Kirjat

[Ingsoc]

Olen muuten viime aikoina herännyt miettimään, että toki näin, mutta haluttiinko kuitenkin panssarivoimiemme tehokkain nyrkki nopeasti palauttaa Etelä-Suomen turvaksi? Ikäänkuin herättiin, että ei hemmetti kaikkea kalustoa pohjoiseen. Sekä Pz 4 että Sturmi-kalusto molempi kävi pyörähtämässä siellä, mutta palasi takaisin. Toisaalta T-28 kalustolla mennä rymisteltiin ihan pohjoiseen asti.

Mahdollista.

Muita mahdollisia syitä on vaunukaluston säästäminen. Pz 4 kuitenkin oli Suomen panssariaseen "ykkösvaunu" vuonna 1944. Vaunuja ei mahdollisesti haluttu kuluttaa, pitkällä sotareissulla joka veisi ne aivan Suomen pohjoisimpiin osiin.

Toinen mahdollisuus on, että pelättiin neukkujen takavarikoivan saksalais valmisteiset vaunut. Kaikki sotasaaliina saatu kalusto oli nimittäin rauhansopimuksen mukaan luovutettava Neuvostoliitolle. Kyseiset vaunut eivät olleet sotasaalista, mutta neukkujen rehellisyys ja tapa tulkita sopimuksia oli koettu jo vuodesta 1939 alkaen.

Todennäköisin selitys on kuitenkin, että vaunut eivät vaan sopineet oloihin. Kyllä niillä varmasti olisi voinut teitä pitkin körötellä, onnistuihan se Somua vaunuiltakin. Mutta kannattaisiko vähiä vaunuja menettää ja rikkoa Lapin teillä ja hätäisesti kyhätyillä silloilla,kun varaosiakaan ei ollut enää mahdollista hankkia lisää? Lisäksi tietenkin taistelutappiot, Pz4 olisi ollut kevyttä kauraa saksalaisten miinoille, nyrkeille, kauhuille ja pst-tykeille. Varsinkin jos maastoliikkuvuus olisi ollut huono ja olisi körötelty harvoja teitä pitkin.

 

[Merten sheriffi]

En ole itse kuullut, että alueella olisi ollut vaunuja. Alueella toimi ainoana Karjalaan sijoitettuna osastona 163. Jv divisioona.

Kiestingin suunnassa oli PzKw 1 ja 2 kalustoa, olisiko sieltä ollut vaunuja näytillä, rintamalinjojen vakiinnuttua asemasodaksi?

En osaa sanoa ja isoisä on ollut jo pari vuotta poissa. Onneksi pää toimi viimeiseen asti joten paljon tuli imuroitua tietoa. Muistan vain hänen kertoneen viettäneensä siellä aikaa saksalaisten kanssa.
Lomajunassa etelään Pieksämäeltä oli istunut parin saksalaisen kanssa siinä, kun sakemanni upseeri oli kännipäissään soittamaan hänelle suutaan. Saksalainen kersantti oli niska pers otteella vienyt herran muualle.

 

[Panssari Salama]

En osaa sanoa ja isoisä on ollut jo pari vuotta poissa. Onneksi pää toimi viimeiseen asti joten paljon tuli imuroitua tietoa. Muistan vain hänen kertoneen viettäneensä siellä aikaa saksalaisten kanssa.

Voisi kai ajatella, että olisi hyvinkin mahdollista että kaupungissa olisi ollut kalustoesittely tai vastaava jonkin tilaisuuden yhteydessä. Alla SA-kuva.fi kuvaa saksalaisista vaunuista joista mainitsin:

Saksalainen hv-osasto
Vasonvaara, Vuokkiniemi 1941.07.17

 

[Merten sheriffi]

Voisi kai ajatella, että olisi hyvinkin mahdollista että kaupungissa olisi ollut kalustoesittely tai vastaava jonkin tilaisuuden yhteydessä. Alla SA-kuva.fi kuvaa saksalaisista vaunuista joista mainitsin:

Saksalainen hv-osasto
Vasonvaara, Vuokkiniemi 1941.07.17

Mä olen käynyt Vuokkiniemellä ja haastatellut siellä sodan nähneitä ihmisiä. Jokainen huivimummo oli ollut muualla Neuvostoliitossa sodan aikana. Suosittelen jokaiselle vierailua jossain Vienankarjalassa. Luonto on koskematonta ja kaunista.

 

[CV9030FIN]

Sturmit ja PzIV:t käännettiin takaisin päin tosiaan Oulun pohjois-puolelta. Syitä oli kaksi:

Ensinnäkin koko Lapin tuhottu tiestö (sillat ja ojarummut räjäytetty/poltettu) ei suosinut Saksalaista PS-kalustoa jonka maastoliikkuvuus kapeammista teloista ja telakoneiston rakenteesta johtuen oli NL:sta huonompaa, suurin ongelma Majuri Mikkolan (I PsPKom / PsPr /PsD) mukaan oli erityisesti Sturmien huono kahlauskyky. Tämä oli kriittinen kyky koska armeijan silloiset ponttoonilautatkaan eivät kestäneet 24t:n painoisia Sturmeja. RynnTykP käännettiin takaisin Ylikiimmingistä kun niitä ei saatu yli Kiiminkijoesta. PzIV:t etenivät II PsP:n mukana Pudasjärvelle asti josta ne käännettiin takaisin imeisesti samasta syystä.

Toisaalta toisena syynä oli se, että armeija tuli samaan aikaan sotatoimien kanssa rauhansopimuksen mukaan saattaa rauhan ajan vahvuuteen joten vanhemmat ikäluokat oli kotiutettava. PzIV:t kun saatiin syyskuussa riviin ensimmäiset "nelos-osastot" (II PsP) miehitettiin kokeneella PsKoulK:n opettajakaaderilla (kesän 1941 veteraaneja) ja sotasairaalasta palanneilla kesällä 1944 haavoittuneilla kokeneilla tankkimiehillä. Olihan se modernein vaunutyyppimme! Samoin RynntykP:n Sturmi-yksiköt koostuivat yhä syksyllä 1944 pääosin kokeneista reserviläisistä joiden yksiköitä oli Tali-Ihantalan jälkeen täydennetty PsKoulK:sta tulleilla asevelvollisilla. Nämä yksiköt piti kotiuttaa, jolloin asevelvollisikäiset siirrettiin I PsP:n T-34, T-28 ja T-26 kalustolla varustettuihin yksiköihin. Tankit seurasivat Jääkäreitä Sodankylään asti (huom! Lapin sodassa ikävä kyllä näin päin eikä tankit edellä olosuhteiden takia...).

Majuri Mikkolan mukaan T-34 oli paras vaunu lapin oloihin liikuvudeltaan ja sillä myös uskottiin voivan lyödä kaikki mahdollisesti kohdattavat Saksalaisten vaunut. T-26 oli asetukseltaa täysin vanhentunut, mutta koska vihollisella tiedettiin olevan vain muutama kevyt (ja vanhentunut) vaunu lapissa käytettiin tätä hyvän liikkuvuuden omaavaa "työjuhtaa" Jääkärien tukemiseen. Ainakin kesällä 1944 T-28:a piti käyttää koska T-34:n lisänä antamassa raskasta tulivoimaa koska T-34 oli niin vähän. Loppujen lopuksi ei T-28:kaan pidetty maastoliikuvuudeltaan huonona; tehtiinhän niistä suomen PV:n ensimmäiset Hinnpsv:t 1944-45 niiden aseistuksen vanhennuttua täysin!

 

[Panssari Salama]

Tuossa omassa spekuloinnissa tarkoitin verrata T-26 kalustoon, mutta kirjoitin näemmä T-28. T-28:ien rooli Lapissa oli uutta, en muista juurikaan nähneeni mainintoja niistä

 

[CV9030FIN]

Tuossa omassa spekuloinnissa tarkoitin verrata T-26 kalustoon, mutta kirjoitin näemmä T-28. T-28:ien rooli Lapissa oli uutta, en muista juurikaan nähneeni mainintoja niistä

T-34:t, T-28:t ja KV-1:t muodostivat 3.PsvK / I PsP:n syksyllä 1944 (1 ja 2. PsvK taisivat molemmat olla puhtaita T-26 yksiköitä, ei jaksa muistaa?). Pikaisesti etsien samasta yksikön T-34:sta löytyy kuvaa Jäämerentieltä Sodankylän tasalta marraskuussa 1944. En löytänyt pikaisesti kuvaa T-28:t jäämeren tiellä, mutta muistini mukaan niitäkin oli ja miksipä yksikkö olisi osan kalustostaan jättänyt pois? EDIT: KV-1:t eivät taineet olla Lapissa mukana koska olivat molemmat kärsineet kannaksella 1944 ja taisivat olla Varkaudessa korjattavana. T-28:a oli kesällä 1944 6 kpl käytössä joten lienee todennäköistä että edes osaa niistä olisi ollut käytössä myös Lapissa. EDIT2: @Erkki korjasikin: T-28:t vedettiin pois etulinjasta ennen PsD:n siirtoa Lappiin. 3./I PsP taisi olla puhdas T-34 yksikkö Lapinsodasa

 

[Erkki]

T-28:t jäämeren tiellä, mutta muistini mukaan niitäkin oli ja miksipä yksikkö olisi osan kalustostaan jättänyt pois?

PsD:n historiikin mukaan T-28:t poistettiin taisteluvahvuudesta yhdessä viimeisten BT-42-vaunujen kanssa heinäkuussa -44 ja lähetettiin Varkauteen. En ole myöskään nähnyt missään mainintaa niiden käytöstä Lapin sodassa. T-26-vaunuja (1./I/PsPr )sitä vastoin laivattiin Tornioon heti kärkijoukkojen perään. Tälle vaunutyypille kirjattiin siellä sotiemme viimeinen tuhottu vihollispanssari, kun panssarimies Halttusen kerrotaan tuhonneen tuntemattomaksi jääneen kevyen saksalaisvaunun.

 

[Erkki]

Tässä tietoa aiheesta:

 

[CV9030FIN]

PsD:n historiikin mukaan T-28:t poistettiin taisteluvahvuudesta yhdessä viimeisten BT-42-vaunujen kanssa heinäkuussa -44 ja lähetettiin Varkauteen. En ole myöskään nähnyt missään mainintaa niiden käytöstä Lapin sodassa. T-26-vaunuja (1./I/PsPr )sitä vastoin laivattiin Tornioon heti kärkijoukkojen perään. Tälle vaunutyypille kirjattiin siellä sotiemme viimeinen tuhottu vihollispanssari, kun panssarimies Halttusen kerrotaan tuhonneen tuntemattomaksi jääneen kevyen saksalaisvaunun.

Olet oikeassa! Enpä tuota muistanutkaan. Tosin vaikka päätös T-28:n evakoinnista Varkauteen tehtiin heinakuun alussa taisi vielä ainakin heinäkuun lopussa olla I PsP:lla rivissä T-28:a vaunupulan takia...

Tosiaan osa T-28:a muutettiin elo-syyskuun aikana veto- eli hinauspsv:si (T-28V). Samoin alkoi suunnittelu loppujen BT-vaunujen muuntamisesta joukkojenkuljetuspanssarivaunuiksi ja pst-tykkien vetuteiksi..nämä työt sitten keskeytyi lokakuussa. T-28:n osalta nämä saatetiin loppuun 1945, mutta kuljpsv BT-43 ja muuta prototyypit romutettiin.

 

[Leaderdog]

Mielestäni sekavasti kirjoitettu kirja, en päässyt oikein jyvälle koko tarinasta, tuon oudon kirjoitustyylin takia.

 

[Leaderdog]

Nyt lauteilla on P.H Tikkasen Marskin konepistoolimiehet ja se sopii heti käteen paremmin.

 

[tulikomento]

Katso liite: 9139 Nyt lauteilla on P.H Tikkasen Marskin konepistoolimiehet ja se sopii heti käteen paremmin.

Muistan lukeneeni kirjan. Eikös se kerro Jääkäripataljoona 1:n vaiheista jatkosodassa ? Nimi tulee ymmärtääkseni siitä, että Mannerheim osti ja lahjoitti pataljoonalle tunnustuksena sen talvisodan ansioista 10 Suomi-konepislaria.

 

[Leaderdog]

Jep, hopealaatta konepistoolit tuli Mannerheimin käskystä Jääkätipataljoona 1:n talvisodan menestyksen takia ja kolme + kolme + kolme meni tavallisille komppaniolle ja yksi konekiväärikomppaniaan.

Ps.Lähteenä tähän P.H Tikkasen kirja, totuudesta en tiedä miten asiat ovat oikeasti menneet.

 

[tulikomento]

Parhaillaan luettavana avaruussukkulan "omistajan korjausopas."



Paremminkin kyseessä on ihan kattava tietoisku sukkulan kehitysvaiheista, teknisistä ratkaisuista sekä itse laitteella lentämisestä.

Kirja on hyvin ja selkeästi kirjoitettu, jopa niin että meikäläisen kaltainen maallikko pysyy kärryillä ja ymmärtää mitä kirjoittaja haluaa sanoa. Kieli ei siis mene liian tekniseksi insinöörienglanniksi, vaan pysyy luettavalla tasolla.

Opuksesta käy hyvin ilmi se, kuinka 70-luvun alussa Apollo-ohjelman päättymisen jälkeen amerikkalaisten oli pakko keksiä jotain uutta pitääkseen pitkällä aikavälillä avaruusohjelmansa käynnissä. Tilalle keksittiin avaruussukkula, jota mainostettiin poliittisille päättäjille sen monikäyttöisyyttä hehkuttamalla.

Sukkulasta piti tulla tiheällä aikavälillä lentävä avaruuden matkustaja / kuljetuslentokone, jonka avulla kiertoradalle lentäminen muuttuisi halvaksi ja jokapäiväiseksi asiaksi.

No, toisin kävi. Sukkulasta tulikin todella kallis ja aivan uskomattoman monimutkainen lentolaite. Suunnittelua monimutkaisti nimenomaan vaatimus siitä, että sukkulan tuli kyetä laskeutumaan lentokoneen tavoin takaisin maahan. Siitä siis kehiteltiin melko huonon liitosuhteen omannut liitokone. Ongelmia aiheutti myös lämpökilven suunnittelu, joka lopulta toteutettiin lisäämällä sukkulan runkoon tolkuton määrä keraamisia lämpöeristetiiliä. Ratkaisu toimi, mutta osoittautui lopulta riskialttiiksi.

Kirjassa kerrotaan oivallisesti se kuinka Nasa alkuvaikeuksien jälkeen sai sukkulaohjelman pyörimään. Tästä seurasi eräänlainen ylimielisyys, joka sitten kostautui talvella 1986 Challenger -sukkulan onnettomuutena. Nasa oli vastoin parempaa ymmärrystä laskenut turvastandardiensa tasoa.

Sukkulaohjelma kuitenkin toipui 80-luvun loppuun mennessä ja lennot jatkuivat. Kieltämättä sukkulalla on ollut iso rooli erityisesti raskaiden satelliittien kuskaamisessa avaruuteen, sekä myös kansainvälisen avaruusasema ISS:n rakennustöissä. Paha takaisku oli tietysti Columbian tuhoutuminen 2003.

On muuten tuskin mikään ihme, että parhaillaan amerikkalaiset kehittelevät avaruussukkulan seuraajaksi rakenteellisesti yksinkertaisempaa Orion-kapselia, joka pohjautunee melko lailla vanhaan 60-luvun Apollo-ohjelman teknisiin ratkaisuihin.

 

[Leaderdog]

Sukkulasta tuli mieleeni, että jos vaan ikinä kellä on menoa Floridaan niin kannattaa mennä avaruus keskukseen ihmettelemään sukkulaa, on siinä mahtava laite.
Tässä yksi kirja aiheesta jonka hommaan kun osuu kohdalle;

 

[tulikomento]

Sukkulasta tuli mieleeni, että jos vaan ikinä kellä on menoa Floridaan niin kannattaa mennä avaruus keskukseen ihmettelemään sukkulaa, on siinä mahtava laite.
Tässä yksi kirja aiheesta jonka hommaan kun osuu kohdalle;

Katso liite: 9173

Pistäpäs hei johonkin paremmin sopivaan ketjuun matkaraporttia Kennedy Space Centeristä / Cape Canaveralista. Jos siis olet käynyt reissaamaassa siellä.

 

[Leaderdog]

Pistäpäs hei johonkin paremmin sopivaan ketjuun matkaraporttia Kennedy Space Centeristä / Cape Canaveralista. Jos siis olet käynyt reissaamaassa siellä.

Noh, siellä on käyty ja ilmailusta kiinnostuneelle se on kuin menisi johonkin pyhään paikkaan.
Tekniikkaa on nähtävillä paljon ja kiinnostuksen kohteita on runsaasti.

Tarkoitus on käydä siellä taas ensi vuonna.

 

[Merten sheriffi]

Sisko asuu Floridassa mutta avaruuskeskuksessa en ole käynyt koskaan. Ilmeisesti Miamin alueelta on aika pitkä matka sinne.
Koko paikka on taivas maan päällä ja tällainen historiasta sekä militariasta sairaalloisen kiinnostunut ihminen löytää sieltä paljon muutakin mielenkiintoista.

 

[EK]

Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri - Nyky-Venäjän lyhyt historia. Otava 2016. 452 sivua.

Mihail Zygar on venäläinen toimittaja, joka ei (ainakaan virallisesti) kuulu Putinin leiriin, vaan on jonkin sortin tutkiva journalisti, sitä julkista lajia.

Zygarin teos on hänen omien sanojensa mukaan laadittu nimettömien haastattelujen pohjalta. Zygarin tavoitteena on ollut päästä mahdollisimman lähelle Putinia ja saada mahdollisimman todenmukainen kuva Venäjän johdon (=Putinin) toiminnasta aina ensimmäisestä pääministerikaudesta nykypäivään. Zygar käyttääkin vuosikausia keräämäänsä aineistoaan sinänsä taitavasti ja pyrkii valottamaan kuvaamiaan tapahtumia useammasta kuin yhdestä näkövinkkelistä. Sitä, miten todenmukainen kuvaus on, en pysty arvioimaan, koska en omaa suoraa (ja luotettavaa) keskustelu yhteyttä Vladimir Suureen. Toimituksellinen tehokeino on nostaa keskiöön yksi Putinin lähipiirin henkilö kerrallaan, aina käsiteltävän tapahtuman mukaan. Näin toimimalla Zygar on yhdistänyt melko näppärästi sekä kronologisen että temaattisen käsittelytavan, eli toisaalta edetään aikajärjestyksessä, mutta kuitenkin käsitellään (pääsääntöisesti) yhtä aihealuetta (kirkko, korruptio, olympialaiset, Ukrainan kriisi jne.) kerrallaan.

Teoksen ongelmana näkisin sen, että katsojan on pakko uskoa Zygarin olevan "hyvien" puolella, siis Putinia vastaan. Tämä siis raa'an yksinkertaistettuna länsimaisena näkemyksenä. Mikäli tähän uskoo, on teos uskottava. Mikäli taas pitää Zygaria jotenkin Kremlistä ohjailtuna, muuttuu teos ainakin osittaiseksi Putinin valkopesuksi.

Teoksen etuna näkisin sen, että venäläisen hyvin kirjoittamaa laajaa kritiikkiä Venäjää kohtaan näkee suomennettuna aika harvoin. Zygar ei teoksessaan kuvaa Putinia tai ketään muutakaan minään lihaksi tulleena Paholaisena tai pahana nerona, vaan sangen inhimillisinä olentoina omine vahvuuksineen ja heikkouksinaan. Tämä ei tarkoita sitä, että Zygar puolustelisi esim. Putinin toimia, vaan että Zygar selittää (mahdolliset) motiivit toiminnan taustalla. Mikäli Zygarin haastattelemat sisäpiiriläiset ovat puhuneet totta ja mikäli Zygar toistaa heidän kertomuksensa todenmukaisesti, kuva on oikeastaan aika lohduton. Sangen keskinkertaisin kyvyin (lukuun ottamatta tahdonvoimaa) varustettu pikkuvirkamies nousee suurvallan johtoon ja yrittäessään miellyttää ja matkia länsimaisia johtajia, kuin pikkukoira liehakoi isompiaan, tulee vahingossa sysänneeksi Venäjän tielle, jonka päässä ollaan ehdottomassa ja jähmeässä epävaltiossa, jossa yhden miehen tahto ja ennen kaikkea alaisten tulkinta siitä on laki.

Kiinnostavin osa (tällä hetkellä) on kuvaus Ukrainan kriisistä. Zygarin mukaan suurta suunnitelmaa ja salaliittoa ei ole, vaan kyse on paremminkin siitä, että venäläiset valtaapitävät uskoivat ajatukseen suuresta ja myyttisestä Äiti-Venäjästä, joka nyt on kahlittu, ja jotka Maidanin tapahtumien yhteydessä ampuivat koepalloja samanaikaisesti Kiovaan ja Kremliin. Kun Kiova ei kyennyt pitämään kiinni reuna-alueistaan ja Kreml ei suitsinut orhiaan, otettiin ensin Krim ja sitten Itä-Ukraina. Se, mikä jutussa haiskahtaa, on Venäjän armeijan liikkeiden (joita tällä sivustolla on erittäin ansiokkaasti pystynyt seuraamaan) skippaaminen käytännössä kokonaan. Siis venäläisiä sotilaita kyllä on sekä Krimillä että Itä-Ukrainassa, mutta mitään tarkempaa informaatiota ei anneta, eikä hollantilaiskoneen pudottamisestakaan ole edes länsimaisessa julkisuudessa liikkuneiden tietojen vertaa asiaa. Voi tietysti olla, että käynnissä oleva konflikti, jolla on venäläisten vankka kannatus, on ollut liian kuuma peruna jopa tutkivalle journalistille.

Kaiken kaikkiaan kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, uskoopa Zygarin vilpittömyyteen tai ei. Joka tapauksessa siinä tehdään erinomaisia tulkintoja ja rinnastuksia sekä luodaan taitavasti pitkiä linjoja Putinin hallituskauteen.