Koulutus 100+

[Pihatonttu]

Kolme kohtaa joita erityisesti pitäisi kehittää..
1. Esiopetusta jo 4-5 ikäisestä alkaen.

Olen samaa mieltä kirjoituksesi loppuosan kanssa, mutta niin jyrkästi kuin ikinä mahdollista eri mieltä tuosta ykkösellä numeroidusta asiasta.

Leikkiminen, liikunta, sosiaalinen kanssakäyminen yms. kehittää alle 7-8 -vuotiaan aivoja paljon enemmän kuin esiopetus. 4-5v ikäisten esiopetuksella voi olla jopa hyvin tuhoisa vaikutus nimenomaan lahjakkaimpiin. Varhaiskypsien keskinkertaisuuksien kohdalla voidaan kyllä saada mitattavissa olevia täysin näennäisiä ja nopeasti pois sulavia tuloksia.

Jos halutaan antaa alle kouluikäisten tulevalle älylliselle kehitykselle mahdollisimman hyvät eväät, niin tässä joitain neuvoja:

1. Riittävästi ja riittävän laadukasta unta. Tämä on äärimmäisen tärkeää. Aikaisin nukkumaan + kodin rauhoittaminen sitä ennen.
2. Todella hyvä perusturvallisuudentunne. (Stressihormonit voivat laskea henkistä suorituskykyä 30-70% ihan helposti. Ja kumuloituva vaikutus on raju.)
3. Paljon kosketusta, läheisyyttä, syliaikaa, vierekkäin olemista...
4. Ei mitään sellaista lastenohjelmatarjontaa, missä sosiaalinen dynamiikka on konfliktikeskeistä - etenkään niin että konfliktit ovat lasten ja aikuisten tai muiden auktoriteettien välisiä, aggressiivisia tai pelottavia.
5. Ei muottiin ohjaamista, pakottamista tai muottiin menemisestä palkitsemista.
6. Iltasatuja, muuta ilmaisuun tai taiteisiin liittyvää läheisyyttä.
7. Hulluttelua, leikillisyyttä...
8. Paljon jakamatonta huomiota. (Se, että lapsen saamasta huomiosta kilpailee usein tai jopa useimmiten jokin muu asia on lähes henkiseen pahoinpitelyyn verrattava asia. Kun lapsi saa huomiota, niin mikään tai kukaan muu ei saa samaan aikaan huomiota.
9. Hyvää, terveellistä, monipuolista ruokaa jossa on monipuolisesti mutta hyvin pieniä määriä erilaisia rasvoja. (Proteiinien kehittyminen ja rasvakudosten - siis myös lihasten ja aivojen - kehittyminen hyötyy erittäin merkittävästi siitä, että rasvatarjonta on todella monipuolista. Liha-, kala-, pähkinä-, kookos-, oliivi-, maitorasvoja joka päivä paria erilaista ja muita myös.)
10. Ole joka suhteessa hyvä ja turvallinen esimerkki.

Noilla kymmenellä on jo melkoinen yhteisvaikutus.

Kouluikään tullessa näennäisparadoksit mukaan leikinlaskuun. Se auttaa aivoja kehittämään joustavuutta sillä tavoin että myös kategoriat ja niiden hyödyllisyys säilyvät ja kehittyvät ajattelun ja toiminnan apuvälineinä.

Ala-asteen edetessä sitten erilaisten kummallistenkin kiinnostuksenkohteiden hyvin maltillista tukemista, lisää hulluttelua, kirjallisuuteen tutustuttamista, sosiaalisen dynamiikan perusasioiden opettamista, yhteisiä keskusteluja...

Lahjakkuuden kehittymistä ei selkeästi keskinkertaisuuden ylittävillä tasoilla tueta opettamalla, kouluttamalla tai muottiin kuljettamalla vaan sillä, että annetaan mahdollisuuksia ja työkaluja itseohjautumiseen, itseoppimiseen, itsensä toteuttamiseen...

Kaikissa ikävaiheissa yksi tärkeimmistä asioista on se, että lapsi (tai aikuinen) pitää suostua näkemään juuri sellaisena kuin hän oikeasti ja todellisesti on. Ei aikuisen omia ajatuksia, tavoitteita, ideaaleja tms. sekaan siihen kuvaan joka nähdään kun katsotaan lasta ja hänen elämäänsä. Ei lapselle tehtävää aikuisen omien saavuttamattomien haaveiden saavuttajana tms.

Vanhemman ja lapsen välisen suhteen täytyy olla rakkaussuhde - ei opetus- tai valmennussuhde. Siinä täytyy molemmilla olla tilaa olla haavoittuva, epätäydellinen, oma itsensä ja omaan suuntaansa kehittyvä.

Ja se on hyvä, jos lapsi tietää, että vanhempi on valmis tekemään hänen ja hänen turvallisuutensa vuoksi mitä tahansa.

Leikeistä sen verran, että "valmiiksi leikityt" leikit, jotka eivät jätä tilaa lapsen omalle mielikuvitukselle lähinnä taannuttavat.

 

[jurppi]

Ihmisten väliset erot älyllisessä ja luovassa suorituskyvyssä ovat useita kertaluokkia suurempia kuin ihmisten väliset erot fyysisessä suorituskyvyssä. Ja varmuudeksi todettakoon että kertaluokka tarkoittaa nollien määrää tai pilkun paikkaa, ei sitä että jokin on tupla tai triplat.

Kognitiivisen suorituskyvyn ylimmät portaat olisivat hyödynnettyinä täysin verrattavissa mihin tahansa kansallisvarallisuuteen. Mineraalit, metsät, jokin teollisuudenala... Samaan aikaan ne kuitenkin soittelevat äärimmäisen kipeitä kieliä kilpailuhenkisten ja kunnianhimoisten keskinkertaisuuksien sieluissa.

Ja silloin kun nuo kaksi - elintilan ja mahdollisuuksien antaminen poikkeukselliselle älylliselle lahjakkuudelle tai pikkusieluinen keskinkertaisuus - voittaa pikkusieluisuus aina.

Ei ihmisiä tuhota tai invalidisoida siksi, että se olisi taloudellista vaan siksi, että halutaan jostain syystä tuhota ihmisiä. Yleensä ihmisten tuhoamisen syyt ovat niin synkkiä, ettei niitä haluta tai kyetä myöntämään ääneen. Siksi tarvitaan tekosyitä ja kulisseja - vaikkapa "säästäminen".

Minulla on sellainen aavistus että mainitulle huippuälykkyydelle tai äärimmäiselle lahjakkuudelle luodaan/löytyy mahdollisuun kun lapselle annetaan mahdollisuus loytää ja oivaltaa kaikenlaisia virikkeitä varhaisessa lapsuudessa.. Jopa niin aikaisessa vaiheessa ettei lapsi ole vielä edes syntynyt. Esimerkiksi musikaalista lahjakkuutta/sävelkorvaa jne. opitaan/oppiminen alkaa jo paljon nuorempana kuin osataan edes puhua tai kävellä jne. Tällaisista olen lukenut ja nähnyt joitakin TV-ohjelmia. Samalla tavalla lapsi kykenee sopivassa ympäristössä oppimaan ymmärtämään ja puhumaan useita kieliä ilman minkäänlaisia "pänttäyksiä" jo muutaman vuoden ikäisenä. Jo paljon alle kouluikäisenä.

Varhaisessa lapsuudessa ihmisen aivot ovat ikään kuin auki kaikenlaisille virikkeille, uusille asioille ja niiden myötä oppimiselle. Mitä pidempään ne pysyvät avoimina sitä paremmat lähtökohdat lapsi saa esikouluun sekä varsinaiseen koulunkäyntiin.

Vanhempien tulisi kyetä luomaan lapselleen sellainen kasvuympäristö jossa yhdistyy läheisyys, turvallisuus sekä mahdollisuus pitää mielensä avoimen vastaanottavaisena nuoren elämän kaikille uusille kokemuksille. Joltain tällaiselta pohjalta lähtevä kehitys antaa mahdollisuuden huippuälykkyydelle. Ehkä nerokkuudelle tarvitaan jo suotuisasti osuvia perintötekijöitä jne.

Tällaisten lähtökohtien luomiseen ei välttämättä tarvita mitään erityisiä ohjelmia..mutta tottakai jollain tavalla pitää olla esillä/saatavilla konkreettista virikettä.. Ehkä muutakin kuin helistimiä vaunujen langassa ja/tai piippaavia leluja jne.

Näistä syistä panostaisin lasten monipuoliseen varhaiskasvatukseen jopa opetukseen jne. Uskon että sen myötä on mahdollista saada käyttöön paljon enemmän ja tehokkaammin ihmisaivojen suorituskykyä tulevaisuudessa. Enkä tarkoita mitään lapsinerojen kasvatusta vaan ennenkaikkea lähtökohtien luomista koko elämän mittaiselle oppimiselle.

 

[jurppi]

Olen samaa mieltä kirjoituksesi loppuosan kanssa, mutta niin jyrkästi kuin ikinä mahdollista eri mieltä tuosta ykkösellä numeroidusta asiasta.

Kiitos hyvästä meilistä.. En ilmeisesti lukenut tätä yllä olevaa viestiä...Sinä kirjoitit enemmän tiedon pohjalta mutta hauska huomata että oli paljon samaa ajatusta..

 

[Nojatuolistrategi]

Kolme kohtaa joita erityisesti pitäisi kehittää..
1. Esiopetusta jo 4-5 ikäisestä alkaen.

Esikouluikäisten kasvatukseen on eri vaihtoehtoja. Aikaisemmin Suomessa tuettiin kotihoitoa. Nyt kannustetaan maksuttomaan varhaiskasvatukseen.

Monissa maissa koulu alkaa jo ennen 7. ikävuotta. Esimerkiksi englantilaisessa järjestelmässä viisivuotiaat opettelevat aakkoset, kirjainyhdistelmien ääntämistä, sanojen kirjoittamista ja lyhyiden lauseiden lukemista. Hieman huolestuneena olen seurannut tätä tapaa. Siinä helposti tapetaan lapsen oppimisen ilo pakottamalla lapsi opettelemaan ”turhia taitoja” ja kummallinen äänteiden ja kirjainmerkkien yhteys.

Leikki on lapsen työ -malli sopii paremmin omaan ajatusmaailmaani. Tietyt herkkyyskaudet kuitenkin osuvat esikouluikään. Kielten ja joidenkin liikunnallisten taitojen perusteet on helpointa oppia ennen kouluikää. Leikin varjolla toki, mutta ammattilaisen avulla ja muiden lasten parissa oppiminen sujuu helpommin ja sosiaalisemmin.

 

[Nojatuolistrategi]

Ja ehkä kannattaisi jo lopettaa naurettavat vaatimuksen ns. pakkokielien opiskelusta.

Peruskoulun pakollisia ja valinnaisia aineita sopisi varmaan harkita uudelleen.

• Kielistä pitäisin äidinkielen (suomi tai ruotsi) pakollisena, mutta pitkät vieraat kielet (A1 ja A2) pitäisi valita viiden kielen valikoimasta: suomi, ruotsi, englanti, saksa ja venäjä. Jos toinen pitkä kieli (A2) ei suju, saisi opiskella ensimmäistä (A1) tuplatunnit.
• Uskonnon, elämänkatsomustiedon ja muut ”silppuaineet” (käytös, huolellisuus, tarkkaavaisuus, aatteet, ideologiat, moraali, etiikka, yms.) yhdistäisin yhdeksi pakolliseksi mutta ei-tunnustukselliseksi oppiaineeksi ”Filosofiat”.
• Taito- ja taideaineiden pakolliseksi aineeksi kohottaisin yleisaineen ”Taiteet”. Sen sisältönä olisi musiikki, kuvataiteet, käsityöt, draama yms. luova toiminta opettajan harkinnan ja koululuokan mukaan.
• Matematiikan opetusta lisäisin ja laajentaisin. Laskutikuista on siirrytty funktiolaskinten kautta taulukkolaskenta-, tilasto- ja symbolisen matematiikan ohjelmiin.

Tuo ”neljän korin” rakenne – kielet, humanistis-yhteiskunnalliset aineet, taito- ja taideaineet sekä matemaattis-luonnontieteelliset aineet – loisi pohjan pakollisten ja vapaaehtoisten aineiden painotuksille.

 

[EK]

Suomen 100-vuotisjuhlien yhteydessä koulutus ja kansan sivistäminen on noussut esiin monessa yhteydessä. Muun muassa alla olevissa blogeissa.

Foorumin eri vitjoissakin sivutaan aika ajoin koulutusta. Tämän ketjun lenkeiksi sopisivat ajatukset siitä, millaisia uudistuksia Suomen koululaitos kaipaa.

Taustaksi se, että opetan 7.-9.-luokkalaisille historiaa, yhteiskuntaoppia, ekonomiaa, atk:ta, uskontoa ja joskus olen opettanut elämänkatsomustietoakin. Työkokemusta 2008 lähtien säännöllisesti, sitä ennen 2002 lähtien epäsäännöllisen säännöllisesti.
Meille tuli tänä vuonna ensimmäiset kotimaiset lukutaidottomat oppilaat 7.-luokalle.

Uudistukset:
1. Varhaiskasvatus: Uusi opetussuunnitelma on hyvä. Koulutetaan ja sitoutetaan henkilöstö toimintaan. Näin on tapahtunut nuoremman lapsen päivähoidossa, ja jälki on loistavaa.
2. Peruskoulu: Back to basics 2.0, eli paluu perusasioihin. Äidinkieli ja matematiikka ovat kantavia voimia, joten niitä painotetaan.
-Äidinkielessä luetaan ja kirjoitetaan, luetaan ja kirjoitetaan, kirjoitetaan ja luetaan. Kielioppi pässiäksiisiksi. Oikeinkirjoitus kunniaan.
-Matematiikassa peruslaskutoimituksia pässiäksiisinä asteittain vaikeuttaen. Tasokurssit takaisin, eli yläkoulun 7.-luokan jälkeen oppilas saa valita peruskurssin tai haastavamman ja sen mukaan mennään.
-Taito- ja taideaineet (musa, kuvis, kotitalous, käsityöt) pakollisina 7.-luokkaan saakka, sen jälkeen valinnaisiin.
-Valinnaisia kolme kahden vuosiviikkotunnin valintaa jokaiselle. Muita valinnaisia kielet (saksa, venäjä, ruotsi, ranska, espanja yms.), atk, jne. koulukohtaiset aineet.
- Yksi pakollinen kieli (englanti), toinen vapaavalintainen/lisäenglanti
- Katsomusaineet yhdeksi ja koko peruskoulun ajan 1 vuosiviikkotunti. 5.-Luokan toinen viikkotunti uskontoa on jotain aivan käsittämätöntä.
- Tuntijako yläluokilla (8.-9.) suunnilleen näin: BG 2 vuosiviikkotuntia, Englanti 2, FYKE 2, Historia 2, Katsomusaine 1, LI 2, Maantieto 2, Matematiikka 3, OPO 1, Taito & taide 2, Toinen kieli 2, Valinnaiset 4, Yhteiskuntaoppi 2, Äidinkieli 3.
- Nykyinen OPS hiuksista vittuun, samoin integraatio. Pienryhmät ja apuluokat ja -koulut takaisin. Uudessa OPS:issa on hyviäkin juttuja ja olen osaa ideoista käyttänyt jo vuosia, mutta kokonaisuutena perseestä. Avaan toisessa viestissä jos jaksan.
- Luokallejättämiset takaisin. Nelosen on oltava oikea pelote. Ei enää säälivitosia.
- Tietokoneet on hyvä renki, mutta kurja isäntä. Perusasioiden on oltava kunnossa, ennen kuin näiden kanssa kannattaa lähteä leikkimään. Nyt liian moni "kehityksen keulakuva" luulee, että jos oppilas osaa kuvata iPadilla paskan videon, niin se hallitsee oppiaineensa täysin. Tai että pohjimmiltaan PP-esityksen ja pahviposterin tekemisellä on jokin fundamentaali ero.
3. Lukio: Jos lähdetään siitä, että tuloksia parannetaan vaatimustasoa tiputtamalla, niin morjens. Osittain tämä on kyllä peruskoulun syytä. Jos meiltä tulee joidenkin tilastojen mukaan jopa 20% lukutaidottomia poikia, niin jossain mättää ja pahasti.
4. Ammatillinen puoli: Kävin itse 2-vuotisen kokkikoulun 96-98. Hyvä koulutus. Paljon käytäntöä, pakko olla läsnä, jos perseilit, lensit pihalle. Nyt mikään noista ei oikein toteudu, vaan oppilaat ovat heitteillä. Työelämässä tuttavat, jotka ottaneet työharjoittelijoita vastaan kiroavat, että mitään ei osata (jos kuopan syvyys on 80 cm ja maanpinnalle pitää jättää 10 cm putkea, kuinka pitkä putken on oltava, ei luonnistu kahta kuukautta vaille valmiilta maansiirtäjiltä) ja ajoissa ei tulla. Lähiopetus karsittu pois, käytännönopetus sälytetty harjoittelupaikkoihin, kaikki on pakko päästää läpi. Ei hyvä.
5. Yliopistot: Tiukka tiivistäminen yliopistokaupunkien suhteen. Esim. Oulu, Kuopio, Tampere, Turku, Helsinki, Lappeenranta jäisivät. Seinistä luopuminen toisi todellisia säästöjä ja oikeasti monitieteelliset yliopistot olisivat kasvuympäristö uusille ideoille. Mallia ulkomaiden huippuyliopistoista, joissa sekä opetus- että tutkimushenkilökunta vapautetaan tekemään juuri näitä hommia.
6. Ammattikorkeakoulut: mä en ole ihan varma vastaako tämä oikein mihinkään tarpeisiin... Mutta kun en tiedä tästä puolesta juuri mitään, niin olkoon.

Ja joo. Saa olla erimieltä.

 

[Old Boy]

3. Lukio: Jos lähdetään siitä, että tuloksia parannetaan vaatimustasoa tiputtamalla, niin morjens. Osittain tämä on kyllä peruskoulun syytä. Jos meiltä tulee joidenkin tilastojen mukaan jopa 20% lukutaidottomia poikia, niin jossain mättää ja pahasti.

Mainio kirjoitus! Mutta eikö näin ole tehty (siis koulutetaan määrää tiputtamalla vaatimustasoa) jo vuosikausia. Trendi alkoi siitä kun luovuttiin keskikouluista. Nuoremmille tarkennukseksi että aikaisemmin 11-vuotiaana lukumiehet ja -naiset valitsivat teoriapainotteisen 5-vuotisen keskikoulun ja kädentaitoiset ammattikoulutuksen. Eihän ole mahdollista opettaa samat taidot ja osaaminen koko ikäluokalle.

 

[EK]

Mainio kirjoitus! Mutta eikö näin ole tehty (siis koulutetaan määrää tiputtamalla vaatimustasoa) jo vuosikausia. Trendi alkoi siitä kun luovuttiin keskikouluista. Nuoremmille tarkennukseksi että aikaisemmin 11-vuotiaana lukumiehet ja -naiset valitsivat teoriapainotteisen 5-vuotisen keskikoulun ja kädentaitoiset ammattikoulutuksen. Eihän ole mahdollista opettaa samat taidot ja osaaminen koko ikäluokalle.

Voi tulkita noinkin. Itse pitäisin kuitenkin peruskoulu-uudistusta sinänsä hyvänä ja välttämättömänä enkä tekisi tasokursseja kuin matematiikkaan ja ehkä kieliin. Suurin ongelma on mielestäni se, että oppilailta ei enää uskalleta eikä haluta vaatia, joten jos joku ei opi jotakin = otetaan se jotakin pois, ettei sen jonkun tarvitse edes yrittää. Äidinkielenkokeen uudistaminen on mielestäni juuri tätä.

Osa uudistuksista sen sijaan on ollut ihan fiksuja, kuten esim. historiassa trendi jättää ne vuosiluvut vähemmälle ja keskittyä enemmän kokonaisuuksien hahmottamiseen. Sitten tässäkin voidaan tietysti mennä yli, ja hävittää oppilaiden kronologiantaju. Erään toisen aineen opettajan sanoin: "Siis vieläkö ne joutuu opettelemaan jotain Ranskan suurta vallankumousta tai jotain Roomaa? Niitä opeteltiin jo sillon minun aikaan. Luulis, että olis tullu jo jotain uutta." Ja tämä siis 100% vakavana.

 

[StmSvejk]

5. Yliopistot: Tiukka tiivistäminen yliopistokaupunkien suhteen. Esim. Oulu, Kuopio, Tampere, Turku, Helsinki, Lappeenranta jäisivät. Seinistä luopuminen toisi todellisia säästöjä ja oikeasti monitieteelliset yliopistot olisivat kasvuympäristö uusille ideoille. Mallia ulkomaiden huippuyliopistoista, joissa sekä opetus- että tutkimushenkilökunta vapautetaan tekemään juuri näitä hommia.

Suomalaiset yliopistot pärjäävät ylivertaisen hyvin kansainvälisissä rankingeissa. Ei yliopistojen määrä ole ongelma, ellei haluta ehdoin tahdoin saada parempia rankingtuloksia (niissä kuin harvoin eritellään pistemääriä yliopiston koon mukaan...). Koulutusyksiköiden koko ja yhteistyön puute on. Nykyään opetus on edelleen pitkälti tehotonta luennointia aikana, jolloin etä- ja lähiopetusta voitaisiin helposti harjoittaa läpi koko maan, kunhan uskallettaisiin yhtenäistää opetusta.

Esimerkiksi kauppatieteitä voi opiskella kanditasolle Suomessa kahdellatoista paikkakunnalla. Hyvä niin, maamme on suuri. Miksi nämä opinnot eivät voisi olla yhteneväisiä opetukseltaan ja vaatimustasoltaan kautta koko maan? Siten, että opetusmateriaali olisi identtinen, luennot tulisivat etänä ja verkossa katseltavina ajasta riippumatta läpi koko maan, paikan päällä tapahtuva opetus keskittyisi opinto-ohjaukseen, 1-1 opetukseen Oxfordin ja Cambridgen malliin, ryhmätöihin ja seminaareihin, toki siten että näissäkin olisi mahdollisimman pitkälti etäläsnäolomahdollisuus. Tulevaisuudessa VR/AR -teknologia mullistaa etäläsnäolon alalla kuin alalla joka tapauksessa. Koulutus on ala, jossa mahdollisuus niin kustannussäästöihin kuin opetuksen monipuolistamiseen on valtava.

Opiskelijavalinta pitäisi tehdä aluksi kandiohjelmaan, josta sitten eteenpäin maisteriohjelmaan. Nykyään moni ihan lahjakas nuori tuhlaa vuosia päästäkseen vaikkapa oikislääkiskauppikseen. Anglosaksiseen malliin aluksi haku johonkin laajaan kandiin, vaikkapa luonnontieteiden alalla luonnontieteiden kandiin, jonka jälkeen pyrkiminen uudestaan sopivan alan koulutusohjelmaan, olipa kyse sitten vaikkapa DI-ohjelmasta, aineenopettajan koulutusohjelmasta, lääkäristä tms.

Täydennyskoulutuksen alalla opiskelun avoimissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa pitäisi olla ilmaista. Mahdollisista haamuosallistujista eroon jonkinlaisella ensimmäisen opintojakson pakollisella monivalintatentillä.

 

[Nojatuolistrategi]

Aamun uutinen.

Suomessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneita oli 25–34-vuotiaista enää 41 prosenttia viime vuonna, kun OECD:n keskiarvo oli 43 prosenttia. Tilaston kärkimaissa Koreassa ja Kanadassa osuus oli jopa 70 ja 61 prosenttia, kun taas Suomi jäi Viron, Kreikan ja Espanjan kanssa sijalle 20.

Korkeakoulututkinnolla tarkoitetaan yleensä vähintään kolmivuotista alempaa korkeakoulututkintoa eli yliopiston kandidaattitutkintoa tai ammattikorkeakoulututkintoa. Korkea-asteen tutkinto voi tarkoittaa myös lyhyempää ja alempaa, kuten vanhaa opistotutkintoa vastaavaa tutkintoa. Niitä ei Suomessa enää suoriteta lainkaan ammattikorkeakoulu-uudistuksen takia, mutta monessa muussa maassa tällaiset ”opistotutkinnot” ovat vielä yleisiä.

”Tässä yritetään nostaa työvoiman koulutustasoa eli ei ole sama, tehdäänkö tutkintoja 50-vuotiaana vai 25-vuotiaana. Visiotavoitteena on saavuttaa tuo noin puolen ikäluokan korkeakoulutettujen osuus 25–34-vuotiaista, jossa osuutemme on vasta 41 prosenttia, joten kirittävää on”, Lehikoinen sanoo. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005497423.html

Tavoitteena puolet ikäluokasta korkeakoulutukseen. Mutta mistä ikäluokasta? Ja mihin ”korkeakoulutukseen”?

 

[StmSvejk]

Aamun uutinen.

Tavoitteena puolet ikäluokasta korkeakoulutukseen. Mutta mistä ikäluokasta? Ja mihin ”korkeakoulutukseen”?

Tuossa aamun uutisessa pihvihän on se, että hätäilyt korkeakoulutettujen määrästä ovat olleet turhia. Suomessa kun yliopistokoulutusta ei jätetä kandiin on Suomen kannalta tilastoimisajankohta turhan aikainen.

"Suomi ja Luxemburg jakavat 47 prosentillaan kolmannen sijan edellään vain Sveitsi (51 prosenttia) ja Korea (49 prosenttia). Sveitsi on ainoana maana ylittänyt puolen ikäluokan osuuden. OECD:n keskiarvo on 38 prosenttia, eli Suomi on reippaasti sen yläpuolella."

Tulevaisuudessa korkeakoulutettujen määrä toki vähenee kun isompi osa nuorisoikäluokasta on joukkoa, jonka luku- ja kirjoitustaidossakin on puutetta. Valitettavasti kyse ei ole vain ulkomaalaisvahvistuksista vaan myös ihan kantasuomalaislapsista joiden vanhemmat eivät kanna vastuutaan. Osaan voi toki vaikuttaa laadukkaalla koulutuksella mutta silläkin on rajansa - ja rajahyötynsä.

 

[baikal]

Kommentoin tätä aihetta yhtä sujuvasti kuin armeijakuntien siirtelyäkin.

4-6-vuotiaiden varhaiskasvatus on nimenomaan sellaista, että leikki on opetusmetodi 1. Ja perusmalli on opetustuokio, ei kiveen hakattu tunti. Uudistettu vasu m.17 tähtää siihen, että lasten kiinnostukset huomioidaan enenevästi suunnitelmissa. Mitään hihasta ravisteltua toimintaa varhaiskasvatuskaan ei ole. Liikuntaankin on ohjeensa, joita noudatetaan toki vaihtelevasti, riippuu opettajista.

Vasun tavoitteena on valmistaa isin pikku näädät koulutielle, rakentaa se alusta, josta ponnistella kohti yhteiskunnan pikku työmuurahaista. Ihmistapojen opettelu, suvainta, jne.

Yllä EK kuvasi integraation miinuksia, jotka ovat varmasti tosia. Mutta integraation poistaminenkin toisi kääntöpuolensa, eikö totta, EK?

Peruskoulunopettajien rasti on tätä nykyä erittäin haastava ja isolla Hoolla. Ei käy kateeksi yksikään sentti, jonka ope tienaa, se tulee kyllä työstä.

 

[Umkhonto]

Minä olen aiemminkin kommentoinut, etten kaipaa töihin oppiarvoja ja titteleitä vaan oikeita ja kunnollisia tekijöitä ja aikaansaajia. Tuohon koulutusputkeen pitäisi ikävuosista 15-16 eteenpäin integroida myös pakollinen työharjoittelu esim. kesätöiden muodossa. Ihan älytöntä haaskausta opiskella maisteriksi huomatakseen että töissä ei olekaan aina kivaa, varsinkaan näissä töissä ja todeta olevansa "väärällä alalla". Tai että kun on ensin totutellut 5-6 vuotta "akateemiseen vapauteen" niin ei sitten tule yllätyksenä että työelämässä pitää olla täsmällinen ja paikalla silloin kun kello on sata eikä vasta esim. varttia yli. Tai ettei voi "skipata luentoja" jos sattuu aamulla väsyttämään.

 

[baikal]

Valitettavasti kyse ei ole vain ulkomaalaisvahvistuksista vaan myös ihan kantasuomalaislapsista joiden vanhemmat eivät kanna vastuutaan. Osaan voi toki vaikuttaa laadukkaalla koulutuksella mutta silläkin on rajansa - ja rajahyötynsä.

Kannattaa huomata sekin, että kun se helpoin suorittava työ on erittäin vähissä nyky-yhteiskunnassa, niin kaikista ei vaan yksinkertaisesti ole eikä tule yksilöitä, jotka pärjäävät kontra vaatimukset. On turhaa ja väärin syyllistää ketään tai mitään, kun de facto on tämä. Minullakin on piltti, joka tuskin tulee koskaan pärjäämään -itsenäisesti-, enkä minä sille mahda mitään, vaikka olemme tehneet kaiken, mitä kuvitella voi. Asia, joka on opettanut nöyryyttä tavoilla, joita en olisi muutoin voinut arvatakaan.

Pentujen kouluttamiseen, opettamiseen ja tapakasvatukseen kannattaa satsata ja pitää satsata. Perusopetukseen kohdistuvia säästöjä ei ole syytä katsella ja taputella. Jos tuolla alkuviivoilla jonne tai pirjo tippuu kelkasta, niin oivoi. Rajahyötylaskelmat ovat virkamiesten ja poliitikkojen hukkakauraa, sen siemenen antaminen heidän käsiinsä tuottaa tuhtaa tavalla, joka vasta onkin kallista.

 

[baikal]

Minä olen aiemminkin kommentoinut, etten kaipaa töihin oppiarvoja ja titteleitä vaan oikeita ja kunnollisia tekijöitä ja aikaansaajia. Tuohon koulutus putkeen pitäisi ikävuosista 15-16 eteenpäin integroida myös pakollinen työharjoittelu esim. kesätöiden muodossa. Ihan älytöntä haaskausta opiskella maisteriksi huomatakseen että töissä ei olekaan aina kivaa, varsinkaan näissä töissä ja todeta olevansa "väärällä alalla".

Elämäntapaopiskelijoille on tarjolla erilaisia hankkeita ja projekteja. Niihin näkyy rahaa irtoavan. Harvoin mitään isompia aikaansaannoksia syntyy ammotika pysyviä asioita, mutta yhteiskuntalupauksen pitäminen maksaa.

 

[StmSvejk]

Kannattaa huomata sekin, että kun se helpoin suorittava työ on erittäin vähissä nyky-yhteiskunnassa, niin kaikista ei vaan yksinkertaisesti ole eikä tule yksilöitä, jotka pärjäävät kontra vaatimukset. On turhaa ja väärin syyllistää ketään tai mitään, kun de facto on tämä. Minullakin on piltti, joka tuskin tulee koskaan pärjäämään -itsenäisesti-, enkä minä sille mahda mitään, vaikka olemme tehneet kaiken, mitä kuvitella voi. Asia, joka on opettanut nöyryyttä tavoilla, joita en olisi muutoin voinut arvatakaan.

Tottahan toki, se suorittava työ vieläpä vähenee koko ajan. En tarkoita niitä ihmisiä jotka tarvitsevat apua elämäntaipaleen varrella ihan luontoäidin sattumusten takia, vaan siitä sangen isosta ryhmästä joka alisuoriutuu pitkälti kotoa ja kaveriporukasta tarttuvan asenteen ja tottumusten vuoksi. Tässäkään pääasia ei ole toki syyllisten, vaan Lahtisen ja konekiväärin hakemisessa. Harrastusmahdollisuuksien ja kerhojen tarjonta ilmaiseksi on eräs tärkeä juttu mikä on suomalaisessa muuten hyvässä koulutusjärjestelmässä aliarvioitu, tulee muutakin virikettä kuin kännykkä, niin keholle kuin mielelle. Tähän pitää panostaa etenkin niillä seuduilla joissa kulkuyhteydet ovat kehnommat. Automatisoitu liikenne tulevaisuudessa tarjonnee tällä sektorilla merkittävää kustannusapua.

 

[Pihatonttu]

Nykyään opetus on edelleen pitkälti tehotonta luennointia aikana, jolloin etä- ja lähiopetusta voitaisiin helposti harjoittaa läpi koko maan...

...opetusmateriaali olisi identtinen, luennot tulisivat etänä ja verkossa katseltavina ajasta riippumatta läpi koko maan...

Tuo olisi aika helppo ja halpa tehdä.

TV7 on tässä maassa edelläkävijä siinä, että kuinka voidaan tuottaa teknisesti, taiteellisesti ja sisällöllisesti kelvollista tv-tason audiovisuaalista matskua halvalla. Sieltä ja tuotantoalan pieniltä yrityksiltä oppia tuotantoprosessiin.

Yksi erittäin hyvä luento erittäin hyvin kuvattuna, jälkituotanto ja etenkin ääni kunnossa... Verkkoon vapaasti katsottavaksi, sekä englannin että ruotsinkieliset tekstit valinnaisina. Tai jos video ruotsiksi tai englanniksi niin suomenkielinen teksti vakiona ja muut valinnaisina.

Osa lähiopetuksestakin on mahdollista viedä verkkoon. Esim. Lyndasta voi ihan suoraan käydä katsomassa että miten tehtynä se toimii hyvin.

Audiovisuaaliseen ja/tai journalistiseen tuotantoon ja/tai taiteeseen suuntautuneet opiskelijat voivat tehdä ensin omia vastaavia harjoitusproduktioita alusta loppuun ja sen jälkeen tulla harjoittelemaan avustajina oppimateriaalituotannon liukuhihnaosastolle.

Ei mitään "kuvataan halpiskameralla halpisjalustalla salin perältä kameran omaa mikkiä käyttäen" -hassut kotivideot -tasoista toimintaa. 4K -kuva, hyvä stereoääni, hyvät mikit joita ei ole pahoinpidelty, kuvaustilassa valot trusseilla katossa, useita lavasteita, apuvälineitä, asetelmia...

2-3 pienstudiota sisältävä kuvauspaja jossa peruspalvelut. Mikään ei estä sitä tekemästä muutakin tai käyttämästä jo olemassa olevia studioita. (Akun Tehdas, TV7...)

Myös puolustusvoimat voisi aivan hyvin viedä kaikille avoimen osan koulutuksesta verkkoon. Kaiken maailman äkseerausohjeita, tavaran säilyttämistä, osa ohjesäännöistä, kurin yms. perusteluita...

Hyvät videotutoriaalit voivat olla opetuksessa niin vahvasti tukena, että luento-opetuksesta varmaan 85% voisi käydä oppimassa netissä ja lähiopetuksestakin ehkä 40-60%. Näin saataisiin siirrettyä enemmän aikaa sekä tutkimukseen että ongelmakohtia ja piileviä mahdollisuuksia avaaviin opetushetkiin.

Jos verkko-opintojen ja videotutoriaalien määrä kasvaa, niin virtuaalisten vertaisympäristöjen merkitys kasvaa samalla. Niiden pitää olla laadukkaita, toimivia ja myös sosiaalisessa mielessä antoisia.

Erittäin suurena lisäetuna tämmöisessä tulisi se, että välivuosia, loma-aikoja, äitiyslomia, avoimen yliopiston tarjoamia mahdollisuuksia, työttömyysjaksoja, ulkomailla asumisen pätkiä jne. olisi paljon helpompi hyödyntää jos ja kun opetusmateriaali ja opintokokonaisuuksien perusrungot olisivat kaikkien nähtävillä eikä piilotettuna johonkin lähinnä vain opinto-oikeuden omaavien saatavilla olevaan kätköön.

Kaiken tuotannollisena lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla sen tajuaminen että videoitu opetus ei ole sitä, että otetaan luento videolle vaan asia pitää tehdä hyvin. Tekniset vaatimukset, tuotantosuunnittelu ja kässäri kuntoon, sitten baanalle.

 

[Nojatuolistrategi]

Uudistukset:
1. Varhaiskasvatus: Uusi opetussuunnitelma on hyvä. Koulutetaan ja sitoutetaan henkilöstö toimintaan. Näin on tapahtunut nuoremman lapsen päivähoidossa, ja jälki on loistavaa.
2. Peruskoulu: Back to basics 2.0, eli paluu perusasioihin. Äidinkieli ja matematiikka ovat kantavia voimia, joten niitä painotetaan.

On rohkaisevaa kuulla, että varhaiskasvatuksen uudistamisessa on onnistuttu. Järkyttävältä sitä vastoin kuulostaa tuo lukutaidottomien poikien (20%) osuus.

Samaa mieltä olen siitä, että äidinkieli ja matematiikka ovat peruskoulunkin perusta (ja muistakin kohdista). Noihin aineisiin sopisi panostaa nykyistä enemmän.

 

[EK]

Kommentoin tätä aihetta yhtä sujuvasti kuin armeijakuntien siirtelyäkin.

4-6-vuotiaiden varhaiskasvatus on nimenomaan sellaista, että leikki on opetusmetodi 1. Ja perusmalli on opetustuokio, ei kiveen hakattu tunti. Uudistettu vasu m.17 tähtää siihen, että lasten kiinnostukset huomioidaan enenevästi suunnitelmissa. Mitään hihasta ravisteltua toimintaa varhaiskasvatuskaan ei ole. Liikuntaankin on ohjeensa, joita noudatetaan toki vaihtelevasti, riippuu opettajista.

Vasun tavoitteena on valmistaa isin pikku näädät koulutielle, rakentaa se alusta, josta ponnistella kohti yhteiskunnan pikku työmuurahaista. Ihmistapojen opettelu, suvainta, jne.

Yllä EK kuvasi integraation miinuksia, jotka ovat varmasti tosia. Mutta integraation poistaminenkin toisi kääntöpuolensa, eikö totta, EK?

Peruskoulunopettajien rasti on tätä nykyä erittäin haastava ja isolla Hoolla. Ei käy kateeksi yksikään sentti, jonka ope tienaa, se tulee kyllä työstä.

Integraatio nykyisellään toteutettuna on epäonnistunut. En tarkoita integraation purkamisella sitä, että alle 6:n oppilaat eristetään omiin koppeihinsa ja käyttäytymistä julkisissa tiloissa vasta opettelevat eristetään kellariin. Tarkoitan sitä, että kaikkien oppilaiden integroiminen ns. normiryhmiin on ajatuksena kaunis, mutta ongelmana on se, että integroitumista ei tueta riittävästi. Nyt tehdään mielellään vippaskonsteja, eli nostetaan keinotekoisesti oppilaiden arvosanoja, jotta kaikki näyttää paperilla hyvältä.

Mielestäni pienryhmät mahdollistaisivat OIKEASTI heikkojen oppilaiden OIKEAN tukemisen paljon paremmin. Nyt (osalla) tuen tarve koetaan oppilaiden ja opettajien puolella takaporttina, eli oppilaan ei tarvitse opiskella, koska hänellä on tarkkaavaisuushäiriö tai keksittymishäiriö tai jotain ja vastaavasti opettajan ei tarvitse opettaa, koska oppilaalla on jotain. Käyttäymishäiriöisten poistaminenkin auttaisi jo paljon, kun aikaa ei kuluisi poliisina toimimiseen (tosin itselläni ei ole tätä ongelmaa, vaan toimin rehtorien ohella koko koulun poliisina, koska joka koulussa pitää olla satakiloa läskiä, jonka voi uhrata). Samalla häiriöt vähenisivät, koska kun "häiriköt" ovat keskenään, esittämisen tarve pienenee huomattavasti.

Samalla mielestäni pitäisi hyväksyä se, että oppilaat ovat eritasoisia. Yksi on matematiikassa 6:n tasoinen ja toinen 10-tasolla. Nyt pahimmin uuteen villitykseen hurahtaneet opettajat kirjoittavat julkisesti, että "Kun itsearvioinnissa oppilaat sanovat osaavansa matematiikkaa tosi hyvin, niin mikä minä olen sitten sanomaan, että sinä osaat 6 arvoisesti ja 10 arvoisesti?" No sinä olet vittu opettaja, jonka tehtävä on arvioida oppilaan oppimistuloksia. Aineopettajien perinteinen synti on, että jos oppilas ei pärjää hänen aineessaan, hän on huono ihminen. Tämä ei pidä paikkaansa. Nyt mennään taas sitten toiseen ääripäähän, jossa ajatellaan, että jos kenellekään ei anneta huonoa arvosanaa, heistä tulee hyviä ihmisiä. No tämäkään pidä paikkaansa.

Edelleenkin palaisin peruskoulussa osin vanhaan käytäntöön: äärimmäisen heikot omiin ryhmiinsä, joissa ammattitaitoinen henkilökunta voi auttaa heitä parhaansa mukaan. Näille henkilökohtainen oppimissuunnitelma, joista karsitaan oppiaineiden sisältöjä ja opetetaan perusasiat kunnolla. Äärimmäiset käyttäytymishäiriöiset omiin ryhmiinstä, joissa ammattitaitoinen henkilökunta voi auttaa heitä parhaansa mukaan. Näillekin henkilökohtaiset oppimissuunnitelmat.

Kielissä ja matematiikassa tasoryhmät muille. Perustaso (nykytaso 5-8) ja ylempitaso (8-10). Molemmissa suunnilleen samat sisällöt, mutta ylemmillä tasoilla voidaan syventää asioiden käsittelyä. Ryhmät pienenisivät ja motivaatio paranisi. Reaaliaineissa tällaista jakoa ei tarvita, koska aineita opiskellaan vähän eri tavalla. Tässä voisi käyttää myös hyväkseen sitä mihin baikal (varmaankin) viittasi, eli ns. hyvät oppilaat esimerkkiä näyttämällä ja apuna toimimalla pystyvät auttamaan myös heikompia oppilaita. He antavat käytännön mallin heikommille, jotka saamaansa mallia (kykyjensä ja viitseliäisyytensä mukaan) noudattamalla parantavat suorituksiaan. Lisäksi reaaliaineet eivät ole yhtä "raakoja" kuin esim. matematiikka. Matikassa vastaus on joko oikein tai väärin. Historiassa vastaus voi olla sekä oikein että väärin tai vastauksen voi perustalla useammalla kuin yhdellä eri tavalla. Jos/kun ns. heikommat oppilaat ymmärtävät näitä abstrakteja asioita, ja oppivat perustelemaan vastauksiaan, on siitä mielestäni paljon enemmän hyötyä kuin siitä, muistavatko he ensimmäisen maailmansodan alkamisvuoden tai kuka oli Suomen presidentti kun talvisota syttyi (jotka tietysti myös ovat tärkeitä asioita ja opetellaan kurssin aikana).

Ja nykytilanteesta, jossa tietotekniikasta ollaan tekemässä herraa ja hidalgoa, en tässä viitsi edes aloittaa. Mutta kyllä, vedän vähintään 1/6 jokaisesta kurssista pelkästään tietokoneiden avulla, ns. flipped learning -metodilla, eli oppilas päättää itse aikataulunsa ja työskentelymuotonsa, minä vain määrään aiheen ja annan deadlinen.

Tosin on syytä muistaa, että n. 85% oppilaiden ongelmista on kotien ongelmia. "Vieläkö te muka opiskelette niitä kertotauluja? En ole elämässäni kertaakaan tarvinnut kertotaulua." on ihan oikea kommentti alakoulun vanhempainillasta. Että siinäpä opettaja sitten yrittää motivoida oppilasta oppimaan. Tai 8-luokkalainen, joka on edellisenä iltana juopotellut äidin ja isoäidin kanssa. Tai 8-luokkalainen, joka tulee kouluun vasta, kun on saanut pestyä äidin oksennuksesta ja peitellyt sänkyyn ja vienyt pikkuveljen hoitoon (sossu ei huostaanottanut, koska äitiä piti tukea pyrkimyksissään raitistua). Tai... Tai... Tai...

Mutta olipahan saarna. Katsotaanpa, jos vaikka Tapaninpäivänä pikku glögilöissä laatisi uuden Ohjesäännön peruskouluille. 7.-lk:n oppikirja (ei glögeissä kirjoitettu) on tekstin osalta jo 2/3 -vaiheessa. Tehtävät ja kuvitus vielä puuttuu. Ehkä sitä jonakin päivänä...

 

[EK]

On rohkaisevaa kuulla, että varhaiskasvatuksen uudistamisessa on onnistuttu. Järkyttävältä sitä vastoin kuulostaa tuo lukutaidottomien poikien (20%) osuus.

Samaa mieltä olen siitä, että äidinkieli ja matematiikka ovat peruskoulunkin perusta (ja muistakin kohdista). Noihin aineisiin sopisi panostaa nykyistä enemmän.

Joidenkin tutkimusten mukaan suunnilleen tuo määrä pojista ei pysty lukemaan hammastahnan tuoteselostetta/täyttämään hakupapereita kouluun tai KELAan. Nimellisesti lukutaito on, mutta käytännön lukutaito puuttuu. Käyttöohjeet menevät, jos niissä on selkeät kuvat. Meillä tilanne ei ole ihan noin paha, mutta etelässä (heikommissa kouluissa) jo arkipäivää.