Koronavirus Suomessa

Tähän asti WHO on katsonut, että maskit tulisi säästää terveydenhuollon ammattilaisille ja sairastuneille. Perjantaina WHO:n koronavirusryhmää johtava Michael Ryan kuitenkin totesi uutistoimisto Reutersin mukaan, että joissakin olosuhteissa virus voisi levitä myös hengitysilmassa.

Hengityssuojaimen käyttö voisi näin suojata tartunnalta ainakin jonkin verran. Ryanin mukaan kirurgiset hengityssuojaimet tulisi yhä varata ammattilaisille. Suositus koskee siis muita tapoja suojata hengitysteitä.

Missä vaiheessa Tukholmasta roudataan potilaita Turkuun hoitoon? Kaksipiippuinen juttu. Miksi rasittaa omia pieniä kapasiteetteja mutta toisaalta miksi pitää tyhjiä paikkoja jos 160km päässä ihmisiä kuolee käsiin.

Otetaanko myös Rovaniemelle Norjasta? Lappeenrantaan Venäjältä? Helsinkiin Virosta?

Niinpä. Eiköhän käytetä "ylimääräiset" resurssit siihen, ettei kiireetöntä hoitoa kasaudu ihan vuositolkulla jonoon..
 
Lol, vai että oma valuutta estää epidemian torjumisen.

Mikä yhdistää Singaporea, Norjaa, Iso-Britanniaa, Tsekkiä, Puolaa ja Unkaria? Se, että kaikki nämä maat ovat ryhtyneet toimiin koronavirusepidemian torjumiseksi (Singapore on suorastaan malliesimerkki epidemian torjunnasta).

Mikä muu yhdistää näitä maita? Se, että näiden maiden valuutat ovat heikentyneet. On kohteliaasti sanottuna kummallinen ajatus, että oma valuutta estäisi koronaviruksen torjumisen.

Mutta jos valuutan heikkeneminen johtaa "maan konkurssiin", niin katsellaan vaan kun Ruotsi ja Norja ajautuu konkurssiin - molempien maiden valuutat ovat heikentyneet rajusti (NOK ei ole ollut tällä vuosituhannella kertaakaan yhtä heikko kuin nyt, ja SEK on viimeksi ollut yhtä heikko yli 10 vuotta sitten)... :D

PS. EVA:ssa ollaan tätä mieltä:

"Väitän, että Ruotsi selviää tästäkin kriisistä Suomea vahvempana. Siihen on ilmeiset syyt: Ruotsin talous on Suomeen verrattuna selvästi monialaisempi ja vahvempi. Maan julkinen talous on selvästi Suomea tukevammalla pohjalla, Ruotsilla on oma keskuspankki ja oma valuutta, väestörakennekin on Suomea edullisempi."

PPS. Todennäköisesti Ruotsi tulee kohta ottamaan voimakkaampia keinoja käyttöön epidemian torjumiseksi. Sanokaa mun sanoneen, että siitä ei seuraa Ruotsin konkurssia, vaikka kruunu jatkaisi heikentymistään. Saa ottaa talteen! (tosin voin sanoa, että tämän toteaminen ei tee minusta kummoistakaan ennustajaa, koska tämä on ilmiselvä juttu..)

Ihan semmoinen ajatus tuon linkitetyn EVAn artikkelin kirjoittajasta, Emilia Kullas 50v...

Meinaskos täti itse matkustella pari tuntia per työpäivä julkisilla ympäri pääkaupunkia ja jalkautua vaikka asiakaspalvelutehtäviin, joissa tulee niitä ihmisten kohtaamisia ihan lähietäisyydellä?

Pikkaisen sellaista katu-uskottavuuden puutetta huudella oman auton ratista proletariaatille ohjeita.

Missäs muuten Nalle on? Eikös silläkin jo ala olla ikää?
 
Meillä ei taida viranomaisilla olla vielä niin hyvää kasvontunnistusalgoritmia, että se toimisi naamarin/maskin läpikin...:devilish:
Jonain vuotena menneisyydessä julkisuudessa puhuttiin naamioitumiskiellosta, mutten millään muista missä laissa asia on ja koska tuo oli. Veikkaan kuitenkin että olisi ollut tämän vuosituhannen puolella.
Onkohan maskin julkisella paikalla käyttäminen siis mahdollisesti kyseisen lain vastaista?
 
HUS sai Kiinasta huolestuttavia tietoja parantuneiksi luulluista koronapotilaista – sairastunut voi erittää virusta luultua pidempään

Hän painottaa, että tutkimustulosta ei voi sivuuttaa Suomenkaan koronatoimissa. Lehtonen painottaa puhuvansa vain omasta ja HUSin näkökulmasta, mutta hänen mukaansa ”parantumisen” jälkeenkin sairastuneet tulisi ohjata karanteeniolosuhteisiin ja jatkaa testaamista.

– Olisi hyvä pitää heidät karanteenissa, etteivät he levitä virusta muille. Jos nyt ihan tiukkoja ollaan, niin voi olla, ettei kiinalaisten käyttämä kaksi viikkoakaan ole kaikissa tilanteissa riittävä.

Myös testaamista tulisi Lehtosen mukaan jatkaa kotiuttamisen jälkeen,

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006464120.html

Hyvä homma joo, mutta onkohan tuo nyt puuhastelua jos kaikkia covid epäilyjä ei testata.?

Edelleenkään ainakaan omalla alueella ei testata kuin vain sairaalaan asti joutuvat. Ja muutosta ei ole tulossa. Pulaa on testi materiaaleista vaikka täällä testataan vain parikymmentä päivittäin.
 
– HUSin johto piti tänään videokonferenssia Shanghain terveysviraston kanssa. Kuulimme mm. kokemuksia Wuhanista sekä lapsipotilaiden hoidosta. Tärkeä tieto oli, että jotkut sairaalasta kotiutetut voivat tulla uudestaan viruspositiivisiksi eli heitäkin pitää testata, hän twiittasi.
Olennaisempaa taisi tuossa olla että tartuttaminen jatkuu yleisesti 2 viikkoa sen jälkeen kun oireita ei enää ole ja potilas luulee siis parantuneensa. Yksittäistapauksissa sitten kauemminkin.
Ei todellakaan kerrottu mitä testaaminen muka auttaa noiden osalta ollenkaan, kun nimenomaan kyse on siitä ettei negatiiviseen testitulokseen voi luottaa, vaan testitulos voi myöhemmin muuttua vielä positiiviseksi.
Aiemminhan onkin jo todettu että toisten tartuttaminen voi alkaa jopa viikkoa enen oireiden ilmaantumista, siis silloin kun oireita ylipäätään ilmaantuu. Kaikillehan ei edes ilmaannu.
Testaamisen hyöty on siis tartuntaketjujen selvittämisen välineenä, eikä sen perusteella pidä kuvitella tietävänsä tartuttaako testattu muita vai ei. Ja tässä en siis puhu vasta-ainetestistä, sekin kertonee lähinnä omasta immuniteetistä tai sen puutteesta, eikä siitä tartuttaako toisia vai ei.

Tartuttamisen rajoittamiseen tarvitaan siis: sosiaalisten kontaktien vähentämistä, hygieniaa, sekä maskeja ja muita hengityssuojaimia. Tartuntakejujen jäljittämisellä saa sitten lisäksi päätettyä ketkä kaikkein suurimmalla syyllä pitäisi määrätä ihan oikeaan karanteeniin, jonka laiminlyönnistä pitää seurata rikosoikeudellisia toimenpiteitä.
 
Jonain vuotena menneisyydessä julkisuudessa puhuttiin naamioitumiskiellosta, mutten millään muista missä laissa asia on ja koska tuo oli. Veikkaan kuitenkin että olisi ollut tämän vuosituhannen puolella.
Onkohan maskin julkisella paikalla käyttäminen siis mahdollisesti kyseisen lain vastaista?

Tuollaista kansalaisaloitetta ainakin joskus puuhattiin persujen ja IKL:n voimin.
 
Olen täysin eri mieltä. Vasemmistohallitus uskaltaa velkaantua ja reilusti sekä elvyttää laajalla pensselillä. Se on nyt tärkeintä, tätä mieltä on jopa Raimo Sailas. 2023 sitten oikeistohallituksen tehtävä on laittaa talouden rakenteita uusiksi.

Aivan samaa mieltä kanssanne, Stm. Kun rahaa jaetaan takuueläkkeen, toimeentulotuen, peruspäivärahan, työmarkkinatuen jne. varassa eläville, niin se menee hyvin isolta osin kotimaiseen kulutukseen. Keskusta puolestaan pitänee huolen, että rahaa riittää myös maakuntien liikenneväyliin, ja nämä investoinnit puolestaan tukevat myös myöhempää talouskehitystä.

Eli kysyntä kasvaa ja infraa parannetaan. Juuri oikeita tekoja!
 
Nopea päivitys aurinkoisesta Oslosta reserviläisveljille: paikalliseen Rema1000 -markettiin on eilen ilmestynyt ilmainen käsidesi-asema ja muovihanskateline eteiseen, joita ihmiset lähinnä (80%?) näyttivät käyttävän... muuten täällä on aika lepo-meininki, kävin itse eilen paikallisella tunturilla, katsomassa Norefjelliä (97 km päässä, 1468m meter over havet, moh).. hienosti loisti valkoiset lumihuiput muuten ihan paljaassa maastossa, tosin jotain pälviä noilla länsirannan (Oslofjord) viissatasila on vielä ylemmillä itä-rinteillä.

Hiihtokeskus on tosin nyt bosessa, mutta norskeista näkee liikkeistä selkeästi :cool: että pääsiäinen on tulossa, eikä kukaan itseäänkunnioittava lipeäkalan pureksija tule kuuntelemaan mitään hallituksen postulaatioita pahemmin, vaan kyllä taitavat hilpaista ensi pyhäksi tunturiin... lunta meinaan piisaa noissa metriluvuissa ihan täällä 59 minuuttia ja risat tasallakin, pohjoisessa Finnmarkiin oli tullut metri tuoretta valkopostia sunnuntaina... noh, se nyt on aika kaukana, mutta täälläkin kyllä ladulle pääsee, eikä siihen ei hissejä tai litteroita sen enempää tarvita.
Paikallinen kahvilakin on taas avannut ovensa... joten eiköhän tämä tästä, tuntuu olevan tunnelma.
Joskus kuulee vanhemmalta väeltä noh kun miehityskin kestettiin....

Well, meillä härmäläisillä ei ole sitäkään kuormaa!
(Jollei keskustapuoluetta lasketa :))
 
HUS sai Kiinasta huolestuttavia tietoja parantuneiksi luulluista koronapotilaista – sairastunut voi erittää virusta luultua pidempään

Hän painottaa, että tutkimustulosta ei voi sivuuttaa Suomenkaan koronatoimissa. Lehtonen painottaa puhuvansa vain omasta ja HUSin näkökulmasta, mutta hänen mukaansa ”parantumisen” jälkeenkin sairastuneet tulisi ohjata karanteeniolosuhteisiin ja jatkaa testaamista.

– Olisi hyvä pitää heidät karanteenissa, etteivät he levitä virusta muille. Jos nyt ihan tiukkoja ollaan, niin voi olla, ettei kiinalaisten käyttämä kaksi viikkoakaan ole kaikissa tilanteissa riittävä.

Myös testaamista tulisi Lehtosen mukaan jatkaa kotiuttamisen jälkeen,

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006464120.html

Hyvä homma joo, mutta onkohan tuo nyt puuhastelua jos kaikkia covid epäilyjä ei testata.?

Edelleenkään ainakaan omalla alueella ei testata kuin vain sairaalaan asti joutuvat. Ja muutosta ei ole tulossa. Pulaa on testi materiaaleista vaikka täällä testataan vain parikymmentä päivittäin.
Ei puuhastelua vaan testauskapasiteetin väärää kohdentamista. Karanteeni vaan vähintään pariksi viikoksi sairastamisen jatkoksi ja sillä selvä. Testaus ei siinä vaiheessa enää mitään auta, kun selvästi kerrotaan ettei testituloksen negatiivisuuteen voi luottaa, jos se aiemmiin on ollut positiivinen.

Suojaimia pitäisi saada lisää, ja ottaa ne pakollisena käyttöön sekä terveydenhuollossa että vanhusten hoidossa. Ja saataisiin lisää jos löytyisi maksaja, osataanhan niitä suomessakin valmistaa, vaikkei kenties jokaiseen tarkoitukseen riittävän hyviä edullisella hinnalla.
Yhtä hullua on samojen taksien ajattaminen sekä koronapotilaille että sairaalaan muista syistä menijöille. Älytön väite että maksaa tuhat euroa laittaa kuskeille suojausta koronakuljetuksiin. Muovikelmua materiaaliksi maksaa joitain euroja, ja sen saa kiinni itsekin. Tiivis ei edes tarvitse olla, kun auto puhaltaa ilmaa suuttimista kuskin osastoon, eli sinne tulee automaattisesti ylipaine. Silloin vuodot on oikeaan suuntaan eli koronapotilaaseen päin. Maksuthan menee käsittääkseni joka tapauksessa kelalle, eli kortti- tai käteismaksuja ei noissa kuljetuksissa ainakaan useimmiten tarvita lainkaan.
 
Nopea päivitys aurinkoisesta Oslosta reserviläisveljille: paikalliseen Rema1000 -markettiin on eilen ilmestynyt ilmainen käsidesi-asema ...

Tsadissa on joihinkin lipunmyyntilaitteisiin (eli vierelle) ilmestynyt käsidesiautomaatteja. Taitavat olla jonkun sponsoroimia ja jonkinlaisella ketjulla kiinni, etteivät lähde kainaloon.
 
Ei puuhastelua vaan testauskapasiteetin väärää kohdentamista. Karanteeni vaan vähintään pariksi viikoksi sairastamisen jatkoksi ja sillä selvä. Testaus ei siinä vaiheessa enää mitään auta, kun selvästi kerrotaan ettei testituloksen negatiivisuuteen voi luottaa, jos se aiemmiin on ollut positiivinen.

Suojaimia pitäisi saada lisää, ja ottaa ne pakollisena käyttöön sekä terveydenhuollossa että vanhusten hoidossa. Ja saataisiin lisää jos löytyisi maksaja, osataanhan niitä suomessakin valmistaa, vaikkei kenties jokaiseen tarkoitukseen riittävän hyviä edullisella hinnalla.
Yhtä hullua on samojen taksien ajattaminen sekä koronapotilaille että sairaalaan muista syistä menijöille. Älytön väite että maksaa tuhat euroa laittaa kuskeille suojausta koronakuljetuksiin. Muovikelmua materiaaliksi maksaa joitain euroja, ja sen saa kiinni itsekin. Tiivis ei edes tarvitse olla, kun auto puhaltaa ilmaa suuttimista kuskin osastoon, eli sinne tulee automaattisesti ylipaine. Silloin vuodot on oikeaan suuntaan eli koronapotilaaseen päin. Maksuthan menee käsittääkseni joka tapauksessa kelalle, eli kortti- tai käteismaksuja ei noissa kuljetuksissa ainakaan useimmiten tarvita lainkaan.

Kela-taksista tulee maksuton suunnilleen kolmen viikon kohdalla jos käy vaikkapa päivittäin sädehoidossa. Siihen saakka joutuu olemaan mennen tullen kontaktissa kuskin kanssa. Ensin pitää maksaa omavastuuosuus ja sen päälle tulee Kelan käsittelyaika ja taksikortin postitusaika. Eli käytännössä joudut maksamaan omavastuun yli viikon ajan vielä omavastuun täyttymisen jälkeenkin ja hakemaan sen sitten palautuksena Kelalta. Harvatahtisemmassa hyppäämisessä kontaktikertoja tulee tietysti vähemmän.
 
Tuollaista kansalaisaloitetta ainakin joskus puuhattiin persujen ja IKL:n voimin.
Rikoslain 17 luku 13 a § (26.11.2004/1006)
Laiton naamioituminen

Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.
 
Tuollaista kansalaisaloitetta ainakin joskus puuhattiin persujen ja IKL:n voimin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/eduskunta-hyvaksyi-rajatun-naamioitumiskiellon/1999696#gs.28w6tv JULKAISTU 16.11.2004
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2664 5.11.2017

Eli voimassa on jotain, mutta uutisesta ei ilmene missä laissa, joten en voi helposti sisältöä tarkistaa. Lienee kuitenkin tulkinnan varaista aika pitkälti, jos siinä mainitaan että naamioitumistarkoituksessa julkisella(vaiko yleisellä) paikalla on kielletty mutta muuten ei ole. Oma mielipide käytön tarkoituksesta lienee silloin merkityksetöntä, j amuiden ei ole ennakoitavissa, koska on joka tapauksessa mutuilua.
 
13 a §
Laiton naamioituminen
Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Kansalaisaloitteella haluttiin sitten laajentaa tuota pykälää kaikkeen naamioitumiseen. Jostakin syystä.

edit

@Ruutiukko olikin ehtinyt ensin. Pahoittelen toistoa.
 
Viimeksi muokattu:
Ylipäätään koko hommaa vaivaa sama suomalainen perussynti, joku ehdottaa jotain ja vastaus on aina EI+ joku syy. Koskaan se ei ole: "mielenkiintoinen ehdotus, tutkitaan ja sorvataan siitä käypä."

Annat aivan liian ruusuisen kuvan asiasta. Oikeasti juttu menee niin että Dunning-Gruger -efekti kohtaa De Solla Pricen.

Neliöjuuri mistä tahansa porukasta tuottaa puolet sen porukan tuottavuudesta.

Se tarkoittaa sitä, että esim. miljoonan hengen porukan tuottavuudesta syntyy puolet noin tuhannen hengen voimin. Tämä on se porukka, joka osaa konseptoida nopeasti, tarkastelee substanssipainotteisuuden sijaan asioita dynamiikkapainotteisesti, viittaa kintaalla sille, miten asiat on yleensä tehty... Nämä ovat korkean riskin ja korkean tuottopotentiaalin hakijoita, luovia ja älykkäitä ihmisiä. Nämä ovat niitä, jotka parantavat jonkin asian tehokkuutta muutamalla prosentilla jolloin sen asian tuottavuus saattaa puolitoistakertaistua. Ja samalla nämä ovat niitä joiden ajatuksia, kehitelmiä ja hengenhedelmiä varastamalla kaiken maailman mielikuvituksettomat ja aivottomat paskaläjät pönkittävät omaa uraansa ja mainettaan.

Ja jokainen laskutaitoinen tajuaa, että Pricen laki tarkoittaa, että miljoonan ihmisen joukossa se tuottavin promille on tuhat kertaa tuottavampaa kuin loput 99.9% keskimäärin. Ja juuri se promille tajuaa tämän asian ensimmäisenä ja rakentaa oman elämänsä, uransa, tulevaisuutensa ja myös viestintänsä tuon tuottavuuseron mukaan.

Käytännössä tuo pieni porukka on ollut lapsesta lähtien muiden lypsettävänä ja hyväksikäytettävänä. Jossain ikävaiheessa se on kyllästynyt siihen ja ruvennut kattelemaan paremmin itselleen sopivaa kuviota. "Tee sä kaikki vaativa ja me jatketaan siitä kassakoneelle" -henkiset tarjoukset eivät kiinnosta ketään kovin kauan.

No niin... Se huipputuottava menee ja tekee jonkin ehdotuksen. Ja sen jälkeen ehdotusta arvioi joku sellainen, jonka kyky tuottaa itse vastaavantasoisia ratkaisuja on tuhannesosa ehdottajan kyvystä - ihan tilastojen mukaan.

Arvioija luulee aina olevansa esittäjää fiksumpi. Esittäjä sen sijaan tietää, että asia päätyy jonkun kuolaavan idiootin arvioitavaksi. Niinpä esittäjä yksinkertaistaa esityksensä sellaiselle yksinkertaisuuden tasolle, jolla kuolaavat idiootit liikkuvat. Se tarkoittaa, että jos ajatus kokonaisuudessaan olisi vaikka 50 aanelkkua niin yksinkertaistettu versio on vain kolme.

Yksinkertaistaessaan esittäjä luonnollisesti suojaa omat etunsa sillä että jättää kertomatta juuri ne kohdat, joiden havaitsemiseen tai ratkaisemiseen kuolaavat idiootit eivät kykene. Eli jos esitys olisi konsepti, jossa on kymmenkunta osakonseptia ja jokaisessa niistä iso joukko valmiita ratkaisuja, joilla osakonseptit ja sen seurauksena kokonaiskonseptin saa toimimaan, niin esittäjä jättää niistä vaikeimmin havaittavat paljastamatta. Tällöin kuolaava idioottikin voi huomata, että hommalla on edellytyksiä, mutta se kuolaava idiootti ei silti saa hommaa toimimaan tuottavasti.

Ja tässä kohtaa esiin astuu Dunning-Kruger -efekti ja siitä se osa, jossa kuolaavilla idiooteilla on tapana yliarvioida oma älykkyytensä ja aliarvioida muiden älykkyyttä.

Kuolaava idiootti kuvittelee Dunning-Kruger -efektin mukaan olevansa näistä kahdesta se fiksu tapaus. Koska hän ei itse kykene koskaan esittämään mitää uutta, hän kuvittelee että uusia ratkaisuja ja menettelytapoja esittävät lähinnä häntä tyhmemmät henkilöt. Kuolaava idiootti kokee voivansa loistaa paljastamalla näiden "tyhmien" tyhmyyden. Niinpä hänellä on valtava hinku "tulkita" esitys kuin esitys idioottiolettaman läpi. "Esittäjän on pakko olla hölmö koska hän esittää jotain." Ja kun kuolaava idiootti ei kykene huomaamaan että mikä esityksessä olisi se fiksuin osuus ja missä sen tuottopotentiaali luuraa piilossa, niin kuolaava idiootti vahvistuu uskossaan omasta fiksuudestaan ja kaiken maailman esittäjien epärealistisesta typeryydestä ja hyödyttömyydestä.

Eli juuri niin kuin Dunning-Kruger -efekti toimii.

Pricen laki pitää paikkansa siksi, että metakognitiiviset ja meta-metakognitiiviset taidot, työkalupakit ja aikaansaannokset lisäävät tuottavuutta eksponentiaalisesti.

Dunning-Kruger -efektin tollompi puoli toimii toimii efektin määrittelemällä tavalla siksi, että jopa tieto metakognitiivisista taidoista, työkaluista (pakeista puhumattakaan) tai aikaansaannoksista ei kuulu kyseisen porukan maailmankuvaan. (Meta-metakognitiivista kenttää ei kannata tässä yhteydessä edes mainita vaikka juuri se on suurimman huippuluovuuden ja tehokkuuden toimintaympäristö.)

Miten sitten voisi tunnistaa tai ratkaista tämmöisen kansantaloudelle järjettömän kalliin ja täysin turhan kohtaamattomuusongelman?

Helposti: Jos olet se kuolaava idiootti, niin lakkaa kuolaamasta. Eli jos eteen tulee kiinnostava konsepti, niin älä mieti miten voisit kaapata sen ilmaiseksi omaan käyttöösi.

Konsepti voi olla arvokas ja hyödyllinen mutta sen esittäjä on tuhat kertaa arvokkaampi ja hyödyllisempi. Hae yhteistoiminnan mahdollisuuksia joissa on mukana jonkinlainen tuottavuuteen liittyvä provisio joka on sille luovalle taholle houkutteleva. Koska olet kuolaava idiootti, niin lakkaa kuvittelemasta että voit kaapata ja hyödyntää ajatusta. Et voi. Se on miinoitettu. Ja koska olet kuolaava idiootti, et kykene koko elämäsi aikana keksimään että missä ne miinat ovat.

Ja jos olet se huippuluova yksilö, niin kävele aina heti pois kun jokin seuraavista varoitussignaaleista tulee näkyviin:
- Sinua vähätellään tai mielistellään prosessin alussa.
- Ajatteluasi halutaan hyödyntää ilman sinua eli sinusta irrotettuna.
- Toinen osapuoli haluaa oman kädenjälkensä sellaiseen kohtaan missä sillä on haitallinen vaikutus.
- Ajatteluasi halutaan hyödyntää sinulta kysymättä tai sinulta salaa.
- Toiselle osapuolelle näyttäisi olevan vaikeaa tunnustaa se, että sinulla on isyysoikeus omaan ajatteluusi.
- Toinen osapuoli ei tajua mikä ero on intellektuaalisella omistusoikeudella ja immateriaalioikeuksilla. Älä ikinä ole missään tekemissä tämän tason idioottien kanssa.
- Sinulle halutaan maksaa ajankäyttösi eikä aikaansaannostesi mukaan.
- Aikaansaannosten arviointi halutaan tehdä jollain sellaisella tavalla, jossa aikaansaannokset kirjautuvat aseman eikä aikaansaamisen perusteella.
- Vaikutelmatuotanto ja -arviointi on toisen osapuolen toiminnassa keskeistä.
- Toinen osapuoli on niin typerä ettei tajua mitä eroa on ryhmätyöllä ja yhteistyöllä ja lähtee sen vuoksi siitä ajatuksesta että pitää tehdä ryhmätyötä, ryhmääntyä, toimia ryhmänä... Vain sellaiset ihmiset jotka ovat älyllisesti ja/tai moraalisesti kyvyttömiä käsittämään De Solla Pricen lain tarjoavat ryhmätyötä mihinkään sellaiseen missä haetaan korkeaa tuottavuutta.

Tämä teksti voi näyttää off topicilta, muttei ole. Tämä teksti liikkuu aivan sen keskiössä, että kuinka koronan aikana ja jälkeen voidaan nousta kuopasta - niin taloudellisesta, kulttuurillisesta kuin intellektuaalisestakin.

Ikävä kyllä tästä(kään) paasaamisesta ei luultavasti ole koskaan mitään hyötyä.
 
Back
Top