Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Löysin tänään halvalla nettidivarista. Luin tämän muutama vuosi sitten ja tykkäsin. Pohjautuu Summaa puolustaneiden miesten yksityiseen kirjeenvaihtoon ja päiväkirjamerkintöihin muistaakseni. Antaa minusta ihan hyvän kuvan siitä millainen oli talvisodan suomalainen rivimies.
Näkyykö kirjassa Jalosen ideologinen tausta (=virallisesti kepulainen, mutta vaikuttaa kovin vasemmistolaiselta)?
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Mari Luukkosen poliittisen historian väitöstutkimukseen (Turun yliopisto 2022) perustuva teos Rautaesiripun varjossa, Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978 - 1990 kertoo Seppo Tiitisen kaudesta Supon päällikkönä sekä hieman ajasta ennen ja jälkeen sitä. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen mm. arkistolähteisiin laajasti perustuva teos Suojelupoliisista YYA-ajan loppupuolella.
Hyvää luettavaa tiedustelun historiasta ja YYA-Suomen ulkopoliittisesta pelistä idän ja lännen välillä kiinnostuneille.
Päälinjat referoin muistinvaraisesti täällä:
Hyvä kirja. Kirjoittelin oman näkemykseni tänne.
tulikomento
Supreme Leader
Tiitinen muistaakseni tuossa kertoo mitenkä YYA-Suomeen suhtauduttiin nihkeästi läntisten tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden taholta. Belgia taisi sitten olla ensimmäinen, joka otti Supon "siipiensä alle" ja avasi ovia läntiseen Eurooppaan.
tulikomento
Supreme Leader
Älä lue. Ei ole varmaankaan sinun poliittisten näkemystesi mukaista sotahistorian kirjoitusta. Itse tykkäsin kyllä.
tulikomento
Supreme Leader
Joo, ihan hyvä. Kyllä siellä Miljoonalinnakkeessa alkoi monella pääkoppa seota jatkuvassa rumputulessa. Ja kirja kertoo toki myös siitä, miltä tuntui konekiväärillä niittää pinoon päälle rynnistäviä piippalakkeja.
Sanavalmis Muurinen
Kenraali
Tiitisen aikana Supolle muodostui aika laajat ja tuottoisat yhteistyösuhteet länsitiedustelun kanssa jokseenkin koko läntisessä Euroopassa sekä vähän muuallakin. Belgian tiedustelupomon rooli oli Supon kansainvälisten yhteyksien avaamisessa tärkeä. Alankomaiden tiedustelupomo tarjoutui toimimaan suosittelijana Belgian suuntaan ja Belgian sanoi olevan avain yhteistyöhön suuressa osassa Eurooppaa, ja niin kävikin. Ko. belgialaisen saamista kansainvälisistä kunniamerkeistä päätellen saman palveluksen oli tehnyt monelle muullekin maalle. Harmi kun en enää vaan muista nimeä. EDIT: Suomeltakin sai komentajatason kunniamerkin.
Ja kyllä YYA-Suomen läheisyys Neuvostoliiton kanssa herätti myös epäilyksiä, joita sitten jouduttiin paikkailemaan kun selville saatiin, eikä kaikkea selville varmaan saatukaan. Monenvälisen kansainvälisen yhteistyön ensimmäinen yritys, terrorismin vastainen läntinen (ja huonosti toimiva) EY-maiden yhteistyöelin jäi Suomelta saavuttamatta osin oman jahkailun, mutta myös mahdollisesti esim. Ranskan epäilyjen vuoksi.
Kaikkineen Suomi sai kyllä paljon apuja lännestä ja varmasti toisinkin päin.
tulikomento
Supreme Leader
Tämä herra toimi Belgian turvallisuuspalvelun päällikkönä ja Seppo Tiitisen kamuna. On Wikin listan mukaan saanut tosiaan myös korkean suomalaisen kunniamerkin.
Albert Raes - Wikipedia
tulikomento
Supreme Leader
Olen ensi viikon alkupuolen Tampereella. Mielenkiinnon kohteena 1918 sotatapahtumat. Onko muuten kellään tietoa, onko sisällissodasta saatavilla missä määrin taistelukenttiä esitteleviä oppaita ja kartastoja ? Tällainen ainakin näyttäisi löytyvän.
Eino Launonen. Oinassalmen linja pitää. Into 2022.
Eino Launonen on eläkkeelle jäänyt poliisi, joka harrastaa sotahistoriaa. Hän on kirjoittanut romaanin Ilomantsin suunnan taisteluista joulukuun puolivälin kieppeillä 1939. Launonen kertoo haastatelleensa vuosien saatossa lukuisia suomalaisia veteraaneja sekä lisäksi yhtä Möhkön esikunnassa palvellutta venäläistä aliluutnanttia.
Launosen kirja edustaa tänä päivänä melko suosittua tosipohjaisen romaanin genreä. Taustatyötä on tehty paljon ja henkilöillä on todelliset esikuvat. Ilomantsin taisteluita ei ihan valtavasti ole sotakirjallisuudessamme ainakaan viime vuosina käsitelty, joten siinä mielessä kyseessä on piristävä poikkeus. Mielenkiintoinen on myös Launosen ratkaisu rajata romaani vain muutaman päivän ajanjaksoon. "Pääjuonia" teoksessa on kolme. Yhdessä kerrontalinjassa seurataan suomalaisten joukkojen toimintaa yleisellä tasolla Möhkön suunnassa. Toisessa linjassa tarkastellaan samanaikaista partiomatkaa Möhköön ja kolmannessa linjassa puna-armeijan pataljoonan koukkausta Oinassalmella taistelevien suomalaisten selustaan. Koska ajanjakso on lyhyt ja tapahtumakuvaukset pidetty kohtalaisen suppeina, kirja on nopea lukea ja tapahtumia helppo seurata. Launonen on myös liittänyt kirjaan karttoja, jotka helpottavat huomattavasti tapahtumien hahmottamista. Vaikka neuvostosotilaiden näkökulman mukaan tuominen ensin hieman oudoksuttikin, oli se kuitenkin loppujen lopuksi ihan toimiva ratkaisu.
Launonen kirjoittaa sujuvaa ja selkeää tekstiä. Ei tämä mikään unohtumaton klassikko ole, mutta on niitä paljon huonompiakin romaaneja ja myöskin sotaromaaneja tullut luetuksi. Ihan jees.
Eino Launonen on eläkkeelle jäänyt poliisi, joka harrastaa sotahistoriaa. Hän on kirjoittanut romaanin Ilomantsin suunnan taisteluista joulukuun puolivälin kieppeillä 1939. Launonen kertoo haastatelleensa vuosien saatossa lukuisia suomalaisia veteraaneja sekä lisäksi yhtä Möhkön esikunnassa palvellutta venäläistä aliluutnanttia.
Launosen kirja edustaa tänä päivänä melko suosittua tosipohjaisen romaanin genreä. Taustatyötä on tehty paljon ja henkilöillä on todelliset esikuvat. Ilomantsin taisteluita ei ihan valtavasti ole sotakirjallisuudessamme ainakaan viime vuosina käsitelty, joten siinä mielessä kyseessä on piristävä poikkeus. Mielenkiintoinen on myös Launosen ratkaisu rajata romaani vain muutaman päivän ajanjaksoon. "Pääjuonia" teoksessa on kolme. Yhdessä kerrontalinjassa seurataan suomalaisten joukkojen toimintaa yleisellä tasolla Möhkön suunnassa. Toisessa linjassa tarkastellaan samanaikaista partiomatkaa Möhköön ja kolmannessa linjassa puna-armeijan pataljoonan koukkausta Oinassalmella taistelevien suomalaisten selustaan. Koska ajanjakso on lyhyt ja tapahtumakuvaukset pidetty kohtalaisen suppeina, kirja on nopea lukea ja tapahtumia helppo seurata. Launonen on myös liittänyt kirjaan karttoja, jotka helpottavat huomattavasti tapahtumien hahmottamista. Vaikka neuvostosotilaiden näkökulman mukaan tuominen ensin hieman oudoksuttikin, oli se kuitenkin loppujen lopuksi ihan toimiva ratkaisu.
Launonen kirjoittaa sujuvaa ja selkeää tekstiä. Ei tämä mikään unohtumaton klassikko ole, mutta on niitä paljon huonompiakin romaaneja ja myöskin sotaromaaneja tullut luetuksi. Ihan jees.
Prit Buttar. Jättien puristuksessa - Taistelu Baltiasta 1941-45. Koala 2015.
Prit Buttar on näköjään toiminut lääkärinä ja oman toimen ohessa ryhtynyt kirjoittamaan kirjoja (lähinnä) sotahistoriasta. Buttar näyttää lähdeluettelon perusteella käyttäneen arkistolähteitäkin, mutta nootituksessa viitataan pääasiassa aiempaan muistelma- ja tutkimuskirjallisuuteen. Viittauksia on tehty englanninkielisten teosten lisäksi myös venäjän- ja saksankielisiin teoksiin, mutta tiedä sitten, onko kyseessä pelkkä tapa vai onko Buttarilla oikeasti kielitaitoa.
Teos itsessään on yleisesitys kolmen Baltian maan toisen maailmansodan aikana kokemasta katastrofista, kun Saksa ja Neuvostoliitto niiden miehittäjinä. Teoksen suomennetussa otsikossa tosin on heti virhe. Teos alkaa (aivan oikein) jo ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa tapahtuneesta Venäjän imperiumin hajoamisesta. Kuitenkin parempi vuosiluku tuohon alaotsikkoon olisi ollut "1939-45" sillä jo Molotov-Ribbentrop -sopimuksen aikana alueen kohtalosta käytiin vääntöä ja tosiasiallisen miehityksen alkutahdit lyötiin jo silloin.
Kirja ei mitään ihan hirveen kauheen kamalan uutta tietoa tai tulkintaa sisällä, mutta ehkäpä parasta antia Buttarin perehtyminen Baltian historiaan maailmansotien välisenä aikana. Vaikka Viro, Latvia ja Liettua monesti niputetaankin yhteen, ne ovat olleet erillisiä maita ja niiden tapahtumat ovat poikenneet toisistaan paljonkin. Buttar avaa hyvin esimerkiksi sitä, kuinka ongelmallinen kysymys se saksankielinen väestö Baltian maissa oli tai kuinka monimutkainen soppa kunkin maan itsenäistymisprosessi oli (venäjänkieliset asukkaat, kantaväestö, saksankieliset asukkaat, Saksan armeijan yksiköt ja niistä myöhemmin muodostuneet vapaajoukot, puna-armeija, länsimaiden politiikan muutokset, valkoiset venäläiset armeijat, puolalaiset jne.) Tuossa tosin pistää silmään suomentajan tökerösti käyttämä "valkovenäläiset" -termi, jolla viitataan Venäjän sisällissodan valkoisiin.
Suomalaiselle toinen huomionarvoinen seikka liittyy siviiliväestön kärsimysten kuvaukseen. Väestön kärsimät menetykset niin Neuvostoliiton vuonna 1940 aloittamissa puhdistuksissa, kesän 1941 taisteluissa, saksalaisten hallinnon aikana (etenkin juutalaisten osalta), vuosien 1944-45 taisteluissa ja lopuksi Neuvostoliiton suorittamissa puhdistuksissa sodan aikana ja sen jälkeen, ovat jotain käsittämätöntä. Vaikka niissä ei mitään uutta sinänsä olekaan, saa se jälleen kerran ajattelemaan, kuinka onnellisessa asemassa Suomi oli, kun puna-armeija ja neuvostohallinto ei päässyt maahamme.
Sotahistorian puolella Buttar rajoittuu hyvin tarkasti Baltiaan. Sodan tai edes itärintaman yleistilannetta ei käsitellä kuin vain niiltä osin, kun se on aivan välttämätöntä Baltian tilanteen kannalta, kuten esimerkiksi alkuvuonna 1944 tapahtunut Leningradin saartorenkaan murtaminen tai operaatio Bagration kesällä 1944. Teoksen rakenne on looginen ja teksti pääosin selkeää ja ymmärrettävää. Kartat ovat heikkoja ja niitä on aika vähän, joten välillä osa tapahtumista menee vähän puuroksi, kun ensin heilautetaan kokonaista armeijaryhmää ja siitä siirrytään pataljoonatasolle, jonka jälkeen koko divisioona liikkuukin sitten johonkin suuntaan. Mutta tämä on aika tutunoloinen esitystapa tämäntyyppisissä teoksissa ja luultavasti tuttua kaikille alaan perehtyneille. Aiheeseen sen kummemmin perehtymättömänä en hirveästi virheitä osaa löytää, mutta itse tulkitsisin Englannin ja Ranskan neuvotteluita Moskovassa hieman toisella tavalla kuin Buttar tekee. Käsittääkseni Baltia (ja Suomi) oltiin kyllä valmiita myymään Neuvostoliitolle, mutta neuvottelijoiden natsat eivät riittäneet omiin päätöksiin ja Saksa yksinkertaisesti tarjosi selkeämmän sopimuksen ja heti.
Ei mikään maatamullistava teos, mutta Baltian ja Puolan historiasta kiinnostuneille oikein suositeltava lukupaketti.
Prit Buttar on näköjään toiminut lääkärinä ja oman toimen ohessa ryhtynyt kirjoittamaan kirjoja (lähinnä) sotahistoriasta. Buttar näyttää lähdeluettelon perusteella käyttäneen arkistolähteitäkin, mutta nootituksessa viitataan pääasiassa aiempaan muistelma- ja tutkimuskirjallisuuteen. Viittauksia on tehty englanninkielisten teosten lisäksi myös venäjän- ja saksankielisiin teoksiin, mutta tiedä sitten, onko kyseessä pelkkä tapa vai onko Buttarilla oikeasti kielitaitoa.
Teos itsessään on yleisesitys kolmen Baltian maan toisen maailmansodan aikana kokemasta katastrofista, kun Saksa ja Neuvostoliitto niiden miehittäjinä. Teoksen suomennetussa otsikossa tosin on heti virhe. Teos alkaa (aivan oikein) jo ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa tapahtuneesta Venäjän imperiumin hajoamisesta. Kuitenkin parempi vuosiluku tuohon alaotsikkoon olisi ollut "1939-45" sillä jo Molotov-Ribbentrop -sopimuksen aikana alueen kohtalosta käytiin vääntöä ja tosiasiallisen miehityksen alkutahdit lyötiin jo silloin.
Kirja ei mitään ihan hirveen kauheen kamalan uutta tietoa tai tulkintaa sisällä, mutta ehkäpä parasta antia Buttarin perehtyminen Baltian historiaan maailmansotien välisenä aikana. Vaikka Viro, Latvia ja Liettua monesti niputetaankin yhteen, ne ovat olleet erillisiä maita ja niiden tapahtumat ovat poikenneet toisistaan paljonkin. Buttar avaa hyvin esimerkiksi sitä, kuinka ongelmallinen kysymys se saksankielinen väestö Baltian maissa oli tai kuinka monimutkainen soppa kunkin maan itsenäistymisprosessi oli (venäjänkieliset asukkaat, kantaväestö, saksankieliset asukkaat, Saksan armeijan yksiköt ja niistä myöhemmin muodostuneet vapaajoukot, puna-armeija, länsimaiden politiikan muutokset, valkoiset venäläiset armeijat, puolalaiset jne.) Tuossa tosin pistää silmään suomentajan tökerösti käyttämä "valkovenäläiset" -termi, jolla viitataan Venäjän sisällissodan valkoisiin.
Suomalaiselle toinen huomionarvoinen seikka liittyy siviiliväestön kärsimysten kuvaukseen. Väestön kärsimät menetykset niin Neuvostoliiton vuonna 1940 aloittamissa puhdistuksissa, kesän 1941 taisteluissa, saksalaisten hallinnon aikana (etenkin juutalaisten osalta), vuosien 1944-45 taisteluissa ja lopuksi Neuvostoliiton suorittamissa puhdistuksissa sodan aikana ja sen jälkeen, ovat jotain käsittämätöntä. Vaikka niissä ei mitään uutta sinänsä olekaan, saa se jälleen kerran ajattelemaan, kuinka onnellisessa asemassa Suomi oli, kun puna-armeija ja neuvostohallinto ei päässyt maahamme.
Sotahistorian puolella Buttar rajoittuu hyvin tarkasti Baltiaan. Sodan tai edes itärintaman yleistilannetta ei käsitellä kuin vain niiltä osin, kun se on aivan välttämätöntä Baltian tilanteen kannalta, kuten esimerkiksi alkuvuonna 1944 tapahtunut Leningradin saartorenkaan murtaminen tai operaatio Bagration kesällä 1944. Teoksen rakenne on looginen ja teksti pääosin selkeää ja ymmärrettävää. Kartat ovat heikkoja ja niitä on aika vähän, joten välillä osa tapahtumista menee vähän puuroksi, kun ensin heilautetaan kokonaista armeijaryhmää ja siitä siirrytään pataljoonatasolle, jonka jälkeen koko divisioona liikkuukin sitten johonkin suuntaan. Mutta tämä on aika tutunoloinen esitystapa tämäntyyppisissä teoksissa ja luultavasti tuttua kaikille alaan perehtyneille. Aiheeseen sen kummemmin perehtymättömänä en hirveästi virheitä osaa löytää, mutta itse tulkitsisin Englannin ja Ranskan neuvotteluita Moskovassa hieman toisella tavalla kuin Buttar tekee. Käsittääkseni Baltia (ja Suomi) oltiin kyllä valmiita myymään Neuvostoliitolle, mutta neuvottelijoiden natsat eivät riittäneet omiin päätöksiin ja Saksa yksinkertaisesti tarjosi selkeämmän sopimuksen ja heti.
Ei mikään maatamullistava teos, mutta Baltian ja Puolan historiasta kiinnostuneille oikein suositeltava lukupaketti.
Marksman
Luutnantti
Tämä avasi hyvin venäläisten mielenlaatua, syvälle on juurrutettu propaganda länttä vastaan.
tulikomento
Supreme Leader
Parhaillaan Tampereella. Ja kyllähän sitä tuli heti eksyttyä kirjakauppoihin ja divareihin.
Tämän Beck -tarinan filmatisoinnin olen nähnyt. Elokuvaversion nimi on Mannen på taket. Veikkaanpa että kirja on vähintään yhtä hyvä kuin elokuva.
Divarilöytö. Populaarihistoriallinen kuvaus Aatu Hitlerin viimeisistä päivistä. Tämäkin filmatisoitiin muistaakseni 80-luvun alussa. Hitlerin roolissa oli Anthony Hopkins.
Ukrainalaisen historioitsijan tuore (ilmestyi 2021) kirja Kuuban ohjuskriisistä. Käsittääkseni pohjautuu aika lailla neukkujen osalta ukrainalaisten arkistojen tietoihin. Putikka kun pani Venäjän arkistot kiinni tutkijoilta.
Tämän Beck -tarinan filmatisoinnin olen nähnyt. Elokuvaversion nimi on Mannen på taket. Veikkaanpa että kirja on vähintään yhtä hyvä kuin elokuva.
Divarilöytö. Populaarihistoriallinen kuvaus Aatu Hitlerin viimeisistä päivistä. Tämäkin filmatisoitiin muistaakseni 80-luvun alussa. Hitlerin roolissa oli Anthony Hopkins.
Ukrainalaisen historioitsijan tuore (ilmestyi 2021) kirja Kuuban ohjuskriisistä. Käsittääkseni pohjautuu aika lailla neukkujen osalta ukrainalaisten arkistojen tietoihin. Putikka kun pani Venäjän arkistot kiinni tutkijoilta.
Nestehukka
Luutnantti
Heiskasen Raimoa ketutti aikoinaan pahasti kun Suomesta ei ketään kutsuttu uuden leopardin esittelyyn. Muut puolueettomat eurooppalaismaat päästettiin kyllä paikalle. Toisaalta kun oikeat kontaktit saatiin avattua Suomen radiotiedustelun tulokset oli kovaa valuuttaa kv. tietojen vaihdossa.
tulikomento
Supreme Leader
Luin Hastingsin muutama kuukausi sitten. Oli ihan hyvä. Uutena asiana minusta siinä oli mukana myös kuubalaisten näkemyksiä.
Panssari Salama
Respected Leader
Hesarissa oli pitkä artikkeli tästä. Mielenkiintoinen pala historiaa tämäkin.