Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Hannu Takala. Taistelu Lahdesta 1918. Lahden kaupunki 1998.

Hannu Takala on työskennellyt 1990-luvulla Lahden kaupunginmuseossa ja hänen tehtävänään on ollut kartoittaa vuoden 1918 taistelupaikkoja Lahdessa. Tämä teos kertoo, mitä on löytynyt. Ei ihme, että teoksen ulkoasu toi etsimättä mieleen historianlaitoksen gradut. Maastotutkimusten lisäksi Takala on käyttänyt melkoisen laajaa arkisto- ja julkaistua aineistoa. Ehkäpä tärkein arkistolähde on Itämerendivisioonan arkisto (vanhasta) Sota-arkistosta.

Takala käy läpi taistelujen osapuolet, etenkin punakaartin osastojen muodostamisen alueella. Vastapuolelta esiin nousee poikkeuksellisen selkeästi saksalainen Bradensteinin maihinnousuosasto/prikaati (molempia nimiä käytetään), joka kantoi päävastuun taisteluista Lahden alueella. Merkillepantavaa on, että Suomessa tunnetumpi Kalmin osasto ei Lahdessa varsinaisiin taisteluihin osallistunut.

Vaikka paksusta tiiliskivestä ei kysymys olekaan, on Takala onnistunut kirjoittamaan mielestäni laadukkaan tutkimuksen Lahden tapahtumista. Tässä on auttanut se, että hän on kyennyt rajaamaan aiheen todella tarkkaan ja pysynyt rajauksessaan. Myös saksalaisten vähintäänkin riittävän tarkat arkistolähteet ovat auttaneet asiassa.
 
Timo Malmi. Rynnäkkö läpi Tampereen - Kaupunki kiirastulessa 1918. Traff kustannus Oy 2011.

Tampereen taistelu keväällä 1918 oli siihen saakka Pohjoismaiden sotahistorian suurin. Timo Malmi keskittyy kuvaamaan taistelusta yhden komppanian yhtä päivää, eli Melinin komppanian hyökkäystä Kalevankankaalta Tampereen kaupungin läpi Näsilinnaan. Kyseessä oli yritys ratkaista Tampereen taistelu ja tarkoitus oli, että Melinin perässä tulisi muita osasto. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan komppania juoksi yksin läpi punaisten hallitseman Tampereen ja kävi epätoivoista selviytymistaisteluaan Näsilinnassa. Seuraavana yönä komppanian rippeiden onnistui paeta/vetäytyä omalle puolelle.

Tarina sinänsä on kerrottu jo useammassakin teoksessa aiemmin. Melinin komppanian hyökkäys oli legenda jo vuonna 1918. Malmin teos kuitenkin sinänsä puolustaa mielestäni paikkansa. Siinä käydään useamman eri lähteen avulla läpi tapahtumia ja sidotaan ne selkeästi paikkoihin. Mikään valtava eepos ei ole kyseessä, vaan pienikokoinen 115-sivuinen "vihkonen", josta kuvitus vie huomattavan osan.

Teos oli oikein mukava pikku välipala, jota suosittelen aiheesta kiinnostuneille, vähän niin kuin lähtökohdaksi. Jos aihe on hallussa, niin ei välttämättä. Tämän avulla on helppo suorittaa pikku päivämarssi Tampereen halki Melinin komppanian hengessä. Oikeaan tunnelmaan virittyäkseen voi laittaa päälleen mahdollisimman heikot vaatteet sulautuakseen paikallisiin, kuten Mekin miehiä ohjeistettiin. Tai vastaavasti voi tietysti laittaa päälle sarkaa ja kuusenhavun hattuun.
 
Viimeksi muokattu:
Julija Mendel. Taistelu vapaudesta - Ukrainan tie kohti demokratiaa ja rauhaa. Docendo 2022. Suom. Antti Immonen.

Julija Mendel on ukrainalainen toimittaja, joka on toiminut useiden länsimaisten tiedotusvälineiden kirjeenvaihtajana Ukrainassa ja sittemmin Volodymyr Zelenskyn lehdistösihteerinä ja tiedottajana vuosina 2019-21. Mendel on asemansa vuoksi Zelenskyn entisiä sisäpiiriläisiä, mutta ei kuitenkaan ns. "vanhaa kaartia", eli hän ei ole ollut Zelenskyn mukana ennen tämän presidentiksi nousua.

Teos on kuvaus Zelenskyn noususta presidentiksi, Ukrainan ongelmista ennen sotaa, Venäjän sodasta Ukrainaa vastaan sekä Mendelin urakehityksestä. Tapahtumia ei käydä läpi järjestelmällisen kronologisesti tai temaattisesti, vaan tietyllä tavalla teoksesta tulee mieleen esseekokoelma. Luvut sinänsä liittyvät toisiinsa ja muodostavat järkevän kokonaisuuden, mutta ne voisi ainakin osaksi lukea melko summittaisessa järjestyksessä, ilman että lukukokemus pahemmin kärsii.

Mendel kuvaa hyvin niitä valtavia ongelmia, joita Ukrainalla oli jo ennen Venäjän aloittamaa sotaa. Korruptio, vanhakantaisuus, kehittymättömyys, Neuvostoliiton koko perintö. Hän myös avaa onnistuneesti, miksi Zelensky valittiin presidentiksi uuden ajan airueena. Kuitenkaan Mendel ei sorru palvomaan ja ylistämään Zelenskyä kritiikittömästi, vaan avaa myös hänen hallintokautensa ongelmia. Silti kaiken taustalla on jatkuvasti "Venäjä, Venäjä, Venäjä." Mendel itse joutui Venäjän informaatiohyökkäyksen kohteeksi, kun venäläiset tiedotusvälineet väittivät hänen olevan raskaana Zelenskylle. Kirjaa kirjoittaessa sota on pahasti kesken, eikä edes Harkovan suunnan vastahyökkäystä mainita.

Kyseessä ei ole mikään tutkimus, eli tarkkaa faktaa on turha odottaa, mutta tämä oli ihan mielenkiintoinen teos Ukrainan lähimenneisyydestä, ihmisistä ja kulttuurista kiinnostuneille. Immonen on kääntänyt teoksen siinä mielessä onnistuneesti, että sen kieliasussa on selkeästti tietty itäeurooppalainen nuotti. Tämä vaatii välillä vähän orientoitumista, mutta ei sinänsä vaikeuta ymmärtämistä.
 
Viimeksi muokattu:
Mirkka Lappalainen. Pohjoisen noidat - Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Otava 2018.

Mirkka Lappalainen on suomalaisten "nykypolven" historioitsijoiden kärkeä. Hän on erikoistunut uuden ajan alkuun Ruotsissa. Pohjoisen noidat alkaa kertomuksena Ruotsia riivanneesta noitahysteriasta 1600-luvulla ja muuttuu yleiseksi oikeuden, totuuden ja maailmankuvan pohdiskeluksi. Lappalainen avaa hyvin sen, kuinka Ruotsi oli poikkeus 1600-luvun Euroopassa (maailmassa). Ruotsalainen virkakoneisto toimi, pyrki olemaan oikeudenmukainen ja tasapuolinen ja oli jokaisen saavutettavissa. Kuitenkin noituus, etenkin Ruotsissa virinnyt Blåkulla-hysteria, oli jotain, jota oikeuslaitos ei kyennyt käsittelemään. Noituussyytteitä oli nostettu aiemminkin, kuten myös myöhemmin ja niistä yleensä selvittiin hautaamalla koko juttu elävältä. Vain niissä harvoissa tapauksissa, kun toista ihmistä vahingoittamaan pyrkivä noituus kyettiin todistamaan vaikkapa silminnäkijöiden tai tunnustuksen avulla, prosessi lähti liikkeelle. Yleensä näin ei ollut, joten syytökset taputeltiin tasaisiksi. Kidutusta ei Ruotsissa juurikaan käytetty, koska sitä pidettiin hyvin epäluotettavana keinona. Nyt kuitenkin hysterian levitessä, tilanne muuttui. Perinteiset oikeuslaitokset korvattiin komiteoilla, lapset ja vähäjärkiset saivat todistaa, syytettyjä (ja todistajia) kidutettiin yms. Ruumiita tuli, joskaan ei ihan niin paljon kuin jälkipolvet ovat muistelleet. Lappalainen avaa hyvin tätä prosessia ja kuvaa sitä ihmisten ja hallintokoneiston särkymisenä ajan paineessa. On 30-vuotista sotaa, uskonpuhdistusta, nälänhätää, ruttoa ja kaikkea pahaa. Kuningatar Kristiinan holhoojahallitus ei vain pysy enää menossa mukana ja joutuu reagoimaan tavalla, jota edes itse ei halua.

Loppupuolella kirjaa Lappalainen sitten laventaa näköalaa reippaasti ja keskittyy Suomeen. Täällä ei mitään Blåkulla-höpötyksiä näkynyt, vaan noidat olivat reippaita karvakulli-miehiä, jotka halusivat naapurille pahaa ja itselle hyvää. Tämä osio mielestäni hajoaa liikaa ja alkaa välillä pelkistyä lähinnä tapausluetteloksi. Seikka jota pahentaa se, että iso osa tuomioiden hovioikeuden päätöksistä on tuhoutunut Turun palossa, joten vain käräjäoikeuden päätökset tunnetaan. Niinpä tapaus toisensa jälkeen jää auki.

Mielestäni Pohjoisen noidat ei ihan nouse vaikkapa Pohjolan leijonan tasolle, vaikka hyvå onkin. Se on oikein hyvä teos 1600-luvun ajatusmaailmaan ja oikeudenkäyttöön perehtymiseen. Kuitenkin tietty hajanaisuus jää vaivaamaan, eikä kyseessä ole täydellinen teos.
 
Ioan M. Lewis. Somalia ja Somalimaa - Kulttuuri, historia ja yhteiskunta. Gaudeamus 2014. Suom. Leif Sundström.

Ioan Lewis tutki Somalimaata jo vuonna 1955 ja julkaissut Somalian alueesta lukuisia teoksia. Somalia ja Somalimaa ihan jees yleisesitys, jossa alueen hyvin pirstaleista kulttuuria, etnisiä ryhmiä, lähes olematonta yhteiskuntaa ja 1880-luvulta alkaen myös historiaa esitellään. Lewistä tosin on myös kritisoitu näkemyksistään, koska hän on keskittynyt nimenomaan Somalimaan suuntaan, josta taas etelä poikkeaa huomattavasti, minkä tosin Lewis itsekin toteaa. Mikään autuaaksitekevä teos ei ole eikä edes yritä olla, mutta se avaa hyvin Afrikan sarven alueen pirstoutunutta väestöä ja yhteiskuntaa, jotka ovat jatkuvassa muutoksen vellonnassa ja kaikkien konfliktissa kaikkia vastaan. Yritä siinä nyt sitten luoda järkevää yhteiskuntaa, kun ainoa varma asia on, että kaikki pyrkivät lyömään puukkoa kaikkien selkään.

Hirveän miellyttävä lukuelämys kirja ei ole, mutta on mielestäni ihan toimiva yleisesitys Somalian ja sen lähialueen kehityskuluista 1800-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle.
 
Sainpa juuri äänikirjana päätökseen. Pohjustaa hyvin Suomen tietä itsenäisyyteen, kivisiä alkuvuosia ja yhteiskunnan kahtiajakautumista jossa osalla on nälkä ja osalla vain vähemmän nälkä - eniten murtoja ja ryöstöjä tehtiin leipomoihin... Saa mielikuvituksen laukkaamaan, miten pienestä nuo erot lopulta oli kiinni - työläisten oloja parannettiin työaikalailla, mutta samalla se tarkoitti tulojen tippumista. Alleviivaa hienosti myös itärajan tilannetta sotien välisenä aikana, vuosi kuin se paljon puhuttu seula kunhan vain tiesi oikean paikan. Lähtötilanne tulee selväksi, avainhenkilöiden historia kerrotaan sujuvasti ja lopulta pohdiskellen yhdistetään kaikki nykyajassa, eikä nykyäänkään kaikki ole aivan mustavalkoista.

Hetkittäin oli hieman sekava, pomppiva tunne kuunnellessa, mutta johtunee vain omasta äänikirjakokemattomuudesta - äänikirjan kelaaminen on perseestä verrattuna e-kirjaan, analoginiteestä puhumattakaan. Loppupuolella vasta tajusin, että kirjoittajahan oli Vasara-Halminen, eipä juuri häirinnyt.

4549624.jpg

Nyt jatkaa Martti Backman, Hirmuinen aika - saksalaismielinen vastarinta 1944-1948.
 
Naser Khader ja Stig Matthiesen. Verta vuotava sydän - Arabikevät ja sen hiipuminen. Kirjataimi 2016. Suom. Aino Pääsky.

Naser Khader on palestiinalaistaustainen syyrialainen, joka asuu Tanskassa. On kirjailija, toimittaja ja entinen kansanedustaja. Stig Matthiesen on toimittaja, jonka osuutta kirjaan ei pahemmin avata, mutta varmaankin ollut toimittamassa teosta.

Khader avautuu kirjassa arabina olemisen haasteista. Vaikka hänkään ei täysin pääse irti arabinationalistisesta "ideaalikuvasta", hän kuitenkin haastaa hyvin voimakkaasti ajatuksen yhdestä arabikansasta. Teos avaa hyvin, kuinka monikasvoinen arabimaailma tosiasiassa on, vaikka länsimaalaisille helposti näyttäytyykin kovin yhtenäisenä. Esimerkkinä toimikoon kieli. Marokon arabia on jotain ihan muuta kuin Irakin arabia. Itselleni avautui, että lisäksi on erikseen kehitetty standardiarabia kirjakieleksi, joka ei missään maassa ole kenenkään äidinkieli, kuitenkin tuo stadardiarabia on käytännössä sama kaikkialla, paitsi että erikseen on Kairon arabia, jota lähes kaikki osaavat, koska se oli pitkään elokuvien ja TV:n valtakieli. Lisäksi Koraanin klassinen arabia on vielä jotain ihan muuta, eikä sitä käytetä enää normikäytössä missään.

Islamin reformaatiota Khader odottaa kovasti. Hänen taustansa näkyy siinä, että tekstissä ei haasteta islamin klassista syntytarinaa, vaan se otetaan annettuna. Sen sijaan muuten islamin ortodoksista tulkintaa haastetaan kovastikin ja ollaan sitä mieltä, että islamin opetuksia pitäisi ryhtyä tulkitsemaan symboleina, kuten kristinuskossa, sillä 600-luku ja 2000-luku ovat kovin erilaisia ympäristöjä.

Myös demokratia-kehitystä Khader kannattaa kovasti. Teos onnistuu ehkä parhaiten siinä, miten kuvaa arabikevään epäonnistumista. Vaikka kansalaiset kannattivat vapauksia ja moniäänisyyttä, useimmiten valtaan nousivat tiukkapipoiset muslimijärjestöt, jotka ottivat vallan lujasti omiin näppeihinsä. Tämä johtui Khaderin mukaan siitä, että esim. muslimiveljeskunnalla oli kaikkein paras verkosto valmiina vaaleja varten. Kun näitä järjestöjä oli vainottu entisten vallanpitäjien aikaan, oli luonnollista, että kansalaiset ajattelivat näiden tarjoavan vaihtoehdon entiselle. Kuvaava on kertomus nuoresta miehestä, joka haluaa Egyptiin Sharia-lain, koska se tarkoittaa vapautta. Eli hänellä ei ole mitään käsitystä, mikä muslimiveljeskunnan todellinen tavoite on, hän vain ajattelee (tai hänelle on kerrottu), että nyt kaikki muuttuu erilaiseksi kuin ennen. Pieneen mieleenkään ei juolahda, että tilanne voikin muuttua vielä huonommaksi, koska se oppositio ajaakin vielä tiukempaa kontrollia kuin aiempi hallinto.

Mielenkiintoinen kirja, joka ei kyllä todellakaan ole mikään tutkimus, vaan Khaderin henkilökohtainen mielipidekirjoitus. Teos koostuu hyvin lyhyistä luvuista, jotka voi lukea lähes missä järjestyksessä tahansa. Kahder on toiveikas, mutta ehkä vähän naivi. Silti toiveikkuuttakin maailmassa tarvitaan, eikä Khader etenkään sorru syyttämään ulkopuolisia arabimaailman ja islamin ongelmista, vaan kuvaa ne nimenomaisesti sisäsyntyisinä.
 
EK kirjoitti:
Hannu Takala. Taistelu Lahdesta 1918. Lahden kaupunki 1998.

Hannu Takala on työskennellyt 1990-luvulla Lahden kaupunginmuseossa ja hänen tehtävänään on ollut kartoittaa vuoden 1918 taistelupaikkoja Lahdessa. Tämä teos kertoo, mitä on löytynyt. Ei ihme, että teoksen ulkoasu toi etsimättä mieleen historianlaitoksen gradut. Maastotutkimusten lisäksi Takala on käyttänyt melkoisen laajaa arkisto- ja julkaistua aineistoa. Ehkäpä tärkein arkistolähde on Itämerendivisioonan arkisto (vanhasta) Sota-arkistosta.

Takala käy läpi taistelujen osapuolet, etenkin punakaartin osastojen muodostamisen alueella. Vastapuolelta esiin nousee poikkeuksellisen selkeästi saksalainen Bradensteinin maihinnousuosasto/prikaati (molempia nimiä käytetään), joka kantoi päävastuun taisteluista Lahden alueella. Merkillepantavaa on, että Suomessa tunnetumpi Kalmin osasto ei Lahdessa varsinaisiin taisteluihin osallistunut.

Vaikka paksusta tiiliskivestä ei kysymys olekaan, on Takala onnistunut kirjoittamaan mielestäni laadukkaan tutkimuksen Lahden tapahtumista. Tässä on auttanut se, että hän on kyennyt rajaamaan aiheen todella tarkkaan ja pysynyt rajauksessaan. Myös saksalaisten vähintäänkin riittävän tarkat arkistolähteet ovat auttaneet asiassa.
Klikkaa laajentaaksesi...

Toukokuussa kävin Lahden Tv- ja radiomuseolla. Mäen laella missä museo sijaitsee, on nähtävillä vuoden 1918 poteroita ja taisteluhaudan pätkiä.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Kööpenhaminan reissulla poikkesin paikallisessa planetaariossa. Tämä kirja lähti sieltä matkaan. Esittelee tekstein ja kuvin kaikki avaruuskeskukset joista on laukaistu raketteja avaruuteen. Eksoottisia paikkoja on myös mukana kuten Israelin, Pohjois-Korean ja Iranin avaruuskeskukset.

41vrpZ11giL._SX392_BO1,204,203,200_.jpg
 
Ilkka Saari. Rautapaita ja miekka - Normannien jalanjäljillä Sisiliassa. Otava 1996.

Ilkka Saari on kirjaa julkaistaessa ollut YLE:n palveluksessa. Älköön sitä luettako hänelle tässä yhteydessä viaksi. Hän on myös asunut Italiassa ja liikuskellut pitkin poikin teoksensa tapahtumapaikkoja.

Teos kertoo normannien kuningaskunnan synnystä ja tuhosta Sisiliassa noin vuodesta 999 noin vuoteen 1250. Teos ei sinänsä täytä tieteellisen tutkimuksen kriteereitä, mutta on vetävästi kirjoitettu, selkeä ja looginen yleisesitys normannihallinnosta Sisiliassa ja Etelä-Italiassa keskiajalla. Lopun lähdeluettelosta päätellen Saari on perehtynyt lähde- ja tutkimuskirjallisuuteen melkoisen kattavasti. Lisäksi paikan päällä käyminen ja kerronnan sitominen paikkoihin, tuo teokseen oman ulottuvuutensa. Lähtökohtaisesti Saari on tekstissään asialinjalla, eikä lähde värittämään tapahtumia, mutta sanotaanko näin, että näitä juonenkäänteitä ei kyllä parempikaan fantasiakirjailija keksisi. Teos myös avaa hyvin sitä, kuinka vahva islamilainen/arabialainen vaikutus Sisiliassa oli ennen normannivalloitusta. Myös bysantin/kreikkalaisuuden vaikutus Etelä-Italiaan unohtuu usein.

Hyvä ja mielenkiintoinen teos normanneista, ritareista ja keskiajasta kiinnostuneille.
 
Divarilöytöinä sangen edullisesti Paavo Talvelan muistelmat. Sanitoitu näitä on ihan varmasti, mutta oletan että melko autenttiset nyt kuitenkin.

d2_1345515_0.jpg
 
tulikomento kirjoitti:
Divarilöytöinä sangen edullisesti Paavo Talvelan muistelmat. Sanitoitu näitä on ihan varmasti, mutta oletan että melko autenttiset nyt kuitenkin.

Katso liite: 79676
Klikkaa laajentaaksesi...
Asiasta kirjoitti Sampo Ahto kirja-arvostelussaan yhdestä Lasse Laaksosen kirjasta. Talvela-kirjanhan toimittivat Ahto ja Vilho Tervasmäki. Ahto kirjoitti, etteivät he varsinaisesti "sanitoineet" Talvelan sanomisia, mutta myönsi, että suvun pyynnöstä he jättivät pois tekstin, jossa, Talvela ylisti Hitleriä liikaa. Ahto kyllä myönsi, että jos toimittajana olisi ollut Laaksonen, niin sitä ei olisi jätetty pois.
 
Sigma957 kirjoitti:
Asiasta kirjoitti Sampo Ahto kirja-arvostelussaan yhdestä Lasse Laaksosen kirjasta. Talvela-kirjanhan toimittivat Ahto ja Vilho Tervasmäki. Ahto kirjoitti, etteivät he varsinaisesti "sanitoineet" Talvelan sanomisia, mutta myönsi, että suvun pyynnöstä he jättivät pois tekstin, jossa, Talvela ylisti Hitleriä liikaa. Ahto kyllä myönsi, että jos toimittajana olisi ollut Laaksonen, niin sitä ei olisi jätetty pois.
Klikkaa laajentaaksesi...

Keskustelua käytiin näemmä jo 70-luvulla. Mauno Jokipii ja Osmo Apunen tarinoivat.

yle.fi

Paavo Talvelan sotamuistelmat

Paavo Talvelan muistelmista odotettiin sensaatiota
yle.fi yle.fi
 
Iso-Mursu kirjoitti:
Onkohan mitään kirjallisuutta Puolan sovietsoinista
Klikkaa laajentaaksesi...
Jotain Timothy Snyderiä tai Anne Applebaumia lähtisin kokeilemaan. Varmaan Kommunismin musta kirja mainitsee myös asiasta jotain. Kirjastossa marssit historia-osastolle ja sieltä Itä-Euroopan historia. Äkiksestään en muuta vinkkiä osaa antaa.
 
EK kirjoitti:
Varmaan. Nuo vain tuli äkkiä mieleen, nyt kun muistin vastata.
Klikkaa laajentaaksesi...

Itselläni on herran tuotannosta Rising 44 (kertoo Varsovan kansannoususta). Sekä vanhempi klassikko White eagle, Red star, joka kertoo vuoden 1920 sodasta Puolan ja bolsujen välillä. Tykkään molemmista.
 
Löysin tämmöisen tänään Prisman alekorista. Kirjoittaja on CIA:lle työskennellyt Pohjois-Koreaa työkseen tutkinut analyytikko.

kim-jong-un.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Sarjakuvia pidetään monesti nuorisoa turmelevana juttuna.
Tyttäret luki tällä viikolla Anne Frankin päiväkirjat, Samuel Taylor Coleridgen Vanhan merimiehen tarina, Danten Infernon ja nykyajan merkittävimmän historioitsijan Yuval Noah Hararin Sapiens. Ihmiskunnan synty ja Sapiens. Sivilisaation peruskivet.
Ihan hirveän huolestunut en jaksa olla, vaikka lukevatkin sarjakuvia.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top