NASA:n koelentäjän muistelmat. Hepulla on takanaan 11 000 lentotuntia ja 125 eri konetyyppiä.
https://www.nasa.gov/centers/dryden/pdf/88797main_kerosene.pdf
https://www.nasa.gov/centers/dryden/pdf/88797main_kerosene.pdf
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Tuo CIA ja saman tekijän FBI ovat melkoisia tiiliskiviä. Paljon mielenkiintoista tietoa, mutta aika tanakkaa tekstiä...Tämmöinen kysymys asiasta paremmin tietäville. Olisin kiinnostunut aloittamaan pienoisen lukuprojektin tiedustelupalveluiden ja vakoilun maailmaan. Pääpaino tulisi olemaan kylmän sodan ajassa. Täten heitänkin kysymyksen ilmoille että minkälaista lukemistoa suosittelisitte ?
Supon virallisen historiikin olen lukenut ja pidin tätä hyvänä tietopakettina.
Katso liite: 23877
Paikallisesta divaristani löytyisi melko edullisesti legendaarisen KGB-loikkari Oleg Gordievskin kirja, sekä CIA:n historiikki.
Katso liite: 23878
Katso liite: 23879
Tulipa lukaistua jokin aika sitten. Suosittelen lämpimästi. Se uudempi viina-kirja on ehkä mukavampi lukea, mutta hyvä oli tämäkin.Mielenkiintoinen arvostelu. Kiitos. Minä olen Laaksosen tuotannosta lukenut teoksen Eripuraa ja arvovaltaa, joka kuvaa Marskin ja tämän kenraaleiden keskinäisiä henkilösuhteita ja johtamista. Luin kirjan viime vuosikymmenellä ja jäi mieleen, että ajoittain teksti oli todella puuduttavaa sivistyssanojen viljelyä. Mutta pääasia kirjoittajalla oli se, että Marskilla oli oma suosikkisysteeminsä. Ne jotka olivat ylipäällikön lähipiirissä tai kuuluivat suosikkeihin, saivat paljon anteeksi. Erityisesti Taavetti "Pappa" Laatikainen.
Kirjassa käsiteltiin myös muidenkin komentajien keskinäisiä välejä. Wallenius ei kestänyt hermopainetta Viipurinlahdella helmi-maaliskuussa 1940 ja ryhtyi juopottelemaan. Talvela ja Blick riitelivät keskenään Laatokan Karjalan kesän 44 vetäytymis- ja viivytystaisteluiden aikana. Vaikka joku voisi pitää kirjaa pelkkänä juoruiluna, sanoisin minä että kirja avaa tärkeitä näkökulmia sotatoimien johtamiseen. Henkilösuhteilla ja henkilökemioiden yhteensopivuudella oli aidosti merkitystä.
Katso liite: 22821
Tulipa lukaistua jokin aika sitten. Suosittelen lämpimästi. Se uudempi viina-kirja on ehkä mukavampi lukea, mutta hyvä oli tämäkin.
Teos on "oikea" tutkimus, eli välillä hieman hankalahko lukea, ellei ole tottunut. Asiaa Mannerheimin johtamisesta ja viime sotien korkeimmasta johdosta on paljon. Henkilösuhteet ja henkilökohtaiset piirteet korostuvat kirjassa nimenomaisesti siksi, että Mannerheimin tapa valita johtajat perustui puhtaasti hänen omaan käsitykseensä ehdokkaista. Hän saattoi kylläkin kysyä esim. Heinrichsin tai Tuompon mielipidettä, mutta teki kuitenkin omat ratkaisunsa. Joskus ne olivat onnistuneita, joskus eivät.
Esim. Talvelan asema suosikkina tuodaan kirjassa perustellen esille. Samalla myös osoitetaan esim. Öhquistin ja Östermanin jääminen paitsioon. Etenkin ensin mainitun kohdalla tähän on vaikea olla etsimättä muitakin kuin johtamistoimintaan liittyviä syitä.
Suosittelen, mutta jos haluat valita helpomman tien, niin lue se Viina, hermot ja rangaistukset. Asiasisältö on pitkälti sama, lähestymiskulma vain hieman eri.
Divarista löytyi mielenkiintoiselta vaikuttava opus.
Omistan pari aikaisempaa Rowland Whiten sotajännäriä ja hyviä ovat olleet. Tämä kertoo siitä mitenkä 70-luvun alussa brittien erikoisjoukot (SAS) sotivat Omanissa paikallisia kommunistikapinallisia vastaan. Enpä oikeastaan tiennytkään että Omanin asevoimissa palveli tuohon aikaan paljon brittejä leasing-periaatteella, toki oli mukana vakinaisesta palveluksesta eronneitakin. Kouluttivat Omanin omaa armeijaa ja ilmavoimia ja samalla britit ottivat itsekin aktiivisesti osaa sotatoimiin.
Kirja kertoo 19.7.1972 käydystä Mirbatin taistelusta. 300 kapinallista hyökkäsi SAS:n leiriin, jota puolusti yhdeksän miestä. Tulitukea saivat RAF:n lentäjltä, jotka lensivät omanilaisia BAC Strikemaster -rynnäkkökoneita. Kyseinen taistelu on osa brittiarmeijan erikoisjoukkojen mystistä historiaa. Kirja vaikuttaa erittäin hyvältä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Mirbat
Katso liite: 23643
Ja Blick Martolan tilalle vanhaan 2.divisioonaansa. Seuraavaksi odotettiin konfliktia Blickin ja Siilasvuon (III AK:n komentaja) välillä, mutta taistelut olivat hektisiä ja sitten sota loppui, joten kärhämää ei ehtinyt tulla.Todellakin. Omat lukukokemukseni ovat samanlaisia. Vajaa vuosikymmen on mennyt kirjan lukemisesta, mutta mieleen jäi että marsalkalla oli omat suosikit joiden töppäilyjä tämä sieti (kröhöm, Taavetti Laatikainen). Ja jotkut toiset taas saivat tyyliin yhden epäonnistumisen jälkeen siirron kotirintamalle tai muihin toisarvoisiin tehtäviin.
Mielenkiintoinen oli myös kuvaus 44 kesän kriisistä Laatokan Karjalassa. Talvela kävi riitelemään Blickin kanssa kun ei ollut samaa mieltä viivytystaistelun suorittamisesta (PSS-asema). Homma ratkaistiin siten, että Martola siirrettiin kannakselta Blickin tilalle.
Siis FBI? Hyvä teos todellakin tuo CIA:n historia. Neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton turvallisuuselimistä kun saisi samanlaisen teoksen. Leggettin Tshekaa käsittelevä teos taitaa tuon KGB-kirjan rinnalla olla edelleen ainoa varteenotettava englannin kielellä (tai suomeksi) julkaistu teos.Tuo CIA ja saman tekijän FSB ovat melkoisia tiiliskiviä. Paljon mielenkiintoista tietoa, mutta aika tanakkaa tekstiä...
Samalla myös osoitetaan esim. Öhquistin ja Östermanin jääminen paitsioon. Etenkin ensin mainitun kohdalla tähän on vaikea olla etsimättä muitakin kuin johtamistoimintaan liittyviä syitä
Rehellisesti sanottuna, en tiedä.Pakko pyytää täsmennystä. Miten pitkä juuri herrojen välisessä skismassa mahtoi olla, mitä itse arvelet?
Täsmälleen samalla tavalla meni itsellä. Juhla hetki tulla koulusta, kun postissa oli tullut korkeajännitys.Laitetaanpa tällainen kyssärinpoikanen että mitenkä päädyitte sotakirjojen lukijoiksi ? Oma tarinani menee osapuilleen niin, että 6-vuotiaana isäukkoni päätti opettaa minua lukemaan Korkeajännitys-sarjakuvilla ja ilmeisen hyvin äijä onnistui kun olin lehden uskollinen tilaaja aina vuoteen 2008 asti.
Varmasti ensimmäiset lukemani sotakirjat olivat Alistair MacLeanin klassikkoja. Nämä tuli luettu ala-asteikäisenä poikasena. Myös elokuvaversiot kolahtivat kovaa. Näiden jälkeen muistaakseni viidennellä tai kuudennella luokalla tuli luettua Tuntematon Sotilas ensimmäisen kerran. Eli itse päädyin genren pariin ihan klassikkojen avulla. Näiden jälkeen vuorossa olivat sitten Reino Lehväslaiho, Tom Clancy ja Frederick Forsyth jännäripuolelta.
Katso liite: 23504Katso liite: 23506
Katso liite: 23507Katso liite: 23508
Naamakirjasta bongasin mielenkiintoisen kirjamainoksen.
Klassikon jatko-osa:
Alpo Reinikainen: Toisten on kuoltava: posliinipojan jatkosota. 1. osa. Kirjayhtymä, Helsinki 1981.
Alpo Reinikainen kirjoitti kirjan Taipaleenjoen tulessa: posliinipojan talvisota, joka on suomalaisten sotamuistelmien klassikko. Kaupunkimme kirjastossa sitä ei enää ole, joten lainasin jatkosodan alkua käsittelevän muistelmateoksen.
-snip-