Komissio kieltämässä itselataavat?

Sain tuossa puhelun kaverilta joka sanoi että toimareiden sivustolla olisi näkyvillä lakiluonnos tästä tulevasta aselaista. Ilmeisesti myös metsästysperusteiset aseluvat tulevat määräaikaisiksi ja harrastaneisuutta varten on hankittava todistus riistanhoitoyhdistykseltä!

Myös seurojen aseiden käsittelyä vaikeutetaan varsin järjettömillä tavoilla.

Edit. Korjattu yksi sana.

15.7.2019 voimaan tuleva aselaki löytyy jo Finlexistä: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2019/20190724
Asetuksia sitä varten ei ole julkaistu.
 
Ilmeisesti myös metsästysperusteiset aseluvat tulevat määräaikaisiksi ja harrastaneisuutta varten on hankittava todistus riistanhoitoyhdistykseltä!

Mitähän tuo käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi omasta metsästysharrastuksestani ei ole muita virallisia todisteita, kuin maksetut riistanhoitomaksut. Hankintalupaa haettaessa kuitti riistanhoitomaksusta on täytynyt esittää jo aiemminkin.
 
Sikäli kun pikaisesti katsoin tuota lakia, niin olisikohan kyse tästä:

Onneksi näyttäisi koskevan vain puoliautomaatteja, mutta voin olla väärässä. Enkä minäkään ymmärrä mitä tuolla käytännössä tarkoitetaan.
 
Se voi tarkoittaa mitä vaan. Kyllä on kätevää kun laki(säädetään eduskunnassa) on monitulkintainen ja vaatii suuren määrän tarkennuksia. Nuo tarkennukset tulevat sitten asetuksissa suoraan poliisilta tai muilta viranomaisilta, jotka eduskunta korkeintaan tarkistaa.
 
Mitähän tuo käytännössä tarkoittaa? Esimerkiksi omasta metsästysharrastuksestani ei ole muita virallisia todisteita, kuin maksetut riistanhoitomaksut. Hankintalupaa haettaessa kuitti riistanhoitomaksusta on täytynyt esittää jo aiemminkin.
Minusta tämä asia on kuten oli jo vanhassakin laissa:
Vaatimus riistanhoitoyhdistyksen lausunnosta koskee loukku- ja luolapyynnissä käytettäviä pistooleita. Näinhän se oli jo aikaisemminkin. Ei minusta koske edelleenkään metsästyksessä käytettäviä puoliautomaattikivääreitä. Niiden osalta uusi asia on 5 vuoden välein esitettävä harrastuneisuus. Siihen riittää metsästyskortti, metsästysseuran jäsenyys/ muu näyttö maista joilla metsästää. Jonkinlainen metsästyspäiväkirja on todennäköisesti myös eduksi. Sellaista voi helposti pitää vaikka OmaRiista sovelluksen havainto- ja saalislokissa. Olen sinne merkkaillut sekä havaintoja riistaeläimistä ja saadut saaliit. Siinähän sitä aktiivisuutta sitten näkyy päiväkirjamuodossa, jos lupaviranomainen sellaista tulee haluamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Se voi tarkoittaa mitä vaan. Kyllä on kätevää kun laki(säädetään eduskunnassa) on monitulkintainen ja vaatii suuren määrän tarkennuksia. Nuo tarkennukset tulevat sitten asetuksissa suoraan poliisilta tai muilta viranomaisilta, jotka eduskunta korkeintaan tarkistaa.

Kannattaa lukea lain esityöt ja pykäläkohtaiset perustelut. Löytyvät eduskunnan sivuilta. Niistä löytyy yleensä aika paljon selvyyttä (ja joskus epäselvyyttä) varsinaisiin pykäliin.

Tuosta monitulkintaisuudesta olen samaa mieltä. Lakien laadinta on nykyään liian monimutkaista johtuen pääsääntöisesti joko lainlaatijan pyrkimyksestä säätää joka pikkunippelistä tai sitten pyrkimyksestä sovittaa kansallista lainsäädäntöä EU- tai muuhun kv-lainsäädäntöön. Suomessa yleensä kiristävään suuntaan:).
 
Mietinnät on luettu, mutta epäselvyydet ja puutteet on mielestäni silti jätetty tähänkin lakiin aivan tahallaan. Mitä lailla tarkoitetaan pitäisi mielestäni löytyä lakitekstistä, koska lakiteksti on se mitä viranomainen ja oikeus lukevat. Nyt tilanne on se että laki suuripiirteisenä antaa vain suuret raamit joiden sisällä oikeudet ja viranomaiset tulkintoineen, käytäntöineen ja asetuksineen halun ja tarpeen mukaan elävät.
 
Niinpä:(. Olemme hyvää vauhtia menossa kohti case law- maailmaa. Sen jälkeen ei sitten tavan kansalainen ymmärräkkään mitään pykälistä. Se kai on sitten tavoitekin.
 
Mietinnät on luettu, mutta epäselvyydet ja puutteet on mielestäni silti jätetty tähänkin lakiin aivan tahallaan. Mitä lailla tarkoitetaan pitäisi mielestäni löytyä lakitekstistä, koska lakiteksti on se mitä viranomainen ja oikeus lukevat. Nyt tilanne on se että laki suuripiirteisenä antaa vain suuret raamit joiden sisällä oikeudet ja viranomaiset tulkintoineen, käytäntöineen ja asetuksineen halun ja tarpeen mukaan elävät.
Minkä takia valtaväestö on äänestänyt sellaisia lakeja kannattavia puolueita?
 
Tässä pätee vanha runo:

First they came for the socialists, and I did not speak out—

Because I was not a socialist.

Then they came for the trade unionists, and I did not speak out—
Because I was not a trade unionist.

Then they came for the Jews, and I did not speak out—
Because I was not a Jew.

Then they came for me—and there was no one left to speak for me.
 
Nyt tilanne on se että laki suuripiirteisenä antaa vain suuret raamit joiden sisällä oikeudet ja viranomaiset tulkintoineen, käytäntöineen ja asetuksineen halun ja tarpeen mukaan elävät.
Tämä on totta, tosin tämä tilanne ei muuttunut uuden lain myötä mihinkään.

Esimerkki: vanhassa laissa todetaan harrasteperusteista jotenkin siten että harrastuksesta vaaditaan luotettava selvitys jonkin ampumaurheilulajin harrastamisesta. Pistoolin osalta asiaa oli määritelty hieman tarkemmin. Kiväärin osalta vaatimus oli luotettava selvitys. Se, mikä on luotettava selvitys olikin sitten täysin lupaviranomaisen käsissä. Yhdelle lupaviranomaiselle luotettava selvitys oli aivan eri asia kuin toisella paikkakunnalla toimivalle lupaviranomaiselle. Hallinto-oikeudet näitä sitten jatkuvasti oikoivat.

Tämä tulee jatkumaan ja pahenemaankin, nyt tulkittavaa on enemmän kuin aikaisemmin.
Harva asia on kansalaiselle niin kiusallisen hankala asia kuin epäselvä laki.
 
Luonnoksesta Eduskunnan hyväksymiseen oli yli vuosi. Lainsäätäjät saivat runsaasti palautetta. Jos laista olisi haluttu tehdä hyvä tai edes yksiselitteinen esim. näiden latauslaite- tai lupa-asioiden osalta, olisi siitä tehty sellainen.

Maassa maan vakiintuneella tavalla. :unsure:
 
Hallituspuolueet hukkasivat aikaa epäonnistuneeseen sotetukseen.
 
No jaa, fakta on ettei millään hallituskokoonpanolla olisi juuri tuon kummempaa lopputulosta saatu. Demokratia nyt vaan toimii siten että enemmistön kanta ratkaisee. Yhdellä puolueella oli tosiasiassa kokonaisuudesta vain hieman poikkeava kanta. Ei sillä ole tässä asiassa juurikaan väliä ketä siellä hallituksessa oli tai oli olematta.
 
Veikkaampa että kannattaa odotella rauhassa ja katsoa mitä laki käytännössä vaatii, joten sammutan sirkkelin enkä lyhentele vielä.
 
Jukka Kopra: Uutta aselakia ei saa tulkita liian tiukasti

Näin asia on, tosin sen melkein arvaa kuinka Poliisihallitus tulee tulkitsemaan: ylitiukasti vai äärimmäisen ylitiukasti. Heillä kun taitaa menneiltä vuosilta olla kohtalaisesti näyttöä tuosta tiukemmanpuoleiseen tulkintaan taipuvaisuudesta.
 
Back
Top