Kirjat
- Viestiketjun aloittaja Museo
- Aloitus PVM
tulikomento
Supreme Leader
Katos vaan, tällainen tekniikkaopus Tiikeristä on juuri ilmestynyt. Perustuu ilmeisesti samaan alkuperäisaineistoon.
PzKw. VI Tiger Tank: The Official Wartime Reports: School of Tank Technology, Newsome, Bruce Oliver: 9781951171049: Amazon.com: Books
PzKw. VI Tiger Tank: The Official Wartime Reports [School of Tank Technology, Newsome, Bruce Oliver] on Amazon.com. *FREE* shipping on qualifying offers. PzKw. VI Tiger Tank: The Official Wartime Reports
www.amazon.com
Kirja luettu, suosittelen.Aloitin Vihreä kullan kirous-kirjan lukemisen...vaikuttaa hyvältä.
Vihreän kullan kirous
Lähetetty: 21.11.2013, 19:01
Tuon niminen Teemu Keskisarjan kirja kertoo metsäteollisuutemme erään uranuurtajan G.A.Serlachiuksen ”elämästä ja afääreistä”. Kammottaa ajatus, ettei olisi ollut tuollaisia intohimoisia yrittäjiä, jotka ilman pääomia onnistuivat nykyisenkin Suomen perustana ollevan metsäteollisuuden. Vaikea olisi ollut itsenäistyminenkin.
GAS oli 1830 syntynyt Ilomantsin nimismiehen poika, joka joutui lähtemään tyhjätaskuna maailmalle apteekkarin oppiin, jonka seurauksena päätyi apteekkariksi Tampereelle. Myytyään liikkensä hän perusti puuhiomon ja paperitehtaan Mänttään tiettömien taipaleitten taakse. Valmiiden tuotteiden keljetus oli lähes ylivoimainen tehtävä.
GAS:llä on merkittävä vaikutus keskisen Suomen kehittymiseen. Suunnitteilla oli ratayhteyhteys Tampereelta Ouluun siten, että se olisi kulkenut Pohjanlahden rannikkokaupunkin kautta. GAS onnnistui kuitenkin ”lobbauksessaan” ja rata suuntautuikin Vilppulan ja Haapamäen kautta Seinäjoelle. Nyt hänen kuljetusongelmansa hälvenivät. Vielä 1800-luvulla yhdistyi Jyväskyläkin rataan Haapamäellä, millä tietenkin oli suuri merkitys Keski-Suomelle.
Toinen merkittävä saavutus oli valtiovallan päätös hankkia ensimmäinen jäänmurtaja, jolloin vientiä voitiin harjoittaa talvellakin. GAS oli tämän idean alullepanija.
GAS oli erittäin kärkäs riitelemään. Rahoitus oli yleensä vekseivetoista ja pankkiirit kauhuissaan. Kuitenkin yhtiö pystyi jatkuvasti kehittymään. Jälkipolvet sitten onnistuivat sössimään homman, että nimikin on hävinnyt.
GAS oli Akseli Gallen-Kallelan nuoruusvuosien tärkein mesenaatti. Harvemmin nykytehtailijoita näkyy taiteiden tukijoina. Jotain kertoo nykyajasta, että tukirahat jaetaan yleensä ammattiurheilulle.
Kirjaa lukee kuin parempaa jännityskertomusta. Tietysti mielenkiintoista on myös ajankohdan historian kuvaukset. Kannattaa ostaa.
Vihreän kullan kirous - Metsälehti
Tuon niminen Teemu Keskisarjan kirja kertoo metsäteollisuutemme erään uranuurtajan G.A.Serlachiuksen "elämästä ja afääreistä". Kammottaa ajatus, ettei olisi ollut tuollaisia intohimoisia yrittäjiä, jotka ilman pääomia onnistuivat nykyisenkin Suomen perustana ollevan metsäteollisuuden. Vaikea...www.metsalehti.fi
Melkoista touhua ollut kaikkineensa, huh huh.. Herran persoona ei ainakaan pehmittänyt tietä ja helpottanut kanssakäymistä. Jossain määrin voisi kutsua jopa suuruuden hulluksi, jos peilaa realiteetteihin.
Kirja avaa hyvin myös kielipolitiikkaa kulisseissa.
Yksi havainto nousee tästäkin kirjasta esiin...1800-luvun lopulla matkailua harrastettiin runsaasti, rajat oli auki ja valuutat vaihtui. Matkustaminen oli tavallaan hyvin järjestetty, oli aikataulut yms. saatavilla ja lippuja sai varattua.
Viestit kulki..
Panssari Salama
Respected Leader
Kiitos vinkistä! Sieltä löytyi jäsen @EK :n manitsema "Summan teräsmyrsky" -kirja. Kaksi erinomaista talvisotakirjaa yhteishintaa kaks kymppiä. Antikvaari.net on kyllä ihan mahtava kauppapaikka
tulikomento
Supreme Leader
Kiitos vinkistä! Sieltä löytyi jäsen @EK :n manitsema "Summan teräsmyrsky" -kirja. Kaksi erinomaista talvisotakirjaa yhteishintaa kaks kymppiä. Antikvaari.net on kyllä ihan mahtava kauppapaikka
Komppaan täysillä. Mainio ja kattava kirjadivari. Tein juuri edullisen löydön.
Panssari Salama
Respected Leader
Kirjahyllyä pitäisi saada seuraavaksi muutama metri lisää. Tietää reissua IKEA:an. Siitä on hauskuus kaukana. Harrastuksen kovin hintaKomppaan täysillä. Mainio ja kattava kirjadivari. Tein juuri edullisen löydön.
Mannila, Marko: Sotiemme suuret arvoitukset. Escrito 2018.
Mannilan kirjassa kerrotaan 178 sivulla 22 viime sotiimme liittyvää "mysteeritarinaa". Kertomukset ovat lyhyitä, mutta riittävän perusteellisia sotihistoriasta kiinnostuneen maallikon luettavaksi. Mannila on kiitettävästi kertonut käyttämänsä lähteet (kirjallisuus/artikkelit), eikä yritäkään esiintyä sen suurempana tietäjänä kuin on.
Isoja yllätyksiä tai paljastuksia kirjassa ei ole, vaan tarinoiksi on valittu erikoisempia sattumuksia maalta, mereltä ja ilmasta viime sotien ajoilta. Aiheet on rajattu Suomeen liittyviksi, mikä on mielestäni ollut eduksi kirjalle. Osa arvoituksista jää pysyviksi, eli niihin ei nykytiedon valossa vastausta löydy, osa taas on selvitetty jo tapahtuma-aikaan, esim. Viipurin aavetykit tai radiolaukaistut räjähdyspanokset.
Escrito on näköjään mainostoimisto ja Marko Mannila lienee hallituksen varajäsen Joona Marko Mannila. Tämä selittää osittain kirjan hieman oudomman kustantajan, ehkä jopa julkaisun. En viitsi analysoida sen syvällisemmin uuden sotakirjallisuuden tilaa, mutta vaikka tämä teos ei maailmaa pilaakaan, ehkä ilmankin olisi pärjätty. Oikoluentaa olisi kaivattu ja teksti kannattaa jatkossa tasata molempiin reunoihin.
2½/5 eli ihan jees, muttei erikoinen. Lue, jos sattuu käsiin eikä muutakaan tekemistä ole. Älä aja asioiksesi kovin pitkää matkaa kirjan vuoksi.
Mannilan kirjassa kerrotaan 178 sivulla 22 viime sotiimme liittyvää "mysteeritarinaa". Kertomukset ovat lyhyitä, mutta riittävän perusteellisia sotihistoriasta kiinnostuneen maallikon luettavaksi. Mannila on kiitettävästi kertonut käyttämänsä lähteet (kirjallisuus/artikkelit), eikä yritäkään esiintyä sen suurempana tietäjänä kuin on.
Isoja yllätyksiä tai paljastuksia kirjassa ei ole, vaan tarinoiksi on valittu erikoisempia sattumuksia maalta, mereltä ja ilmasta viime sotien ajoilta. Aiheet on rajattu Suomeen liittyviksi, mikä on mielestäni ollut eduksi kirjalle. Osa arvoituksista jää pysyviksi, eli niihin ei nykytiedon valossa vastausta löydy, osa taas on selvitetty jo tapahtuma-aikaan, esim. Viipurin aavetykit tai radiolaukaistut räjähdyspanokset.
Escrito on näköjään mainostoimisto ja Marko Mannila lienee hallituksen varajäsen Joona Marko Mannila. Tämä selittää osittain kirjan hieman oudomman kustantajan, ehkä jopa julkaisun. En viitsi analysoida sen syvällisemmin uuden sotakirjallisuuden tilaa, mutta vaikka tämä teos ei maailmaa pilaakaan, ehkä ilmankin olisi pärjätty. Oikoluentaa olisi kaivattu ja teksti kannattaa jatkossa tasata molempiin reunoihin.
2½/5 eli ihan jees, muttei erikoinen. Lue, jos sattuu käsiin eikä muutakaan tekemistä ole. Älä aja asioiksesi kovin pitkää matkaa kirjan vuoksi.
Pihatonttu
Respected Leader
Kirjahyllyä pitäisi saada seuraavaksi muutama metri lisää. Tietää reissua IKEA:an. Siitä on hauskuus kaukana. Harrastuksen kovin hinta
Kirjoille tarkoitettu kirjahylly on parempi hankkia Lundian kuin Ikean valmisteena.
Lundiaa sa käytettynäkin välillä ihan hyvin.
Palva, Lauri: Sankarivainajien tie kotiin. Omakustanne. Kolmas painos 2000.
Häpeäkseni olen jättänyt teoksen aiemmin lukematta. Nyt onneksi paikkasin tilanteen. Lauri Palva kertoo I AK:n KEK:n (Kaatuneiden evakuoimiskeskus) toiminnasta perustamisestaan helmikuun 1940 lopussa aina huhtikuulle saakka. Kannaksen joukkojen uudelleenjärjestelyn yhteydessä Palva joutui I AK:n KEK:n perustajaksi. Helmikuun lopussa I AK:lla ei ollut vielä KEK:iä, ja rästiä oli ehtinyt syntyä Kannaksen vetäytymistaisteluiden yhteydessä. Palva sai määräyksen perustaa KEK:n ja niinpä hän ryhtyi toimeen. Pari lottaa ja "vääpeli" toimistoon, kylän kuppari ja lotta ruumiiden siistijöinä, kolmisen miestä kantamassa ruumiita sulamaan ja nostelemassa arkkuihin sekä suunnilleen saman verran rakentamassa arkkuja. Lisäksi AK:sta tapeltiin kuljetukset sekä saapuville ruumiille että kotirintamalle lähteville arkutetuille sankarivainajille. Surunmurtamat omaiset lähettivät kirjeitä ja puhelinsoittoja, joissa kyseltiin villasukkien tai repun tai kirjeiden perään, kun vainajasta oli jäljellä lähinnä kasa lihaa.
Ikävää, likaista, gloriatonta työtä, joka kuitenkin oli sekä omaisten että taistelujoukkojen mielestä äärimmäisen tärkeää. Anni Jurvanen ja lotta Liisa Marttinen siistivät pitkälti toistatuhatta sankarivainajaa vajaan parin kuukauden aikana. Rintamapalvelukseen kelpaamattomat aseistakieltäytyjät ja vanhemmat nostomiehet tekivät työtä, jota monet halveksivat. Esimerkiksi autokuskit kammosivat ruumiiden kuljettamista ja kieltäytyivät KEK:n pyynnöstä tuoda tyhjinä palaavilla ammusautoilla vainajia rintamalta. Vasta AK:n kuljetuspäällikön mahtikäsky sai asian järjestymään.
Erinomainen teos, jossa 78 sivulla kuvataan niitä, jotka suorittivat tehtävän, jota kukaan ei halunnut, mutta joka oli äärimmäisen tärkeä.
Häpeäkseni olen jättänyt teoksen aiemmin lukematta. Nyt onneksi paikkasin tilanteen. Lauri Palva kertoo I AK:n KEK:n (Kaatuneiden evakuoimiskeskus) toiminnasta perustamisestaan helmikuun 1940 lopussa aina huhtikuulle saakka. Kannaksen joukkojen uudelleenjärjestelyn yhteydessä Palva joutui I AK:n KEK:n perustajaksi. Helmikuun lopussa I AK:lla ei ollut vielä KEK:iä, ja rästiä oli ehtinyt syntyä Kannaksen vetäytymistaisteluiden yhteydessä. Palva sai määräyksen perustaa KEK:n ja niinpä hän ryhtyi toimeen. Pari lottaa ja "vääpeli" toimistoon, kylän kuppari ja lotta ruumiiden siistijöinä, kolmisen miestä kantamassa ruumiita sulamaan ja nostelemassa arkkuihin sekä suunnilleen saman verran rakentamassa arkkuja. Lisäksi AK:sta tapeltiin kuljetukset sekä saapuville ruumiille että kotirintamalle lähteville arkutetuille sankarivainajille. Surunmurtamat omaiset lähettivät kirjeitä ja puhelinsoittoja, joissa kyseltiin villasukkien tai repun tai kirjeiden perään, kun vainajasta oli jäljellä lähinnä kasa lihaa.
Ikävää, likaista, gloriatonta työtä, joka kuitenkin oli sekä omaisten että taistelujoukkojen mielestä äärimmäisen tärkeää. Anni Jurvanen ja lotta Liisa Marttinen siistivät pitkälti toistatuhatta sankarivainajaa vajaan parin kuukauden aikana. Rintamapalvelukseen kelpaamattomat aseistakieltäytyjät ja vanhemmat nostomiehet tekivät työtä, jota monet halveksivat. Esimerkiksi autokuskit kammosivat ruumiiden kuljettamista ja kieltäytyivät KEK:n pyynnöstä tuoda tyhjinä palaavilla ammusautoilla vainajia rintamalta. Vasta AK:n kuljetuspäällikön mahtikäsky sai asian järjestymään.
Erinomainen teos, jossa 78 sivulla kuvataan niitä, jotka suorittivat tehtävän, jota kukaan ei halunnut, mutta joka oli äärimmäisen tärkeä.
Solidsnake
Respected Leader
Siivoamisen kannalta kaiki painavat lattialla seisovat huonekalut on persiistä, sempä takia kirjahyllyt onkin ruuvattu seinälle, sohvissakin on pyörät toisessa päässä
Panssari Salama
Respected Leader
Samaa mieltä. Sisustajaystävällinen Ikea olisi pikemminkin sitä varten, että saisin rouvan kirjat pois siitä varsinaisesta kirjahyllystämme, joka jäisi täysin omille kirjoilleni
.Paasilinna, Mauri: Mustan nuolen miehet. Into 2019.Aamulehdessä oli juttu Mauri Paasilinnan uudesta Er.P. 21 kertovasta romaanista Mustan nuolen miehet. Kuulostaa kiinnostavalta.
Into Kustannus | Sinulle on kirjoja.
Into Kustannus on kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.kauppa.intokustannus.fi
Mauri on Paasilinnan veljessarjan nuorin (Arto, Erno ja Reino lienevät ainakin osalle palstan lukijoista tuttuja) ja aloitti kirjoittamisen vasta 1997. Kannattaa lukea nuo ensimmäiset novellikokoelmat. Ne ovat mielestäni mainioita.
Mustan nuolen miehet jättää vähän kaksijakoisen kuvan. Kirja on oikeinkin sujuvasanainen romaani, josta ei jännittäviä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja puutu. Kuitenkin itse en oikein valtavasti tästä innostunut. Olisi mielenkiintoista tietää, millaiseen materiaaliin Paasilinna teoksensa pohjaa. Lopussa on kyllä lähdeluettelo, mutta haastatteluja siitä ei löytynyt. Kuitenkin tekstistä syntyy aika vahva kuva omakohtaisuudesta. Onko kyseessä sitten kirjailijan taitavuus (arvostan Paasilinnaa kirjoittajana) vai onko pohjana haastattelumateriaalia?
Joka tapauksessa teos pyrkii olemaan vahva antiteesi "hurraa-isänmaallisuudelle" ja perinteiselle "verta pakkiin"-sotakirjallisuudelle. Esim. Esa Sirenin romaaneihin verrattuna teksti on huomattavan kriittistä 1941 ajan hengelle. Kaikki upseerit on paskoja, paitsi yksi joukkueenjohtaja. Upseereihin ei oikeastaan ole mitään kontaktia, paitsi välillä Pärmi käy känisemässä sekavia ja kaikkia vituttaa tai komppanianpäällikkö yrittää tapattaa koko porukan. Kuitenkin kuva on lähinnä kaikkien ideologioiden vastainen, sillä pasifisti on lapanen, joka kuole selkärangattomuuttaan ja kommunisti vielä pahempi psykopaatti kuin suomalaiset upseerit.
Sinänsä mielenkiintoinen, mutta ei ihan minun makuuni oleva sotaromaani. Kannattaa kuitenkin lukea, eikä 259 sivua valtavasti aikaa viekään.
Thorban, F. W. Petsamon ja Kirkkoniemen torjuntataistelut 1944. Pohjoinen 1992.
Suomalaisessa historiankirjoituksessa ovat perinteisesti jääneet sangen vähälle huomiolle lokakuussa 1944 XIX VuoristoAK:n käymät torjuntataistelut puna-armeijaa vastaan. Näissä taisteluissa Neuvostoliitto pyrki saarrostamaan ja tuhoamaan Inarin-Petsamon alueella olleet saksalaisjoukot, tehtävässään kuitenkaan onnistumatta. Saksalaisten onnistui ankarissa taisteluissa torjua läpimurto- ja saarrostusyritykset vetää huomattava määrä Pohjois-Suomessa ja -Norjassa sijainnutta kalustoaan sekä kaikki joukot puna-armeijan tieltä suurin piirtein suunnitellulla tavalla. Lisäksi määrätyt kohteet onnistuttiin tuhoamaan ennen niiden jäämistä puna-armeijan tai suomalaisten haltuun.
Tämä on perinteistä sotakirjallisuutta parhaimmillaan tai pahimmillaan. Esim. KrenPR 388, II ja III/143 sekä DivRyhmä van der Hoopin yksiköt ja monet muut iloiset velikullat käyvät ankaraa kamppailua mm. 126 KevytJalkaväkiarmeijakuntaa, johon kuului mm. 31.Porohiihtoprikaati ja 72. Merijalkaväkiprikaati. Ja vittu kartat on huonosti kopioitu suoraan jostain isomittakaavaisesta, kyrvällänuijimalla tehdystä maastokartasta. Kirjan asiapuoli on sinänsä rautaa, mutta asiaanvihkiytymättömälle tämä on varmasti puuduttavaa tekstiä. Lisäksi kannattaa pitää joko karttakirjaa tai jotain netin karttasivustoa koko ajan auki.
Muutamia asiavirheitä esim. suomalaisten tappioihin liittyen, mutta ei mitään maata kaatavaa. Tai no unohdetaanhan tästä kokonaan Suursaaren maihinnousuyritys. Vaikuttavinta on saksalaisten valtavien rakennustyömaiden mainitseminen esim. sillat, tiet, asemat yms. Kuvaava on Schörnerin käsky "Arctis ist nicht! - Arktista ei ole!"
Suosittelen tutustumaan hieman unohdetumpiin taisteluihin Suomen pohjoisella rintamalla. Älä kuitenkaan odota mitään lukunautintoa.
Suomalaisessa historiankirjoituksessa ovat perinteisesti jääneet sangen vähälle huomiolle lokakuussa 1944 XIX VuoristoAK:n käymät torjuntataistelut puna-armeijaa vastaan. Näissä taisteluissa Neuvostoliitto pyrki saarrostamaan ja tuhoamaan Inarin-Petsamon alueella olleet saksalaisjoukot, tehtävässään kuitenkaan onnistumatta. Saksalaisten onnistui ankarissa taisteluissa torjua läpimurto- ja saarrostusyritykset vetää huomattava määrä Pohjois-Suomessa ja -Norjassa sijainnutta kalustoaan sekä kaikki joukot puna-armeijan tieltä suurin piirtein suunnitellulla tavalla. Lisäksi määrätyt kohteet onnistuttiin tuhoamaan ennen niiden jäämistä puna-armeijan tai suomalaisten haltuun.
Tämä on perinteistä sotakirjallisuutta parhaimmillaan tai pahimmillaan. Esim. KrenPR 388, II ja III/143 sekä DivRyhmä van der Hoopin yksiköt ja monet muut iloiset velikullat käyvät ankaraa kamppailua mm. 126 KevytJalkaväkiarmeijakuntaa, johon kuului mm. 31.Porohiihtoprikaati ja 72. Merijalkaväkiprikaati. Ja vittu kartat on huonosti kopioitu suoraan jostain isomittakaavaisesta, kyrvällänuijimalla tehdystä maastokartasta. Kirjan asiapuoli on sinänsä rautaa, mutta asiaanvihkiytymättömälle tämä on varmasti puuduttavaa tekstiä. Lisäksi kannattaa pitää joko karttakirjaa tai jotain netin karttasivustoa koko ajan auki.
Muutamia asiavirheitä esim. suomalaisten tappioihin liittyen, mutta ei mitään maata kaatavaa. Tai no unohdetaanhan tästä kokonaan Suursaaren maihinnousuyritys. Vaikuttavinta on saksalaisten valtavien rakennustyömaiden mainitseminen esim. sillat, tiet, asemat yms. Kuvaava on Schörnerin käsky "Arctis ist nicht! - Arktista ei ole!"
Suosittelen tutustumaan hieman unohdetumpiin taisteluihin Suomen pohjoisella rintamalla. Älä kuitenkaan odota mitään lukunautintoa.
Villahermosa, Gilberto: LASKUVARJOJÄÄKÄRI : RUDOLF WITZIGIN TAISTELUT EBEN-EMAELISTA ITÄRINTAMALLE. Koala-kustantamo 2016.
Tämä oli kova. Rudolf Witzig oli niitä miehiä, jotka loivat Saksan laskuvarjojääkärien maineen kovien paikkojen kovina miehinä. Villahermosa pääsi tutustumaan Witzigin jälkeenjääneisiin papereihin sekä keskustelemaan lesken ja pojan (Budeswehrin kapiainen) kanssa.
Kirja suhtautuu Witzigiin ja laskuvarjojääkäreihin hyvin myötäsukaisesti. Valtaosa alkuvaiheen laskuvarjojääkäreistä oli kuulema poliittisesti aktiivisia natseja, mutta Witzig missään nimessä ei. Ikäviä juttuja väitetään tapahtuneen laskuvarjojoukkojen toimesta, mutta rapatessa roiskuu ja niitä on liioiteltu ja ainakaan Witzig ei semmoisilla hommilla sotilaskunniaansa tahrannut.
Witzig on tunnettu, koska sai ritariristin Eben-Emaelin linnoituksen valtauksesta. Kirjasta käy hyvin ilmi, että Witzig kyllä suunnitteli operaation, mutta ei käytännössä osallistunut siihen, koska kuljetus meni pieleen. Tästä sitten seurasi sodan jälkeen vähän kränää operaation toteuttaneiden puolelta, jotka EIVÄT saaneet ritariristiä. On positiivista, että teoksessa esitellään tämäkin seikka kiertelemättä. Toinen seikka, joka kiinnittää lukijan huomiota on, että Witzigiltä menee komennettava porukka useampaan kertaan alta. Kreetan kampanjassa hän haavoittuu komppaukkona ja komppania käytännössä tuhoutuu. Tunisiassa pataljoonankomentajana hän menestyksellisesti torjuu liittoutuneiden hyökkäykset, mutta pataljoonasta evakuoidaan vain rippeet ja Itärintamalla pataljoona käytännössä tuhoutuu puolustustaisteluissa. Länsirintamalla hän taistelee sitten loppuvuoden 1944-45, mutta ei itse ole halunnut niitä taisteluita muistella, koska ei pidä niitä enää sodankäyntinä vaan kaaoksena.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka ei ole täysin vailla särmää ja kulmaa kohteeseensa. Etenkin Wehrmachtin sodankäynti Hollannissa ja Saksan läntisillä alueilla saa perusteltua kritiikkiä, eikä täysin vastaa perinteistä populäärikirjallisuuden kuvaa saksalaisten puolustustaistelusta länsirintamalla.
Kannattaa lukea mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta sotilaasta. Suomennoskaan ei ole hassumpi.
Tämä oli kova. Rudolf Witzig oli niitä miehiä, jotka loivat Saksan laskuvarjojääkärien maineen kovien paikkojen kovina miehinä. Villahermosa pääsi tutustumaan Witzigin jälkeenjääneisiin papereihin sekä keskustelemaan lesken ja pojan (Budeswehrin kapiainen) kanssa.
Kirja suhtautuu Witzigiin ja laskuvarjojääkäreihin hyvin myötäsukaisesti. Valtaosa alkuvaiheen laskuvarjojääkäreistä oli kuulema poliittisesti aktiivisia natseja, mutta Witzig missään nimessä ei. Ikäviä juttuja väitetään tapahtuneen laskuvarjojoukkojen toimesta, mutta rapatessa roiskuu ja niitä on liioiteltu ja ainakaan Witzig ei semmoisilla hommilla sotilaskunniaansa tahrannut.
Witzig on tunnettu, koska sai ritariristin Eben-Emaelin linnoituksen valtauksesta. Kirjasta käy hyvin ilmi, että Witzig kyllä suunnitteli operaation, mutta ei käytännössä osallistunut siihen, koska kuljetus meni pieleen. Tästä sitten seurasi sodan jälkeen vähän kränää operaation toteuttaneiden puolelta, jotka EIVÄT saaneet ritariristiä. On positiivista, että teoksessa esitellään tämäkin seikka kiertelemättä. Toinen seikka, joka kiinnittää lukijan huomiota on, että Witzigiltä menee komennettava porukka useampaan kertaan alta. Kreetan kampanjassa hän haavoittuu komppaukkona ja komppania käytännössä tuhoutuu. Tunisiassa pataljoonankomentajana hän menestyksellisesti torjuu liittoutuneiden hyökkäykset, mutta pataljoonasta evakuoidaan vain rippeet ja Itärintamalla pataljoona käytännössä tuhoutuu puolustustaisteluissa. Länsirintamalla hän taistelee sitten loppuvuoden 1944-45, mutta ei itse ole halunnut niitä taisteluita muistella, koska ei pidä niitä enää sodankäyntinä vaan kaaoksena.
Erittäin mielenkiintoinen kirja, joka ei ole täysin vailla särmää ja kulmaa kohteeseensa. Etenkin Wehrmachtin sodankäynti Hollannissa ja Saksan läntisillä alueilla saa perusteltua kritiikkiä, eikä täysin vastaa perinteistä populäärikirjallisuuden kuvaa saksalaisten puolustustaistelusta länsirintamalla.
Kannattaa lukea mielenkiintoinen kirja mielenkiintoisesta sotilaasta. Suomennoskaan ei ole hassumpi.
Keskisarja, Teemu: Hulttio - Gustaf Mannerheimin painava nuoruus. Siltala 2016.
Heti alkuun mainittakoon jälleen kerran, että en pidä Teemu Keskisarjan julkisesta persoonasta ja koen henkilökohtaisesti hänen tehneen minulle pari oharia. Mutta sitten asiaan.
Keskisarja on yleensä pääosin mainio historiankirjojen kirjoittaja. Hän kirjoittaa vetävästi ja sujuvasti ja yleensä osaa rakentaa lähdeaineistostaan ehjän ja uskottavan kuvan kuvaamastaan aiheesta. Niin nytkin. Mannerheim on suunnilleen vihonviimeinen aihe, johon historioitsijan kannattaa tarttua. Kuitenkin lapsuuteen keskittymällä, Keskisarja saa irti jotain uutta sangen kuluneesta aiheesta. Mannerheimia ei käsitellä varsinaisesti silkkihansikkain, vaan maalataan kuva nykyään sangen tutunoloisesta rikkinäistä perhettään kipuilevasta keskittymis- ja käyttääntymisongelmaisesta lapsesta ja nuorukaisesta. Samalla kuvataan hyvin sekä autonomisen Suomen että keisarillisen Venäjän elitistisen sisäpiirien toimintatapoja.
Mannerheimin lapsuus on vaikea, kun iskä uhkapelaa ja huoraa sekä tuhlaa perheen rahat epäonnisiin liikeyrityksiin ja äiskä kuolee nuorena. Suku pönkkää, mutta pöljä poika ei ymmärrä omaa parastaan, vaan mokaa (tahallaan) kaikki tilaisuudet. Käännekohta on Haminan kadettikoulusta erottaminen (jonka suku onneksi saa muutettua eroamiseksi). Keskisarja sanoo suoraan, että syynä on epäilty homoseksuaalinen akti, mutta sanoo myöskin suoraan, ettei asiasta ole selkeitä todisteita.
Parasta kirjassa on yläluokan kuvaus ja selkeät ja perustellut tulkinnan Mannerheimin toiminnasta. Ei väärää ymmärtämistä, vaan loogista selittämistä. Samoin se, että koko ajan korostetaan, ettei mikään Mannerheimin taustassa selitä nousua valkoiseksi kenraaliksi 1918 puhumattakaan puolijumalasta 1939-44. Heikkoutena näkisin välillä pintaan pulpahtavan Keskisarjan halun "hätkähdyttää", kuten esim. kuuluisa "Mannerheimiä vitutti" -heitto. Keskisarjan pitäisi luottaa itseensä enemmän ja jättää nämä pois.
Lyhyesti: Jos Mannerheim kiinnostaa, lue. Samoin, jos reilu sata vuotta vanha kulttuuri kiinnostaa.
Heti alkuun mainittakoon jälleen kerran, että en pidä Teemu Keskisarjan julkisesta persoonasta ja koen henkilökohtaisesti hänen tehneen minulle pari oharia. Mutta sitten asiaan.
Keskisarja on yleensä pääosin mainio historiankirjojen kirjoittaja. Hän kirjoittaa vetävästi ja sujuvasti ja yleensä osaa rakentaa lähdeaineistostaan ehjän ja uskottavan kuvan kuvaamastaan aiheesta. Niin nytkin. Mannerheim on suunnilleen vihonviimeinen aihe, johon historioitsijan kannattaa tarttua. Kuitenkin lapsuuteen keskittymällä, Keskisarja saa irti jotain uutta sangen kuluneesta aiheesta. Mannerheimia ei käsitellä varsinaisesti silkkihansikkain, vaan maalataan kuva nykyään sangen tutunoloisesta rikkinäistä perhettään kipuilevasta keskittymis- ja käyttääntymisongelmaisesta lapsesta ja nuorukaisesta. Samalla kuvataan hyvin sekä autonomisen Suomen että keisarillisen Venäjän elitistisen sisäpiirien toimintatapoja.
Mannerheimin lapsuus on vaikea, kun iskä uhkapelaa ja huoraa sekä tuhlaa perheen rahat epäonnisiin liikeyrityksiin ja äiskä kuolee nuorena. Suku pönkkää, mutta pöljä poika ei ymmärrä omaa parastaan, vaan mokaa (tahallaan) kaikki tilaisuudet. Käännekohta on Haminan kadettikoulusta erottaminen (jonka suku onneksi saa muutettua eroamiseksi). Keskisarja sanoo suoraan, että syynä on epäilty homoseksuaalinen akti, mutta sanoo myöskin suoraan, ettei asiasta ole selkeitä todisteita.
Parasta kirjassa on yläluokan kuvaus ja selkeät ja perustellut tulkinnan Mannerheimin toiminnasta. Ei väärää ymmärtämistä, vaan loogista selittämistä. Samoin se, että koko ajan korostetaan, ettei mikään Mannerheimin taustassa selitä nousua valkoiseksi kenraaliksi 1918 puhumattakaan puolijumalasta 1939-44. Heikkoutena näkisin välillä pintaan pulpahtavan Keskisarjan halun "hätkähdyttää", kuten esim. kuuluisa "Mannerheimiä vitutti" -heitto. Keskisarjan pitäisi luottaa itseensä enemmän ja jättää nämä pois.
Lyhyesti: Jos Mannerheim kiinnostaa, lue. Samoin, jos reilu sata vuotta vanha kulttuuri kiinnostaa.
Jones, James: Pistooli. Tammi 1966.
James Jones on amerikkalainen klassikko kirjailija, joka osallistui taisteluihin Tyynellämerellä ja kirjoitti niistä kolme klassikkokirjaa, jotka olivat Täältä ikuisuuteen, Ohut punainen viiva sekä Pistooli. Muut kaksi ovat kohtalaisen paksuja, mutta Pistoolissa on vain 149 sivua. Tämä onkin teoksen paras puoli. Jones kertoo, kuinka sotamies Mast saa haltuunsa .45-Coltin kun japanilaiset hyökkäävät Pearl Harboriin ja kuinka sitten kaikki muut sotilaat haluavat pistoolin Mastilta anastaa. Teos lienee vahvasti symbolinen ja varmastikin sodanvastainen ja kertonee paljon ihmisistä yksilöinä ja lajina, mutta meikä on niin vitun palikka, että saman olisi uskonut paljon vähemmälläkin. Lopetus on varmasti Helvetin hieno, mutta itse koin sen lähinnä "Se kaikki olikin vain unta" -joka ei toimi kuin Fight Clubissa.
Jos haluat lukea yhden klassikkoteoksen elämässäsi, lue Pistooli, koska se on niin lyhyt. Jos haluat lukea lyhyen kirjan, joka on kirjoitettu ihan ok-tekstillä, lue Pistooli. Jos sinulla on jotain parempaa tekemistä, tee se, äläkä lue Pistoolia. Ei tämä huono ole, mutta minulle sen hienous ei avaudu.
James Jones on amerikkalainen klassikko kirjailija, joka osallistui taisteluihin Tyynellämerellä ja kirjoitti niistä kolme klassikkokirjaa, jotka olivat Täältä ikuisuuteen, Ohut punainen viiva sekä Pistooli. Muut kaksi ovat kohtalaisen paksuja, mutta Pistoolissa on vain 149 sivua. Tämä onkin teoksen paras puoli. Jones kertoo, kuinka sotamies Mast saa haltuunsa .45-Coltin kun japanilaiset hyökkäävät Pearl Harboriin ja kuinka sitten kaikki muut sotilaat haluavat pistoolin Mastilta anastaa. Teos lienee vahvasti symbolinen ja varmastikin sodanvastainen ja kertonee paljon ihmisistä yksilöinä ja lajina, mutta meikä on niin vitun palikka, että saman olisi uskonut paljon vähemmälläkin. Lopetus on varmasti Helvetin hieno, mutta itse koin sen lähinnä "Se kaikki olikin vain unta" -joka ei toimi kuin Fight Clubissa.
Jos haluat lukea yhden klassikkoteoksen elämässäsi, lue Pistooli, koska se on niin lyhyt. Jos haluat lukea lyhyen kirjan, joka on kirjoitettu ihan ok-tekstillä, lue Pistooli. Jos sinulla on jotain parempaa tekemistä, tee se, äläkä lue Pistoolia. Ei tämä huono ole, mutta minulle sen hienous ei avaudu.
tulikomento
Supreme Leader
Tämä kiinnostaisi mutta hintapyyntö on 250 egeä. 
www.antikvaari.fi
Antikvaari - Suomen panssarisota - numeroitu - Salminen Elias - Keskinen Kalevi
Salminen Elias - Keskinen Kalevi: Suomen panssarisota - numeroitu, kuntoluokitus: Käytetty - erinomainen (K4), Antikvaarin hinta: € 180,00
www.antikvaari.fi
Panssari Salama
Respected Leader
Mulla oli toi kirjastosta lainassa jossain raossa. Komia kirja!Tämä kiinnostaisi mutta hintapyyntö on 250 egeä.
Antikvaari - Suomen panssarisota - numeroitu - Salminen Elias - Keskinen Kalevi
Salminen Elias - Keskinen Kalevi: Suomen panssarisota - numeroitu, kuntoluokitus: Käytetty - erinomainen (K4), Antikvaarin hinta: € 180,00
Katso liite: 35919
Viimeksi muokattu:
Erkki
Ylipäällikkö
Joku saattaa saada sen kirjaston poistomyynnistä eurolla. Näitä sattuu aina välillä.
Siihne pitää kyllä jaksaa odottaa kymmeniä vuosia.