Komissio kieltämässä itselataavat?

Ehkä uutinen olisi täsmällisempi kun verrattaisiin metsästysluvalle myönnettyjen aseiden määrää vs. metsästyslupien määrää.
Tuossa ryhmässä niitä turhia ja iän takia unohtuneita aseita on vaikka "huru mykky".

Onkohan ihan noinkaan. Tämä väite perustuu pitkälti mututuntumaan ja mielikuviin, faktaa se ei sisällä. Se, että joku jättä yhtenä vuonna riistanhoitomaksun suorittamatta ei tarkoita, että henkilö olisi luopunut metsästyksestä. Tuttavapiirissä on useita, joilla harrastus on tilapäisellä tauolla perheenlisäyksen takia. Toisekseen, iäkkäämpikin voi käydä radalla ampumassa vaikkei sinä vuonna metsästäisikään. Rehellisemmän kuvan saisi vaikkapa tarkastelemalla riistanhoitomaksun suorittamista viiden vuoden aikavälillä.

Onhan niitäkin toki, jotka ovat metsästyksestä tyystin luopuneet, kuten isäukkoni, mutta aseensa hän välitti eteenpäin. Itse luvitin haulikon, kiväärin sai serkkuni. Sitä en tiedä, onko serkku myös luvittanut sen itselleen vai onko se vain pysyvässä lainassa.

Eli edes metsästysharrastuksen päättyminen ja lupien voimassaolo ei tarkoita, että aseet lojuisivat käyttämättömänä. Aseluvan hakeminen maksaa muistaakseni 90 euroa nykyään, joten viranomainen ihan itse tekee parhaansa jarruttaakseen aseiden asianmukaista luvittamista passiiviselta harrastajalta aktiiviselle. Niitä ei tuolla hinnalla kyllä varmuuden vuoksi henkilökohtaista lupaa haeta.

Ylen juttu taas on totuttuun tapaan populistinen ja luokaton, journalismin irvikuva kuten kaikki HS:n ja Ylen aseaiheiset jutut. Suoraan Tuomiojan kynästä. Nykyään jopa iltapaskassa on asiantuntevampia juttuja aiheesta (varsinkin jos asialla on IS:n historialiitteen sotahistoriatoimittaja).
 
Ullatuus...
Firearms United - Finland
5 tuntia ·
Uuden-Seelannin "armonaika" on nyt päättynyt. Australialaisen rikollisen tekemä terroriteko laukaisi paniikkireaktion, joka johti puoliautomaattiaseiden kieltämiseen. Paikallisille harrastajille annettiin 20. joulukuuta asti luovuttaa ampuma-aseensa poliisille.
Aseharrastajista noin 20% luovutti aseensa. Se tarkoittaa että 80% aseista katosi pimeille markkinoille.
Itävallassa kiellettiin pumppuhaulikot vuonna 1994. 2000 pumppuhaulikkoa luvitettiin (GF?) ja 40000 katosi pimeille markkinoille. 5% onnistumisprosentti.
Australian asekiellon onnistumisprosentti oli jossain 5% ja 20% välillä.
Onhan kaikilla nyt turvallisempi olo?
 
Saas nähdä käykö kuten Belgiassa eli opposition hirrrmuinen vaalivoitto seuraavissa vaaleissa...
 
Ullatuus...
Firearms United - Finland
5 tuntia ·
Uuden-Seelannin "armonaika" on nyt päättynyt. Australialaisen rikollisen tekemä terroriteko laukaisi paniikkireaktion, joka johti puoliautomaattiaseiden kieltämiseen. Paikallisille harrastajille annettiin 20. joulukuuta asti luovuttaa ampuma-aseensa poliisille.
Aseharrastajista noin 20% luovutti aseensa. Se tarkoittaa että 80% aseista katosi pimeille markkinoille.
Itävallassa kiellettiin pumppuhaulikot vuonna 1994. 2000 pumppuhaulikkoa luvitettiin (GF?) ja 40000 katosi pimeille markkinoille. 5% onnistumisprosentti.
Australian asekiellon onnistumisprosentti oli jossain 5% ja 20% välillä.
Onhan kaikilla nyt turvallisempi olo?
No mutta hupsista. Kuinkas tässä nyt näin kävi. :rolleyes:

Mikäköhän niissä pumppuhaulikoissa oli niin pahaa?
 
Tähän voisi kirjoittaa klassikkolitanian Suomen aselakikeskustelusta: "Ei mitään ole kielletty. Sille joka OIKEASTI harrastaa... ei mikään ongelma"
 
Laitetaas tänne...

Onko muuten kukaan kuullut, että Matkahuolto olisi aikeissa lopettaa lataustarvikkeiden rahtaamisen? Tälläisen huhun kuulin?
 
Miksi sen tekisivät kun ovat myös ainoa (?) joka kuljettaa kaasupulloja. Aikovat sitten lopettaa niidenkin kuljetus? Pitää vissiin hamstrata.
 
En ole kuullut mutta olisiko jostain painostettu? Postihan toimii jo silleen "tiedostavasti ja vastuullisesti" (rahtaa paskaa Kiinasta muttei kuljeta suomalaisten metsästäjien tarvitsemia tarvikkeita)

Kuulemma EU säännökset muuttumassa ammusten ja tarvikkeiden kuljetuksen osalta. Mutta tämä on jälleen vain huhu.
 
Jos ei hyvin mene vanhalla mantereella. Ei se paremmin mene uudellakaan.
Cänädässä ja ´Muricassa tulossa isoja rajoituksia = Känädä täyskielto ja Jenkit vähän enemmän ja vähemmän kielletään kaikkea.

Firearms United - Finland

2 t ·

Kanadassa kielto- ja rajoitusralli jatkuu vaan...
Edellinen kielto ("assault weapons") on edelleen kiistanalainen ja oikeustoimet ovat käynnissä, ja nyt seuraava vaihe, eli käsiaseiden kieltäminen on alkamassa. Mielenkiintoinen variaatio tässä on se, että sen sijaan että Trudeaun hallitus ei ole itse kieltämässä vaan antamassa paikallisille provinsseille/kaupungeille mahdollisuuden kieltää käsiaseiden omistamisen. Siis hieman samaan tapaan kuin Ranskan sisäministeri, joka ei halunnut loukata äänestäjiä kieltämällä "erityisen vaaralliset puoliautomaattiaseet" vaan pyysi EU:ta tekemään sen hänen puolestaan - pyyntö, jonka lopputulema oli sekava asedirektiivi, josta kärsimme kaikissa jäsenmaissa.
Näin Trudeau pyrkii välttämään poliittiset seuraukset ja voi tyytyä levittelemään käsiään - "En se minä ollut, vaan paikalliset poliitikot".
Kyseessä on muuten sama Trudeau, joka toteaa: "Me emme tässä ole ollenkaan rajoittamassa niiden lainkuuliaisten aseita omistavien kansalaisten toimintaa, jotka omistavat aseita metsästys ja urheiluammuntatarkoitukseen, vaan ehdotamme konkreettisia ja käytännöllisiä toimia".
https://www.nytimes.com/…/internat…/handgun-bill-canada.html

Eipä tuo cukistanian tilanne yllätä ja jenkit saivat sitä mitä tilasivat ja meille tuo paska tulee tilaamatta...
Btw tuo hr 127 ei tule koskaan menemään läpi ja jos menee niin raatoja tulee ja paljon...
 
Back
Top