Kirjat

”Luovutettujen alueiden väki lähti aikanaan vapaaehtoisesti”
MARKKU JOKIPII | 18.08.2019 | 09:53- päivitetty17.08.2019 | 10:03
Jukka Seppisen tietopamfletti todistelee Mauno Koiviston pelänneen ja estelleen Karjala-keskustelua.
On kulunut lähes kaksi kuukautta siitä, kun Minerva kustannus julkaisi Jukka Seppisennäkemyksen suomalaiset yllättäneestä tilanteesta Neuvostoliiton hajottua.
Venäjä olisi Seppisen todisteiden mukaan ollut halukas keskustelemaan rajamuutoksista. Suomettunut Suomi oli vuosikymmenet toistanut yhtä alistunutta mantraa: meillä ei ole minkäänlaisia aluevaatimuksia, Karjalaa ei ole olemassa.
Mauno Koiviston kunniaa valvovat ovat jo heränneet tuomitsemaan Seppisen näkemykset, näin erityisesti Helsingin Sanomat. Seppisen kirja tosin mitätöitiin etupäässä sisällön huolimattoman viimeistelyn ja Koivisto-vastaisuuden vuoksi.
Ilta-Sanomat – saman mediakonsortion tuote – otti asian sen sijaan journalistisemmin. Lehti haastatteli maamme vaikuttajayksilöitä tuolta ajalta. He eivät tienneet sortuneen jättiläisen halukkuudesta keskustella.
Silti presidentin ja hänen lähimpiensä välisestä yhteydenpidosta selviää, että Koivisto kuunteli tarkkaavaisesti muun muassa KGB-päällikkö Feliks Karasovin Karjala-asiaa koskevia kieltoja. Pelkkä sana koettiin neuvostovastaiseksi. Omaa menestymistään ei siis kannattanut vaarantaa sanomalla väärää sanaa.
Seppinen selittää keskusteluhalun syntyneen tuhoutuneen Neuvostoliiton joutumisesta konkurssitilaan. Ehkä mahdollisuus aluekaupasta olisi keventänyt muodostumassa olleen uuden Venäjän talousnäkymiä. Karjalassa vierailleet evakot ovat aina todenneet, ettei menetettyjä alueita valloittaja nähnyt tarpeelliseksi kohentaa. Karjala oli mädäntyvä turvavyöhyke.
Toinen Jukka Seppisen teoria Venäjän keskusteluhalukkuuteen on, että hetken aikaa naapurimaamme koki potevansa henkistä krapulaa. Niin sanotussa Molotov-Ribbentrop -sopimuksessa 1939 Suomi luovutettiin Josif Stalininvaltapiiriin. Suhteessaan Suomeen tuo sopimus ei koskaan ole ollut Neuvostoliiton tai Venäjän kannalta kovinkaan suuri sankarillisen ylpeyden aihe. Etenkin, kun NL-Venäjä vihdoin myönsi sellaisen tehneensä.
Totteliko Koivisto vielä vuonna 1991 KGB:tä?
Seppinen kertoo varsin yksityiskohtaisesti muun muassa Feliks Karasovin ja muiden Helsingissä vaikuttaneiden ”diplomaattien” ystävyyttä presidenttimme kanssa. Silti kirjan lähdeluettelosta puuttuu ainakin yksi oleellinen teos – sekin on Koiviston mainetta silottelevien tuomitsema. Juha Ovaskan Mauno Koiviston idänkortti (Otava 2017) on paljastava tutkimus siitä, miten jopa rohkea Urho Kekkonen sai seuraajakseen ylivarovaisen ja pelokkaan Koiviston.

KGB saneli maamme korkeimman johdon toimia vielä vuonna 1991. Eikä ihme, sillä vasta vuonna 1988 presidenttimme piti ensimmäisen ”lännen mallin mukaisen” tiedotustilaisuuden, jonka kysymykset ja vastaajat presidentti kuitenkin tiukasti saneli. Ensiksi kunnian sai kysyä Tiedonantajan toimittaja Jaakko Laakso.

Jukka Seppinen on pitkän linjan UM-virkamies ja diplomaatti. Hän joutui monien muiden väärässä uskossa olleiden tavoin seuraamaan, kuinka Kalevi Sorsan (sd.) ”pikkusotilaat” miehittivät ministeriön ja edustustot.
Toisinmumisijat työnnettiin syrjään. Valtaan päässyt sdp-vetoinen liittouma erehtyi ylilyönteihin. Esimerkiksi keskustelu Karjalasta tuli neuvostovastaiseksi. Dogmi kuului: ”Oli hyvä, että Viipuri meni, sillä siitä olisi tullut neuvostovastaisuuden keskus”. Näin olivat Kalevi Sorsan sanansaattajat Kari Tapiola ja Ulf Sundqvist Seppisen mukaan tälle sanoneet, KGB:n katekismusta siteeraten.
Seppisen henkilöluonnehdinnat UM:sta ovat sapekkaita. Jaakko Blomberg ja Jaakko Kalela ovat pahimmista pahimmat, eikä suuria kehuja moni muukaan hänen yläpuolellaan työskennellyt saa osakseen. Seppisen kuvausta ei voi mitätöidä häntä katkeruudesta syyttäen. Hänen ja monen muun näkökulmasta katsoen Suomen ulkopolitiikkaa johdettiin vieraan tyrannivaltion ehdoin.
Menneisyyttämme emme voi kuitenkaan pestä onnitellen hyvää onneamme.

Ahtisaaren kaudella tunnelma oli jo toinen
Jo 1989 Mihail Gorbatshov totesi Mauno Koivistolle: ”Tulemme tutkimaan uusia ja mielenkiintoisia näköaloja avaavana alueena myös Leningradin, Murmanskin ja Baltia alueita sekä Karjalaa. Tässä suhteessa kaikki kortit ovat meidän naapuriemme, erityisesti suomalaisten käsissä.”
Voiko keskusteluhalukkuutta tuon selvemmin esittää? Suomalainen osapuoli vain voivotteli: ”Meillä ei ole ajatuksia”. Ajatukset suomalaisten päistä poisti edellä mainittu vanhaan kommunismiin uskonut Tehtaankadun Karasov. Hänestä pääsimme eroon vasta 1992.
Seppisen vanha ystävämaa Ranska seurasi Suomea huolestuneena. Yhdysvallat tunnisti Karjala-syndrooman, ja sen Helsingin suurlähettiläs R. Schabel kysyikin Koivistolta: ”Haluaisimmeko Karjalan takaisin?” Koivisto ohjeisti Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitietä: ”Sanoin olevan parempi, että Suomi on lännempänä kuin idempänä ja että luovutettujen alueiden väki lähti aikanaan vapaaehtoisesti muuhun Suomeen, johon ovat integroituneet.”
Schnabel oli kertonut myös varmaan Koivistoa puistattaneen näkökulman: USA:ssa aprikoitiin jopa Neuvostoliiton hajoamisesta. Sitä Koivisto ei toivonut eikä osannut 1989 vielä edes aavistaa. Seppinen syyttääkin Koiviston Suomea näköalattomuudesta ja pelkuruudesta, vaikka esimerkiksi Berliinin muuri murtui syksyllä 1989, ja mielialat Baltian maissa olivat muuttuneet rajusti.

Martti Ahtisaaren valinta tasavallan presidentiksi tiesi vapautumista suomalaisten henkisessä tilassa. Asetelmat olivat kuitenkin tosin muuttuneet. Venäjä 2000-luvun lähestyessä alkoi harmitella Neuvostoliiton hajoamista. Vasta vuonna 2008 Ahtisaari sanoi Nobel-palkintoseremoniassa entisenä viipurilaisena Mauno Koivistoa opponeeraten ja manaten Molotov-Ribbentrop -sopimuksen: ”- – pakottaen perheeni jättämään pian sen jälkeen Viipurin kaupungin”.
Vaikka Seppisen kirja kärsii nykyajan kirouksesta: leikkaa, kopioi, liimaa –autuudesta, sen sisältämän katkeruuden ja itsekeskeisyyden yli ja ohi ilmaan jää leijumaan ihmettely. Jos hajoava Neuvostoliitto, syntyvä Venäjä tarjosi meille mahdollisuutta keskustella, miksi presidenttimme halusi kieltää koko aiheen, vaikka meillä ei ollut esittää vaatimuksia, tai että halusimme välttää ”kitkakohteita” tai että ”emme tarvitse lisää peltoa”?

Jukka Seppinen: Kun presidentti Koivisto esti Karjalan palauttamisen. Minerva 2019.

 
Seppisen edellisetkin teokset on 'mitätöity', jos ei yhteiskuorossa tiedostavien tiedotusvälineiden toimesta, niin ainakin puna-Erkin plokissa (Seppinen kun kirjoitti Tuomiojan vehkeilystä yli sallitun Kekkos-elämäkerrassa ja 'Neuvostotiedustelu Suomessa' -teoksessa). Totuus on väärä mielipide, nääs.
 
Panssarisotahistoriallinen uutuus. Aiheena Suomen Sturmit ja neukkujen T-34 Sotkat Kannaksella 1944. Tekijänä Steven Zaloga. Vaikuttaa lupaavalta.


kirja.jpg


In the summer of 1944, the Red Army staged a massive armoured assault up the Karelian Isthmus with the intent of eliminating any remaining German and Finnish forces facing the Leningrad region.

Most of the Soviet units sent into Finland were new to the region, moving mainly from the fighting in the Leningrad area. As a result, some had the latest types of Soviet equipment including the new T-34-85 tank, fielded alongside the older T-34-76. Germany refused to sell the Finns new tanks without a reinforced military alliance, but in 1943 began selling them a few dozen StuG III assault guns. This made the StuG III battalion the most modern and powerful element of the Finnish armoured division, and it saw very extensive combat in the June-July summer battles.

Featuring specially commissioned artwork and an array of archive photographs, this is the absorbing story of the parts played by Soviet and Finnish armour in the epic battles in Finland during June and July 1944. 80 pages.
 
Viimeksi muokattu:
Merivoimien juhlakirja löytyy sähköisenä täältä. Veikkaan että nuo on kaikki tehty samalla formaatilla. Selkeää tekstiä ja hyvät kuvat. Enpä osaa nyt sanoa mistä kirjan voisi ostaa. En itse löytänyt kuin tämän PDF-version.


Yllättävän huonosti oikoluettu tuotos. On vissiin tullut kiirus kun kirja on pitänyt saada ajallaan painoon.
 
Tähän on koottu yhteen useammankin saksalaisen panssarimiehen muisteluksia itärintamalta. Otsikko on tosin vähän harhaanjohtaja sillä mukana on myös mm. viesti- ja jalkaväkimiesten juttuja, tosin panssaridivisioonissa palvelleiden miesten.

kirja 1.jpg

Tässä sitten aika suorapuheiset saksalaisen pst-miehen muistelmat vuosilta 1941-1943. Kertoo operaatio Barbarossan alkuvaiheen ja Kiovan syksyn 1941 mottitaistelun vaiheet. Sitten kuvataan ensimmäinen sotatalvi 1941 idässä. Vuonna 1942 käydään Stalingradin liepeillä ja tätä seuraa katkera perääntyminen. Siinä mielessä lähdearvoltaan hyvä kirja, että teos perustuu yksityiseen päiväkirjaan johon sotasensuuri ei koskaan päässyt käsiksi, päinvastoin kuin miesten kirjeisiin joita nämä lähettivät rintamalta kotiin.

kirja 2.jpg

Kanadansaksalaisen panssarimiehen elämäkerta. Ennen toisen maailmansodan syttymistä kirjoittajan perhe palasi Pohjois-Amerikasta Saksaan. Usko ja luottamus Führeriin oli kova. Kolme vuotta myöhemmin Bruno Friesen astui Wehrmachtin palvelukseen. Hänestä leivottiin panssarivaunun ampuja. Friesen soti itärintamalla ensiksi Panzer IV:n ja myöhemmin Jagdpanzer IV:n ampujana. Sotatie vei Romaniaan, Liettuaan ja lopuksi Länsi-Preussiin. Hyvä kirja.

kirja 3.jpg
 
Tuon kävin hakemassa kirjastosta

1566493586898.png
 
Minulla luettuna hyllyssä. Odotellaan Umkhonto:n arviota teoksesta. (y)

Älkää kumminkaan pidätelkö henkeä odotellessanne ;)
Meikäläinen, joka joskus 12 vuotiaana luki kirjan päivässä, ei nykyään saa luettua edes viittä kirjaa vuodessa. Harvoin on sellainen tilanne, että pystyisi keskittymään lukemiseen tai silmät pysyisivät auki enempää kuin yhden aukeaman verran. Sadepäivänä yksin mökillä ehkä sujuisi se lukeminenkin.
 
Älkää kumminkaan pidätelkö henkeä odotellessanne ;)
Meikäläinen, joka joskus 12 vuotiaana luki kirjan päivässä, ei nykyään saa luettua edes viittä kirjaa vuodessa. Harvoin on sellainen tilanne, että pystyisi keskittymään lukemiseen tai silmät pysyisivät auki enempää kuin yhden aukeaman verran. Sadepäivänä yksin mökillä ehkä sujuisi se lukeminenkin.
Tämä on muuten täysin totta... kun siirryin ikänäön (lukulasit +0,5) myötä lukemaan pelkästään e-kirjoja, koska lasit joihin en ollut 43:een vuoteen joutunut tutustumaan olivat joko tilapäisesti hukuksissa, rikki-nukahdetut (kolmet!) tai aivan uskomattoman likaiset, ja screeniltä näkee lukea ilman laseja, jouduin toteamaan seuraavaa: koneella (ensin Kolibrilla, nyt iBooks lukijalla) tönlttävät kirjat tahtovat jäädä sen <cmd+tabulaattori> vasen peukalo-etusormi -vipsauksen alle, kun flippaan sessioita takaisin videoon, uutisiin, tälle foorumille jne.
Vaikea keskittyä näin multi-tasking -aikakaudella siihen syventävään lukunautintoon, kun vielä 10 vuotta sitten saatoin ahmia yhden kannellisen 600+ sivuisen kirjan yhdellä erittäin pitkällä istumalla, hyvä että vessaan kerkesi (sinne en sentään kirjaa vie, koska olen espoolainen ja meillä on Tapiola ja Kulttuurikeskus...:))

Harmillista, ja lykkäilen SUUREN MUUTOKSEN aikaansaamista tähän asiaintilaan nyt jo kolmatta vuotta.

Mut-kun-ne tuhannesti kirotut lukulasit!
 
Käyn teitä kateeksi kun aikaa lukea kirjoja. Tässä lapsiperheessä ei hetken omaa rauhaa. Illalla kun lapset nukkumassa, niin itseänikin jo väsyttää eikä jaksa lukea. Paljon kirjoja hyllyssä joita en ole edes avannut.
 
Tämä on muuten täysin totta... kun siirryin ikänäön (lukulasit +0,5) myötä lukemaan pelkästään e-kirjoja, koska lasit joihin en ollut 43:een vuoteen joutunut tutustumaan olivat joko tilapäisesti hukuksissa, rikki-nukahdetut (kolmet!) tai aivan uskomattoman likaiset, ja screeniltä näkee lukea ilman laseja, jouduin toteamaan seuraavaa: koneella (ensin Kolibrilla, nyt iBooks lukijalla) tönlttävät kirjat tahtovat jäädä sen <cmd+tabulaattori> vasen peukalo-etusormi -vipsauksen alle, kun flippaan sessioita takaisin videoon, uutisiin, tälle foorumille jne.
Vaikea keskittyä näin multi-tasking -aikakaudella siihen syventävään lukunautintoon, kun vielä 10 vuotta sitten saatoin ahmia yhden kannellisen 600+ sivuisen kirjan yhdellä erittäin pitkällä istumalla, hyvä että vessaan kerkesi (sinne en sentään kirjaa vie, koska olen espoolainen ja meillä on Tapiola ja Kulttuurikeskus...:))

Harmillista, ja lykkäilen SUUREN MUUTOKSEN aikaansaamista tähän asiaintilaan nyt jo kolmatta vuotta.

Mut-kun-ne tuhannesti kirotut lukulasit!


Meinasin kirjoittaa siitä moniajon vaikutuksista tekemisiin, mutta ajattelin että se on vain minun oma, ukkoutumisesta johtuva ongelmani. Vaikka töissä monet ovat siirtyneet paperittomaan toimistoon, niin minä kyllä printtaan kaikki sellaiset paperit ja artikkelit, jotka haluan oikeasti lukea kunnolla.

E-kirjojen lukijaksi minusta ei ole, mutta äänikirjoja on tullut jokunen osteltua. Ja jos ei muuten saa unta niin luurit päähän ja Vares pyörimään niin alta viiden minuutin ukko kuorsaa ja vaimo repii kuulokkeita päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Meinasin kirjoittaa siitä moniajon vaikutuksista tekemisiin, mutta ajattelin että se on vain minun oma, ukkoutumisesta johtuva ongelmani. Vaikka töissä monet ovat siirtyneet paperittomaan toimistoon, niin minä kyllä printtaan kaikki sellaiset paperit ja artikkelit, jotka haluan oikeasti lukea kunnolla.

E-kirjojen lukijaksi minusta ei ole, mutta äänikirjoja on tullut jokunen osteltua. Ja jos ei muuten saa unta niin luurit päähän ja Vares pyörimään niin alta viiden minuutin ukko kuorsaa ja vaimo repii kuulokkeita päästä.
Itselläni vastaavan nukahtamista promotoivan äänimaailman saa aikaiseksi... kyllä, Forgotten Weaponsin mukavalla nuotilla luennoiva Ian McCollum.
Mitä esoteerisempi ja käytöstä poistuneempi tuliase on kyseessä, sen varmempaa on unen tulo.
Pelkälle proto-asteelle levähtäneet tekeleet ovat meikäläiselle taivaanlahja, silloin lampaat loikkivat nuorten gemssein lailla unihiekkaisten niittyjen yli niin että häntäset vaan vilahtavat...

 
Tämmönen tuli vastaan. Aika suolainen hinta Kindle -kirjaksi, joten en ainakaan vielä painanut liipaisinta...

T-34 vs StuG III: Finland 1944 (Duel Book 96) Kindle Edition
by Steven J. Zaloga (Author), Richard Chasemore (Illustrator)


51Kq3nWsmLL.jpg


 
Tämmönen tuli vastaan. Aika suolainen hinta Kindle -kirjaksi, joten en ainakaan vielä painanut liipaisinta...

T-34 vs StuG III: Finland 1944 (Duel Book 96) Kindle Edition
by Steven J. Zaloga (Author), Richard Chasemore (Illustrator)


51Kq3nWsmLL.jpg



Laitoin perinteisen version tilaukseen Aviation Shopista. Parikymppiä maksoi, eli normihinta Ospreyn uutuuksista.
 
Laitoin perinteisen version tilaukseen Aviation Shopista. Parikymppiä maksoi, eli normihinta Ospreyn uutuuksista.
Jes, olen tullut todella saidaksi Kindlen kanssa, kaikki kirjat pitäisi saada alle kympillä... Pitää harkita vielä. Tosin tämä voisi olla sellainen, että pitäisi saada kyllä ihan perinteiseen kirjahyllyyn asti.
 
Back
Top