Kirjat

Arkadi Babtšenko, Sodan värit

Tätä kirjaa onkin jo ketjussa aiemmin arvostettu ja oli kyllä ajoittain hätkähdyttävää luettavaa, vaikka luulin olevani jotakuinkin perillä Dedovštšina -järjestelmästä. Babtšenkon muistelmat ovat täysin linjassa tämän palstalta löytyvän kuvauksen kanssa:


Lempikohtani on se, jossa pataljoonan komentaja päättää räjäyttää kassakaapin auki.


Nikolai Gogol, Taras Bulba

Teoksen alkuperäinen versio on suomennettu lähivuosina, luin sen. Gogol muokkasi kertomustaan jälkeenpäin isovenäläistä ajattelua ja tsaarinvaltaa myötäileväksi.

Lyhyt ja vetävä tarina kertoo kasakkapäälliköstä, joka haluaa hankkia poikansa taistelukentille ja kasakan arvolle sopivaa elämää viettämään. Olin näkevinäni tässä samankaltaista hurttia ja huoletonta soturimentaliteettia, mitä Ukrainasta tulevilta videopätkiltä usein välittyy.
 
Bismarck-kirjaa tuossa aloitellut. Ihmetyttää hiukkasen kömpelöhkö suomennos. Siis kieli on sinällään kieliopillisesti oikein, mutta tarpeettoman kömpelöä. Esimerkiksi yhdessä kohtaa on väkinäinen ilmaisu "keskellä taistelun tuoksinaa", kun hyvin olisi kåynyt "taistalun aikana".

Italialaisen Bismarck-tutkija Antonio Bonomin mukaan paras kirja aiheesta tällä hetkellä englanniksi on Graham Rhys-Jonesin "The Loss of the Bismarck".
Tameladerit kannattaa unohtaa. Sekoitus totta ja fiktiota. Toki jos ei muuta tekemistä ole niin voihan noitakin lukea.

Tässä on melkoisen hyvä kirja Bismarckista
 

Liitteet

  • Bismarck.JPG
    Bismarck.JPG
    123.8 KB · Luettu: 16
  • Bismarck2.JPG
    Bismarck2.JPG
    151.3 KB · Luettu: 8
  • Bismarck3.JPG
    Bismarck3.JPG
    212.9 KB · Luettu: 15
Viimeksi muokattu:
Täytyypä tutustua immosen tuotantoon, kun nojatuolilibraattori mäjenpää niin kehuu :cool:
Vastaan tänne, ettei mene otksi toisaalla.

Suosittelen, vaikka kirjoja vaivaa paikoittain naiivius ja epärealististuus. Parasta kirjoissa oli hyvin rakennettu tunnelma kv. tilanteen kiristymisestä sekä taistelukuvaus, jossa pääsi tunnelmaan tilanteen sekavuudesta. Kaiken kaikkiaan yksi harvoja fiktiivisiä sotakirjoja, jossa pääsee tunteen tasolla kiinni suuremmista tilanteista ja yksittäisen hahmon ajatuksista. Psykologinen puoli on mielestäni erittäin hyvin kuvattu, mikä yleensä loistaa poissaolollaan tämän genren kirjoissa.
 
Immosen Napakettu on kyllä ihan hyvä sotajännäri. Joitakin dialogeja vaivaa pieni naiivi väkinäisyys, mutta se on nyt pientä. Henkilöhahmoihin oli saatu ehkäpä hieman enemmän luonnollisuutta sarjan aiempiin kirjoihin nähden. Hieman häiritsee se, että jotkin korkean tason päättäjät esiintyvät kirjassa oikealla nimellään, on Niinistö, Orpo ja Seppo Kolehmainen, mutta PV:n komentaja onkin Halme ja Supon päällikkö kuka nyt sitten olikaan. Epäloogista, mutta ei se mikään vakava puute sentään.

Pari enemmän häiritsevää juttua. Älä klikkaa sumennettua tekstiä, jos et halua lukea juonipaljastusta.

1. Miksi Riina ei ottanut jääkarhun kynsiin jääneiltä ryssiltä moottorikelkkaa vaan lähti tarpomaan monen kymmenen kilometrin matkan pakkasessa jäätiköllä jalan? Olisi tämä valinta pitänyt edes jotenkin käsitellä kirjassa. Vaikka todeta, että kelkkojen suuntaan ei ole jääkarhun takia menemistä.

2. Ruotsi on unohdettu kokonaan arktisen alueen kähinöissä. Eivät ole Naton jäsen, mutta se, että jää kokonaan sivuun omalla takapihallaan tapahtuvan konfliktin käänteissä, tuntuu omituiselta.
 
Tuli tänään kauppareissulla vastaan. En voinut vastustaa kiusausta. Puhkikaluttu aihe, mutta Simo Liikasta voitaneen pitää yhtenä talvi- ja jatkosodan suomalaisen panssarintorjunnan asiantuntijoista. Asiaa mm. itselleni hyvin tutusta korpraali Ville Väisäsestä.

Katso liite: 83908

Suurimmalta osin nyt luettu. Ei mikään ikimuistoinen lukukokemus, mutta ei tämä huonokaan ole. Kertoo juuri siitä mitä kansikin lupaa. Panssarintorjunta-ansioilla Marskin ristin saaneista suomalaissotilaista. Kaluston kirjavuus tulee hyvin esille. Kylmähermoisia tyyppejä nämä miehet ovat kyllä olleet. Jos vaan aihe kiinnostaa, niin kyllä tämä kannattaa lukaista.
 
Bongasin Bookbeatiin tulossa olevan kirjan, joka saattaa kiinnostaa:

Katso liite: 83885

Lisäys: on ilmeisesti ilmestynyt painettuna jo.


Hesarin juttu kirjasta. Ryssän aloittaessa sodan, oli ylin valtiojohto järkyttynyt. Mutta sitten pantiin tuulemaan ja kielteiset Nato-kannat unohdettiin vauhdilla.



HAASTATELTUAAN presidenttiä, ministereitä ja puoluejohtajia Lauri Nurmi julkistaa kootut selitykset siitä, miksi poliittinen johto havahtui todellisuuteen vasta hädän hetkellä. Vaaran merkit olivat olleet pitkään ilmassa, mutta presidentti, hallitukset ja pääosa puolueista olivat haranneet jäsenyyttä vastaan vuoden 2022 alkuun asti.

Kielteisillä Nato-kannoilla oli voitettu monet vaalit, sillä myös valtaosa äänestäjistä oli vastustanut jäsenyyttä. Venäjän hyökkäyksen alettua kansa vaihtoi kantansa vielä nopeammin kuin puolueet.
 
Olen kirjassa aika alussa. Krimin valtauksen aikaan hallitusohjelmaan oli kirjattu, että tämä (sen aikainen) hallitus ei hae Naton jäsenyyttä (Tuomioja oli saanut sen hallitusohjelmaan), ja muutenkin kansan mielipide oli niin vastaan että ei nähty mahdolliseksi hakea.
 
Ilkka Remeksen Pimeyden sydän julkaistu.


Mikko Jalava on puolustanut Supon vakoilututkinnan kohteeksi syyttömänä joutunutta isäänsä ja saanut tuomion virkamiehen törkeästä kunnianloukkauksesta. Hänen yrityksensä pelastaa elämänsä on kilpistymässä YYA-veteraanien suojeleman Supo-virkailijan vastaiskuun.


Jalava päätyy Kongon pimeimpään viidakkoon, keskelle idän verivaltojen taistelua strategisista kaivosaarteista.

Sieltä löytyvä yhteys natsi-Saksan eliittiin vie hänet Euroopan vaikutusvaltaisimman miehen hätkähdyttävän salaisuuden kautta Suomeen, jossa on meneillään poikkeuksellinen kriisitilanne.

Venäjän häikäilemätön kosto Nato-jäsenyydestä vie suomalaisvirkamiehet ennennäkemättömään tulikasteeseen.


Tarinan taustaa​

Suomen asema muuttui perustavanlaatuisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Säpsähdimme todellisuuteen, jossa naapurin uinuva karhu heräsi aggressiivisena petona.

Paine on muuttanut ajattelutapoja koko yhteiskunnassa. Pimeyden sydämessä suomalaiset ottavat uhattuina ohjat käsiinsä uudelta pohjalta, tavalla joka ei vanhassa maailmassa olisi tullut kyseeseen. Uhatuksi tuleminen voi heikentää ja lamaannuttaa, mutta suomalaisessa se todennäköisimmin synnyttää halun voimalliseen ja sitkeään vastaanpanemiseen.

Havahtumisemme karuun todellisuuteen on myllertänyt myös lähihistoriamme tarkastelua. Venäjän mielistelystä tehtiin aiemmin hyve, vaikka välttämättömäksi maalatun toiminnan motiivi usein oli hihan alta vilautetun itäkortin tuoma lisävoima omien valtapyyteiden toteuttamiseksi.

On hämmentävää, kuinka tiukkaan Venäjää myötäilevät toimintatavat ovat Suomessa juurtuneet ja millaisella voimalla niitä edelleen yritetään pimittää. Ei haluta tutkia Suomen kansalaisuuden järjestämistä puolivillaisesti venäläisoligarkille, ei DDR:n hyväksi vakoilleiden suomalaisten toimia eikä tutkintoja laiminlyöneen virkakoneiston toimintaa.

Pimeyden sydämessä vakoojajahdin kohteeksi syyttömänä joutuneen ulkoministeriön virkamiehen poika Mikko Jalava pääsee juristityttöystävänsä Joannan kanssa Supo-virkailijan salattujen Venäjä-yhteyksien jäljille. Samalla selviää, että tätä ovat vuosia suojelleet itäsuhteita vaalivat veteraanipoliitikot.

Joanna joutuu hengenvaaraan yrittäessään saada tietoja Supo-virkailijasta, ja päätyy keskelle Venäjän Suomeen kohdistamaa Nato-jäsenyyden kylmäveristä kosto-operaatiota.

Kirjassa on vakava teema, mutta halusin pitkän tauon jälkeen kertoa tarinan klassisen toimintaseikkailun muodossa. Otin muun muassa päähenkilön sukutaustaan itseäni erityisesti kiehtovia elementtejä, jotka sysäsivät tarinaa eteenpäin yhä rajummin, kunnes lopulta huomasin kirjoittavani sitä yhteen putkeen. Se tunne, kun tarina kuljettaa tekijäänsä eräänlaisessa automaattiohjauksessa toteutuu harvoin, mutta nyt pääsin nauttimaan siitä.

Mikko on tarinassa perimässä isosetänsä, joka lähti Pohjanmaalta Kongoon konemieheksi ja oli perustamassa menestyksekkäästi kasvanutta kaivosyhtiötä. Pian Mikko päätyy Brysselin ja Salzburgin kautta venäläisten palkkasotilaiden ja Kiinan diktatuurihallinnon jahtaamaksi pelinappulaksi Kongoon ja Saksaan.

Berliinistä hän löytää kovimman luokan valtiotason salaisuuden ja palaa Joannan pelastaakseen Helsinkiin, jossa on kehittymässä maailman mitassakin ennenkokematon katastrofi.

Olen vuosia kirjoittanut skenaarioista, jotka ovat tuntuneet olevan uskottavuuden rajoilla. Silti tosielämän tapahtumat ovat viime aikoina yllättäneet.

Mielestäni tutustuminen asioihin, joita saattaa tapahtua, antaa mahdollisuuden valmistautua niihin. Kun erilaisia tapahtumakulkuja on jo käynyt läpi, on valmiimpi kohtaamaan sellaisia myös tosielämässä, jossa ne onneksi eivät yleensä yllä sellaiseen mittakaavaan kuin fiktiossa.
 
Ilkka Remeksen Pimeyden sydän julkaistu.


Mikko Jalava on puolustanut Supon vakoilututkinnan kohteeksi syyttömänä joutunutta isäänsä ja saanut tuomion virkamiehen törkeästä kunnianloukkauksesta. Hänen yrityksensä pelastaa elämänsä on kilpistymässä YYA-veteraanien suojeleman Supo-virkailijan vastaiskuun.

Jalava päätyy Kongon pimeimpään viidakkoon, keskelle idän verivaltojen taistelua strategisista kaivosaarteista.

Sieltä löytyvä yhteys natsi-Saksan eliittiin vie hänet Euroopan vaikutusvaltaisimman miehen hätkähdyttävän salaisuuden kautta Suomeen, jossa on meneillään poikkeuksellinen kriisitilanne.

Venäjän häikäilemätön kosto Nato-jäsenyydestä vie suomalaisvirkamiehet ennennäkemättömään tulikasteeseen.


Tarinan taustaa​

Suomen asema muuttui perustavanlaatuisesti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Säpsähdimme todellisuuteen, jossa naapurin uinuva karhu heräsi aggressiivisena petona.

Paine on muuttanut ajattelutapoja koko yhteiskunnassa. Pimeyden sydämessä suomalaiset ottavat uhattuina ohjat käsiinsä uudelta pohjalta, tavalla joka ei vanhassa maailmassa olisi tullut kyseeseen. Uhatuksi tuleminen voi heikentää ja lamaannuttaa, mutta suomalaisessa se todennäköisimmin synnyttää halun voimalliseen ja sitkeään vastaanpanemiseen.

Havahtumisemme karuun todellisuuteen on myllertänyt myös lähihistoriamme tarkastelua. Venäjän mielistelystä tehtiin aiemmin hyve, vaikka välttämättömäksi maalatun toiminnan motiivi usein oli hihan alta vilautetun itäkortin tuoma lisävoima omien valtapyyteiden toteuttamiseksi.

On hämmentävää, kuinka tiukkaan Venäjää myötäilevät toimintatavat ovat Suomessa juurtuneet ja millaisella voimalla niitä edelleen yritetään pimittää. Ei haluta tutkia Suomen kansalaisuuden järjestämistä puolivillaisesti venäläisoligarkille, ei DDR:n hyväksi vakoilleiden suomalaisten toimia eikä tutkintoja laiminlyöneen virkakoneiston toimintaa.

Pimeyden sydämessä vakoojajahdin kohteeksi syyttömänä joutuneen ulkoministeriön virkamiehen poika Mikko Jalava pääsee juristityttöystävänsä Joannan kanssa Supo-virkailijan salattujen Venäjä-yhteyksien jäljille. Samalla selviää, että tätä ovat vuosia suojelleet itäsuhteita vaalivat veteraanipoliitikot.

Joanna joutuu hengenvaaraan yrittäessään saada tietoja Supo-virkailijasta, ja päätyy keskelle Venäjän Suomeen kohdistamaa Nato-jäsenyyden kylmäveristä kosto-operaatiota.

Kirjassa on vakava teema, mutta halusin pitkän tauon jälkeen kertoa tarinan klassisen toimintaseikkailun muodossa. Otin muun muassa päähenkilön sukutaustaan itseäni erityisesti kiehtovia elementtejä, jotka sysäsivät tarinaa eteenpäin yhä rajummin, kunnes lopulta huomasin kirjoittavani sitä yhteen putkeen. Se tunne, kun tarina kuljettaa tekijäänsä eräänlaisessa automaattiohjauksessa toteutuu harvoin, mutta nyt pääsin nauttimaan siitä.

Mikko on tarinassa perimässä isosetänsä, joka lähti Pohjanmaalta Kongoon konemieheksi ja oli perustamassa menestyksekkäästi kasvanutta kaivosyhtiötä. Pian Mikko päätyy Brysselin ja Salzburgin kautta venäläisten palkkasotilaiden ja Kiinan diktatuurihallinnon jahtaamaksi pelinappulaksi Kongoon ja Saksaan.

Berliinistä hän löytää kovimman luokan valtiotason salaisuuden ja palaa Joannan pelastaakseen Helsinkiin, jossa on kehittymässä maailman mitassakin ennenkokematon katastrofi.

Olen vuosia kirjoittanut skenaarioista, jotka ovat tuntuneet olevan uskottavuuden rajoilla. Silti tosielämän tapahtumat ovat viime aikoina yllättäneet.

Mielestäni tutustuminen asioihin, joita saattaa tapahtua, antaa mahdollisuuden valmistautua niihin. Kun erilaisia tapahtumakulkuja on jo käynyt läpi, on valmiimpi kohtaamaan sellaisia myös tosielämässä, jossa ne onneksi eivät yleensä yllä sellaiseen mittakaavaan kuin fiktiossa.

Kuulostaa taas ihan siltä, että Remes rakentelee useita pääjuonia joiden lisäksi on taas muutama sivujuonenpätkä. Homma leviää taas aivan liikaa joka suuntaan.
 
Kuulostaa taas ihan siltä, että Remes rakentelee useita pääjuonia joiden lisäksi on taas muutama sivujuonenpätkä. Homma leviää taas aivan liikaa joka suuntaan.
Ei suinkaan. Niitä sivujuonia pitää olla. Tai sitten voi kirjoittaa kuten yksi ruotsalainen kehuttu dekkaristi, jonka yksikin kirja taitaa alkaa 4 sivulla kuvausta, kun päähenkilö vatvoo peiliin katsoen joka asian surkeutta.
 
Kuinka Lauri Nurmi päätti viedä - ja veikin - Suomen Natoon.

Kuuntelin tuon muiden toimien ohessa, joten jokin yksityiskohta saattoi jäädä huomiotta.

Nurmi vaikuttaa uutteralta tyypiltä, vaikka en täysin varauksetta oikein mitään varsinaisesti häneltä hyväksykään. Ollut etunenässä - ainakin omien sanojensa mukaan - vähän joka paikassa, ja joka kerran kysynyt jokaiselta, että saako Suomi täydet turvatakuut.

Ensin arvelin, että nyt kostaa Niinistölle hänen ilkeät sanansa, mutta siitä en saanut vaikutelmaa.

Yleisellä tasolla suurin yllätys oli, että TP oli sanonut että Kiovan nopea kaatuminen ei olisi muuttanut mitään sotilaallisesti eikä Nato-hakemuksen suhteen. Tapahtunutta suurempaa sotilaallista uhkaa ei olisi aiheutunut Suomelle. Ajatus perustuu siihen, että Niinistön mukaan venäjä olisi yrittänyt pitää koko Ukrainan miehitysvallan alla, joka olisi sitonut yhtä paljon joukkoja kuin nykyinenkin sota.

Oma ajatukseni on ollut, että siellä olisi vaihdettu hallitus ja keskeiset virkamiehet, eikä miehitysjoukkoja olisi edes yritetty pitää koko maassa. Länsimaat eivät olisi tukeneet vaihtunutta hallitusta läheskään samalla tavalla, jos ollenkaan. Eli ryssän tappiot eivät partisaanitoiminnan seurauksena olleet lähimainkaan nykyisellä tasolla, ja voimia olisi riittänyt muuhunkin, mm tekemään meille jäynää.
 
Ilkka Remeksen Pimeyden sydän julkaistu.
Remeksen Ruttokellot oli hyvä, siinä oli muistaakseni sellainen tapahtumaketju joka olisi voinut vaikka olla tottakin, eikä järjettömiä ylilyöntejä, joita myöhäisemmissä on.

Jos oikein muistan, kertoi Pääkallokehrääjä Suomen Demokraattisesta tasavallasta, joka oli muodostettu Neuvostoliiton miehityksen jälkeen. Pedon syleily oli sodanaikainen vakoilujännäri, jossa tarkoitus oli tappaa Mannerheim. Nämä kaksi viimeistä olivat muistaakseni vielä ihan kelpo romaaneja, joissa oli jonkinlaista mahdollista kosketuspintaa todellisuuteen.
 
Kuinka Lauri Nurmi päätti viedä - ja veikin - Suomen Natoon.

Kuuntelin tuon muiden toimien ohessa, joten jokin yksityiskohta saattoi jäädä huomiotta.

Nurmi vaikuttaa uutteralta tyypiltä, vaikka en täysin varauksetta oikein mitään varsinaisesti häneltä hyväksykään. Ollut etunenässä - ainakin omien sanojensa mukaan - vähän joka paikassa, ja joka kerran kysynyt jokaiselta, että saako Suomi täydet turvatakuut.

Ensin arvelin, että nyt kostaa Niinistölle hänen ilkeät sanansa, mutta siitä en saanut vaikutelmaa.

Yleisellä tasolla suurin yllätys oli, että TP oli sanonut että Kiovan nopea kaatuminen ei olisi muuttanut mitään sotilaallisesti eikä Nato-hakemuksen suhteen. Tapahtunutta suurempaa sotilaallista uhkaa ei olisi aiheutunut Suomelle. Ajatus perustuu siihen, että Niinistön mukaan venäjä olisi yrittänyt pitää koko Ukrainan miehitysvallan alla, joka olisi sitonut yhtä paljon joukkoja kuin nykyinenkin sota.

Oma ajatukseni on ollut, että siellä olisi vaihdettu hallitus ja keskeiset virkamiehet, eikä miehitysjoukkoja olisi edes yritetty pitää koko maassa. Länsimaat eivät olisi tukeneet vaihtunutta hallitusta läheskään samalla tavalla, jos ollenkaan. Eli ryssän tappiot eivät partisaanitoiminnan seurauksena olleet lähimainkaan nykyisellä tasolla, ja voimia olisi riittänyt muuhunkin, mm tekemään meille jäynää.
Mulla kirja on vielä kesken, mutta Nurmi kyllä aika vahvasti tuo esiin omaa keskiössä olemistaan. Tulee tosiaan pikkuisen vaikutelma että koko Natoon liittyminen olisi Nurmen ansiota.

Lisäksi vähän jäi sellainen kuva, että kuinkahan luotettavia nämä muistelut kaikkien osalta ovat; onko näissä Sanna Marin -maista "olen kyllä kannattanut aina; näin jälkikäteen" tyyppistä siloittelua, vai ovatko kaikki kommentit aitoja, monta vuotta sitten annettuja lausuntoja. Kirjastahan ei montaa jarruttelijaa löydy; nämä Tuomiojat ja Yrttiahot totta kai; tai sitten on vain haluttu korostaa liittymisen puolustajien rooleja. Äänikirjassa on formaattina se huono puoli, että on vaikeaa palata takaisinpäin tarkistamaan jotain asiaa, mitä on käsitelty aikaisemmin kirjassa.
 
Viikonlopun lukemiset. Ospreyn julkaisusarjan tuoreimmassa opuksessa Venäjä -ekspertti Mark Galeotti käsittelee Venäjän hybridisodankäyntiä. Keissiesimerkkinä Krimin valtaus Ukrainalta vuonna 2014. Juuri näiden hybridiuhkien (tunnuksettomat sotilaat, "vihreät miehet") takiahan Suomessa mm. rajavartiolakia muutettiin niin, että tällaisiin yllätysiskuihin kyettäisiin reagoimaan nopeasti ja päättäväisesti.

DSCN2519.JPG
 
Back
Top