Korean Sota Osa II ?

PK:n johdolla on nyt sitten miettimistä, miten näihin pitäisi vastata.
Kuitenkin pitäisi vastata siten että jänistäminen ei käy ilmi. Jos jänistää ja sellaisesta menee uutisia takaisin PK:hon niin kansahan saa tiedoksi että ei se Johtaja niin kaikkivoipa olekaan kun on uskoteltu.
Kyllä sinne maahan uutisia menee vaikkei niistä siellä puhutakaan. Usalle sopii varmaan tällainen rakenteiden rapauttaminen.
 
Yhdysvalloissa ollaan heräilemässä uuteen aamuun ja Trump on myös herännyt. Aamun tweet:


Sanailu USA:n ja PK:n johdon välillä on sellaista, että sanasota ei enää paljoa kovemmaksi käydä. Toivottavasti jää tälle asteelle.

Toisaalta on arveltu, että ihan välittömiä vaaran merkkejä Yhdysvaltojen iskusta ei vielä ole näkynyt. Yhdysvalloilla ei ole riittävää voimien keskitystä alueella. Ja Yhdysvallat ei ole ryhtynyt evakuoimaan väestöään Etelä-Koreasta, mitä pidetään välittömänä iskun uhan merkkinä.

Odotellaan KJU:n vastinetta Trumpin viimeisimpään ilmaisuun.

Käsittänyt, että keskellä tyyntämerta on materiaalia matkalla. Telatykkejä, tankkeja yms. Isot määrät. Ja aavikkoväreissä ellei laivassa ollessaan maalaa niitä.
 
map-of-death.gif

Ei Kimillä ole varaa jättää reakoimatta tuohon Trumpin uhoon tai näyttää heikolta. Mikäli PK:lla on ohjukseen sopiva ydinkärki, niin Kiminä laukaisisin sellaisen keskelle tyyntävaltamerta KN-14 / KN-08:lla todistaakseen, että jos sotimaan aletaan niin siinä sivussa saattaa jokin Yhdysvaltojenkin kaupunki vaporisoitua ilmaan. Eipähän tulisi sitten mitenkään yllätyksenä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuohon edelliseen viestiini vielä jatkoksi. #FightTonight on ollut käytössä jonkun aikaa. Nyt presidentti sai twiitillään sille kansainvälisen huomion.
 
Miksi he iskisivät Barksdaleen? Jos B-52 tukikohta halutaan tuhota niin Pohjois-Dakotan Minot AFB olisi lähempänä. Sitäpaitsi ensimmäisen iskun suorittaisivat luultavasti B-2 koneet eivätkä B-52.. Miksei Vanderbergiin? Sillä olisi suurempi merkitys. Ja jos Kiina oikeasti haluaisi vahingoittaa USAaa P-Kn avulla, he yrittäisivät tuhota ICBM torjuntakeskuksen
 
Tämän mukaan Pohjois-Korean ohjuksia liikutellaan, Hwasong 12 ja 14 mallia. On epäselvää, meinaavatko laukaista.


Ja sitten on tämmöinen tieto, että PK:ssa on pistetty hälytysvalmiuteen väkeä.


Saas nähdä. Pohjois-Korea on monesti ennenkin antanut noita hälytysvalmiusmääräyksiä ja liikutellut ohjuksiaan. Olisivatko niin hulluja tai pelko kasvojen menetyksestä uhon jälkeen niin suuri, että tosissaan meinaisivat laukaista ohjuksia Guamia kohti?
 
Enpä olisi uskonut, mutta nyt on se hetki, että olen enemmän huolissani yhdysvaltojen presidentin toimista kuin pohjois-korean johtajien toimista.

Jos Trump tekee Pohjois-Koreaan ilmaiskuja, niin käytännössä Pohjois-Korean on samantien pakko avata tykistötuli Etelään. USA:n hyökkäys kun on kuitenkin Etelä-Korean ja USA:n yhteisen puolustusliittymän aggressio vaikka kaikki kalusto tulisikin vain USA:lta.

Pohjois-Korea ei ole niin tyhmä että iskisi ensin, mutta kyllä he varmasti puolustautuvat jos heihin hyökätään.

Eletään jännän äärellä. Trump-jännä ja Twitter-jännä.
 
Enpä olisi uskonut, mutta nyt on se hetki, että olen enemmän huolissani yhdysvaltojen presidentin toimista kuin pohjois-korean johtajien toimista.

Jos Trump tekee Pohjois-Koreaan ilmaiskuja, niin käytännössä Pohjois-Korean on samantien pakko avata tykistötuli Etelään. USA:n hyökkäys kun on kuitenkin Etelä-Korean ja USA:n yhteisen puolustusliittymän aggressio vaikka kaikki kalusto tulisikin vain USA:lta.

Pohjois-Korea ei ole niin tyhmä että iskisi ensin, mutta kyllä he varmasti puolustautuvat jos heihin hyökätään.

Eletään jännän äärellä. Trump-jännä ja Twitter-jännä.
Ohjustulta Guamille ei tulkittaisi ensi-iskuksi? Pitääkö ensin lanata Manhattan ennenkuin voidaan tulkita Yhdysvaltoja vastaan hyökätyn?
 
Ohjustulta Guamille ei tulkittaisi ensi-iskuksi? Pitääkö ensin lanata Manhattan ennenkuin voidaan tulkita Yhdysvaltoja vastaan hyökätyn?

Ovathan ne ampuneet Japaninkin ylitse. Ei siitä tullut kuin diplomaattista protestointia Japanista.
 
Olisi mielenkiintoista purjehtia Guamin edustalla nyt, niin saattaisi nähdä osuuko THAADilla Hwasong-14 ohjuksiin. Jos ei niin ei osu kyllä yhteenkään ICBM kohteeseen.
 
Ulkolinjan dokkarin mukaan Kim Jong-Il oli kansalle etäinen. Huomioiden että hänen valtakautensa ajoittuu välille 1994-2011 niin melkoisen monella on koko Pohjois Koreasta sen mukainen käsityskin.
Talous oli alhaalla, kurjuus lisääntyi ja johtaja etäällä kansasta, sellaista se oli. Nykyinen nuori johtaja Kim Jong-Un toimiikin enemmän niin kuin on saanut mallia isoisästä Kim Il-Sungista; lähellä kansaa, esittelee vaimoaan ja muuta sellaista minkä vuoksi ehkä hieman enemmän kansalle positiivista yritystä. Isoisä oli "Suuri johtaja", pullukka on "Suuri seuraaja".
Voihan se olla että kansa mielelllään unohtaa Kim Jong-Ilin tuosta välistä ja odottaa että nyt koittaisi vastaanlainen kukoistus mitä oli Suuren johtajan aikana 1947-1994. Kyllähän se mies rakensi ja valmisti ja kansa voi melko hyvin.

@Leaderdog , jäikö meille kuitenkin vähän symppis -olo tuosta nykyisestä PK johtajasta? :) Peukutetaanko?


.


Hienoa että väki katsoo dokkareita, vastaukseni on että hieman jäi. Luulempa että ko. dokumentti oli ilmeisesti tehtykin niin ettei kellekään jää negatiivista kuvaa P-Korean hallitsijoista.
Samalla tyylillä Stalin ja Hitlerkin oli vain ihmisiä.

Ei peukuteta.:(
 
Liittyen Guamiin ja Yhdysvaltojen tyynenmeren laivastoon. 10.8 päivätty ilmoitus Japanin puolustusministeriltä
Japan said they will activate its Aegis destroyer missile defense system, Defense Minister Itsunori Onodera told the National Diet, Japan’s parliament in response North Korea’s threat.

He said that his country’s military could shoot down the missiles before they reach Guam.
 
Australia on ilmoittanut astuvansa USA:n tueksi mikäli USA:ta vastaan tehdään isku.
USA ja Australian välinen kahdenkeskinen sopimus velvoittaa, mikäli toinen valtioista joutuu sotilaallisen iskun kohteeksi.


Australia will join the conflict if North Korea attacks the US: Malcolm Turnbull
Prime Minister Malcolm Turnbull has declared Australia would invoke the ANZUS security treaty for only the second time in its history in response to any attack by North Korea against the United States.

Mr Turnbull also pushed back against calls - including from former prime ministers Tony Abbott and Kevin Rudd - for Australia to develop a missile defence shield to protect the mainland from the threat of North Korea's nuclear weapons and long-range missile program.

Advertisement
The Prime Minister's commitment to assist the US caps off days of escalating tensions, with US President Donald Trump threatening to unleash "fire and fury" on the rogue state and the North Korean regime warning it would attack the US Pacific territory of Guam.

"The United States has no stronger ally than Australia. We have an ANZUS agreement and if there is an attack on Australia or the United States ... each of us will come to the other's aid," Mr Turnbull told Melbourne radio station 3AW on Friday.

  • SHARE ON FACEBOOK
  • SHARE ON TWITTER
1502459535747.jpg

Kim Jong-un, centre, smiles during a missile launch in March. Photo: AP
"So let's be very clear about that. If there is an attack on the United States by North Korea, then the ANZUS treaty will be invoked and Australia will come to the aid of the United States."

Former prime minister John Howard invoked the ANZUS treaty for the first time after the September 11 attacks against New York and Washington.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ja kun nyt yhtään jotain järjen hitusta Paksulta pojalta löytyy, niin nyt olisi hyvä aika opetella käyttäytymään ja työntää aseet luoliin ja ovelle vahvat lukot.
 
Back
Top