Konflikti Kiinan merellä

Uiguurien väestönkehitys Kiinassa Wikipedian mukaan:
Vuosi: väestö miljoonia
1990: 7.2
2000: 8.4
2010: 10.1
2020: 12.1

Tuon mukaan uiguureilla on varsin hyvät olot Kiinassa. Tuon perusteella uiguurien ei ole tarvinnut noudattaa edes yhden lapsen politiikkaa (1979-2015).

Kolme näkemystä:

Uiguurien itsensä mukaan Kiina aliraportoi heidän määränsä poliittisista syistä. Oikeasta luvusta kiistellään, koska mistäpä sen tietäisi kun Kiinalainen mandariini luo nämä luvut. Jossain 20miljoonan tietämillä liikkuu uiguurien omat arvionsa. Eli en laskisi Kiinan virallisten lukujen muutoksille mitään painoarvoa, koska virkamies luo luvut ja luvut luovat virkamiehen uran.

Toinen näkemys liittyy Han kiinalaisten siirtoon Xinjiangiin. Keskushallinto yrittää laimentaa uiguurien asemaa tuomalla Han kiinalaisia sinne töihin. Aliraportointi tuo poliittista selkänojaa, kun siirtoja tarvitaan määrillisesti vähemmän.

Kolmas mielenkiinto on Hui-muslimien ja Uiguurien välinen, ainakin omaan silmään, olematon ero. Huit ovat ns malli vähemmistö jolla on etuoikeuksia, Uiguurit ovat gulakilla. Huihin verrattuna uiguureilla menee tietysti heikommin.
 
Minä luulin et ne on tapettu melkein jo kaikki. Näin ainakii vastuullinen media tiedottaa ;) Mutta eihän toi selvästikkään voi pitää paikkaansa.

Ei niitä tapeta, ne steriloidaan ja pahimmat raggarit ajetaan ulkomaille.

Ihmettelen vieläkin tätä Kiinalaisen propagandan tehoa. Ette kai te oikeasti usko mitään mitä Xinhua, eli kiinan Pravda, kirjoittaa? Ettehän?
 
Kiina vaistoaa Bidenin ja tämän kabinetin heikkouden. Biden itse taitaa pitää vapaapäivää äärimmäisen rankkojen ensimmäisten työpäivien jälkeen.
Eipä ole golf-kentällä rääkkäämässä golf-kärryä ja siirtelemässä palloja parempiin lyöntipaikkoihin. Lepo on tärkeää että osaa tehdä harkittuja päätöksiä. Trump ei paljon tainnut levätä...
 
Mikä määrää marssijärjestyksen? Mulla sellainen perstuntuma, että lähiaikoina tapahtuu kaikenlaista maailmalla. Ikäänkuin kylän poliisiasema olisi suljettu.
Mitähän nappeja sitä on taas nappailtu? Trump käytännössä lamautti ulkoministeriönsä, jolla on nyt vähemmän diplomaatteja maailmalla kuin Kiinalla, Samalla pudotti USA:n vaikutusvallan kaikissa keskeisissä kansainvälisissä järjestöissä joka vetämällä USA:n järjestöstä tai luopumalla sanavallasta niissä. Veti USA:n joukkoja pois kriisialueilta ja suututti kaikki merkittävät liittolaiset etenkin Tyynenmeren alueella. Osoitti kovuutensa Kiinaa kohtaan käymällä epäonnistuneen kauppasodan jonka viulut maksoivat amerikkalaiset veronmaksajat ja suostumalla sopimukseen joka ei tuonut jenkeille mitään. Jätti Kiinan Tyynenmeren alueen talouden johtovaltioksi.
 
Itse en usko Kiinan yrittävän valtausta.
A) Saari on liian kaukana ilmavoimille
B) Taiwan kykenisi tehokkaisiin vastatoimiin.
C) Usa
D) Kansainväliset suhteet
Edit: Toisaalta Usalla heikko presidentti joka saattaa olla Beijingin talutusnuorassa.
Venäjän reaktio? Tekisikö samanaikaisesti operaatioita Ukrainassa?
Olen samaa mieltä eri syistä. Formosan salmi on niin kapea (vajaat 200 km) että se ei ole ilmavoimille suurempi ongelma. Lisäksi Kiinalla on tuhansia ballistisia ohjuksia käytössään. Taiwanin asevoimat ei ole läheskään niin hyvässä hapessa kun niiden pitäisi olla. Suurin pidäke on USA joka on antanut turvatakuut Taiwanille. Lisäksi Kiinan ilma ja merivoimat eivät ole vielä riittävän kyvykkäitä kiistämään USA:n toiminta läntiselle Tyynelllämerellä ja suojaamaan Kiinan meriyhteyksiä etelään. Kiinan Silkkitie-ohjelma yrittää luoda korvaavia kauppateitä mantereen kautta, mutta sekin on vielä kesken.

Kiina on valmis käyttämään sotilaallista voimaa Taiwanin kysymyksen ratkaisuun, mutta ei vielä vuosikymmeneen.

Tuo lätinä USA:n heikosta presidentistä on vain Trumppilaista lätinää. Trump tuli nimenomaan tunnetuksi presidenttinä joka uhosi, mutta antoi aina periksi jos vastapuoli laittoi kovan kovaa vastaan. Pohjois-Korea pompotti Trumppia miten halusi, Kiinaa ei saatu kuriin ja Venäjän osalta Trump nyt halusi vain Putinin kanssa samaan sänkyyn. Venäjä sai riehua aivan rauhassa USA:n verkoissa, ja Trump ei tehnyt asialle mitään.

Kiinalaiset ovat varpaillaan Bidenin kanssa koska tietävät että hän on saamassa kasaan ammattitaidoisen hallinnon joka kykenee USA:n koko voiman keskittämiseen tavoitteiden saavuttamiseksi jos se on tarpeen. USA kykenee myös saamaan kumppanit yhteisten tavoitteiden taakse, päinvastoin kuin Trump.
 
Taktinen ja strateginen ydinsota ovat eri asioita. Toki edellinen voi helposti eskaloitua jälkimmäiseksi, mutta kynnys jälkimmäiseen ryhtymiseen on kuitenkin korkea, jos omissa voi soida.
Taktinen ydinase on teoriaa. Ydinaseen käyttö on aina strateginen päätös joka tehdään valtion korkeimmassa johdossa. Ajatus että kiinalaiset voisivat ampua ydinaseella jenkkiläistä tukialusryhmää ilman että siihen vastattaisiin ydinaseilla on täysin väärä. Kiina ei sitä tekisi koska tietäisi että sitä rankaistaisiin rankalla kädellä iskemällä sen omiin sotilaskohteisiin paljon suuremmalla voimalla. Ja jos Kiina vastaisi iskemällä Yhdysvaltojen mantereelle, se tietää että jenkkien kosto olisi Kiinan loppu ja heillä ei ole mitään millä vastata siihen, koska jenkeillä on niin valtava ylivoima ydinaseissa.
 
Kiina on jo 1990-luvulla kehittänyt kykyään käydä epäsymmetristä sotaa jenkkejä vastaan. Toki se rakentaa konventionaalista voimaa joka on osin täydellinen kopio jenkkien asevoimista (katsokaa vaikka kiinalaisten kuvia omasta tukialusosastostaan vs jenkkien 95.000 tons of diplomacy), mutta ratkaisua haetaan muilla aseilla.

Diplomatia, taloudellinen sodankäynti, kyber, avaruussodankäynti, rikollisten hyödyntäminen, psykologiset ja info-operaatiot, kiristäminen, vakoilu ja varastaminen jne. Sotilaallisella puolella kehitetään "tukialuksen-tappaja ballistisia ohjuksia" (kiva konsepti, ei välttämättä toimi), hypersoonisia risteilyohjuksia ja ilmapuolustusjärjestelmiä kiistämää jenkkien meren- ja ilmanherruus.

Jos mikään edellämainituista ei toimi, sitten käytetään aseellista voimaa, jota kehitetään johdonmukaisesti. Kiinan suurin haaste on asevoimien kokemattomuus todellisessa sodankäynnissä ja joint-operaatioissa. Uusia aseita tulee, mutta osataanko niitä käyttää? Lentotukialuksen rakentaa muutamassa vuodessa, mutta kulttuuri sellaisella tehokkaaseen operointiin vie vuosikymmeniä. Siksi Kiina ei halua sotaa vielä pitkään aikaa. PAljon on vielä opeteltavaa.
 
Nyt siellä eteläkiinanmerellä harjoittelee kaksi jenkkien lentotukialusryhmää.

Olen samaa mieltä eri syistä. Formosan salmi on niin kapea (vajaat 200 km) että se ei ole ilmavoimille suurempi ongelma. Lisäksi Kiinalla on tuhansia ballistisia ohjuksia käytössään. Taiwanin asevoimat ei ole läheskään niin hyvässä hapessa kun niiden pitäisi olla. Suurin pidäke on USA joka on antanut turvatakuut Taiwanille. Lisäksi Kiinan ilma ja merivoimat eivät ole vielä riittävän kyvykkäitä kiistämään USA:n toiminta läntiselle Tyynelllämerellä ja suojaamaan Kiinan meriyhteyksiä etelään. Kiinan Silkkitie-ohjelma yrittää luoda korvaavia kauppateitä mantereen kautta, mutta sekin on vielä kesken.

Kiina on valmis käyttämään sotilaallista voimaa Taiwanin kysymyksen ratkaisuun, mutta ei vielä vuosikymmeneen.

Tuo lätinä USA:n heikosta presidentistä on vain Trumppilaista lätinää. Trump tuli nimenomaan tunnetuksi presidenttinä joka uhosi, mutta antoi aina periksi jos vastapuoli laittoi kovan kovaa vastaan. Pohjois-Korea pompotti Trumppia miten halusi, Kiinaa ei saatu kuriin ja Venäjän osalta Trump nyt halusi vain Putinin kanssa samaan sänkyyn. Venäjä sai riehua aivan rauhassa USA:n verkoissa, ja Trump ei tehnyt asialle mitään.

Kiinalaiset ovat varpaillaan Bidenin kanssa koska tietävät että hän on saamassa kasaan ammattitaidoisen hallinnon joka kykenee USA:n koko voiman keskittämiseen tavoitteiden saavuttamiseksi jos se on tarpeen. USA kykenee myös saamaan kumppanit yhteisten tavoitteiden taakse, päinvastoin kuin Trump.
Kukaan ei ole varpaillaan Bidenin takia. Tai jos joku, niin demokraatit itse. Jokainen tietää syyn. Vai että Pohjois-Korea pompotti Trumppia? Katsotaan miten se harmaa puhuva pää hoitaa Korean paremmin. Vaikea tehtävä, koska maalle suotu ydinase jolla uhata Yhdysvaltoja.
Minusta taas Taiwanin tilanne ei ole muuttunut vuosikymmenissä mihinkään suuntaan. Legendaarisessa JAG sarjassa muuten ysärin puolessa välissä tilanne vaikutti aivan samalta kuin nyt.
Edit: aj77 lainaus jostain syystä tarttunut tuohon vahingossa
 
Trump teki paljon virheitä, mutta Kiina-Iran-Pohjoiskorea politiikasta olen täysin trumpin linjoilla.

1. Obama antoi Iranille sekä teknologiaa, taloudellista vapautta että vapaat kädet ohjusteknologian kehittämiseen. No sitähän sitten ostetiin urakalla Koreasta. Tämä on ennenkaikkea eurooppalaisten ongelma.

2. PKta on taloussaarrettu kohta 60 vuotta putkee ja niillä on silti mannertenvälinen ydinohjus ja ydinkärkiä. Jossainvaiheessa nämä hullut on passivoitava. Nuorempi Kim ei vaikuta täysin sekopäiseltä ultrakommunistilta toisin kuin isänsä ja isoisänsä.

3. Kiina paisuu kuin taikina ja teknistyy jatkuvasti. Fregattejakin on 10v päästä yli 200kpl. Obama-Clinton-Biden antoivat Kiinan varastaa puolen aasian rannikkosaaret ja loivat alueelle strategisen tasapainon muutoksen kiinan eduksi.

4. Amerikkalaisten hiekkasodista en ole ikinä pitänyt enkä näe niissä mitään järkeä.
 
Hongkongers with dual nationality are not entitled to foreign consular assistance, the city’s leader has said, confirming warnings by western diplomats that authorities have begun strictly enforcing Chinese nationality regulations.

On Tuesday the Hong Kong chief executive, Carrie Lam, confirmed that while residents could have multiple passports, dual nationality was not recognised in Hong Kong under China’s nationality law.

“That [law] has a very specific provision that people [who] have foreign nationality or right of abode elsewhere … are regarded as Chinese nationals in Hong Kong,” Lam said. “So likewise they will not be eligible for consular protection, including consular visits,” she added, unless they had received permission to renounce their Chinese nationality.
 
China conducted a land-based, midcourse missile interception test on Thursday-the fifth land-based, anti-ballistic missile test the country has publicly announced.

The Defense Ministry said in a brief statement late on Thursday that the test had achieved its goals, and the operation was defensive in nature, not targeting any other country.

Before the latest operation, China had successfully completed four such tests in 2010, 2013, 2014 and 2018, according to official releases.

The statement did not give details about Thursday's test, such as when and where it took place and by which means the interception took place.

Kiinalaisten tekemän tutkimuksen siteeraaminen tässä kohtaa on varmaan yhtä fiksua ja objektiivista kuin kiinalaisen tutkimuksen siteeraaminen siitä kuinka korona alkoi amerikkalaisesta biolabrasta ja kuljetettiin kiinaan sotilasurheilijoiden kautta.
Kiinalaisilla lienee parhaat tiedot alueen väestöstä ja sen määrästä. Haluaako Kiina vääristää lukua ylös vai alas päin? Onko jollakin muulla taholla luotettavampia lukemia kuin Kiinalla?

Tuon tutkimuksen tekijöistä toinen on Hong Kongista ja toinen tällä hetkellä: University of Pennsylvania, Department of Sociology Philadelphia, United States. Toki molemmilla lienee kiinuritaustaa. Jos haluaisi ymmärtää uiguurikonfliktin taustaa, niin artikkeli kannattaisi ehkä lukea. Itsellä ei riitä kiinnostus vaikka sivuja ei ole paljon.

Vaikka luvut olisivat peukaloituja, niin parin miljoonan ero ei muuta johtopäätöstä siitä, että uiguurit ovat lisääntyneet valtavasti samaan aikaan kuin muut kiinalaiset on pakotettu yhden lapsen politiikkaan. Jos joidenkin uiguurien kertomus 20 M väkiluvusta pitäisi paikkansa, lisääntyminen olisi ollut vielä kiivaampaa.

Varsinkin kun näitä silkkihansikas-käsittelyvideoitakin on ihan julkisesti löydettävissä:

Mitä tuossa videossa on ihmeellistä? Näyttäisi siltä, että vangit ovat olleet iloisella junamatkalla ja jatkavat järjestäytyneesti jonnekin eteenpäin.

Epäilemättä kiinurit osaavat suojella ihmisiä itseltään siinä tapauksessa, että näiden uskonto määrää esim. suorittamaan veitsi-iskuja päiväkoteihin. Myös USA on havainnut tarpeelliseksi sijoittaa uiguureja valvottuihin oloihin:
 
@PM, seurailin näitä muutamia kommenttejasi vastaan niihin yhteenvetona:

En yhtään epäile, etteivätkö uiguurit ole haastava kansa hallittavaksi. Varmasti ovat, niin on yleensäkin jokin vähemmistökansa, jolla oma vahva identiteetti ja kulttuuri joka sotii valtaväestön kulttuuria vastaan.

Tästä kaikesta huolimatta, tunnut vähättelevän mm. BBC:n uutisointia uiguureiden joukkoraiskauksista, sterilisaatioista ja pakkoleirityksistä? Olkoon vaikka mitä örkkejä, ei tuollaista kansan kohtelua tule katsoa sormien läpi. Media on aivan syystä nostanut nämä vääryydet tapetille. Mitä väliä sillä on vaikka lisääntyisivätkin nopeammin kuin muut kiinalaiset? Ihan oikeasti, mitä väliä?
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko ollut enemmän järkeä jos Saddam Husseinin Irak olisi saanut valloittaa Kuwaitin kaikessa rauhassa?

Ai pitäisikö kiinnostaa kahden hiekkavaltion välienselvittely? No ei. Luuletko että öljynmyynti olisi loppunut?
 
Kiinalaisilla lienee parhaat tiedot alueen väestöstä ja sen määrästä. Haluaako Kiina vääristää lukua ylös vai alas päin? Onko jollakin muulla taholla luotettavampia lukemia kuin Kiinalla?

Tuon tutkimuksen tekijöistä toinen on Hong Kongista ja toinen tällä hetkellä: University of Pennsylvania, Department of Sociology Philadelphia, United States. Toki molemmilla lienee kiinuritaustaa. Jos haluaisi ymmärtää uiguurikonfliktin taustaa, niin artikkeli kannattaisi ehkä lukea. Itsellä ei riitä kiinnostus vaikka sivuja ei ole paljon.

Vaikka luvut olisivat peukaloituja, niin parin miljoonan ero ei muuta johtopäätöstä siitä, että uiguurit ovat lisääntyneet valtavasti samaan aikaan kuin muut kiinalaiset on pakotettu yhden lapsen politiikkaan. Jos joidenkin uiguurien kertomus 20 M väkiluvusta pitäisi paikkansa, lisääntyminen olisi ollut vielä kiivaampaa.

Mitä tuossa videossa on ihmeellistä? Näyttäisi siltä, että vangit ovat olleet iloisella junamatkalla ja jatkavat järjestäytyneesti jonnekin eteenpäin.

Epäilemättä kiinurit osaavat suojella ihmisiä itseltään siinä tapauksessa, että näiden uskonto määrää esim. suorittamaan veitsi-iskuja päiväkoteihin. Myös USA on havainnut tarpeelliseksi sijoittaa uiguureja valvottuihin oloihin:
:love: :ROFLMAO:Sinähän huumorimiehiä olet.

Kiinalaisten dataa vääristetään siihen suuntaan kuin he haluavat sen esittää. Valtiolla on sisäisesti omat salaiset luvut ja kansanedustajilla on jopa oma lehdistö jossa on sensuroimattomia uutisia. Julkisesti en uskoisi yhteenkään kiinalaisten lukuun, edes omaa väestön määrää ei tiedetä koska yhdenlapsen pakkoabortit johtivat paperittomien lasten syntyyn. Termi on Heihaizi.

Ai pitäisikö kiinnostaa kahden hiekkavaltion välienselvittely? No ei. Luuletko että öljynmyynti olisi loppunut?
2. maailmansota käynnistyi kun Saksan hyökättyä Puolaan Iso-Britannia julisti Saksalle sodan. Oli luvannut Puolalle turvatakuut.
Jos tällaisia sopimuksia ei ole isot maat voivat mellastaa vapaasti ja pikkumaat katoavat kartalta.
 
Olisiko ollut enemmän järkeä jos Saddam Husseinin Irak olisi saanut valloittaa Kuwaitin kaikessa rauhassa?
Saddam kysyi lupaa Kuwaitin valloitukseen Bush Sr:lta ja kaiketi sai sen palkkioksi Iranin vastaisesta sodasta.
Saudien hermostuminen taas sai Jenkit perumaan tuon ja laittamaan ison pyörän pyörimään...
 
Back
Top