Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Divarista lähti alkukuusta mukaan edullisesti vajaa kymmenen vuotta sitten ilmestynyt itärintamahistoriikki The Retreat: Hitler's First Defeat.
Kertoo Saksan keskisen armeijaryhmän etenemisestä Moskovaa kohti syksyllä 1941 (Unternehmen Taifun), hyökkäyksen pysähtymisestä kaupungin eteen, sekä puna-armeijan joulukuun alussa aloittamasta vastahyökkäyksestä. Kerrontatyyli on hyvin samanlainen kuin Antony Beevorin kirjoissa, eli pääpaino on etulinjan sotilaiden elämän ja kuolemisen kuvauksessa. Tässä mielessä Jones onnistuu ihan mukavasti. Ankaraan talveen varustautumaton Wehrmacht hyytyi liejuun ja pakkaseen, sekä venäläisten raivoisaan vastarintaan.
Lähteinä on käytetty saksalaisia arkistoja, kirjallisuutta, sekä yksittäisten sotilaiden henkilökohtaisia päiväkirjoja. Nämä elävöittävät tekstiä mukavasti. Venäläistä näkemystä on sitten reilusti vähemmän ja pääsyy tähän on kirjoittajan huono venäjänkielen taito. Mutta kokonaisuutena eheä ja elävästi kirjoitettu sotakirja yhdestä toisen maailmansodan ratkaisuhetkestä.
Kertoo Saksan keskisen armeijaryhmän etenemisestä Moskovaa kohti syksyllä 1941 (Unternehmen Taifun), hyökkäyksen pysähtymisestä kaupungin eteen, sekä puna-armeijan joulukuun alussa aloittamasta vastahyökkäyksestä. Kerrontatyyli on hyvin samanlainen kuin Antony Beevorin kirjoissa, eli pääpaino on etulinjan sotilaiden elämän ja kuolemisen kuvauksessa. Tässä mielessä Jones onnistuu ihan mukavasti. Ankaraan talveen varustautumaton Wehrmacht hyytyi liejuun ja pakkaseen, sekä venäläisten raivoisaan vastarintaan.
Lähteinä on käytetty saksalaisia arkistoja, kirjallisuutta, sekä yksittäisten sotilaiden henkilökohtaisia päiväkirjoja. Nämä elävöittävät tekstiä mukavasti. Venäläistä näkemystä on sitten reilusti vähemmän ja pääsyy tähän on kirjoittajan huono venäjänkielen taito. Mutta kokonaisuutena eheä ja elävästi kirjoitettu sotakirja yhdestä toisen maailmansodan ratkaisuhetkestä.
tulikomento
Supreme Leader
Laitan tässä vielä arviot parista loppukeväästä lukemastani sotahistoriaopuksesta.
Richard Hargreavesin kuvaus Saksan hyökkäyksestä Puolaan on ihan kelpo esitys aiheesta. Kerronnallinen pääpaino on yksittäisten saksalaissotilaiden kokemusten kuvauksessa. Päälähteinä on käytetty Saksan armeijan sotapäiväkirjoja, sekä erityisesti yksittäisten sotilaiden päiväkirjoja ja kirjeitä.
Tyypiltään kirja on yleisesitys aiheesta, eikä se käsittele taisteluja ja operaatioita mitenkään millintarkasti, vaan kuten sanottu, on pääpaino yksittäisten sotilaiden toiminnan kuvauksessa. Kirjoittajana Hargreaves on samankaltainen kuin Antony Beevor ja ainakin minä pidän tällaisesta tyylistä ja kerrontatavasta.
Kirjoittaja onneksi murskaa myös muutamia Puolan sotaretkeen liittyviä myyttejä. Ensinnäkin Luftwaffe ei onnistunut tuhoamaan Puolan ilmavoimia kotikentille heti sotatoimien alettua. Puolalaiset olivat hajasijoittaneet konekalustoaan jo ennen vihollisuuksien alkua. Saksalaiset saavuttivat ehdottoman ilmaherruuden pikkuhiljaa, eivät heti kertalaakista. Toinen klassinen myytti on tietenkin legenda siitä miten puolalainen ratsuväki hyökkäsi peitset ja sapelit tanassa saksalaisia panssarivaunuja vastaan. Legenda syntyi sotakirjeenvaihtajien takerruttua yhteen yksittäiseen pienen mittakaavan tapaukseen. Tätä sitten suurenneltiin laajalti Saksan ja muidenkin maiden propagandassa ja sotauutisoinneissa.
Ihan mukava ja helppolukuinen kirja. Suosittelen jos Puolan 1939 sotaretki kiinnostaa. Jostain syystä Neuvostoliiton hyökkäystä Puolan selustaan ei sen ihmeemmin käsitellä.
Saman kirjoittajan teos Breslaun helvetillisestä piirityksestä on karua luettavaa. Kertoo konkreettisesti siitä mitenkä järjettömiä seuraamuksia oli Hitlerin käskyllä muuttaa kaupunkeja "linnoituksiksi." Näiden piti Aatun mukaan hidastaa puna-armeijan etenemistä ja sitoa sen joukkoja piirityksiin. Saksan siviiliväestö sai maksaa tästä aina Königsbergistä Berliiniin. Näin kävi myös Sleesian pääkaupungissa Breslaussa, jossa natsipuolue kieltäytyi evakuoimasta ajoissa naisia, lapsia ja vanhuksia pois alta ennen venäläisten tuloa. Kaupunkia puolustettiin Tuntematonta Sotilasta lainatakseni "puoliksi tapetuilla ryhmillä." Eli Wehrmachtin, Waffen-SS:n ja Volkssturmin rippeillä.
Kaupunki piti yllä sitkeää vastarintaa venäläisiä vastaan aina helmikuun puolivälistä 1945 toukokuun 6. päivään 1945 asti. Kirja kertoo taistelusta sotilaiden ja siviileiden näkökulmasta. Mukana on myös neuvostosotilaiden muisteluksia ja kokemuksia, sekä myös sodan jälkeen rauniokaupunkiin muuttaneiden puolalaisten näkemyksiä. Breslaustahan tuli muuten nykyisen Puolan Wroclaw.
Vastenmielisin kirjassa esiintyvistä hahmoista on eittämättä Gauleiter Karl Hanke, fanaattinen vain itseään ajatteleva natsi, joka piiskaa kaupungin siviilejä ja sotilaita armotta jatkamaan taistelua. Ja lopuksi kyseinen herra tietysti itse luikkii pakoon jättäen muut kohtaamaan armotonta kostoa janoavat venäläiset.
Helvetin hyytävää luettavaa. Ihan Beevorin Berliini 1945 -kirjan tasoa.
Tässä muuten vielä saksalaista propagandaa taistelusta.
Richard Hargreavesin kuvaus Saksan hyökkäyksestä Puolaan on ihan kelpo esitys aiheesta. Kerronnallinen pääpaino on yksittäisten saksalaissotilaiden kokemusten kuvauksessa. Päälähteinä on käytetty Saksan armeijan sotapäiväkirjoja, sekä erityisesti yksittäisten sotilaiden päiväkirjoja ja kirjeitä.
Tyypiltään kirja on yleisesitys aiheesta, eikä se käsittele taisteluja ja operaatioita mitenkään millintarkasti, vaan kuten sanottu, on pääpaino yksittäisten sotilaiden toiminnan kuvauksessa. Kirjoittajana Hargreaves on samankaltainen kuin Antony Beevor ja ainakin minä pidän tällaisesta tyylistä ja kerrontatavasta.
Kirjoittaja onneksi murskaa myös muutamia Puolan sotaretkeen liittyviä myyttejä. Ensinnäkin Luftwaffe ei onnistunut tuhoamaan Puolan ilmavoimia kotikentille heti sotatoimien alettua. Puolalaiset olivat hajasijoittaneet konekalustoaan jo ennen vihollisuuksien alkua. Saksalaiset saavuttivat ehdottoman ilmaherruuden pikkuhiljaa, eivät heti kertalaakista. Toinen klassinen myytti on tietenkin legenda siitä miten puolalainen ratsuväki hyökkäsi peitset ja sapelit tanassa saksalaisia panssarivaunuja vastaan. Legenda syntyi sotakirjeenvaihtajien takerruttua yhteen yksittäiseen pienen mittakaavan tapaukseen. Tätä sitten suurenneltiin laajalti Saksan ja muidenkin maiden propagandassa ja sotauutisoinneissa.
Ihan mukava ja helppolukuinen kirja. Suosittelen jos Puolan 1939 sotaretki kiinnostaa. Jostain syystä Neuvostoliiton hyökkäystä Puolan selustaan ei sen ihmeemmin käsitellä.
Saman kirjoittajan teos Breslaun helvetillisestä piirityksestä on karua luettavaa. Kertoo konkreettisesti siitä mitenkä järjettömiä seuraamuksia oli Hitlerin käskyllä muuttaa kaupunkeja "linnoituksiksi." Näiden piti Aatun mukaan hidastaa puna-armeijan etenemistä ja sitoa sen joukkoja piirityksiin. Saksan siviiliväestö sai maksaa tästä aina Königsbergistä Berliiniin. Näin kävi myös Sleesian pääkaupungissa Breslaussa, jossa natsipuolue kieltäytyi evakuoimasta ajoissa naisia, lapsia ja vanhuksia pois alta ennen venäläisten tuloa. Kaupunkia puolustettiin Tuntematonta Sotilasta lainatakseni "puoliksi tapetuilla ryhmillä." Eli Wehrmachtin, Waffen-SS:n ja Volkssturmin rippeillä.
Kaupunki piti yllä sitkeää vastarintaa venäläisiä vastaan aina helmikuun puolivälistä 1945 toukokuun 6. päivään 1945 asti. Kirja kertoo taistelusta sotilaiden ja siviileiden näkökulmasta. Mukana on myös neuvostosotilaiden muisteluksia ja kokemuksia, sekä myös sodan jälkeen rauniokaupunkiin muuttaneiden puolalaisten näkemyksiä. Breslaustahan tuli muuten nykyisen Puolan Wroclaw.
Vastenmielisin kirjassa esiintyvistä hahmoista on eittämättä Gauleiter Karl Hanke, fanaattinen vain itseään ajatteleva natsi, joka piiskaa kaupungin siviilejä ja sotilaita armotta jatkamaan taistelua. Ja lopuksi kyseinen herra tietysti itse luikkii pakoon jättäen muut kohtaamaan armotonta kostoa janoavat venäläiset.
Helvetin hyytävää luettavaa. Ihan Beevorin Berliini 1945 -kirjan tasoa.
Tässä muuten vielä saksalaista propagandaa taistelusta.
Viimeksi muokattu:
Erkki
Ylipäällikkö
Eipä ollut ainoa laatuaan. Näistä gauleiter-sankareista tuli mieleen hänen Itä-Preussin kollegansa Erich Koch, joka kielsi teloituksen uhalla siviilejä pakenemasta, mutta luonnollisestikin poistui itse perheineen kaikessa hiljaisuudessa yksityisellä laivakyydillä. Tai Länsi-Preussi-Danzigin Albert Forster, jonka samanlaisen pakoyrityksen eräs saksalainen torpedovene keskeytti tykkitulen uhalla, ja pakotti arvoisan gauleiterin ottamaan aluksensa täyteen pakolaisia.
tulikomento
Supreme Leader
Aivan. Hanke kohtasi tiettävästi loppunsa Tshekkoslovakiassa, jossa tsekkipartisaanit saivat ukon käsiinsä.
Toinen vastenmielinen tyyppi, joka hirtätti omia miehiään ja vaati fanaattista vastarintaa ja joka hylkäsi joukkonsa paeten länteen, oli sotamarsalkka Ferdinand Schörner. Tämä oli fanaattinen natsi, joka vannoi uskollisuuttaan Hitlerille ja vaati samaa sekopäistä omistautumista joukoiltaan. Toukokuun 9. päivänä 1945 tämä puki ylleen siviiliasun ja pakeni Fieseler Storch -yhteyskoneella länteen. Amerikkalaiset sentään luovuttivat ukon venäläisille ja tämä päätyi nauttimaan neuvostoliittolaista leirielämää.
Falangi
Kenraali
Muistan lukeneeni, että jossain taistelussa puolalainen ratsuväki sattui erehdyksessä, ilmeisesti puutteellisten tiedustelutietojen vuoksi, vastakkain saksalaisen panssariyksikön kanssa - ei siksi että puolalaisten ratsumiesten tarkoituksena olisi ollut rynnäköidä tankkeja vastaan. Eikä kyseisessä kahakassa saksalaisilla tainut edes olla varsinaisia tankkeja, vaan panssariautoja. Sekinhän kuitenkin tiedetään, että Puolaan hyökätessä sakujen panssaridivisioonat olivat puutteellisesti varustettuja, eikä niissä ollut tankkeja niin paljon, kuin niihin oli alunperin tarkoitettu.
tulikomento
Supreme Leader
Joo. Ja Hargreavesin kirja ottaa muuten kantaa siihenkin, että itse asiassa saksalaiset itse eivät sen ihmeemmin kokeneet sotivansa Puolassa mitään varsinaista blitzkrieg-salamasotaa. Enemminkin perinteisempiä saarrostusoperaatioita jalkaväellä ja panssareilla. Toki Guderianin opit olivat käytössä Puolassa, mutta nämä jalostuivat lähemmäksi miehen teoriaa sitten Ranskassa 1940.
Ikarus
Respected Leader
Empatia ei ollut ''tuhannen hirsipuun legendan'' ominta painopiste aluetta.. wehrmachtin vihatuimman kenraalin maine ei tullut tyhjästä.
Suomessa poliisit yllätti 8 saksalaista sotilasta varastamassa siviileiltä perunoita. Yksi kuoli tulitaistelussa poliisin kanssa, Schörner ammutti loput 7.
Dietlin seuraajan Petsamon joukkojen komentajana on kerrottu olleen pahassa pervitiini koukussa ja meno oli reipasta, pidätti kerran Schörnerin mielestä liian hitaasti tientukkkona ajelleen paikallisen nimismiehen. Ei sentään ammututtanut..
Viimeksi muokattu:
Veli Salin. Simo Häyhä - Tarkka-ampuja. Revontuli 2012.
Pikkunätti kirja isosta miehestä. Teoksessa käydään 170 sivussa läpi Häyhän elämä, pääpainon tietenkin ollessa talvisodan taisteluissa. Salin itsekin myöntää pohjaavansa aiempiin teoksiin, eikä edes väitä tekevänsä mitään uutta tutkimusta. Ihan jokaista päivää ei sentään käydä läpi, mutta melkoisen yksityiskohtaisesti Häyhän toimintaa kuvataan. Teksti on melko sujuvaa ja luettevaa. Itse en tuosta ryssittelystä näin uudessa kirjassa oikein jaksa perustaa, vaikka se lainausmerkkeihin laitettaisiinkin.
Lukua 542 Häyhän ampumien vihollisten lukumääränä toistetaan. Tosin Häyhän itsekin kerrotaan sanoneen, etteivät konetuliaseilla ammuttujen vihollisten määrät pidä paikkaansa. Lopuksi esitellään netin snipercentral.comin lista menestyksekkäimmistä tarkka-ampujista. Tätä sentään kommentoidaan sen verran, että Häyhän lukuja pidetään liian suurina, Sulo Kolkan legenda kumotaan ja kahden saksalaisen tarkka-ampujan (König ja Thorvald) olemassaoloa epäillään.
Kaiken kaikkiaan ihan jees välipala omassa sarjassaan.
Pikkunätti kirja isosta miehestä. Teoksessa käydään 170 sivussa läpi Häyhän elämä, pääpainon tietenkin ollessa talvisodan taisteluissa. Salin itsekin myöntää pohjaavansa aiempiin teoksiin, eikä edes väitä tekevänsä mitään uutta tutkimusta. Ihan jokaista päivää ei sentään käydä läpi, mutta melkoisen yksityiskohtaisesti Häyhän toimintaa kuvataan. Teksti on melko sujuvaa ja luettevaa. Itse en tuosta ryssittelystä näin uudessa kirjassa oikein jaksa perustaa, vaikka se lainausmerkkeihin laitettaisiinkin.
Lukua 542 Häyhän ampumien vihollisten lukumääränä toistetaan. Tosin Häyhän itsekin kerrotaan sanoneen, etteivät konetuliaseilla ammuttujen vihollisten määrät pidä paikkaansa. Lopuksi esitellään netin snipercentral.comin lista menestyksekkäimmistä tarkka-ampujista. Tätä sentään kommentoidaan sen verran, että Häyhän lukuja pidetään liian suurina, Sulo Kolkan legenda kumotaan ja kahden saksalaisen tarkka-ampujan (König ja Thorvald) olemassaoloa epäillään.
Kaiken kaikkiaan ihan jees välipala omassa sarjassaan.
M. Markov (Toim. Pekka Tuomikoski). Finljandija - Puna-armeijan Suomi-opas 1939. Minerva 2014.
M. Markov on todennäköisesti Leningradin sotilaspiirin propagandaosaston pseudonyymi. Taustalta voi löytyä vaikka Kuusinen itse. Pekka Tuomikoski on liminkalainen kirjailija ja toimittaja. Ei pseudonyymi.
Finljandija on vihkonen, jota on jaettu puna-armeijan yksiköihin talvisodan aikana. Siinä kerrotaan lyhyesti Suomen historiasta, Suomen kansasta, Suomesta ja ennen kaikkea perustellaan puna-armeijan sotilaille ja muille neuvostokansalaisille, miksi talvisota syttyi ja miksi talvisota oli Neuvostoliiton näkökulmasta oikeutettu (siis sen oikean neuvostotulkinnan mukaan). Jaakko Ilkka on malliesimerkki suomalaisesta luokkatietoisesta talonpojasta (siis hyvästä talonpojasta, ei kulakista) ja Tanner on malliesimerkki pahasta sosialidemokraatista. Vihkosen ajoitus jää epäselväksi, mutta se on kirjoitettu selvästi talvisodan syttymisen jälkeen (vaikka takakansi ja osin pohjustuskin rivien välistä antaa toisin ymmärtää), koska siinä esitellään esim. Suomen Kansanvaltaisen hallituksen avunpyyntö Neuvostoliitolle.
Tuomikosken pohjustus (ja alaviitteet) ovat vähän sitä ja tätä, mutta varsinainen alkuperäinen neuvostopropaganda on kovaa luettavaa. KOKO Suomen historia selitetään niin, että se on vain pohjustusta joulukuussa 1939 tapahtuvalle Suomen kansan vapauttamiselle lahtarin ikeestä. Tässä tietenkin auttaa Neuvostoliiton jäntevä koura! Teksti on taitavasti laadittu ja osoittaa kohtuullisen hyvää itsenäisen Suomen olojen tuntemusta. Mielenkiintoiseksi esityksen tekee se suodatin, jonka läpi Suomea katsotaan, eli kaikki selitetään stalinistisen filtterin läpi. Juuri tämän takia suosittelen teosta, sillä sen avulla voi ymmärtää sitä, miten sama asia voidaan selittää usealla eri tavalla ilman, että välttämättä tarvitsee valehdella tai muuttaa totuutta. Korostetaan vähän näitä juttuja ja häivytetään vähän näitä juttuja ja kas: meillähän on hieno selitysmalli! Näin se historiantutkimuskin toimii, mutta tietysti ei mielellään ideologiselta pohjalta.
Varsinainen vihkonen alkaa sivulta 77 ja loppuu sivulle 154, eli mistään pitkästä pläjäyksestä ei ole kysymys, kun sivun koko alle A5 ja teksti luettavankokoisella fontilla painettua.
Suosittelen kuriositeettiin tutustumista..
M. Markov on todennäköisesti Leningradin sotilaspiirin propagandaosaston pseudonyymi. Taustalta voi löytyä vaikka Kuusinen itse. Pekka Tuomikoski on liminkalainen kirjailija ja toimittaja. Ei pseudonyymi.
Finljandija on vihkonen, jota on jaettu puna-armeijan yksiköihin talvisodan aikana. Siinä kerrotaan lyhyesti Suomen historiasta, Suomen kansasta, Suomesta ja ennen kaikkea perustellaan puna-armeijan sotilaille ja muille neuvostokansalaisille, miksi talvisota syttyi ja miksi talvisota oli Neuvostoliiton näkökulmasta oikeutettu (siis sen oikean neuvostotulkinnan mukaan). Jaakko Ilkka on malliesimerkki suomalaisesta luokkatietoisesta talonpojasta (siis hyvästä talonpojasta, ei kulakista) ja Tanner on malliesimerkki pahasta sosialidemokraatista. Vihkosen ajoitus jää epäselväksi, mutta se on kirjoitettu selvästi talvisodan syttymisen jälkeen (vaikka takakansi ja osin pohjustuskin rivien välistä antaa toisin ymmärtää), koska siinä esitellään esim. Suomen Kansanvaltaisen hallituksen avunpyyntö Neuvostoliitolle.
Tuomikosken pohjustus (ja alaviitteet) ovat vähän sitä ja tätä, mutta varsinainen alkuperäinen neuvostopropaganda on kovaa luettavaa. KOKO Suomen historia selitetään niin, että se on vain pohjustusta joulukuussa 1939 tapahtuvalle Suomen kansan vapauttamiselle lahtarin ikeestä. Tässä tietenkin auttaa Neuvostoliiton jäntevä koura! Teksti on taitavasti laadittu ja osoittaa kohtuullisen hyvää itsenäisen Suomen olojen tuntemusta. Mielenkiintoiseksi esityksen tekee se suodatin, jonka läpi Suomea katsotaan, eli kaikki selitetään stalinistisen filtterin läpi. Juuri tämän takia suosittelen teosta, sillä sen avulla voi ymmärtää sitä, miten sama asia voidaan selittää usealla eri tavalla ilman, että välttämättä tarvitsee valehdella tai muuttaa totuutta. Korostetaan vähän näitä juttuja ja häivytetään vähän näitä juttuja ja kas: meillähän on hieno selitysmalli! Näin se historiantutkimuskin toimii, mutta tietysti ei mielellään ideologiselta pohjalta.
Varsinainen vihkonen alkaa sivulta 77 ja loppuu sivulle 154, eli mistään pitkästä pläjäyksestä ei ole kysymys, kun sivun koko alle A5 ja teksti luettavankokoisella fontilla painettua.
Suosittelen kuriositeettiin tutustumista..
Viimeksi muokattu:
tulikomento
Supreme Leader
Kuriositeeteista kiinnostuneille voi suositella myös tätä.
Ilmestyi 2006 ja tämä on näköispainos Saksan asevoimien pääesikunnan vuonna 43 julkaisemasta Suomi-oppaasta. Manner-Eurooppaa miehittämään tottuneiden saksalaisten oli aluksi vaikea sopeutua siihen, että suomalaisia oli kohdeltava aseveljinä eikä alistetun vihollismaan väestönä.
Ja nosto vuosien takaa, eli Puna-armeijan marssioppaan uusintapainoksen esittelyä.
JR49
Respected Leader
Haa, kadehtikaa minua! Tämän päivän antikvariaattilöytö: kolme numeroa Wings of Fame -lehteä. Julkaistu aikanaan vain 20 kappaletta. Liian laadukkaana liian kallis tehtäväksi sen pidemmälle.
Enää puuttuu 13...
.
Mutta valtavan upeat valokuvat ja erittäin asiantuntevat laajat artikkelit. Nytkin näyttää olevan esim. 20 sivua Halifaxista
. Muita koneita näissä numeroissa; Vought Crusader, Spitfire, Mig-19, Goblin, Marin Mariner, Mars ja Marlin, EE Lightning, Mig-17 Vietnamissa, Super Etendard Falklandeilla ja Israel 1950-59. Ja paljon paljon muuta. 480 sivua laadukasta tekstiä sotilasilmailusta
Edit: kaverilla on näitä neljä, jotka olen saanut lainata ja lukea. Eli yhdeksän täysin tuntematonta sisällöltään. Ostattelen kaverilta niitä 20 eurolla kpl.
Enää puuttuu 13...
.Mutta valtavan upeat valokuvat ja erittäin asiantuntevat laajat artikkelit. Nytkin näyttää olevan esim. 20 sivua Halifaxista
. Muita koneita näissä numeroissa; Vought Crusader, Spitfire, Mig-19, Goblin, Marin Mariner, Mars ja Marlin, EE Lightning, Mig-17 Vietnamissa, Super Etendard Falklandeilla ja Israel 1950-59. Ja paljon paljon muuta. 480 sivua laadukasta tekstiä sotilasilmailusta
Edit: kaverilla on näitä neljä, jotka olen saanut lainata ja lukea. Eli yhdeksän täysin tuntematonta sisällöltään. Ostattelen kaverilta niitä 20 eurolla kpl.
Voisko tänne lisätä ton Tykkää "napin" lisäksi Kadehdin nappula .. tässä kieltämättä olisi sen paikka.Haa, kadehtikaa minua! Tämän päivän antikvariaattilöytö: kolme numeroa Wings of Fame -lehteä. Julkaistu aikanaan vain 20 kappaletta. Liian laadukkaana liian kallis tehtäväksi sen pidemmälle.
Enää puuttuu 13...
Mutta valtavan upeat valokuvat ja erittäin asiantuntevat laajat artikkelit. Nytkin näyttää olevan esim. 20 sivua Halifaxista
Edit: kaverilla on näitä neljä, jotka olen saanut lainata ja lukea. Eli yhdeksän täysin tuntematonta sisällöltään. Ostattelen kaverilta niitä 20 eurolla kpl.
..täytyy alkaa hivuttautumaan lähemmäs sinua veli hyvä.
JR49
Respected Leader
Tämänkin antikvariaatin omistaja oli vanha harmaa kumaraselkä. Kertoi, ettei enää jaksa lisätä mitään nettiin tai vastata sähköpostiin. Aikoo elää ja työskennellä kuten itse haluaa^^Siinä näette, kannattaa koluta Antikvariaatteja ja kirppareita. Joskus osuu eteen vastustamattomia löytöjä.
.Että vain paikan päälle menemällä voi voittaa
.