Kirjat

Wolfram Wetten taidokas teos repii kappaleiksi myytin "puhtaasta Wehrmachtista." Vakinainen armeija oli aivan SS:n tavoin osallinen rotusodan toteuttaja idässä. Kenraalit mukisematta ottivat vastaan natsijohdon rikollisia käskyjä ja toteuttivat niitä. Sodan jälkeen syntyi myytti, jonka mukaan armeija olisi sotinut kaikilla rintamilla herrasmiesmäistä sotaa. Ei todellakaan pidä paikkaansa. Hyvä kirja, joka oli 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa tärkeä keskustelun avaaja.

kirja1.jpg

Wetten jalanjälkiä seurasi Sönke Neitzel. Hän onnistui löytämään Britannian arkistoista sotavangiksi joutuneiden saksalaiskenraaleiden ja upseereiden salaa äänitettyjä keskusteluja, jotka Britannian salainen palvelu oli onnistunut äänittämään Trent Parkin sotavankileirillä. Kenraalit eivät tienneet salakuuntelusta ja näin ollen he puhuivat vapautuneesti sotakokemuksistaan. Täten äänitettyjen keskustelujen historiallinen lähdearvo on poikkeuksellisen suuri. Saksalaisupseerit keskustelivat keskenään mm. sotarikoksista joita näkivät tai joihin itse ottivat osaa. Samalla sotavangit analysoivat Wehrmachtin käymää tappiollista sotaa. Paljon mielenkiintoisia havaintoja mm. upseerikunnan mielenlaadusta ja mentaliteetista sekä suhtautumisesta Hitleriin ja natsijohtoon. Todella mielenkiintoinen teos.

1583147.jpg
 
Wolfram Wetten taidokas teos repii kappaleiksi myytin "puhtaasta Wehrmachtista." Vakinainen armeija oli aivan SS:n tavoin osallinen rotusodan toteuttaja idässä.
Tämä käy Evansin kolmatta valtakuntaa käsittelevän teossarjan viimeisessä osassa myös selväksi. Heti syyskuussa Puolassa meininkinä oli joukkosurmat, kylien polttaminen kivijalkaan ja 'idän juutalaisten' metsästys, kaikkien aseellisten joukkojen toimesta.

Puolanjuutalaisten matala elintaso, asuminen juutalaiskylissä ja vähempi maallistuminen näyttivät monille todistavan 'Hyökkääjän' olleen sittenkin oikeassa. Gotthard Heinricikin totesi vaimolleen kirjeessä juutalaiskorttelien olevan niin saastaisia, että läpikuljettuaan piti nenänsä niistää.

Ranskassa toiminta (alkuunsa) oli aivan erilaista.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä käy Evansin kolmatta valtakuntaa käsittelevän teossarjan viimeisessä osassa myös selväksi. Heti syyskuussa Puolassa meininkinä oli joukkosurmat, kylien polttaminen kivijalkaan ja 'idän juutalaisten' metsästys, kaikkien aseellisten joukkojen toimesta.

Ranskassa toiminta (alkuunsa) oli aivan erilaista.

Jotkut Wehrmachtin upseerit todistettavasti esittivät vastaulauseitaan ja prostestoivat, mutta vain todella harva upseeri tähän ryhtyi. Moni kuuluisakin komentaja jakoi joukoilleen mm. komissaarikäskyn. Sodan jälkeen esimerkiksi sotamarsalkka Erich von Manstein tuomittiin vankeuteen sotarikoksista. Maailmankuuluissa sotamuistelmissaan mies teeskentelee olleensa täysin tietämätön SS:n touhuista oman rintamalohkonsa selustassa.
 
Muutamat pistivät vastaan, mutta liian harvat:

https://en.wikipedia.org/wiki/Georg_Groscurth

https://en.wikipedia.org/wiki/Helmuth_Groscurth
 
Wolfram Wetten taidokas teos repii kappaleiksi myytin "puhtaasta Wehrmachtista." Vakinainen armeija oli aivan SS:n tavoin osallinen rotusodan toteuttaja idässä. Kenraalit mukisematta ottivat vastaan natsijohdon rikollisia käskyjä ja toteuttivat niitä. Sodan jälkeen syntyi myytti, jonka mukaan armeija olisi sotinut kaikilla rintamilla herrasmiesmäistä sotaa. Ei todellakaan pidä paikkaansa. Hyvä kirja, joka oli 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa tärkeä keskustelun avaaja.

Katso liite: 28827

Wetten jalanjälkiä seurasi Sönke Neitzel. Hän onnistui löytämään Britannian arkistoista sotavangiksi joutuneiden saksalaiskenraaleiden ja upseereiden salaa äänitettyjä keskusteluja, jotka Britannian salainen palvelu oli onnistunut äänittämään Trent Parkin sotavankileirillä. Kenraalit eivät tienneet salakuuntelusta ja näin ollen he puhuivat vapautuneesti sotakokemuksistaan. Täten äänitettyjen keskustelujen historiallinen lähdearvo on poikkeuksellisen suuri. Saksalaisupseerit keskustelivat keskenään mm. sotarikoksista joita näkivät tai joihin itse ottivat osaa. Samalla sotavangit analysoivat Wehrmachtin käymää tappiollista sotaa. Paljon mielenkiintoisia havaintoja mm. upseerikunnan mielenlaadusta ja mentaliteetista sekä suhtautumisesta Hitleriin ja natsijohtoon. Todella mielenkiintoinen teos.

Katso liite: 28828
Sönke Neitzel ja Harald Welzer Sotilaat - taistelemisesta, tappamisesta ja kuolemisesta on aiheeseen liittyvä suomenkielinen teos. Britit ja amerikkalaiset kuuntelivat myös muita kuin kenraaleita, ihan rivimiehiä myöten. Noista puretuista keskusteluista käy hyvin ilmi, että Wehrmacht ei ollut niin puhtoinen porukka kuin on annettu ymmärtää ja että hyvin moni tiesi, mitä oli tapahtumassa.
 
Joo, sama kirjoittaja. Jatko-osa tuolle kenraaleita käsittelevälle kirjalle. Tietääkseni molemmat on suomennettu. Rivimiehistäkin kertova teos perustuu samanlaisiin salakuuntelulähteisiin mitä tehtiin saksalaisten sotavankien keskuudessa.
 
Tarvitte kuin lukea tämä miten ihmisiä saadaan teurastamaan viattomia:

https://www.amazon.com/Ordinary-Men-Reserve-Battalion-Solution/dp/0060995068

Shocking as it is, this book--a crucial source of original research used for the bestseller Hitler's Willing Executioners--gives evidence to suggest the opposite conclusion: that the sad-sack German draftees who perpetrated much of the Holocaust were not expressing some uniquely Germanic evil, but that they were average men comparable to the run of humanity, twisted by historical forces into inhuman shapes. Browning, a thorough historian who lets no one off the moral hook nor fails to weigh any contributing factor--cowardice, ideological indoctrination, loyalty to the battalion, and reluctance to force the others to bear more than their share of what each viewed as an excruciating duty--interviewed hundreds of the killers, who simply could not explain how they had sunken into savagery under Hitler. A good book to read along with Ron Rosenbaum's comparably excellent study Explaining Hitler. --Tim Appelo
 
Browningin kirja on klassikko. Pätee ilmeisesti laajemminkin tuo ryhmäkurin ja joukossa pysymisen psykologia. Veikkaan vahvasti että selittää myös esim. Irakin Abu Ghraibin vankilaskandaalin kaltaisia tapauksia.
 
Luin joskus vuosia sitten tämän suomeksi (Aivan tavallisia rivimiehiä). Hyvä kirja, tosin aiheen takia hieman raskas lukea.
 
@Leaderdog sinähän olit kaukopartiokirjoja lukenut ilmeisen tiiviisti ? Kysynpä että mitä mieltä olet tästä elämäkerrasta ? Lähtisi nyt paikallisesta divaristani alle kympillä. Periaatteessa kiinnostaisi, kun tässä on tiettävästi tarinaa niistä välirauhan aikaisista rajan taakse tehdyistä partiomatkoista joita tehtiin Imatran-Rautjärven alueelta. Kiinnostaisi noin niin kun paikallishistorian takia. Kirjan kirjoittaja Pekka Turunen on laatinut myös mm. Paavo Suorannan elämäkerran ja minusta se oli ihan hyvä.

1113_Päämajan_tiedustelija3335.jpg
 
Lentäjäritari Lauri Nissisestä ilmestyy elämäkerta.

Lauri ”Lasse” Nissinen oli intomielinen hävittäjälentäjä. Hänen elämänsä täyttivät lentäminen sekä viehättävä nuori nainen Kaisa, jonka kanssa Lasse meni naimisiin jatkosodan alussa. Ilmataisteluissa Nissinen kävi sumeilematta viholliskoneiden kimppuun ja rohkeudestaan hänelle myönnettiin Mannerheim-risti. ”Lennämme kuin haukat, aamusta myöhään yöhön”, hän kirjoitti yhdessä lukuisista kirjeistään vaimolleen. Sodan mittaan rämäpäisestä hävittäjä-ässästä kasvoi kokenut ja harkitseva lentueenpäällikkö. Kukaan vastustajista ei Lassea pystynyt voittamaan, mutta sodan julma taivas koitui lopulta 25-vuotiaan lentäjän kohtaloksi.

Harri Mustosella on ollut käytössään poikkeuksellisen laaja ja arvokas kokoelma alkuperäislähteitä, muun muassa Lauri Nissisen kirjeet, päiväkirjat ja valokuva-albumit. Lisäksi Sota-arkiston ja ilmailumuseoiden arkistot sekä lukuisat julkaistut ja julkaisemattomat lähdeteokset täydentävät henkilökuvaa tästä traagisesti surmansa saaneesta hävittäjälentäjästä. 352 sivua.
 
Tuoreet divarilöydöt.

Jääkärikenraaliluutnantti, Mannerheim-ristin ritari Albert Puroman elämäkerta. Pitkä sotilasura alkoi jääkärikoulutukseen lähtemisestä ja päättyi 50-luvulla reserviin siirtymiseen RVL:n päällikkönä. Toimi jalkaväkirykmentti 12:n komentajana ja panssaridivisioonan jääkäriprikaatin komentajana. Kova ja osaava sotilas.

1._Kansi_kesn_kirjoja.jpg

Everstiluutnantti Sven Björkmanin päiväkirja jatkosodan hyökkäysvaiheen ajalta. Kertoo mm. Tuulosjoen läpimurrosta ja Petroskoin valtauksesta. Osasto Lagus oli armeijan iskevä nyrkki.

226562_311326.jpg
 
Brittiläinen ilmailuharrastajakaverini suositteli tätä uutuuskirjaa. Kertoo brittien ja amerikkalaisten kylmän sodan vuosina harjoittamasta lentotiedustelusta. Kuulemma paljon uutta asiaa ja uusia lähteitä on käytetty kirjan teossa.

book2.jpg

Wrightin teos kuulemma täydentää hyvin Paul Lashmarin samasta aihepiiristä kirjoittamaa klassikkoa. Tämä minulta löytyy. Ilmestyi 90-luvulla.

book.jpg
 
Tänään taas kurvaillessani työmatkalla Helsingissä kuuntelin mielenkiintoisen jutun aseveljeydestä (Suomi / Saksa ) ;

Tää oli hyvä :solthum:
 
Back
Top