Kirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Museo
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Pylkkään kirjasta vielä, että kertomus perustuu Viljam Pylkäsen ääninauhalle kertomaan jonka on stilisoinut ja puhtaaksi kirjoittanut Kaarlo Nuorvala.
 
Viimeksi muokattu:
hansai kirjoitti:
Olisikohan laatikkoon jo kolahtanut..
KALM, HANS: Kalmin pataljoona Suomen vapaussodassa
(1919)
Onko kommentteja?
Klikkaa laajentaaksesi...
Valikoivaa tarinankerrontaa, kuten kaikki vapaus- taikka kansalaissotamuistelmat. Olen käpistellyt 'lämpimäiskappaletta', jossa on ollut Kalmin omiste pataljoonassa mukana olleelle.

Ihan mielenkiintoista luettavaa tietysti. Suosittelen Jaakko Heinämäen 'Hans Kalm - vapaussoturi ja vaihtoehtolääkäri' -elämäkertateosta.
 
Tämä tuli tilattua Adlibriksesta (uusintapainos)

406776.jpg
 
Onko kukaan lukenut John Keeganin sotahistoriaklassikkoa The Face of Battle ? Keegan oli kuulemma Antony Beevorin suuri esikuva. TFB on tiettävästi yksi niistä sotakirjoista joka aloitti suuntauksen, jossa yksittäisten sotilaiden ja taistelujen jalkoihin jäävän siviiliväestön tuntoja alettiin tuoda esiin.

The-Face-of-Battle.jpg
 
tulikomento kirjoitti:
Onko kukaan lukenut John Keeganin sotahistoriaklassikkoa The Face of Battle ? Keegan oli kuulemma Antony Beevorin suuri esikuva. TFB on tiettävästi yksi niistä sotakirjoista joka aloitti suuntauksen, jossa yksittäisten sotilaiden ja taistelujen jalkoihin jäävän siviiliväestön tuntoja alettiin tuoda esiin.

Katso liite: 24174
Klikkaa laajentaaksesi...

Jep, luettu on. Suosittelen.
 
Leaderdog kirjoitti:
Pylkkään kirjasta vielä, että kertomus perustuu Viljam Pylkäsen ääninauhalle kertomaan jonka on stilisoinut ja puhtaaksi kirjoittanut Kaarlo Nuorvala.
Klikkaa laajentaaksesi...
Pylkäksen muistelmat tuli luettua läpi. Mielenkiintoista oli erityisesti hänen muistot asevelvollisuudestaan Viipurissa, sekä Talvisodan koittelemukset. Jatkosodan tarina on pitkälle Tuntemattoman tarinaa, siinä vaiheessa ehkä hieman häiritsi, että (jossain määrin, mutta missä?) hän korvasi oikeat nimet romaanin nimillä.

Niin tai näin, kovin mielenkiintoinen tarina henkilöstä fiktiivisen sotakirjallisuutemme yhden suurimman hahmon taustalta. Anekdoottina jäi ehkäpä mieleen jokin tiukka tilanne 1944 perääntymistaisteluissa, joissa muistelee tyyliin että "synkkä oli mieli mutta koska olin itsestäni aina huumorimiehen kuvan ulospäin antanut, niin tein nytkin". Tummia pohjavirtoja. Kova on ollut kansamme koittelemus, ja niistä kovin Karjalan kansalla. :salut:
 
24025229-1118x629.jpg

Toimittaja Leena Sharma. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Maamme kommunistinen kulttuuriväki palvoi Neuvostoliittoa
MARKKU JOKIPII | 23.09.2018 | 09:57- päivitetty23.09.2018 | 10:05

Suomen Kuvalehden toimittaja kokosi karmean kokoelman taideväen veljeilystä Neuvostoliiton kanssa.
Harva on näkyvästi hävennyt toimintaansa kommunismin hyväksi. Leena Sharma olisi voinut hyvin perustein nimetä kirjansa otsakkeella ”Vaikka voissa paistais”.

Äärivasemmistolaista, sotien jälkeistä poliittista ystävyystoimintaa Neuvostoliiton kanssa romantisoidaan yhä. Monet ilmiöön läheisissä suhteissa eläneet vähättelevät ns. taistolaisuuden aikaansa.

Sharman Ikuiset ystävät on varmasti kommunismia kaipaavien kielletyllä listalla.

Vastaavanlainen musta lista eli aikansa 1970-luvun opiskelupoliittisessa kuohunnassa, jolloin maamme hallitusta muistutettiin Neuvostoliiton kannalta haitallisesta oppimateriaalista.

Vuonna 1974 opetusministeri Ulf Sundqvist (sd.) oli valmis poistamaan ”mädän aineksen” korkeakouluopetuksesta. Vuotta aiemmin Sundqvist yhdessä Erkki Liikasen (sd.) kanssa yrittivät kriminalisoida Neuvostoliiton arvostelun Suomessa. Tarja Halonen (sd.) oli puolestaan DDR:n ystävä.

Sharman keräämät esimerkit kertovat, miten jopa demarit olivat äärivasemmiston panta kaulassa – vaikka Kalevi Sorsa(sd.) muistelmissaan toista väittää.

Erittäin aktiivinen oli ennen kaikkea SOL – Sosialistinen opiskelijaliitto (taist.) – jonka vuoden 1975 liittokokouksessa komeili tunnus ”Otto Wille Kuusisenviitoittamalla tiellä”.

Sankareita oli harvassa
Kun Neuvostosuhteissa Suomessa pääasiassa vain hyssyteltiin, otsikkoihin pääsivät harvat ja rohkeat. Kalevi Sorsan hallituksen kulttuuriministerinä toiminutta Marjatta Väänästä (kesk.) nimitettiin hallituksen ainoaksi mieheksi. Tämä siksi, että Väänänen pani kapuloita vasemmistolaisten kulttuurijärjestöjen tuelle ja rohkaisi porvareiden oikeutta päätöksentekoon.
Sanomalehti Uusi Suomi sekä osa maakuntalehdistä kävivät omaa sotaansa sosialisointia vastaan.

Kullervo Rainio nosti ETYK:n vuonna 1975 eduskunnassa julkisuuteen ns. Pirkkalan monisteet. Siitä tuli Suomen mainetta vahingoittava skandaali. Paljastui, että kouluhallitus kopioi kritiikittä neuvostoliittolaista opintomateriaalia ja pyrki kasvattamaan koululaisista aatteellisesti puhtaita idän opetuslapsia.

Kirjassaan Sherma ei anna edellä mainitun toiminnan kaltaista anteeksi, vaan nostaa suomalaisen taistolaisen seurakunnan ja sitä tukeneet tikun nokkaan. Tuossa suhteessa vanhaa vasenta järjestystä ikävöivä voi perustein syyttää Sharmaa vaikkapa Neuvostovihamieliseksi tai suomettumisen halveksijaksi – siksi rankkoja hänen kuvauksensa ovat suomalaisten kritiikittömyydestä kaikkea mahdollista Neuvostoliiton parasta ajaessaan.

Eino S. Repo Yleisradion vaikuttajahahmona saa kirjassa paljon huomiota osakseen. Hänen toimintansa edisti aatetovereiden taiteellista arvovaltaa ja taloudellista hyvin vointia.

Toimillaan Yle pyrki selvästi vaikuttamaan kansalaisten asenteisiin, mutta todellisuus oli toiveita ihmeellisempää: parlamentarismi vei voiton presidentin ja Revon yhteispelistä, valta vaihtui vähitellen Yleisradiossa.

Ääliöiden olympialaiset
Varsin paljon Leena Sharma uhraa sivutilaa Renny Harlinin jaMarkus Selinin elokuvan Jäätävä polte käsittelylle. Se juuttui kielletyksi pitkäksi aikaa. Kohtaloksi muodostui käsky Neuvostoliiton Suomen suurlähetystöstä.

Presidentti Mauno Koiviston ensimmäinen kausi oli yhä pelon aikaa.

Tätä Sharma kirjassaan ei kerro: Kun Finlandia-talon vihkiäiset olivat vuonna 1971 jo ovella, laitavasemmiston Rauhanpuolustajien pääsihteeri Mirjam Vire-Tuominen (taist.) löysi onnekseen ilmiselvän yrityksen solvata rauhaa rakastavaa ja maailmaan demokratiaa levittävää Neuvostoliittoa.

Avajaisohjelmistoon oli ujutettu salakavalasti tshekkiemigrantti Jan Novakin sävellys Ignis pro Joanne Palach, joka oli omistettu vastalauseena Neuvostoliiton Tshekkoslovakian miehitykselle polttoitsemurhan tehneen Jan Palachin muistolle.
Olisiko vähemmistökommunisti voinut sen arvokkaampaa palvelusta tehdä omalle maineelleen ja kommunistiselle internationaalille!? Eivätkä Finlandia-talon sivustot kerro vielä tänäänkään, mitä avajaisissa olisi pitänyt soittaa, vaan kertoo, mitä soitettiin. Näin meillä vaalitaan jopa rakennusten puhtoisuutta.

Harva katuu, moni vähättelee
Suomalaisissa teattereissa kyti vallankumous, jonka hehkuun puhallettiin niin, ettei puheista enää saanut selvää, onko henkilö järjissään. Kaisa Korhonen kuvaili poliittista tiedostamisprosessiaan Kulttuurivihkojen
(taist.) haastattelussa vuonna 1974:
”Teatteriopiskelijana minunkin tieni suuntautui 60-luvun alussa Berliiniin näkemään teatteria. Näin sekä suurenmoista teatteria että sosialistisen maan, jonka ihmisten sosialistisesti turvattu elämä vahvisti jo syntynyttä näkemystäni sosialistisen järjestelmän paremmuudesta”. Tautologiaako?
Ikuiset ystävät vie lokaan monet kirkasotsaiset Neuvostoliiton lumoissa eläneet ja yhä elävät.

Noloja henkilöitä näiden vallankumouksellisten listoilta voi poimia joukoittain. Esimerkkinä olkoon vaikkapa suomalaisstalinistien solidaarisuussähke Itä-Saksaan vuodelta 1976. Siinä iloittiin laulaja Wolf Biermannin DDR:sta tapahtuneen karkottamisen puolesta. Allekirjoittajina Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen, Marja-Leena Mikkola, lauluyhtye Agit-Prop ja KOM-teatteri.

Moni vähättelee osallistumistaan sosialismin palvontaan ja selittää stalinistisen uskon aallon olleen vaikutukseltaan pientä ja lyhytkestoinen. Ilmiöstä puhuminen ja kirjoittaminen herättävät kuitenkin varovaisuutta: olisivatkohan menneisyyteni noloudet jo hautautuneet unholaan?

Yksi pelkääjistä on säveltäjä Kaj Chydenius (taist.), joka toimii Kulttuurityöntekijöiden Liiton (taist.) arkiston portinvartijana.

Leena Sharma anoi tutkimuslupaa, ja sai vastaukseksi:
”Hei, vielä ei ole mielestämme aika antaa Kansan Arkistossa olevan Kulttuurityöntekijäin Liiton arkiston tutkimuslupaa, vastuussa olevien puolesta, Kaj Chydenius.”

Hei, mutta sehän on kuin Tiitisen lista!

Leena Sharma: Ikuiset ystävät. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet sotien jälkeen. SKS 2018.

https://www.verkkouutiset.fi/maamme-kommunistinen-kulttuurivaki-palvoi-neuvostoliittoa/
 
hansai kirjoitti:
24025229-1118x629.jpg

Toimittaja Leena Sharma. LEHTIKUVA/MIKKO STIG
Maamme kommunistinen kulttuuriväki palvoi Neuvostoliittoa
MARKKU JOKIPII | 23.09.2018 | 09:57- päivitetty23.09.2018 | 10:05

Suomen Kuvalehden toimittaja kokosi karmean kokoelman taideväen veljeilystä Neuvostoliiton kanssa.
Harva on näkyvästi hävennyt toimintaansa kommunismin hyväksi. Leena Sharma olisi voinut hyvin perustein nimetä kirjansa otsakkeella ”Vaikka voissa paistais”.

Äärivasemmistolaista, sotien jälkeistä poliittista ystävyystoimintaa Neuvostoliiton kanssa romantisoidaan yhä. Monet ilmiöön läheisissä suhteissa eläneet vähättelevät ns. taistolaisuuden aikaansa.

Sharman Ikuiset ystävät on varmasti kommunismia kaipaavien kielletyllä listalla.

Vastaavanlainen musta lista eli aikansa 1970-luvun opiskelupoliittisessa kuohunnassa, jolloin maamme hallitusta muistutettiin Neuvostoliiton kannalta haitallisesta oppimateriaalista.

Vuonna 1974 opetusministeri Ulf Sundqvist (sd.) oli valmis poistamaan ”mädän aineksen” korkeakouluopetuksesta. Vuotta aiemmin Sundqvist yhdessä Erkki Liikasen (sd.) kanssa yrittivät kriminalisoida Neuvostoliiton arvostelun Suomessa. Tarja Halonen (sd.) oli puolestaan DDR:n ystävä.

Sharman keräämät esimerkit kertovat, miten jopa demarit olivat äärivasemmiston panta kaulassa – vaikka Kalevi Sorsa(sd.) muistelmissaan toista väittää.

Erittäin aktiivinen oli ennen kaikkea SOL – Sosialistinen opiskelijaliitto (taist.) – jonka vuoden 1975 liittokokouksessa komeili tunnus ”Otto Wille Kuusisenviitoittamalla tiellä”.

Sankareita oli harvassa
Kun Neuvostosuhteissa Suomessa pääasiassa vain hyssyteltiin, otsikkoihin pääsivät harvat ja rohkeat. Kalevi Sorsan hallituksen kulttuuriministerinä toiminutta Marjatta Väänästä (kesk.) nimitettiin hallituksen ainoaksi mieheksi. Tämä siksi, että Väänänen pani kapuloita vasemmistolaisten kulttuurijärjestöjen tuelle ja rohkaisi porvareiden oikeutta päätöksentekoon.
Sanomalehti Uusi Suomi sekä osa maakuntalehdistä kävivät omaa sotaansa sosialisointia vastaan.

Kullervo Rainio nosti ETYK:n vuonna 1975 eduskunnassa julkisuuteen ns. Pirkkalan monisteet. Siitä tuli Suomen mainetta vahingoittava skandaali. Paljastui, että kouluhallitus kopioi kritiikittä neuvostoliittolaista opintomateriaalia ja pyrki kasvattamaan koululaisista aatteellisesti puhtaita idän opetuslapsia.

Kirjassaan Sherma ei anna edellä mainitun toiminnan kaltaista anteeksi, vaan nostaa suomalaisen taistolaisen seurakunnan ja sitä tukeneet tikun nokkaan. Tuossa suhteessa vanhaa vasenta järjestystä ikävöivä voi perustein syyttää Sharmaa vaikkapa Neuvostovihamieliseksi tai suomettumisen halveksijaksi – siksi rankkoja hänen kuvauksensa ovat suomalaisten kritiikittömyydestä kaikkea mahdollista Neuvostoliiton parasta ajaessaan.

Eino S. Repo Yleisradion vaikuttajahahmona saa kirjassa paljon huomiota osakseen. Hänen toimintansa edisti aatetovereiden taiteellista arvovaltaa ja taloudellista hyvin vointia.

Toimillaan Yle pyrki selvästi vaikuttamaan kansalaisten asenteisiin, mutta todellisuus oli toiveita ihmeellisempää: parlamentarismi vei voiton presidentin ja Revon yhteispelistä, valta vaihtui vähitellen Yleisradiossa.

Ääliöiden olympialaiset
Varsin paljon Leena Sharma uhraa sivutilaa Renny Harlinin jaMarkus Selinin elokuvan Jäätävä polte käsittelylle. Se juuttui kielletyksi pitkäksi aikaa. Kohtaloksi muodostui käsky Neuvostoliiton Suomen suurlähetystöstä.

Presidentti Mauno Koiviston ensimmäinen kausi oli yhä pelon aikaa.

Tätä Sharma kirjassaan ei kerro: Kun Finlandia-talon vihkiäiset olivat vuonna 1971 jo ovella, laitavasemmiston Rauhanpuolustajien pääsihteeri Mirjam Vire-Tuominen (taist.) löysi onnekseen ilmiselvän yrityksen solvata rauhaa rakastavaa ja maailmaan demokratiaa levittävää Neuvostoliittoa.

Avajaisohjelmistoon oli ujutettu salakavalasti tshekkiemigrantti Jan Novakin sävellys Ignis pro Joanne Palach, joka oli omistettu vastalauseena Neuvostoliiton Tshekkoslovakian miehitykselle polttoitsemurhan tehneen Jan Palachin muistolle.
Olisiko vähemmistökommunisti voinut sen arvokkaampaa palvelusta tehdä omalle maineelleen ja kommunistiselle internationaalille!? Eivätkä Finlandia-talon sivustot kerro vielä tänäänkään, mitä avajaisissa olisi pitänyt soittaa, vaan kertoo, mitä soitettiin. Näin meillä vaalitaan jopa rakennusten puhtoisuutta.

Harva katuu, moni vähättelee
Suomalaisissa teattereissa kyti vallankumous, jonka hehkuun puhallettiin niin, ettei puheista enää saanut selvää, onko henkilö järjissään. Kaisa Korhonen kuvaili poliittista tiedostamisprosessiaan Kulttuurivihkojen
(taist.) haastattelussa vuonna 1974:
”Teatteriopiskelijana minunkin tieni suuntautui 60-luvun alussa Berliiniin näkemään teatteria. Näin sekä suurenmoista teatteria että sosialistisen maan, jonka ihmisten sosialistisesti turvattu elämä vahvisti jo syntynyttä näkemystäni sosialistisen järjestelmän paremmuudesta”. Tautologiaako?
Ikuiset ystävät vie lokaan monet kirkasotsaiset Neuvostoliiton lumoissa eläneet ja yhä elävät.

Noloja henkilöitä näiden vallankumouksellisten listoilta voi poimia joukoittain. Esimerkkinä olkoon vaikkapa suomalaisstalinistien solidaarisuussähke Itä-Saksaan vuodelta 1976. Siinä iloittiin laulaja Wolf Biermannin DDR:sta tapahtuneen karkottamisen puolesta. Allekirjoittajina Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen, Aulikki Oksanen, Marja-Leena Mikkola, lauluyhtye Agit-Prop ja KOM-teatteri.

Moni vähättelee osallistumistaan sosialismin palvontaan ja selittää stalinistisen uskon aallon olleen vaikutukseltaan pientä ja lyhytkestoinen. Ilmiöstä puhuminen ja kirjoittaminen herättävät kuitenkin varovaisuutta: olisivatkohan menneisyyteni noloudet jo hautautuneet unholaan?

Yksi pelkääjistä on säveltäjä Kaj Chydenius (taist.), joka toimii Kulttuurityöntekijöiden Liiton (taist.) arkiston portinvartijana.

Leena Sharma anoi tutkimuslupaa, ja sai vastaukseksi:
”Hei, vielä ei ole mielestämme aika antaa Kansan Arkistossa olevan Kulttuurityöntekijäin Liiton arkiston tutkimuslupaa, vastuussa olevien puolesta, Kaj Chydenius.”

Hei, mutta sehän on kuin Tiitisen lista!

Leena Sharma: Ikuiset ystävät. Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet sotien jälkeen. SKS 2018.

https://www.verkkouutiset.fi/maamme-kommunistinen-kulttuurivaki-palvoi-neuvostoliittoa/
Klikkaa laajentaaksesi...

Mielenkiintoista. Ilmeisen tottahan tuo on. Tiedostava kulttuurieliitti oli totaalisen rähmällään neukkuihin päin eikä kyseinen porukka juuri ole tilintekoa tuohon aikaan tehnyt. Sen sijaan muistelevat nostalgisesti lämmöllä menneitä.
 
Hienoa Leena Sharma !! Vihdoinkin joku avaa tämän komeron :camo: .. nämä on päässeet kovin vähällä ottaen huomioon mitä tekivät. Ja aivan turha väittää että eivät olisi voineet toimia toisin ja etteikö tietoa olisi ollut.
 
Uusimmat lisäykset kirjakokoelmaan.

David Masonin reportaasimainen kuvaus RAF:n lentäjäkoulutuksesta. Ilmestyi 90-luvun alussa. Vaikuttaa ihan pätevältä.

kirja1.jpg

Buzz Aldrinin omaelämäkerta puolestaan ilmestyi jo 70-luvun alkupuolella muutama vuosi Apollo 11 -lennon jälkeen. Tässä on myös asiaa Aldrinin tunnelmista paluun jälkeen. Mitäpä sitä voisi enää elämässään saavuttaa maailmanmaineeseen johtaneen kuulennon jälkeen ? Tyhjyyden tunne valtasi ja alkoi viinakin maistua. Kirja käsittelee siis myös kipeitäkin henkilökohtaisia teemoja.

kirja2.jpg

Miehitettyjen avaruuslentojen historiaa tämäkin, tosin enempi tekniikkapuolelta. Tämä on North American -yhtiön lentokonesuunnittelija Harrison Stormsin elämäkerta. Storms oli mukana mm. X-15 rakettikoekoneen suunnittelussa ja kun avaruuskilpa neukkujen kanssa alkoi, siirtyi Storms kokopäivätoimisesti miehitettyjen avaruuslentojen pariin.

North American valittiin suunnittelemaan ja rakentamaan Apollo-komentomoduli. Harrison Storms oli yksi keskeisimmistä projekti-insinööreistä. Samalla hän omalta osaltaan oli vastuussa Apollo 1:n tulipalosta joka tappoi kolme astronauttia. Laadunvalvonta petti pahemman kerran. Kaikkea tätä kirja näyttäisi käsittelevän melkoisen yksityiskohtaisesti. Mielenkiintoista luettavaa.

kirja3.jpg
 
Hanning, Norbert. Hävittäjälentäjänä loppuun saakka. Koala 2009.

Hanningin muistelmateos on perus-Koala. Hyvässä ja pahassa. Hyvää on suomentaja, sinänsä mielenkiintoinen aihe, eli hävittäjätoiminta itärintamalla ja Koalan vuosien saatossa suomeksi tuottama laaja kokoelma ja sitä myötä syntyvä kokonaiskuva toisen maailmansodan ilmasodankäynnistä. Huonoa on, että teos on vähän lattea. Hanning on ihan hyvä kirjoittaja ja muistelija ja teos on sopivat "syvällinen", mutta sopivan lyhyt. 44 ilmavoiton mies, joka yleni lentueenpäälliköksi ja lensi ME-262:llakin, ei ole mikään turha mies. Silti semmoiset "high-lightit" puuttuvat tai revittely tekstissä.

Toisaalta kuitenkin asiallisuus tietenkin tarkoituksen mukaista ja toimii paremmin kuin epäasiallinen jälkiviisastelu tai surkuttelu. Yleisesti ottaen mielenkiintoisin pointti on mielestäni alun pitkä koulutusjakso. Hanning aloittaa lentoharrastuksen purjelentäjänä ja pääsee ilmavoimien koulutettavaksi marraskuussa 1941. Huhtikuussa 1943 hän sitten saapuu Hatsinaan 5./JG 54:ään. Mielenkiintoisella tarkoitan sitä, että vielä tuossa vaiheessa lentäjiä oli vara kouluttaa kohtuullisen pitkään. Kirjan loppupuolella Hanning kuvaa tilannetta sodan lopussa, toimiessaan uusien lentäjien kouluttajana.

Summa summarum. OK kirja, jonka lukee mielikseen ajanvietteenä.
 
Hietala, Pekka Nuoret taistelulentäjät. Minerva 2. painos 2017.

Ilmasotaan en pahemmin ole perehtynyt, erinäisiä Koala-kirjoja ja nuorena tavailtuja Karhusia yms. lukuunottamatta. Myöskään Pekka Hietalasta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä.

Niinpä lausun vilpittömin mielin, että Hietala on kirjoittanut erittäin mielenkiintoisen kirjan. Teoksessa tarinansa kertoo 11 taistelulentäjää, jotka koulutettiin talvisodan ja jatkosodan aikana tehtäviinsä ja jotka osallistuivat pääasiassa kesän 1944 torjuntataisteluihin. Teos perustuu lentäjäveteraanien haastatteluihin, jotka ainakin pääasiassa ovat Hietalan tekemiä.

Teos on melko sujuvasti kirjoitettu ja teksti välttää liiallisen ja turhanpäiväisen besserwisseröinnin ja jälkiviisastelun. Myöskään turhanaikaista ryssittelyä tai hurraa-isänmaallisuutta (tyyliin "yrittihän se ryssä Kannaksella, mutta urheat poikamme maalla merellä ja ilmassa...") ei kirjassa ollut. Epäkohdista mainitaan, kuten vaikkapa 1944 käsittämätön kaluston kierrättäminen tai joissakin osastoissa ollut hyvin tarkka raja upseerien ja aliupseerien välillä. Kuitenkin olen vähän kahden vaiheilla, toimiiko valittu ratkaisu, jossa teksti kronologinen. Kun kertojia on 11, menee aina vähän sekaisin, että kun koulutusvaiheessa taustoitettiin henkilöt, niin kukas se sitten oli kukakin asemasodan aikana ja entäs vielä toisen kerran asemasodan aikana, puhumattakaan sitten kesällä 1944. Mutta toisaalta taas pelkkä matrikkelinomainen henkilön sotatien läpikäyminen ja siirtyminen seuraavaan olisi voinut tehdä teoksesta melko töksähtelevän ja hajanaisen. Makuasia.

Omasta puolestani suosittelen lämpimästi. En tosin ihmettele enkä pahoittele yhtään, jos joku palstan lukuisista asiantuntijoista lyttää kirjan ja mielipiteeni. Kuten sanottua, menee vähän oman erityisalueen ohi.
 
EK kirjoitti:
Hanning, Norbert. Hävittäjälentäjänä loppuun saakka. Koala 2009.

Hanningin muistelmateos on perus-Koala. Hyvässä ja pahassa. Hyvää on suomentaja, sinänsä mielenkiintoinen aihe, eli hävittäjätoiminta itärintamalla ja Koalan vuosien saatossa suomeksi tuottama laaja kokoelma ja sitä myötä syntyvä kokonaiskuva toisen maailmansodan ilmasodankäynnistä. Huonoa on, että teos on vähän lattea. Hanning on ihan hyvä kirjoittaja ja muistelija ja teos on sopivat "syvällinen", mutta sopivan lyhyt. 44 ilmavoiton mies, joka yleni lentueenpäälliköksi ja lensi ME-262:llakin, ei ole mikään turha mies. Silti semmoiset "high-lightit" puuttuvat tai revittely tekstissä.

Toisaalta kuitenkin asiallisuus tietenkin tarkoituksen mukaista ja toimii paremmin kuin epäasiallinen jälkiviisastelu tai surkuttelu. Yleisesti ottaen mielenkiintoisin pointti on mielestäni alun pitkä koulutusjakso. Hanning aloittaa lentoharrastuksen purjelentäjänä ja pääsee ilmavoimien koulutettavaksi marraskuussa 1941. Huhtikuussa 1943 hän sitten saapuu Hatsinaan 5./JG 54:ään. Mielenkiintoisella tarkoitan sitä, että vielä tuossa vaiheessa lentäjiä oli vara kouluttaa kohtuullisen pitkään. Kirjan loppupuolella Hanning kuvaa tilannetta sodan lopussa, toimiessaan uusien lentäjien kouluttajana.

Summa summarum. OK kirja, jonka lukee mielikseen ajanvietteenä.
Klikkaa laajentaaksesi...

Samoilla linjoilla. Minusta Buchnerin kirja on paremmin kirjoitettu, joskin taisipa muistelija itsekin olla persoonana värikkäämpi.

383811540-m.jpg
 
Mitäs on herrat mieltä Walter Schuckin Pudotus! kirjasta. Schuck ilmaili pääosin JG 5:ssä Petsamossa, sikäli läheltä liippaa.

https://www.ksml.fi/kulttuuri/Walte...merellä-ja-valtakunnan-puolustuksessa./445323

Julius Meimbergin Taistelukosketus kirjan nostaisin tässä genressä ihan top kolmoseen. Eikä huonoja ole Gallandin, Rall'n tai Knoken muistelmat.

Marseillen elämästä kertova, Afrikan taivaan voittamaton kirjassa ei myöskään mene rahat hukkaan. H J oli lievästi sanottuna värikäs persoona:)
 
Ikarus kirjoitti:
Mitäs on herrat mieltä Walter Schuckin Pudotus! kirjasta. Schuck ilmaili pääosin JG 5:ssä Petsamossa, sikäli läheltä liippaa.

https://www.ksml.fi/kulttuuri/Walter-Schuck-Pudotus-Hävittäjälentäjänä-Jäämerellä-ja-valtakunnan-puolustuksessa./445323

Julius Meimbergin Taistelukosketus kirjan nostaisin tässä genressä ihan top kolmoseen. Eikä huonoja ole Gallandin, Rall'n tai Knoken muistelmat.

Marseillen elämästä kertova, Afrikan taivaan voittamaton kirjassa ei myöskään mene rahat hukkaan. H J oli lievästi sanottuna värikäs persoona:)
Klikkaa laajentaaksesi...

Kaikki mainitsemasi ovat hyviä ja lukemisen arvoisia. Koalan Luftwaffe-sarjaa voinee pitää kattavana otoksena saksalaisten lentäjien maailmasta WW2:n tuiskeissa. Joukossa on todellisia helmiä ja jokunen vähemmän kiintoisakin. En nyt muista kirjan nimeä enkä kirjoittajaa, mutta yksi käsitteli lähes kokonaan lennonopettajana toimineen kaverin kuvauksia kaksimoottorikoulutuksesta ja mittarilentämisestä. Meinasin ainakin kertaalleen jättää kesken kun oli puuduttavaa luettavaa. Mutta tämä oli oikeastaan ainoa josta en niin pitänyt. Hannu Valtoselle pointsit hyvästä käännöstyöstä. Entisenä hävittäjälentäjänä Valtonen varmasti tietää mistä puhuu ja alan terminologia on hallussa.

EDIT: tämähän se tylsähkö kirja olikin

5372902.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top