisiä, antaa näiden puhua ja välillä jopa hieman haastaa haastateltaviaan. Omat mielipiteet ja kommentit ovat selkeästi hänen omiaan, eikä hän pistä niitä toisten suuhun. Kirjan ilmestyessä Venäjä soti jo Ukrainassa, mutta Putinia ei oltu vielä valittu presidentiksi neljännelle kaudelle 2018.

Kniivilän haastattelujen pohjalta luoma kuva Venäjästä ja venäläisistä on länsimaisittain katsottuna masentava. Tuossa vaiheessa valtaosa ihmisistä jätti jo äänestämättä, koska a) eivät halunneet ottaa kantaa politiikkaan ja b) pitivät sitä turhana, koska voittaja tiedettiin jo etukäteen. Samalla lähes kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että demokratia toimii, kaikilla on vapauksia (mielipidemittausten mukaan jopa 17% oli sitä mieltä, että vapauksia oli liikaa) ja asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Miksi siis vaihtaa tunnettu paha tuntemattomaan pahaan? Samalla ihmiset "tietävät", että länsimaat (etenkin Yhdysvallat) haluavat tuhota Venäjän ja siitä johtuu kaikki paha 1980- ja 1990-luvuilla sekä tietenkin hetkittäiset ongelmat, kuten vaikkapa 2007 Yhdysvalloista alkaneen finanssikriisin seurauksena ollut notkahdus taloudessa. Kukaan ei tunnu uskovan kehenkään (edes Putiniin), mutta silti tiedetään, että länsimaissa asiat ovat yhtä huonosti, jopa huonommin.

Kniivilä pohtii yksilön mahdollisuutta vaikuttaa sortovaltion asioihin ja missä määrin on ymmärrettävää vaihtaa vapautensa leipään. Kaikki peilautuu venäläisten mielissä 1990-luvun kaaokseen, jota vasten mikä tahansa tilanne näyttää paremmalta. Kuitenkaan Kniivilä ei anna mitään synninpäästöä tavallisille venäläisille, vaan osoittaa, tietoa on saatavilla, jos sitä haluaa. Oikein mainio teos, jonka lukee nopeasti, koska teksti on sujuvaa ja asia kiinnostavaa.
 
Heikki Tiilikainen. Kolmen rintaman mies - Seppo Tiilikainen talvisodassa, SS-Viking-divisioonassa ja Tali-Ihantalassa. Minerva 2022.

Heikki Tiilikainen on evp everstiluutnantti ja tietokirjailija sekä entinen Ruotuväki- ja Suomen Sotilas -lehtien päätoimittaja. Teoksessa esitelty Seppo Tiilikainen ei ole samaa sukuhaaraa.

Seppo Tiilikainen on lähtenyt 15-vuotiaana merille, 17-vuotiaana vapaaehtoisena talvisotaan ja 18-vuotiaana SS-vapaaehtoiseksi. Talvisodassa hän ehti tammikuussa rintamalle hyvin lyhyeksi aikaa ja haavoittui Pukitsanmäessä. Vapaaehtoisena hän kuului "pataljoonan poikiin", sai koulutuksen autonkuljettajaksi ja pääsi Miukselle saakka. Täällä hän kuitenkin sairastui keltatautiin, jota sairasti tai oli toipilaana käytännössä pataljoonan kotiutukseen saakka. Suomessa hänet sijoitettiin JR 25:een eli "Piikkirykmenttiin". Hän toimi "normaalin" rintamapalveluksen ohella divisioonan "kaukopartiossa" (jota termiä kirjoittaja jostain syystä toistuvasti käyttää). Tiilikainen kaatui Kavantsaaren suunnalla 2.7.1944.

Kirja on sinänsä mielenkiintoisesti rakennettu, että se pohjautuu pitkälti päähenkilönsä kirjoittamiin kirjeisiin kotiväelle ja teoksessa nimeämättömälle naispuoliselle kirjeenvaihtoystävälle. Teos ei kuitenkaan ole siinä mielessä hirveän kiinnostava, että päähenkilön osallistuminen varsinaisiin taisteluihin jää Suomeen, lähinnä vuosiin 1943-44. Näitä taas ei pahemmin kuvata, paitsi Tiilikaisen kaatumista. Päähenkilö ei myöskään henkilönä suoraan sanottuna ole mikään valtavan kiinnostava, vaan kirjeistä löytyy "ihan tavallinen" keskenkasvuinen, tyypillisine kipuiluineen ja pohdintoineen. Kirjoittajalle on tällä kertaa annettava kyllä sen verran risuja, että jos kyseessä on ammattimies, niin odottaisi yksityiskohtien olevan oikein. Erilliset pataljoonat eivät talvisodassa todellakaan olleet ensisijaisesti mitään täydennyspataljoonia, vaan itärajalla niitä ensilinjan joukkoja. Muutama muukin omituisuus tekstistä pomppasi. Myöskään kirjoitustyyli ei ihan 100% vakuuta. Onhan se varmaan ihan hauskaa kirjoitella pierunhajusta korsussa, mutta enpä tiedä. Minulle ei uponnut.

Teos ottaa jonkin verran kantaa siihen kysymykseen, osallistuivatko tai tiesivätkö suomalaisvapaaehtoiset holocaustista vai eivät. Ja tulee siihen johtopäätökseen, että osa varmaan tiesi (sitaatit aiemmasta kirjallisuudesta), mutta varmasti suurin osa ei osallistunut. Teoksen päähenkilön kirjeissä ei ole viittauksia tapahtumiin. Sen sijaan kirjoittaja osoittaa, kuinka etenkin toipumisvaiheessa annettu propaganda alkoi pikkuhiljaa purra ja kotiin lähteneisiin kirjeisiin ilmestyy "vapaamuurareita" ja muita vihamielisiä voimia.

Kokonaisuutena ottaen ihan luettava kuriositeetti, mutta en minä tätä omaksi ostaisi.
 
Tässä voi olla uutta näkökulmaa Marskin ritarin vaiheisiin.

Terhi Törmälehto. Taavi. Otava 2021.

Mielenkiintoinen teos. Terhi Törmälehto on Mannerheim-ristin ritari Taavi Törmälehdon lapsenlapsi. Taavi Törmälehdolta ilmestyi muistelmateos Marskin ritarin tilitys vuonna 2001 ja siitä oli pääteltävissä (jo aiemmin tiedetty) seikka, että Törmälehto ei ihmisenä ollut mikään kaikkein helpoin. Tämä teos nojaa kirjoittajansa mukaan tuohon muistelmateokseen. Ja veikkaisin, että suvun piirissä on juttuja liikkunut.

Teoksen merkittävin asia on, että se paljastaa Taavin syyllistyneen tappoon ja saaneen vankeustuomion 1967 Ruotsissa töissä ollessaan. Teos on romaani, ehken jopa "taiteellinen" romaani, jossa Taavi on ehdoton keskushahmo ja kertoja, mutta muita kertojia ovat hänen äitinsä Ruusa ja pikkuveljensä Veikko. Terhi Törmälehto muistuttaa lopussa, että kyseessä on hänen mielikuvituksensa tuote, joka pohjautuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Taistelukohtaukset ovat meneviä ja vereviä, tosin 1944 jää jostain syystä käytännössä pois. Myöskään sitä odottamaani yhteentörmäystä Halstin kanssa ei tapahdu, ei sota-aikana eikä sen jälkeen. Ruusa ja kotiväki ovat aika uskottavia pientilallisia 1930- ja 1940-luvuilta. Tuosta Veikosta on paha mennä sanomaan mitään ja veikkaisin, että hän on kaikkein vahvimmin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.

Pitäisi varmaan lukea rinnan tämän kanssa se Törmälehdon oma muistelmateos, niin voisi vertailla paremmin, missä määrin teksti noudattelee muisteluksia.

Kokonaisuutena ottaen kyseessä on mielenkiintoinen teos mielenkiintoisesta henkilöstä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään Sirenin tai vaikkapa Hasselin kirja, joten pelkäksi viihdekirjaksi tästä ei ole. Ei tosin myöskään henkilöhistoriaksi, sen verran voimakkaasti kirjailija kohteitaan tulkitsee.
 
Ai kiva. Mitä Ahto sitten teoksesta kirjoittaa? Nyt toteamus jää vähän irralliseksi heitoksi.

Jostain 2000-luvun alkupuolelta lähtien Ahdolla kyllä jäi levy sen verran pahasti päälle, että melkeinpä osaan arvata ennalta, vaikka tuossa vaiheessa en enää Sotilasaikakauslehteä lukenutkaan säännöllisesti.
- Joitakin saksalaisten joukko-osastojen nimiä on kirjoitettu väärin, jolloin kirja on ihan perseestä. Onhan se nyt katastrofi, jos kirjoitetaan "1056. Divisioona" kun sen pitäisi olla "1056. Geburts-Division "Das Höllige Wolf" ".
- Juutalaisten joukkomurhasta oli teoksessa oma luku. Sitten Ahto kertoo, että sitä ei ollut. Saksalaiset ovat sivistyskansaa. Sitä paitsi kommunistit olivat pääosin juutalaisia, joten kyseessä oli ainoastaan saksalaisten itsepuolustus!
- Sivistyneitä saksalaisia upseereita panetellaan kirjassa. Zukov tai Rokossovski eivät katuneet muistelmissaan!

Muistanko väärin, että Ahto olisi joskus kymmenkunta vuotta sitten saanut bännit Kadettikunnan Kylkirauta -lehteen ?
 
Ai kiva. Mitä Ahto sitten teoksesta kirjoittaa? Nyt toteamus jää vähän irralliseksi heitoksi.

Jostain 2000-luvun alkupuolelta lähtien Ahdolla kyllä jäi levy sen verran pahasti päälle, että melkeinpä osaan arvata ennalta, vaikka tuossa vaiheessa en enää Sotilasaikakauslehteä lukenutkaan säännöllisesti.
- Joitakin saksalaisten joukko-osastojen nimiä on kirjoitettu väärin, jolloin kirja on ihan perseestä. Onhan se nyt katastrofi, jos kirjoitetaan "1056. Divisioona" kun sen pitäisi olla "1056. Geburts-Division "Das Höllige Wolf" ".
- Juutalaisten joukkomurhasta oli teoksessa oma luku. Sitten Ahto kertoo, että sitä ei ollut. Saksalaiset ovat sivistyskansaa. Sitä paitsi kommunistit olivat pääosin juutalaisia, joten kyseessä oli ainoastaan saksalaisten itsepuolustus!
- Sivistyneitä saksalaisia upseereita panetellaan kirjassa. Zukov tai Rokossovski eivät katuneet muistelmissaan!

Ai kiva. Mitä Ahto sitten teoksesta kirjoittaa? Nyt toteamus jää vähän irralliseksi heitoksi.

Jostain 2000-luvun alkupuolelta lähtien Ahdolla kyllä jäi levy sen verran pahasti päälle, että melkeinpä osaan arvata ennalta, vaikka tuossa vaiheessa en enää Sotilasaikakauslehteä lukenutkaan säännöllisesti.
- Joitakin saksalaisten joukko-osastojen nimiä on kirjoitettu väärin, jolloin kirja on ihan perseestä. Onhan se nyt katastrofi, jos kirjoitetaan "1056. Divisioona" kun sen pitäisi olla "1056. Geburts-Division "Das Höllige Wolf" ".
- Juutalaisten joukkomurhasta oli teoksessa oma luku. Sitten Ahto kertoo, että sitä ei ollut. Saksalaiset ovat sivistyskansaa. Sitä paitsi kommunistit olivat pääosin juutalaisia, joten kyseessä oli ainoastaan saksalaisten itsepuolustus!
- Sivistyneitä saksalaisia upseereita panetellaan kirjassa. Zukov tai Rokossovski eivät katuneet muistelmissaan!
Olet sitten lukenut ihan eri juttuja. Ja kyllä, jos ne saksalaisten joukko-osastojen nimet menevät järkiään väärin, niin se kertoo kirjoittajan epäpätevyysestä. Ihan sama asia jos autokirjoittaja kirjoittaisi koko ajan kaasutinmoottorista kun pitäisi kirjoittaa ruiskutusmoottorista.

Jos aiheena on vaikkapa Kurskin taistelu, ei kirjan kuulu erillistä lukua juutalaisistakaan. Ja etsippä Ahdon kirjoitus, jossa hän väittää, ettei juutalaisten joukkomurhaa tapahtunut.

Ja jos et ole huomannut, että saksalaisia ja neuvostoupseereja käsitellään täysin eri standardin, niin sitten voisi olla optikon paikka.
 
Back
Top