Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Samaa mieltä. "Panssarisotaa" on tosiaan parempi ja aidomman tuntuinen kuin "Sotkalla sodassa." Samaa mieltä oli myös meikäläisen isoisävainaa, joka palveli kesällä 44 samassa porukassa Lehväslaihon kanssa.
 
Samaa mieltä. "Panssarisotaa" on tosiaan parempi ja aidomman tuntuinen kuin "Sotkalla sodassa." Samaa mieltä oli myös meikäläisen isoisävainaa, joka palveli kesällä 44 samassa porukassa Lehväslaihon kanssa.

"Panssarisotaa" on oikea kirja, jonka teksti ja rytmitys on mietitty ja toimitettu kunnolla. "Sotkalla sodassa" on vanhan kirjailijan uudelleenlämmitys, jota ei ole toimitettu kunnolla ja jonka kieli on huonolla tavalla puhekielimäistä ja "sensaatiohakuista". Kustantaja on toisaalta säälinyt vanhaa kirjailijaa ja laskenut läpi vähän epäkuranttia tavaraa ja toisaalta taas laskenut Lehväslaihon aiempia myyntejä.

Ja aika vitun heikkoon paikkaan jäi tuonne edellisen sivun loppuun jäi tuo Zygarin "Putinin sisäpiirin" arvio. No, elämä on.
 
En halua ryppyilla koska en parjaa edes omalle mammalle riitelyssa, mutta mielenkiintoista etta meilla on Arrow-16 -ketju jonka topiikkina on Yhdysvaltain Ratsuvaen harjoittelu Suomen karuisella kamaralla ensimmaista kertaa, ja isannat rahjaavat toisen maailmansodan fiktiivisten kirjojen tekstuaalisesta rytmityksesta..?
Isanmaa lepaa turvassa taas yhden yon, indeed... noh, ainakin Valko-Venaja tietaa kuka on pomo :). Suka blyiat!
 
Eri säikeissä eri jutuista.
 
Sisko asuu Floridassa mutta avaruuskeskuksessa en ole käynyt koskaan. Ilmeisesti Miamin alueelta on aika pitkä matka sinne.
Koko paikka on taivas maan päällä ja tällainen historiasta sekä militariasta sairaalloisen kiinnostunut ihminen löytää sieltä paljon muutakin mielenkiintoista.


Miamista pohjoiseen ei ole kovinpitkä matka, jos on tottunut kulkemaan. -------ei muuta kun tuonne ja ihmettä on nähtävillä.
 
image.webp
Miamista pohjoiseen ei ole kovinpitkä matka, jos on tottunut kulkemaan. -------ei muuta kun tuonne ja ihmettä on nähtävillä.
Delray Beach on tukikohta. Sekin muutaman tunnin ajon päässä pohjoisessa kiitos ruuhkien. Puolison ja pienen pojan reissatessa perhosmaailma jne menee hallituksen priorisointi listalla yläpuolelle. Ikävä kyllä.
 
^^Ota suunnaksi Cape Canaveral, varaa runsaasti aikaa. Nähtävää ja ihmettelemistä on;
https://www.kennedyspacecenter.com

Jos moottoripyörät on lähellä sydäntä ;

Daytona Beach on tiettyyn vuodenaikaan veretseisauttava kohde;
http://www.officialbikeweek.com/daytonabikeweek/

Peterson Harley-Davidson vuokraa HD:t ja hinta ei päätä huimaa, eikä kypärää tarvii pitää jos ei haluu.

Everglades svamppialue => alligaattorit,suoveneet.
Fort Lauderdale => Bass Pro shop. aseita, erä, yms.ja tuolta ostin värinäytällisen sääaseman joka taas vaati että tarvitaan isompi matkalaukku, joka löytyi Marshalls:sta
+ järkyttävän kokoinen kirppis löytyy tuolta kylältä, ettei vaan olisi suurin laatuaan.

Miamin (beach) art deco on kiva nähdä, niin ja Miami Ink, sieltä nopeet tatskat.

Orlando => Universaalin studiot ja Disney kannattaa väliin jos ei ole ihan pakko mennä.

Ampumaratoja on useta Floridassa, niin kuin myös lentokenttiä,esim. Opalocka josta pääsee esim. Miamin taivaalle helikopterilla kätevästi, helicopter tour on firman nimi.

Vuokraa auto (tai vastaava...vastaavan saat, yleensä paremman) esim. Alamosta tai Herz, niin liikkuminen on kätevää, bensa-asemilla kysellään kortille viisinumeroista pinkoodia joten käteinen on hyvä, sisälle etukäteen maksettuna.

Ehkä vähän etäällä, mutta Key west ja seven miles silta on hieano, matkalla lauluista tuttu Key largo.

Nämä nyt tuli mieleen.

Ps. varatkaa mineraalivettä runsaasti mukaan (nestettä kuluu),mm. tuolla aurinko paistaa suoraan ylhäältä ja tehokkaasti.
 
Viimeksi muokattu:
Pistähän arvostelua tulemaan kun saat luettua.


Kirjoittaja lienee oikeasti Urpo Lempiäinen;

Esa Anttala

Esa Anttala, oikealta nimeltään Urpo Arhosuo ja alun perin Urpo Lempiäinen, (26. syyskuuta 1917 Uusikirkko21. marraskuuta 1977 Lahti) oli suomalainen sotakirjailija, joka kirjoitti omien kokemustensa pohjalta erityisesti jatkosodan kaukopartiotoiminnasta.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esa Anttalan tuotanto käsittää yli 20 romaania, joista suurin osa käsittelee dokumentaarisesti kaukopartiotoimintaa. Tämän ryhmän tyypillisiä edustajia ovat esikoisteos Päämajan kaukopartio(1960) sekä Hiihtopartio Äänisellä (1975). Kuriiri katoaa ja Partisaanit tulessa käsittelevät puolestaan Neuvostoliiton sotilaiden ja vakoilijoiden toimintaa Suomen maaperällä. Viimeinen partiokertoo virolaisten vapaaehtoisten kaukopartiosta Suomen puolustusvoimien palveluksessa. Hänen viimeinen teoksensa Yli rautaesiripun (1977) on kuvaus entisten suomalaisten kaukopartiomiesten sodan jälkeen NATO:n palveluksessa tekemistä tiedusteluretkistä Neuvostoliittoon.

  • Päämajan kaukopartio (1960)
  • Hopeaa rajan takaa (1961)
  • Päämajan kaukopartio saarroksissa (1961)
  • Päämaja kutsuu – kaukopartio (1962)
  • Viimeinen partio (1963)
  • Paluu isänmaahan (1964)
  • Kädet ylös, kaukopartio (1965)
  • Aavepartio (1966)
  • Jengi (1966)
  • Tulijyrän takana (1967)
  • Kenttäpappi (1968)
  • Kuriiri katoaa (1968)
  • Viimeinen partio Kannaksella (1969)
  • Elokuun kriisi 1940 (1970)
  • Pako yli Suomenlahden (1970)
  • Talvisodan tulessa (1971)
  • Partisaanit tulessa (1972)
  • Kiskosotaa Kannaksella (1973)
  • Hiihtopartio Äänisellä (1975)
  • Talvisota (1975)
  • Kaukopartio napapiirin takana (1976)
  • Kaukopartio Lapin sodassa (1976)
  • Yli rautaesiripun (1977)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Anttala
 
Kirjoittaja lienee oikeasti Urpo Lempiäinen;

Esa Anttala

Esa Anttala, oikealta nimeltään Urpo Arhosuo ja alun perin Urpo Lempiäinen, (26. syyskuuta 1917 Uusikirkko21. marraskuuta 1977 Lahti) oli suomalainen sotakirjailija, joka kirjoitti omien kokemustensa pohjalta erityisesti jatkosodan kaukopartiotoiminnasta.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esa Anttalan tuotanto käsittää yli 20 romaania, joista suurin osa käsittelee dokumentaarisesti kaukopartiotoimintaa. Tämän ryhmän tyypillisiä edustajia ovat esikoisteos Päämajan kaukopartio(1960) sekä Hiihtopartio Äänisellä (1975). Kuriiri katoaa ja Partisaanit tulessa käsittelevät puolestaan Neuvostoliiton sotilaiden ja vakoilijoiden toimintaa Suomen maaperällä. Viimeinen partiokertoo virolaisten vapaaehtoisten kaukopartiosta Suomen puolustusvoimien palveluksessa. Hänen viimeinen teoksensa Yli rautaesiripun (1977) on kuvaus entisten suomalaisten kaukopartiomiesten sodan jälkeen NATO:n palveluksessa tekemistä tiedusteluretkistä Neuvostoliittoon.

  • Päämajan kaukopartio (1960)
  • Hopeaa rajan takaa (1961)
  • Päämajan kaukopartio saarroksissa (1961)
  • Päämaja kutsuu – kaukopartio (1962)
  • Viimeinen partio (1963)
  • Paluu isänmaahan (1964)
  • Kädet ylös, kaukopartio (1965)
  • Aavepartio (1966)
  • Jengi (1966)
  • Tulijyrän takana (1967)
  • Kenttäpappi (1968)
  • Kuriiri katoaa (1968)
  • Viimeinen partio Kannaksella (1969)
  • Elokuun kriisi 1940 (1970)
  • Pako yli Suomenlahden (1970)
  • Talvisodan tulessa (1971)
  • Partisaanit tulessa (1972)
  • Kiskosotaa Kannaksella (1973)
  • Hiihtopartio Äänisellä (1975)
  • Talvisota (1975)
  • Kaukopartio napapiirin takana (1976)
  • Kaukopartio Lapin sodassa (1976)
  • Yli rautaesiripun (1977)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Anttala

Itselleni on Anttalan kirjoista jäänyt parhaiten mieleen tuo Yli rautaesiripun. Isäukkoni kertoili, että ilmestyessään nostatti kohua YYA-Suomessa. Kirja kun kertoi NATOn ja amerikkalaisten laskuun toimineista entisistä kaukopartiomiehistä, jotka 50-luvulla kävivät Pohjois-Norjasta käsin vakoilemassa Kuolan niemimaan sotilaskohteita.

ea_yli_rautaesiripun.webp

En oikein pysty arvioimaan kirjan luotettavuutta, siis sitä kuinka paljon siinä on sekoitettu faktaa ja fiktiota. Romaanihan tuo on, mutta tosiasia on sekin, että kyllä suomalaiset noita retkiä itään tekivät lännen laskuun.
 
Viimeksi muokattu:
Napsittu rajusti lyhyemmäksi.

Mihail Zygar: Putinin sisäpiiri - Nyky-Venäjän lyhyt historia. Otava 2016. 452 sivua.

...

Teoksen ongelmana näkisin sen, että katsojan on pakko uskoa Zygarin olevan "hyvien" puolella, siis Putinia vastaan. Tämä siis raa'an yksinkertaistettuna länsimaisena näkemyksenä. Mikäli tähän uskoo, on teos uskottava. Mikäli taas pitää Zygaria jotenkin Kremlistä ohjailtuna, muuttuu teos ainakin osittaiseksi Putinin valkopesuksi.

Teoksen etuna näkisin sen, että venäläisen hyvin kirjoittamaa laajaa kritiikkiä Venäjää kohtaan näkee suomennettuna aika harvoin. Zygar ei teoksessaan kuvaa Putinia tai ketään muutakaan minään lihaksi tulleena Paholaisena tai pahana nerona, vaan sangen inhimillisinä olentoina omine vahvuuksineen ja heikkouksinaan. Tämä ei tarkoita sitä, että Zygar puolustelisi esim. Putinin toimia, vaan että Zygar selittää (mahdolliset) motiivit toiminnan taustalla. Mikäli Zygarin haastattelemat sisäpiiriläiset ovat puhuneet totta ja mikäli Zygar toistaa heidän kertomuksensa todenmukaisesti, kuva on oikeastaan aika lohduton. Sangen keskinkertaisin kyvyin (lukuun ottamatta tahdonvoimaa) varustettu pikkuvirkamies nousee suurvallan johtoon ja yrittäessään miellyttää ja matkia länsimaisia johtajia, kuin pikkukoira liehakoi isompiaan, tulee vahingossa sysänneeksi Venäjän tielle, jonka päässä ollaan ehdottomassa ja jähmeässä epävaltiossa, jossa yhden miehen tahto ja ennen kaikkea alaisten tulkinta siitä on laki.

Zygarin teoksen lukeminen on minulla vielä kesken, joten en vielä omalta osaltani arvioi teosta - joitain havaintoja olen jo tehnyt ja miettinyt tapahtumien kulkua ja etenkin sitä, että missä määrin haastatellut henkilöt puhuvat totta vai ovatko he pyrkineet kaunistelemaan omaa osuuttaan ja vastaavasti kritisoimaan liiankin kanssa toisia. Asia voidaan yksinkertaisesti todeta siten, että ovatko haastattelijat todellakin puhuneet totta vaiko ei. Mikäli ei - kirjan tarkastelu ja siihen suntautuminen on olennaisesti hankalampaa, koska tuolloin totuus voi olla jotain aivan muuta kuin kerrottu. Eikä se totuus välttämättä löydy kahden kertojan kertomusten puolivälistä.

Minä en oikein tiedä onko Zygar todellisuudessa hyvien puolella, pyrkiikö hän objektiivisuuteen ja muuntememattomuuteen vai onko taustalla muita - vaikuttavia tekijöitä - ja jos on, niin kuinka paljon?

Toisaalta vaikka Zygar pyrkisikin muuntelemattomuuteen ja esittämään asiat siten kuten ne ovat tapahtuneet, ongelmana on edelleen alussa esille nostamani asia - puhuvatko kertojat totta vaiko muunneltua totuutta ja kuinka paljon he tässä tapauksessa valehtelevat. Neuvostoaikoina elämäkerroissa oli suurena ongelmana se, että kirjoittaja (etenkin jos kyse oli omaelämäkerrallisesta teoksesta) pyrki usein tietoisesti kaunistelemaan omaa osuuttaan historian tapahtumissa ja toisaalta korostamaan liikaakin omaa rooliaan, toisaalta ongelmana oli sitten se, että henkilöön kriittisesti suhtautuneet olivat yhtälailla puolueellisia, he puukottivat selkään niin paljon kuin mahdollista, jotta oma asema näyttäisi mahdollisimman hyvältä. Merkittävimmillään tämä ilmeni tapauksissa, joissa epäsuosioon joutuneesta henkilöstä kirjoitettiin artikkeleja tai kirjoja, tuolloin totuudella ei ollut merkitystä - merkitystä oli sillä mikä oli valtaapitävien suhtautuminen henkilöön ja hänen tekoihinsa. Tämä sitten sai aikaan aiemmin mainitsemani oman roolin korostamisen ja valkopesun - haluttiin tehdä merkityksettömäksi pahat puheet ja usein vieläpä ennalta eli tämä omaelämäkerrallinen teos saatettiin kirjoittaa riittävän varhain, jotta se oma näkemys olisi ehditty kertoa ennen mahdollista maineen menetystä.

Sukupolvien diktatuuri ja neuvostoaika saivat etenkin aikaan sen, että sanat piti valita tarkkaan ja tämä historian painolasti vaikuttanee edelleen, etenkin nyt Putinin kaudella, jolloin patriotismi on huipussaan, valtionvihollisia metsästetään ja neuvostoretoriikka elää voimakkaana.

vlad
 
Oli suomalaisessa.:facepalm:
20160509_142257.webp 20160509_142247.webp

Pentti Sainio (s. 29. syyskuuta 1950Kuopio[1]) on suomalainen toimittaja ja tietokirjailija. Nykyään Paltamossa asuva Sainio valmistui Sanoman toimittajakoulustavuonna 1976 ja on sen jälkeen työskennellyt muun muassa Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa, Pohjolan Sanomissa ja Avussa.[1]Hän on opiskellut myös Kadettikoulussa sekä yleistä historiaa Helsingin yliopistossa.

Sainio on julkaissut yhdeksän kirjaa, jotka edustavat lähinnä paljastuskirjallisuutta ja tutkivaa journalismia. Vuonna 1999 häneltä ilmestyi omakustanteena teos Harkimoiden hattutemppu, jonka Huonon kirjallisuuden seura valitsi vuoden huonoimmaksi kirjaksifiktionaalisten kirjojen sarjassa.[2] Kirjassa hän kertoo siitä miten Jokerien avulla kerättyjä Lastenklinikoiden kummienkeräysvaroja hävisi tuntemattomille teille. Kirja nosti hälyn, mutta Rautakirjantoimitusjohtajan Hannu Syrjäsenvaatimuksesta suuret kirjakaupat vetivät sen myynnistä, ja kirja jäi Sainiolle käsiin. Yleisradion Ajankohtainen kakkonen teki sen pohjalta ohjelman, joka kuitenkin hyllytettiin lähetyspäivänä.[3]

Keväällä 2014 nousi kohu Sainion teoksestaKummolan kääntöpiiri, joka käsittelee suomalaisen jääkiekon taustavaikuttajien liiketoimia. Kalervo Kummola ja Suomen jääkiekkoliitto yrittivät estää sen julkaisun oikeusteitse, mutta Helsingin käräjäoikeudenpäätöksen mukaan kirjan kieltäminen ennakkoon olisi Suomen perustuslainvastaista.[4]
 
Viimeksi muokattu:
Koetan lukea Tyyne Martikaisen kirjaa Partisaanisodan siviiliuhrit. On vaan niin hapokasta, että pitää aina välillä laskea käsistä ja paneutua johonkin muuhun. :(
 
Lue Lehväslaihon Panssarisotaa. Nuo sissi-kirjat 1990-luvulta eteenpäin ovat leipätekstiä.
Kuinka joku kehtaa arvostella Sotakamreerin sissi kirjoja. Nehän ovat aivan klassikoita.
Jokaisessa porukassa tiedustelijana kolttasissi jostain Lapin kairan savutuvasta. Haistaa ryssän pierunkin kilometrien päästä.
Sitten löytyy sotamies Akaan Rantanen. Niin iso pää, että lakkiin mahtuu 5 litraa puolukoita.
Aina mukana on myös saamamies kauppiaan poika jostain kaupungista. Mela on kuin Lapinleukku kuuleman mukaan. Johtajana on sissiluutnantti Viitanen oikea sotasankari. Helvetin tiukka mutta pitää miehistään huolta. Tuhoisia iskuja lukuisia rajan taakse mutta sotilasarvot siellä Euroopan viimeisillä takamailla eivät korotu. Tai siis ennen kirjan loppua jolloin radisti saa suoraan Mikkelistä ilmoituksen luutnantin korotuksesta kapteenin korkeaan arvoon. Jokainen mies kantaa vähintään kahta suomikonepistoolia ja päälle vielä Emmaa. Lippaita on sitten mukana lukuisia. Tämän päälle kasapanoksia, että kranaatteja. Kotimatkalla kannetaan vielä haavoittuneet olkapäillä oma jalka poikki ammuttuna. Ja suuliekki väpättää kokoajan kohti takaa-ajavia eliitti rajajoukkoja.
 
Back
Top