Kirjat

Museo

Kenraali
Ostin tuollaisen kirjan lentokentällä notkuessani ja totesin mukavaksi lukukokemukseksi. Kertoo kääntyväroottorisen Ospreyn tarinan ja perustuu asianomaisten haastatteluihin. Amazon myy näemmä parilla kympillä.

516gk6UmxXL._SL500_.jpg


Mielestäni tarjoaa runsaasti viihdettä myös insinööripornosta nauttiville selostaen esimerkiksi miksi Ospreyn pääsuunnittelija ei uskonut tuotteeseen ja uhkasi erota, kuinka lentokoneinsinöörit ajautuivat mykkäkouluun alumiinisen hunajakennorakenteen käytöstä ja miten asevoimien ilmailuosaston edustaja repi numeroita hatusta ja muotoili ne niin että kaikki näytti "analyyttiseltä".
 
Olen yrittänyt lukea "Pyhää Keihästä", jonka tarkoitus on valottaa kuinka Saksassa asioita hoideltiin viime vuosisadan alusta lähtien okkultismin keinoin. Ymmärtääkseni sekaisin faktaa ja fiktiota ja taitaa jäädä lukematta loppuun.
 
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu04039.pdf

"Masennuksen basilleja, tärähtäneitä tosisotamiehiä ja veriin jäänyttä sotaa - mielen järkkyminen jatkosodan suomalaisten rintamamiesten kokemuksissa"

Kyseessä on pro gradu joka on kankeahkoa luettavaa mutta aihe on erittäin mielenkiintoinen. Aihepiiri ansaitsisi vetävästi kirjoitetun summauksen. Pikalukijoille suosittelen yhteenvetoa sivulta 143 alkaen.
 
Tilasin tuollaisen Amatsuunilta. Uskomattoman luettava, ja monella tapaa varsin opettavainenkin tosikertomus Fallujahin taistelusta Irakissa 2004. Jos käsiinne saatte ja vieras kieli sujuu, niin suosittelen.
516qROICiqL._BO2,204,203,200_PIsitb-sticker-arrow-click,TopRight,35,-76_AA300_SH20_OU02_.jpg
 
Aquilifer kirjoitti:
Tilasin tuollaisen Amatsuunilta. Uskomattoman luettava, ja monella tapaa varsin opettavainenkin tosikertomus Fallujahin taistelusta Irakissa 2004. Jos käsiinne saatte ja vieras kieli sujuu, niin suosittelen.
Allekirjoitan edellisen!
Kirjoittaja kertoo omakohtaisia kokemuksia mm. lähitaistelusta mies, miestä vastaan ja minkälainen vastus ovat fanaattiset taistelijat sen jälkeen kun ovat doupanneet itsensä täyteen huumeita.
 
Tietääkö joku täälä mikä kirja tämä on?
Olen googlanut mutta en löytänyt paljon, vain kuvan siitä.

Tanks of Finland: T-34, T-26 Tank, T-26: Combat History, PT-76, Panzer IV, Leopard 2, T-54]55, T-72 Operators and Variants, T-72 (Nidottu) Books, LLC
2010 (ISBN 1155498224)

http://www.adlibris.com/fi/searchresult.aspx?search=quickfirstpage&quickvalue=tanks&title=tanks&fromproduct=False

51RnEYIw%2BcL._SL500_AA300_.jpg


EDIT: Löysin googlasin Book LLc ja sain tämän ylös. Siis kaikki tilastot tulee wikipedasta.

The book has no author. Who wrote it?
All content came from Wikipedia. Please check the book's Publication page, Introduction and the end of each chapter for further details. For example, you can click the hyperlink at the end of any chapter and then click the history tab to see a list of each chapter's contributors.
We don't charge for Wikipedia. You can access that for free. We only charge for editing, indexing, typesetting, designing, printing, binding and shipping of books for those people who prefer to read printed articles than a computer screen.
 
Suosittelen Generation Kill; Evan Wright , merijalkaväen yksikön eteneminen Humveellä varustettuina kärkenä Bagdadia kohti. Hölmöily ja epäpätevyys on pahempaa kuin pahimmalla varusmiesporukalla. Tuostahan on tehyy myös ihan hyvä tv-sarja, jonka näin ensin. Sen jälkeen hankin kirjan.

http://www.amazon.com/Generation-Kill-Evan-Wright/dp/0425224740/ref=pd_bxgy_d_text_b

TV-sarjassa oli jopa oikeita B-komppanian miehiä esittämässä itseään.

Tämäkin on hyvä

Babtshenko, Arkadi Sodan värit

Aikamme realistisimpia sotakuvauksia.

Sodan värit on omaelämäkerrallinen kertomus nuoren sotilaan elämästä Tshetshenian sodassa ja Venäjän armeijan väkivaltakulttuurista. Kirja kääntää armeijan raa'an ja karun todellisuuden haastavaksi ja välillä karmaisevan kauniiksi proosaksi.

Noin miljoona venäläistä on palvellut Tshetsheniassa kuluneen kymmenen vuoden aikana. Monet taistelivat tietämättä, miksi ja ketä vastaan he olivat sodassa, ja aniharva heistä on noussut kertomaan, missä olosuhteissa sotaa käydään.
http://www.like.fi/kirjat/sodan-varit

Tällaista se on siellä. Onneksi kulttuuri on meillä hieman erilainen.

på svenska

http://www.bokus.com/b/9789188858368.html
 
Adam7

Mikä oli paras tv-sarja vain kirja?
 
Hejsan kirjoitti:
Adam7

Mikä oli paras tv-sarja vain kirja?

"vai kirja" på finska (eller boken), "vain kirja" e "bara boken"

Kirjassa on tietenkin aina paljon enemmän kuin tv-sarjassa, mutta jos voin suositella, suosittelen molempia. Toki niin että luet kirjan ensin ja katsot dramatisoinnin sen jälkeen.
 
Noniin toverit, nyt olen tilanut kirjan: The Armed Forces of the European Union 2010-2011

51rCmZlUkyL._SL500_AA300_.jpg


This first edition of an entirely new publication will, for the first time provide comprehensive information on what is one of the world's largest military force groupings. The European Union's 25 member states have defence forces that include over 1.6 million personnel and inventories that include over 35,000 armoured vehicles, 2,000 combat aircraft, 60 submarines and over 140 major surface vessels.
Chapters will include important facts and figures related to European defence, detail concerning the European Union Military Committee and the European Defence Agency. Also included will be information about European Union military roles, the Eurocorps and European Union Battlegroups. In addition, there will be detail regarding the force structure of the 25 member states and characteristics of the major land, sea and air equipment
 
Lappi kommunistien, väkivallan ja juonittelujen pyörteissä

Verkkouutiset - Tiede

Kirjoittanut MARKKU JOKIPII


Turun yliopiston historian dosentin, VTT Mikko Uolan 1910- ja 1940-lukujen Lapin historiikissa kommunistit saavat kyytiä.

Kun tänään moni voivottelee, ettei nykyhetki tarjoa samoja poliittisia kahinoita taistolaisineen kuin vaikkapa 60-luku, niin Lapin menneisyys on sellaista väkivaltaa ja juonittelua, ettei sitä kaipaa varmasti kukaan.

Itsenäistymisemme vuodet merkitsivät Lapissa kapinoita, murhapolttoa, vakoilua ja vehkeilyä, jotka olivat uhkana maamme turvallisuudelle. Tuolloin kommunistimme yrittivät avoimesti vallankumousta.

Rovaniemestä muodostui katkeroituneiden kommunistien kapinointipesäke. Kiinnostavaa olisikin ollut lukea enemmän yhteiskunnallista analyysiä siitä, mikä ajoi juuri Lapin kommunistisen liikkeen niin äärimmäisiin toimiin vielä itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmeninä.

Olivatko lappilaisten olot niin huonot muuhun Suomeen verrattuna? Vai oliko demareiden ja kommunistien 1917 lähtien kylvämä perusteeton luokkaviha pakastunut juuri pohjoiseen?

Uolan lähes 600 suurikokoisen sivun käsittävä teos marssittaa esiin rikoksia ja niitä seuranneita oikeudenkäyntejä, näistä sepitettyjä myyttejä sekä kumoaa myyttejä suurin joukoin.

Hän esittelee dramaattisia provokaatioita, niiden eri aikakausina saamia tulkintoja sekä kertoo "tarkoituksellisesti tuhotusta" dokumenttiaineistosta, jotka hän kuitenkin löysi aivan itsestään selvistä arkistoista ja luki.

Esimerkiksi Rovaniemen murhapoltto 7.7.1930 on yksi keskeisistä kirjailijoita ja tutkijoita kiehtoneista tapauksista. Ensin asia tutkittiin, ja tuomiot langetettiin. Sitten tuli valvontakomission aika ja Punainen Valpo, joka tutkitutti asian päälaelle kääntääkseen, mutta ilman tavoitteen toteutumista.

Mielikuvitus sensaation palveluksessa

Varsinkin kirjailijat Erno Paasilinna ja Jorma Etto saavat Uolalta selväsanaiset nuhteet. Totta kai kirjailijoilla on oikeus sepitellä mitä vain, mutta kun taiteilija perustaa syytöksiään "faktoihin" joita ei ole, kyse on lukijakunnan propagandistisesta harhaanjohtamisesta sekä sensaation tavoittelusta. Väitetyt rikoksiin liittyvät asiakirjat kun olisivat olleet luettavissa.

Ankarimman arvostelun kohteeksi runoilusta joutuu tutkija Ilkka Levä, joka Työväen historian ja tutkimuksen seuran 2005 julkaisemassa artikkelissa, että murhapoltosta tuomitut olivat täysin syyttömiä. Levä nostaa kommunistisen punaisen Valpon uusintatutkimuksen arvoon arvaamattomaan, mutta ei näytä lukeneen oikeuden pöytäkirjoja.

Saman Uola kertoo Levän toistaneen väitöskirjassaan ja ihmettelee, miten moinen runoilu voidaan tieteessä hyväksyä. Ei Levä paljoa piittaa myöhemmin 40-luvulla tehdyistä analyyseista. Esimerkiksi Urho Kekkonenkaan ei pyrkinyt tämän tapauksen suhteen noukkimaan vasemmistolta irtopisteitä, vaikka tunsi pohjoisen asiat erittäin hyvin ja olisi pisteitä mieluusti koonnut.

Mielenkiintoisen lisän oikeusprosessiin antoi syytettyjen julkisuudessa tunnettu asianajaja Ernesti Hentunen. Hän esiintyi oikeussalissa niin runollisesti ja mahtipontisesti, että syytettyjen uskottavuus ja heidän puolustamisensa sai läsnäolijat nauramaan. Hentunen julkaisi jo tuolloin Helsingissä Totuuden torvea, joka oli sensaatiojournalismimme alkusoitto, ja jossa hän kävi sotaa Rovaniemen oikeudenkäyntinsä puolesta.

Kun punaisen Valpon uusintatutkimuksen jälkeen vielä tapausta 1948 uudelleen tutkittiin, oli Hentunen jo kääntänyt nuttunsa ja kieltäytyi antamasta jutusta enää minkäänlaista lausuntoa. Sisäministeri Aarre Simonen lähetti aineiston oikeuskanslerille, joka ei puuttunut enää asiaan; totesi vain, että tuomitut voisivat kääntyä korkeimman oikeuden puoleen.

Kun oikeusprosessissa syytettyjen rangaistukset olivat hiukan lieventyneet, he eivät lähteneet enää valitusten tielle. Kommunistinen sisäministeri, valvontakomission ohjailema Yrjö Leino ei hänkään nähnyt murhapolttoon syyllisiä puhtoisina.

Viranomaisillakin syytä itsekritiikkiin

Epäiltyjä ei aina kuulusteluissa kohdeltu hyvien tapojen mukaisesi. Kuulusteltavat valittelivat kohtelua - jollei väkivaltaiseksi niin ainakin uhkailevaksi. Tätä ei voi vähätellä, sillä valkoisen Suomen virkamiehistö mitä todennäköisimmin suojeli itseään ja järjestelmää. Esimerkiksi puolustusasianajaja Ernesti Hentuseen kohdistunut pelottelu ja väkivalta olisi tänään herättänyt valtaisan mekkalan.

Petsamon vakoilujutun selvittelyssä Etsivän keskuspoliisin "rautainen" kuulustelija Sulo Auer painostaessaan jääkäriupseeri Jalmari Pajakkaa ampui tämän. Jälkikäteen alkoi selittely: sanaharkan jälkeen väsynyt ja stressaantunut Auer oli tempaissut pistoolinsa esille, osoitellut sillä Pajakkaa, joka oli puolestaan tönäissyt Auerta. Auer ei kuulemma tiennyt, että piipussa oli panos, ja niin Pajakka sai surmansa.

Vasemmisto sai aiheestakin Pajakasta mainion marttyyrin ja Auerista hirviömallin, jotka molemmat ruokkivat lisää epäluuloja ja vihaa. Alettiin puhua salaliitosta: todellinen ampuja saattoi olla joku "ylempi taho". Joka tapauksessa moni kuulustelutilanne ei varmastikaan ollut kunniaksi senaikaiselle virkakoneistolle, vaikkei nyt syyllisiä aina haluttu välttämättä löytää.

Jälikiviisaus: keitä olivat kommunistiemme tosiviholliset?

Lapin kommunistit syyllistyivät toistuvasti halveksittaviin maanpetollisiin puuhiin, mutta silti heitä käy monessa yhteydessä vilpittömästi sääliksi. He olivat järjettömästi Neuvostoliiton, Leninin, Stalinin ja kommunistisen järjestelmän lumoissa.

Loppujen lopuksi kommunistiemme suurin vihollinen ei ollut lahtari-Suomi, ohrana ja porvaristo, vaan omat aateveljet sen aidan takana, jonka ruohoa he luulivat ja väittivät vihreämmäksi.

Moni muutti vapaaehtoisesti rajan itäpuolelle, asettui palvelemaan jo silloin omien kansalaistensakin viholliseksi tiedettyä järjestelmää. Sadat suomalaiset saivat siellä palkkiokseen Stalinin ajan puhdistuksissa lähtöpassin vankileireille ja kuolemaan.

Aseveljeys vai mikä?

Uola käsittelee parin sadan sivun verran saksalaisten joukkojen pohjoisessa Suomessa oloa ja sitä seurannutta Lapin sotaa. Kuvaukset korostavat näkökulmia lappilaisten kannalta, ja merkittävää on, että Uola näkee saksalaisten läsnäolossa paikallisten ihmisten kannalta paljon myönteisiä piirteitä. Välillä 240 000 sotilastakin käsittänyt 20. Vuoristoarmeija käyttäytyi varsin kurinalaisesti.

Luonnollista on, että tunnelma kiristyi pelottavaksi, kun Suomen oli Neuvostoliiton painostuksesta puhdistettava Pohjois-Suomi miltei mahdottomalta tuntuneen aikataulun mukaisesti.

Uola toteaa, ettei Lapin sota ollut kummallekaan osapuolelle mieluinen, siitä päätti Moskova. Saksalaisten Lapissa suorittamat tuhoteot eivät olleet katkerista tunteista huolimatta läheskään sitä luokkaa, miten Saksan joukot toimivat sodan loppuvaiheissa itärintamalta perääntyessään. Esimerkiksi väestöön ei kohdistettu sellaisia hirmutekoja, joiden uhreiksi Itä-Euroopassa sadat tuhannet kansalaiset joutuivat.

Keskustelu erillissodasta ei houkuttele Uolaa pitempiin analyyseihin. Hän toteaa varsin viileästi:

- Erillissotaan tai liittolaisuuteen kantaa otettaessa on tietenkin otettava huomioon tietyt reunaehdot pienen valtion kysymyksessä ollen. Pohtia sopii voiko pikkuvaltio koskaan olla suursodassa erillinen toimija. Eikö termi erillissota kirjaimellisesti käsitettynä ole käytännön mahdottomuus?

Rankka työ, rankkaa luettavaa

Mikko Uolan kirja on yhtä soittoa luettavana varsinainen lappilaisen konnuuden, oikeuskäsittelyjen ja saksalaisen vuoristoarmeijan Lapissa olon yksityiskohtainen kuvaus.

Kaksi Lapin keisaria saavat teoksessa paljon huomiota: jääkärieversti Oiva Willamo - yhdysupseeri saksalaisten ja pääesikunnan välillä - ja maaherra Kaarlo Hillilä - mm. Urho Kekkosen läheinen liittolainen. Varsinaiseksi keisariksi pitkään sanottu metsäneuvos Jarl Sundqvist jää heidän varjoonsa - materiaalin puutteen vuoksi, tekijä perustelee.

Kirja sisältää satoja kuvia, joista liki kaikki on ennen julkaisemattomia, korvauksetta paikallisilta käyttöön saatuja. Jos tuo samainen määrä olisi hankittu kuvapankkien kautta, olisivat kulut Uolan arvion mukaan nousseet kymmenillä tuhansilla euroilla.

Suuri sivu- ja tekstimäärä on johtanut kiusallisiin toistoihin, joiden poisto olisi vaatinut kylmän ulkopuolisen editoijan: kuvatekstissä ja pariin, kolmeenkin kertaan leipätekstissä joutuu lukemaan samoja toteamuksia liki samoin sanamuodoin.

Kommunistit saavat kyytiä. Kunhan asiaa enemmän tuntevat pääsevät teokseen käsiksi, älähtävät ne, joihin teoksessa oleva uusi tieto kalahtaa.

Mikko Uola: Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Minerva 2010.
 
Isävainaa kertoi noin vuonna -90, että noin vuonna -88 ajettiin kuolonkolari Lapissa. Kun jetikat penkoivat auton paperit yms. niin sieltä löytyi mm. tappolistat, eli ketä tapetaan, jahka kommonistit saavat vallan. Mistä ukko tämän keksi? Hänellä oli lapsuudenystävä jetikkana (poliisi) lapissa tuolloin. Ja tämä turma-auto ei ollut mikään paikallisten puliukkojen juoppoajokki vaan erään puolueen toimitsijaportaan auto. Kuuden pisteen vihje: puolue ei ollut kokoomus. Lapin kommunismi oli oikeasti synkkää ja tummaa. Miten se selittyy, sitä en tiedä. Herraviha on aina paikallaan, mutta se pitää jäädä purpatukseen ja kiukutteluun.

Jossain vaiheessa Suomessa seurattiin melkoisella mielenkiinnolla puheita, joista havaitsi jopa separatismia, eli Lappi omaksi itsenäiseksi valtioksi, jota veljellisesti olisi NL sitten avitellut...hehheh, ja Museon postaukseen liittyen, UKK oli tässä aika tarkkana. Miksi Suomen lappi nostatettiin erittäin tärkeäksi puolllustuspuheissa ammoin???? Miksi sinne sijoitettiin voimavaroja? Puhuttiin sotilaallisesta läsnäolosta jne.jne. ei saa muodostua sotilaallista tyhjiötä jne. Miksi? Hamusiko Naapurin käsi sitä ja voima-aineena olisi käytetty kotimaan kommonisteja jne.? "sorrettu ja ryöstetty kansanosa, jota Suomi orjuuttaa ja sortaa, joka vaeltaa käsittämättömässä köyhyydessä ja vodkaakaan ei saa kuin neljä pulloa viinakaupasta per käynti"....väliintulon evääthän olisivat olleet kasassa.
 
baikal kirjoitti:
Lapin kommunismi oli oikeasti synkkää ja tummaa. Miten se selittyy, sitä en tiedä.

Kyllä tuota Lapin kommunismia on pakko selittää paikallisella kulttuurilla. Siellä kun asiat oli ennenkin ratkottu omissa piireissä melkein erämaan lakien mukaan, semmoiset asiat kuin Suomi tai keskusvalta olivat jääneet hieman etäiseksi ja valtioiden rajat olivat lähinnä viivoja kartalla. Kaiken päätteeksi Lapissa vanhoillis-laestadiolaisista noin puolet äänesti aikanaan kommunisteja. Siinä on jo sellainen vyyhti että oksat pois. No se siitä aiheesta..
 
Tauno Tiusasen kirjoituksia ja kirjoja on tullut luettua tässä jonkin aikaa iltapuhteilla. Tässä kohtaa pitää kyllä myöntää, että Lahtari sudettimessa ripitti minua ihan aiheesta: mulla oli väärä käsitys Tiusasesta...käsitys, joka oli kyllä syntynyt suomalaisen valtamedian paahteen tuloksena.

Tiusanen käsittelee kommunismia talousasioiden pohjalta jättämättä huomiotta asioiden inhimillistäkään puolta...plussat Tiusaselle. Tulee vähän sellainen kuva, että Tiusasen kiistämätön asiantuntemus alalta on kyllä kelvannut suomalaiselle poliittiselle eliitille silloin aikanaan, mutta julkisia johtopäätöksiä Tiusanen ei olisi saanut esittää. Tiusanen esittää myös osuvan rinnastuksen Itävaltaan: jos "suomettuminen" oli ns. poliittinen välttämättömyys niin miksi Itävallassa ei ollut samaa ilmiötä? Mielestäni mallikelpoinen kysymys, jota ei voi sivuuttaa millään niikumutkutotaniiku-vastauksella.

Mielenkiintoista on sekin, kuinka hirveän hyökkäävästi Tiusasta kohtaan on Suomessa suhtauduttu. Hänen päälleen on ainakin kertaalleen kirjaimellisesti syljetty- voi jessus sanon minä, useita kertoja hän on saanut tappouhkauksiakin. Tiusanen esittää myös kuinka loppujen lopuksi rakentavin lehtimiessuhde hänellä oli Kansan Uutisten suomettumisen ajan päätoimittajaan. Tämä toimittaja oli liian hyvin perillä suunnitelmatalouden kommervenkeista ja toisaalta riittävän miehinen otus laskeutuakseen samaan kastiin "toitottajien" kanssa.

Suosittelen Tiusasen kirjoituksia, erityisesti hän on mielestäni ollut todella hyvin perillä siitä, missä suunnitelmatalouksissa OIKEASTI ON KULLOINKIN MENTY. Tiusanen avaa erittäin tajuttavasti myös käsitteen nomenklatuura, joka sekin on asia, että voi jessus. Kirjoitukset avaavat myös mielestäni suomettuneisuuteen uusia näkökulmia, ainakin minulle.
 
baikal kirjoitti:
Tauno Tiusasen kirjoituksia ja kirjoja on tullut luettua tässä jonkin aikaa iltapuhteilla. Tässä kohtaa pitää kyllä myöntää, että Lahtari sudettimessa ripitti minua ihan aiheesta: mulla oli väärä käsitys Tiusasesta...käsitys, joka oli kyllä syntynyt suomalaisen valtamedian paahteen tuloksena.

Hyvä vinkki. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Kirjastosta löytyy, joten laitettu tilaukseen.


baikal kirjoitti:
Mielenkiintoista on sekin, kuinka hirveän hyökkäävästi Tiusasta kohtaan on Suomessa suhtauduttu. Hänen päälleen on ainakin kertaalleen kirjaimellisesti syljetty- voi jessus sanon minä, useita kertoja hän on saanut tappouhkauksiakin.

Vaidetaan sosialismin tilalle monikulttuuri, niin pääsemme tämän päivän tilanteeseen. Sokea usko vs. todellisuus. Usko on toistaiseksi voitolla ainakin päättäjien ja median osalta. :(
 
tiusanen on ollut totuuden torvi, joka pakotettiin virkakiellolla ulkomaille, mutta vertaus itävaltaan ontuu. itävalta sentään oli satellittien takana, kun me oltiin aivan iholla.

tällä kommentilla en hyväksy kekkosen meinikiä. kesken juuri päiväkirjojen eka osa. shokeeraavaa kertomusta raadollisuudessaan ja siinä miten naapuri saneli miestä joka ainoana suomessa oli oikeassa ;).
 
Schassen lykkäsi tossa käteen tuttavansa kirjoittaman kirjan, joka on julkaistu tänä vuonna suomeksi.
Kyseessä on Thomas Rathsack: Jääkäri tanskalaissotilaana Afganistanissa ja Irakissa. Suomenkielisen version kustantaja on Ajatus-kirjat ja ISBN:978-951-20-8240-7.
Vaikka kirja ei sisällääkään mitään jänniä taistelukuvauksia eikä ole niin paljon kohua saanut kuin hiljattain julkaistu tanskalainen filmidokumentti, niin joka on kiinnostunut erikoisjoukkosotilaan elämästä, varusteista ja toimintatavoista ja/tai Tanskän jægerkorpsetista, niin suosittelen lukemaan.
 
baikal kirjoitti:
Tauno Tiusasen kirjoituksia ja kirjoja on tullut luettua tässä jonkin aikaa iltapuhteilla. Tässä kohtaa pitää kyllä myöntää, että Lahtari sudettimessa ripitti minua ihan aiheesta: mulla oli väärä käsitys Tiusasesta...käsitys, joka oli kyllä syntynyt suomalaisen valtamedian paahteen tuloksena.

Kirjoitukset avaavat myös mielestäni suomettuneisuuteen uusia näkökulmia, ainakin minulle.

Ihme että Lahtari juuri tuota Tiusasta fanittaa. Lahtarihan suhtautui karsaasti niin demareihin kuin ruotsalaisiin. Tiusasen edustamat Glasgow´n kremlologit taas ymmärtääkseni käsittivät lähinnä demareita Chilestä Unkariin. Näille ihmisille ihannemaa oli sosiaalidemokraattinen Ruotsi ja suurin vihollinen Neuvostoliitto.

Mahtoiko Tiusanen muuten päiväkirjassaan nimetä suomettumisen ajan suurimmat idiootit? Itse en ole teosta lukenut.
 
Kun se on täysin salaiseksi julistamaton tieto mitä nimimerkki niäämi yleisesti dannemanneista tykkää, ja siitä huolimatta suosittelee tota kirjaa, niin kaipa se pitää lukaista.
 
Back
Top