Kirjat

Pitää se vielä korjata, että Lundqvistin osalta em. kirjassa lähteenä käytetty Jarmo Lindbergin kirjoitus Richard Lorentzista ei olekaan mikään kirja, vaan joku kirjoitelma, joka oli julkaistu Lindbergin pitkään itse ylläpitämällä Fighter Tactics Academy -nettisivulla, jota näytä enää olevan olemassakaan. Sama essee on kyllä myös MPKK:n julkaisemassa Richard Lorenzin Iskuja ilmaan -kirjan uusintapainoksessa. Siihen julkaisuun on Lorentzin oman tekstin lisäksi otettu Lindbergin kirjoitus Lorentzista, jossa ilmeisesti käsitellään myös Lundqvistia. En ole vielä lukenut, mutta täytyy lukea kun ilmaiseksi on tarjolla.


1691751544372.png
 
Vihdoin sain laitetuksi hankintaan tämän sotahistorian klassikon. John Keegan kertoo Agincourtin, Waterloon ja Sommen taisteluista yksittäisten rivimiesten näkökulmasta. Keegan toi genreen mukaan ruohonjuuritason. Käsittääkseni mm. Antony Beevor pitää Keegania esikuvanaan.

s-l1600.jpg
 
Iskaniuksen kirjassa on useampi sivu Lavansaaren tapauksesta. Koska kirja on aika helposti saatavilla, en skannaa lukua tänne. Mutta sen verran voi mainita, että lentorykmenttien hyökkäyskäskyt allekirjoitti ennen hyökkäystä Ilmavoimien komentajan sijaisena, sillä hetkellä toiminut muuan R. Lorentz...
 
Iskaniuksen kirjassa on useampi sivu Lavansaaren tapauksesta. Koska kirja on aika helposti saatavilla, en skannaa lukua tänne. Mutta sen verran voi mainita, että lentorykmenttien hyökkäyskäskyt allekirjoitti ennen hyökkäystä Ilmavoimien komentajan sijaisena, sillä hetkellä toiminut muuan R. Lorentz...

Hyvää keskustelua. Itsekin näitä kirjoja lukenut mitä tässä asiassa mainittu.
Aikoinaan yhdellä edes menneellä palstalla oli Lundqvistin sukulaispoika, kommentoi näitä asioita.
Valitettavasti ei enää löydy netin syövereistä. Vaikka kuulemma kaikki ikuisesti netissä.
 
Iskaniuksen kirjassa on useampi sivu Lavansaaren tapauksesta. Koska kirja on aika helposti saatavilla, en skannaa lukua tänne. Mutta sen verran voi mainita, että lentorykmenttien hyökkäyskäskyt allekirjoitti ennen hyökkäystä Ilmavoimien komentajan sijaisena, sillä hetkellä toiminut muuan R. Lorentz...
Allekirjoittiko käskyn siihen alunperin tarkoitettuun hyökkäykseen, joka keliolosuhteiden takia peruuntui vai uusintayrityksen? Muistelen, että tuo operaatio piti tehdä jo viikkoa aikaisemmin, mutta peruuntui koska sää oli siihen sopimaton.
 
Muistanko oikein että Lavansaaren revohkaan liittyi sekin, että operaation aikaan valtaosa ilmavoimien ylimmästä johdosta olisi ollut jossain seminaarissa tms. ? Ja paikka olisi ollut Hämeenlinna ? Joku tällainen muistikuva on jostain lukemastani kirjasta. Voin kyllä olla väärässäkin.
 
Divarilöytö. Ainakin Amazonin arvosteluissa tätä kehutaan hyväksi. Kirjoittaja palveli esikuntaupseerina Pattonin 3. armeijassa 1944-1945 ja oli mukana Normandiasta Saksan antautumiseen saakka. Odotan että tässä käsitellään sisäpiiriläisen näkökulmasta kuuluisan panssarikenraalin sotataitoa.

o9s4nwss263mp2by7jvx_5669066b716.png

Pattonista minulta löytyy jo nämä teokset.

Tähän kirjaan on koottu yksiin kansiin Pattonin yksityistä kirjeenvaihtoa ja päiväkirjamerkintöjä.

the-patton-papers.jpg

George Pattonin omat sotamuistelmat, jotka leski toimitti julkaisukuntoon kenraalin kuoleman jälkeen.

68634.jpg

Kriittinen elämäkerta Pattonista. Myös sotataidollista osaamista analysoidaan.

68634.jpg

Kirjahyllystä löytyy myös tämä Martin Blumensonin kirjoittama elämäkerta.

68634.jpg
 
Löysin eilen Amazonin valikoimasta ja panin tilauksen vetämään. Herkullinen ja klassinen aihe tämä teoreettinen WW3 Keski-Euroopassa 1980-luvulla. Oliko @Panssari Salama jo muuten ehtinyt tähän perehtyä ?
Onpa hyvinkin :solthum:

Tovi kun luin tämän, ensin Amazonista sen ilmaisen näytteen, ja sitten kirjoittajan esipuhe miten rakensi kirjan USA:n Viidennen armeijakunnan aitojen operattivisten suunnitelmien päälle sai ostoliipaisun aikaiseksi.

Taattua genreä, Neukkujen haukat tekevät sisäisen kaappauksen ja päättävät hyökätä vielä kun heillä yliote. Panssarilautat liikkeelle, ja pian on täysi sota käynnissä. Alku oli muistaakseni parasta, miten yllätys rakennettiin ja miten länsi heräsi sotaan.
 
Samaa mieltä kahdesta ensimmäisestä. Carius raflaavin. Von Rosen ihan luettava. Von Luckista tykkään kyllä. Alfred Rubbelin Tigerillä itärintamalla oli pettymys. Lähinnä pelkkä kuvakirja.
Sama koskee hyvn monia viimevuosina ilmestyneitä sotamuistelmia.
Muistelijat vetelee viimeisiään ja kun ei itse enään paljoakaan muisteta niin sota pyörii sotapäiväkirjojen varassa ja kuvia on paljon.
Omakohtaisuus ja oma kokeminen on valitettavasti silloin vain marginaalissa mukana.

Tämä tarkoittaa sitä että näkemättä ei uskalla ostaa tai sitten pitää olla varmat suositukset.
 
Löysin tämän kympillä paikallisen Cittarin alesta. Muutama vuosi sitten ilmestynyt teos Puolustusvoimista. Yleisteos, joka on muuten ihan OK ajantasainen. Toki Ukrainan sota ja Naton jäsenyys tästä puuttuvat. Mutta sanoisin että ihan hyvä teos esim. sellaiselle, joka ei tunne aihepiiriä juuri lainkaan.

Katso liite: 81705
Itse hankin samasta paikasta ja samalla hinnalla. Olin toki lukenut jo aiemmin mutta ihan passeli kokoomateos myös hyllyyn.
Samalta tekijältä itsellä myös Kellomies. Hyvä kirja sekin.
 
Tämä on hyvä, tosin en ole kokonaan vielä lukenut, mutta Sanderin teksti on sota-aikana pitämästään päiväkirjasta, joten ei ole jälkiviisasta takinkääntelyä jne.

 
Tämä on hyvä, tosin en ole kokonaan vielä lukenut, mutta Sanderin teksti on sota-aikana pitämästään päiväkirjasta, joten ei ole jälkiviisasta takinkääntelyä jne.


Pitää tutustua. Hyvä vinkki. Enpä ollut tästä aiemmin kuullutkaan.
 
Kertokaapas hyviä vinkkejä kirjoista, jotka liittyvät saksalaiseen sotataitoon. Kielivalikoima mielellään härmä ja Lontoon murre. Auf deutsch ei oikein kunnolla taivu. Joitain vuosia sitten muistan lueskelleeni jotain MPKK:n julkaisua, jossa oli mielenkiintoista asiaa kylmän sodan Bundeswehrin ja Nationale Volksarmee:n kehityksestä ja sotataidollisesta osaamisesta.
 
Back
Top