Määrää karsisin siksi, että ainakin kun olin tutkijakoulutettavana, säästöpaineet olivat valtavia. Seinistä säästämällä olisi mahdollista säästää, ilman että henkilökunnan määrä ja opetuksen laatu kärsisi kovin. Samalla voitaisiin säilyttää tärkeitä pienyksiköitä, kuten metsän-/riistantutkimusasemia, jotka nyt pannaan säästöpaineissa lihoiksi. Mutta sinänsä samaa mieltä viestistäsi.
Koulutus 100+
- Viestiketjun aloittaja Nojatuolistrategi
- Aloitus PVM
Seinistä voi säästää myös toiminnan maanlaajuista kattavuutta supistamatta, ihan tehostamalla tilankäyttöä ja tekemällä yhteistyötä AMK:n ym kanssa. Toki hallintoa voisi helpottaa jos meillä olisi vaikkapa yksi Suomen Yliopisto, samaan tapaan kuin monissa USA:n osavaltioissa on yksi osavaltioyliopisto jolla on kampuksia eri puolilla osavaltiota. Toisaalta byrokraattinen kehitys voisi vain johtaa lihotettuun johtoportaaseen ja reuna-alueiden toimintojen karsimiseen.
Mutta joskus on myös ylittämättömiä esteitä. Aikoinaan Töölössä oli kaksi kauppakorkeakoulua joilla molemmilla oli kirjastot joihin tulivat pitkälti samat lehdet ja joista löytyivät pitkälti samat kirjat. Yhteistä kirjastoa ei tietenkään ollut, sillä toinen kouluista oli ruotsinkielinen ja toinen suomenkielinen...
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Yksi ainoa ”Suomen kansallisyliopisto” olisi loogisen kehityksen lopputulos, jos ja kun nykyiset yliopistot ja korkeakoulut fuusioituvat ja profiloituvat. Muistaakseni Kalifornian ja New Yorkin valtionyliopistot ovat tuollaisia yliopistosysteemejä: periaatteessa yksi yliopisto osavaltiossa, joskin erillisiä kampuksia eri puolilla aluetta.
Suomi on väestöltään niin pieni valtio, että yksi suuri yliopisto riittäisi hyvinkin maahan. Se toisi näkyvyyttä ulospäin ja kaunistaisi (keinotekoisesti) joitakin tilastoja ja ranking-sijoituksia. Mutta myös todellisia etuja saisi aikaan. Hallintoa, markkinointia, rahoituksen keräämistä pystyttäisiin keskittämään. Päällekkäisiä opetusohjelmia ja tiedekuntia saataisi karsituksi. Erikoistuminen ja profiloituminen etenisi pidemmälle. Opiskelijoiden, tutkijoiden ja professorien kiertoa voitaisiin vauhdittaa. Jne.
Mutta muutosvastarinta olisi epäilemättä kovaa.
Ratkaisussa olisi varmasti hyviä ja huonoja puolia. Keskittäminen toisi varmasti etuja. Silti näkisin, että tietty kilpailu eri yksiköiden välillä "sparraa" niitä. En näe hyvänä, että historiaa opiskeltaisiin vain Tampereella ja lääketiedettä vain Kuopiossa. Päällekkäiset tiedekunnat mahdollistavat myös niiden erikoistumisen, kuten nyt on. Pahimmillaan yhdeksi yliopistoksi yhdistäminen toisi vain helkkarin kalliin johtoportaan Helsinkiin, kuten maakuntauudistus tuo nyt yhden uuden portaan hallintoon.
Edelliseen viestiini viitaten, katsoin sekä Lapin että Itä-Suomen yliopistojen talousarviot ja niissä näköjään henkilöstökulujen ja tilavuokrien suhden on karkeasti n. 5:1 (Lappi 34M€/6,4M€ ja UEF 116,6M€/28,3M€). Entisenä kainuulaistaustaisena Joensuun yliopiston opiskelijana ja nykyisenä rovaniemeläisenä en tietenkään lähtökohtaisesti kannata yliopistoverkon supistamista. Silti en välttämättä täysin vastustakaan järkevästi toteutettuja uudistuksia.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Tuohon yhden yliopiston malliin on pitkä matka. Yhdistymisillä on vasta päästy 15 yliopistoon (20:stä).
Maakuntauudistuksesta olen samaa mieltä. Kolmas väliportaan hallintohimmeli ei lupaa hyvää. Parempi olisi ollut jatkaa kahden portaan mallilla (valtio ja kunnat) ja kuntaliitoksilla, jossa valtio huolehtii valtakunnallisista asioista ja kunnat kunnallisista. Jos kuntayhtymätasolla tarvitaan joitakin kalliita palveluita (esim. erikoissairaanhoito), kustannukset puoliksi valtion ja kuntayhtymän kuntien kesken.
Yliopistouudistukseen vielä idea: 3. lukukausi. Koko kesä voisi olla tenttikausi. Näin opiskelijat saisivat hoidetuksi ”rästitenttinsä” tai nopeuttaisivat valmistumistaan. Tenttien valvojina ja tarkastajina toimisivat tarvittaessa vanhempien vuosikurssien opiskelijat, assistentit yms.
Viimeksi muokattu:
Vonka
Supreme Leader
Kaikki yliopistot lähtevät nousuun, kun ne tekevät saman kuin Helsingin yliopisto. Valitsevat hallituksen puheenjohtajaksi Tarja Halosen, 73-vuotiaan uudistajan. Tere Sammallahti miettikin juuri, mikähän innovaatio on seuraava HY:n lahja maailmalle. Feministinen taloustiede, luokkateoria vai lennätin?
Huhta
Greatest Leader
Suomalainen järjestelmä ei huomioi huippuja järin hyvin perusasteella. Lukiossa tilanne on jo paljon parempi: on mahdollisuus ns. itsenäiseen suorittamiseen, on mahdollista valita opiskeltavia asioita ja keskittyä itseä kiinnostaviin/hyödyttäviin aineisiin ja monta muuta seikkaa. Perusasteen koulutuksessa tilanne on heikohko, käytännössä ainoa vaihtoehto on painotettuun opetukseen hakeutuminen. Omien kokemusteni mukaan painotusluokalla ryhmähenki on yleisesti ottaen parempi, kun valikoidutaan pääsykokeiden kautta osaksi "eliittiä", ja etenemisvauhti/vaatimustaso painotusaineen ulkopuolellakin on hieman korkeampi, ainakin epävirallisesti.
Tosin painotusopetustakin on saatavilla melko rajoitetusti, etenkin pienemmillä paikkakunnilla tarjolla on lähinnä taito- ja taideaineita, jos niitäkään. Työelämän vaatimusten kannalta "tieteellisempi/teknisempi" painotusopetus olisi luultavasti hyödyllisempää, vaikka toki henkinen kasvukin on jonkin arvoista.
Esimerkiksi Keravan kokoisesta kaupungista löytyy kuusi painotusluokkaa, mutta joukossa on vain yksi LUMA-luokka, loput ovat 1 x ilmaisutaito, 1 x kansainvälisyys, 1 x kuvataide, 3 x liikunta ja 1 x musiikki. Kansainvälisyys-luokasta voinee olla jotakin hyötyä tapakulttuurin tuntemuksessa (myynti ym. tehtävät), mutta esimerkiksi kielipainotuksessa tulisi kuitenkin samat perustiedot ko. maasta ja vielä hyödyllisempänä sen kielen syvällinen osaaminen. Tärkeintä tuskin on tuntea 50 eri maan kahvilakulttuuria...
Mitä tulee syrjäytymiseen / kiusaamiseen / turvattomaan opiskeluympäristöön, josta @Pihatonttu on kirjoittanut paljon tämän aiheen ulkopuolellakin, niin ilmiö on monimutkainen. On tärkeää tunnustaa asia kouluissa ja puuttua kiusaamiseen sitä havaittaessa, muussa tapauksessa joku tekee virkavirheen. Peruskoulu on kuitenkin vain yksi yhteiskunnan instituutioista.
Kiusatun ja kiusaajan profiilit eivät ole selkeät. On tunnekylmiä, psykopaattisia lapsia, jotka ovat itse täysin immuuneja kiusaamiselle mutta erittäin taidokkaita kiusaamaan muita. On hiljaisia, melkein autistisia lapsia, joiden sosiaaliset taidot eivät riitä kuin iskujen vastaanottamiseen. Ja sitten on iso enemmistö. Siitä enemmistöstä hyvin monella on ainekset kumpaan hyvänsä. Voi joutua kiusatuksi huonon sattuman kautta tai sitten voi lähteä itse mukaan hölmöyksiin sen yhden psykon vanavedessä. Pikaoikeudet ja kirjaimelliset nollatoleranssit toimivat tässä tilanteessa valitettavan huonosti ( @jurppi ): "Vuonna 2004 yhdeksännen luokan oppilaista 45 % oli osallistunut kiusaamiseen."
Kokonaisuuden kannalta pitäisi olla helpointa ehkäistä ongelmia ennalta. Jo päiväkoti-ikäisistä voi nähdä paljon, ja huolestuttaviin kehityskulkuihin pitäisi puuttua matalalla kynnyksellä. Terveys ei ole ainoastaan sairauden poissaoloa. Olen itse elävä esimerkki.
En ole päätynyt varsinaisesti huonoon asemaan - on koulutusta, on ihmissuhteita, olen välttynyt huumeriippuvuudelta ja käräjillä vastaajana istumiselta... Uskoakseni olisin silti pidemmällä koko potentiaalini avaamisessa, jos joku olisi kuunnellut päiväkodin tätejä eikä vain lytännyt heidän näkemyksiään lääkärin "ei diagnosoitavaa sairautta, juuri ja juuri normaalin laajassa skaalassa" -leimalla. Ammattilainen en ole, mutta jälkikäteen tuntuma on, että simppeli lyhytterapia aiheena "näin käyttäydyn ryhmässä herättämättä pahennusta" olisi säästänyt monelta karikolta.
Kun tästä kuitenkin on vierähtänyt jokunen vuosikymmen, samalla kun diagnostiikka ja hoitomenetelmät ovat kehittyneet, niin olisi mielenkiintoista nähdä tutkimus aiheesta. 20 vuoden seurantatutkimus, jossa seulottaisiin proaktiivisesti suuri joukko esim. 4-, 5- tai 6-vuotiaita ja tarjottaisiin palveluita (pääasiassa terapiaa) hyvin alhaisella kynnyksellä ajatuksella "hyötyisi" sen sijaan että kriteerinä on nykymuotoinen "tarvitsee (välttämättä)".
No, menipäs sosiaalipolitiikkaan koko keskustelu...
Huhta
Greatest Leader
Aloitetaan tositarinalla tältä vuosituhannelta: toisen kotimaisen opiskelu alkaa yläkoulussa alusta, koska reilu puolet luokasta ei ole lukenut kieltä lainkaan alakoulussa. Toisaalta samalla tunnilla on niitä, jotka ovat jo lukeneet ruotsia useita vuosia alakoulussa. Nappiin menee! Ne lukeneet kaverit istuvat takarivissä, rustailevat opettajan kopioimia lisätehtäviä puolihutaisten, jos jaksavat, saaden arvosanaksi käytännössä joko 9 tai 10, riippuen panostuksen tasosta. Toiset pänttäävät "Hur mår du?" -tason juttuja ja saavat arvosanoja 7, 8 ja 9...
Nythän tilanne on toki vähän järkeistymässä. Kaikki aloittavat lähitulevaisuudessa toisen kotimaisen viimeistään alakoulun viidennellä luokalla, mutta jos osa aloittaa edelleen aikaisemmin, niin eroja syntyy - helposti mennään vähemmän opiskelleiden ehdolla yläkoulussa.
Tästä olen osittain eri mieltä. Ylioppilaskirjoitukset ovat jatkuvassa muutoksessa ja tutkinnon suorittamisvuodella on jo nyt suuri merkitys.
Yksi ongelma syntyi, kun vanha laudatur jaettiin eximiaksi ja laudaturiksi. Vanhasta laudaturista tuli sitä myöten yliopistojen sisäänpääsyn kannalta uuden eximian arvoinen. Jos kaksi kokelasta on kirjoittanut maksimipisteet samasta aineesta ennen ja jälkeen uudistuksen, niin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan keskenään yliopistoon haettaessa huolimatta kokeen läpäisystä huippuarvosanoin.
Toinen ongelma koskee kokeiden sisältöjen ja muotoseikkojen muuttumista. Ei ole montaa päivää, kun radiossa kerrottiin äidinkielen kokeen muuttumisesta ja oikeinkirjoituksen merkityksen alenemisesta arvostelussa. Kun minä olin nuori ylioppilas, niin väärinkirjoitus ei olisi tullut kuuloonkaan...
Lisäksi kokeiden uusiminen on maksullista. Tänä syksynä ylioppilastutkintoon osallistumisen perusmaksu oli 14 euroa ja jokainen koe maksoi 28 euroa. Ei tarvitse uusia kuin kolme ainetta, niin hintaa tulee liki sata euroa. Maksuissa on myös korotuspainetta, joten tulevaisuudessa summa voi olla suurempi. Lukiosta vajavaisin arvosanoin valmistuneelle työttömälle se on helposti merkittävä raha, jos ei ole vanhempia tukemassa ja toimeentulo on valtion varassa. Samaten tekniikkavaatimukset voivat tuottaa lisäkuluja (läppäri, symboliset laskimet ym.). Korkeakoulujen pääsykokeet puolestaan ovat yleensä olleet ilmaisia, tekniikkaa on tarvittu lyijykynän ja kenties funktiolaskimen verran. Varsinaisia pääsykoekirjojakaan ei ole tarvinnut hankkia läheskään kaikille aloille.
Nythän tilanne on toki vähän järkeistymässä. Kaikki aloittavat lähitulevaisuudessa toisen kotimaisen viimeistään alakoulun viidennellä luokalla, mutta jos osa aloittaa edelleen aikaisemmin, niin eroja syntyy - helposti mennään vähemmän opiskelleiden ehdolla yläkoulussa.
Tästä olen osittain eri mieltä. Ylioppilaskirjoitukset ovat jatkuvassa muutoksessa ja tutkinnon suorittamisvuodella on jo nyt suuri merkitys.
Yksi ongelma syntyi, kun vanha laudatur jaettiin eximiaksi ja laudaturiksi. Vanhasta laudaturista tuli sitä myöten yliopistojen sisäänpääsyn kannalta uuden eximian arvoinen. Jos kaksi kokelasta on kirjoittanut maksimipisteet samasta aineesta ennen ja jälkeen uudistuksen, niin he joutuvat epätasa-arvoiseen asemaan keskenään yliopistoon haettaessa huolimatta kokeen läpäisystä huippuarvosanoin.
Toinen ongelma koskee kokeiden sisältöjen ja muotoseikkojen muuttumista. Ei ole montaa päivää, kun radiossa kerrottiin äidinkielen kokeen muuttumisesta ja oikeinkirjoituksen merkityksen alenemisesta arvostelussa. Kun minä olin nuori ylioppilas, niin väärinkirjoitus ei olisi tullut kuuloonkaan...
Lisäksi kokeiden uusiminen on maksullista. Tänä syksynä ylioppilastutkintoon osallistumisen perusmaksu oli 14 euroa ja jokainen koe maksoi 28 euroa. Ei tarvitse uusia kuin kolme ainetta, niin hintaa tulee liki sata euroa. Maksuissa on myös korotuspainetta, joten tulevaisuudessa summa voi olla suurempi. Lukiosta vajavaisin arvosanoin valmistuneelle työttömälle se on helposti merkittävä raha, jos ei ole vanhempia tukemassa ja toimeentulo on valtion varassa. Samaten tekniikkavaatimukset voivat tuottaa lisäkuluja (läppäri, symboliset laskimet ym.). Korkeakoulujen pääsykokeet puolestaan ovat yleensä olleet ilmaisia, tekniikkaa on tarvittu lyijykynän ja kenties funktiolaskimen verran. Varsinaisia pääsykoekirjojakaan ei ole tarvinnut hankkia läheskään kaikille aloille.
Peruskouluissa ollaan aivan liian sidottuja oman koulun mahdollistamaan tarjontaan. Nykyään tekemällä yhteistyötä naapurikoulujen kanssa sekä/tai verkko-opiskelulla voidaan tarjota haastavia kokonaisuuksia vaikka maanlaajuisesti. Keinoja voivat olla esimerkiksi lukiokurssien tekeminen yläkoulussa, erilaiset vierailut, vierailijat ja projektit ym. Käytännön ongelmana tässä toki voivat olla koulutetut ja kunnianhimoiset vanhemmat jotka ajaisivat teinejään loppuun jo yläkoulussa.
Eximia tuli ylioppilaskirjoituksiin 1990-luvun puolivälissä, eli ei kovin relevantti opiskelijavalintojen osalta. Voitaisiinhan lisäksi vanhat arvosanat (esim. yli 10v) laittaa kirjoitettavaksi uudestaan. Sinänsä on totta, että järjestelmäuudistukseen liittyen ylioppilaskirjoituksia pitäisi saada kirjoittaa uusiksi niin monta kertaa kuin haluaa, ilmaiseksi, lisäksi etälukio-opetuksesta pitäisi tehdä ilmaista jolloin päästäisiin pitkälti eroon valmennuskurssibisneksestä,.
Huhta
Greatest Leader
Työelämän vaatimukset ovat jatkuvassa muutoksessa. Ei ole mitenkään sanottua, ettei nelikymppinen lähtisi vielä kouluttautumaan uusiksi.
Päästäänkö valmennuskurssibisneksestä eroon vai siirtyvätkö valmennuskurssit vain entistä aikaisemmaksi valmentamaan yo-kokeisiin? Tavallaan voi ajatella, että "valmennuskurssit" yo-kokeisiin järjestetään lukioissa tavallisen opetuksen muodossa, mutta opetuksen laatu tuskin vastaa valmennuskursseja, ainakaan yleisesti ottaen (opettajien osaaminen, ryhmäkoot, one-on-one ym.).
HS: Valmennuskurssit siirtyvät lukioon ja jopa peruskouluihin
Ei toki, mutta tässä tapauksessahan voisi olla vaatimuksina relevanttien aineiden kirjoittaminen uudestaan. Lähtökohtaisesti tosin kannattaisi kehittää koulutusjärjestelmää suuntaan, jossa aiemmin korkeakoulututkinnon suorittanut pyrkisi erilaisiin maisteriohjelmiin. Tämä onnistuu onneksi yhä useammalla alalla, taustavaatimuksena usein aineopinnot tulevasta pääaineesta esimerkiksi avoimen yliopiston kautta.
Varmasti valmennus- ja preppauskursseja tulee laajemmin lukioihin ja peruskouluihin, onhan niitä ollut vuosikausia esimerkiksi kesäyliopistojen toimesta ym. On kuitenkin kyseenalaista, onko valmennuskurssien tarjoama anti sen kummempaa kuin mitä normaaliopetuksessa on tarjolla. Paras etu lienee tuo one-on-one -opetuksen tarjoaminen. Lukioiden opetuksen laatuahan on tutkittu, se on äärimmäisen tasavertaista ympäri Suomen.
Toki dystooppinen skenaario on, että nyt kun lukioreformin myötä lähiopetus lukioissa vedetään minimiin syntyy uudenlainen sosioekonominen kuilu kun osa vanhemmista kustantaa jälkipolvelleen tutorsessioita ja laaja perusjoukko on etäopetuksen varassa. Tässä on riski ei vain tasa-arvolle (tämä argumentti ei uppoa Kokoomukseen) vaan myös lahjakkuusreservien tehokkaalle käytölle (tämä argumentti voi mennä Kokoomukselle läpi).
Yliopistot säästäisivät järjettömiä summia, jos hesa, tampere, turku, jyväskylä myisivät koko kiinteistömassansa pois ja perustaisivat pikkukaupunkeihin laitoksensa... Ei yliopiston toimiakseen tarvi sijaita keskustassa, vaan hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Aika monella paikkakunnallahan noin on tapahtunut, toiminnot on siirretty keskustasta pitkälti muualle. Oulussa yliopisto siirrettiin Linnanmäelle jo 1970-luvulta alkaen, nyt on loputkin siirtymässä. Helsingissä toimintaa on siirretty mm. Kumpulaan, Viikkiin, Meilahteen ym. Toisaalta yliopiston viehättävä sijainti, vaikkapa Jyväskylän Seminaarinmäki tai Helsingin yliopiston keskustasijainti, on osa yliopiston brändiä joka voi auttaa opiskelijoiden rekrytoinnissa ym.
Mutta parhaita säästöjä tulisi, kun oikeasti siirryttäisi pois noilta alueita täysin.. Hesan laitokset lahden radan varteen, järvenpää, mäntsälä tasolle... Kyllä opiskelijat menee laitosten luo...
Sakararäjähdepanos
Kersantti
Opiskelijalle vuokran puolittuminen voisi olla mieluinen uutinen. Toisaalta jokainen lisäkilometri ja -minuutti vaikuttaa siihen, kuinka hanakasti kansainvälisen tason proffat, tutkijat tai yksityisen sektorin yhteistyökumppanit haluavat tulla tai jäädä seudulle. Jos vaihtolennon jälkeenkin edessä on vielä tunti köröttelyä taajamajunalla ja seudun palvelut rajoittuvat yhteen kebab-pizzeriaan, Stanfordin väki saattaa jättää koko reissun väliin, eikä ainakaan tule jäädäkseen ellei näillä satu olemaan aivan erityistä kaipuuta erämaahan. Samaten keskikokoisen konferenssin järjestäminen vaatii melkoisen messukeskuksen ja mieluusti kymmenisen ravintolaa. Joitain toimintoja voi toki hajauttaa, mutta terävän kärjen menestykseen vaikuttaa vahvasti matka-aika Frankfurtiin ja Piilaaksoon. Käytäntö on osoittanut, että Tamperekin voi jo olla liian syrjässä niille, joiden aika on todella kallista.Kyllä opiskelijat menee laitosten luo...
Huhta
Greatest Leader
Missä tällaiseen tulokseen on päädytty? En sano, etteikö muuallakin kuin Helsingissä voisi saada hyvää lukio-opetusta, mutta yksittäisten lukioiden menestyksessä ylioppilaskirjoituksissa on huomattavia eroja.
Totta.
Merkittävin lukioiden menestyksessä ylioppilaskirjoituksissa vaikuttava tekijä on sisäänpäässeiden opiskelijoiden keskiarvo. Se korreloi suoraan kirjoitustulosten kanssa. Ressun lukion kirjoitustuloksia ei huonokaan opetus onnistu pilaamaan. Esimerkiksi STT:n lukiovertailu vertailee myös sisäänpäässeiden keskiarvoa.
STT:n vertailussa vaikkapa viime vuodelta hyvin menestyneitä lukioita oli ympäri maata:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611252200032180_uu.shtml
VATT:n tutkimus vuodelta 2014 kertoi samaa
http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/lukioiden-valiset-laatuerot-ovat-paaosin-pienia
Lukioreformin ja SOTE-uudistuksen myötä erot korostunevat kun jotkut kunnat panostavat lukio-opetukseen vain minimin, toiset ottavat sen kehityskohteeksi. Joka tapauksessa, lukiokoulutuksen taso laskee mutta kustannusrakenne kevenee.
Ns. "eliittilukioiden", joissa oppilaiden sisäänpääsyraja on jossain 9:n yläpuolella, hyvät tulokset ovat omissa silmissäni yhdentekeviä. Noissa kouluissa oppilaat ovat yleensä kategoriaa "oppivat opettajasta huolimatta". Sen sijaan monessa pienemmässä/syrjäseudun lukiossa tehdään hatunnoston arvoista jälkeä, kun oppilaat eivät välttämättä ole kovin kouluorientoituneita. Nykyään on helpompi päästä lukioon kuin ammattikoulun halutuimmille linjoille. Siispä osa lukio-opiskelijoista on nykyään kokolailla eri puuta kuin takavuosina.
Lukiopuolelta kuulemani opettajien viestit ovat sellaisia, että onneksi ei tarvitse opettaa sillä puolen. Oppilasaines muuttuu koko ajan haastavammaksi, koko lukion idea yleissivistävänä koulutuksena romuttuu, uusi OPS käyttöön ilman koulutusta, kurssien oppilasmäärät kasvavat jne. Kiitos ei.
Osin totta.
Kuitenkin osin koulujen resurssit (esim. jo pelkät tilat etäopiskelulle) ja osin luutuneet asenteet hankaloittavat kehitystä. Näkisin, että oppilailla tulisi olla mahdollisuus tenttiä osa oppiaineesta/oppiaineista ja sitten joko jatkaa aiheen syventämistä lukiokursseilla tai käyttää aikaa johonkin toiseen oppiaineeseen.
Kuitenkin vierastan hyvin vahvasti noita projekteja esim. omassa oppiaineessani historiassa. Historian kurssi 7.- ja 8.-luokilla on seuraavanlainen:
Syyslukukausi 19 + kevätlukukausi 20 (-1 vko Monialainen Oppimiskokonaisuus) = 19 + 19 viikkoa = 38 viikkoa eli kahdella vuosiviikkotunnilla 76 oppituntia. Yhteen kappaleeseen menee n. 2 oppituntia, eli kun oppikirjassa on 30 kappaletta, kirjan läpikäymiseen menee n. 60 oppituntia. Jää 16 "ylimääräistä" oppituntia. Lukukaudessa pidetään 2 koetta, eli vuodessa on 4 koetta. Yhteen kokeseen on järkevää käyttää 3 oppituntia, eli 1 kertaustunti, 1 koetunti ja 1 palautustunti, jolloin koe palautetaan, oppilaat tarkistavat pistelaskun ja opettaja antaa mallivastaukset. Yhteensä kokeisiin siis 8 oppituntia. Yhteensä on mennyt 68 oppituntia. Jää 8 ylimääräistä tuntia. Itsenäisyyspäivä + vappu + pääsiäinen + ystävänpäivä + konsertit yms. poikkeustapahtumat vievät vuoden aikana helposti sen 2 tuntia/ryhmä. Jäljelle jää 6 tuntia, joista sitten rakennellaan joko jonkin aiheen syventämistä tai ryhmätöitä tai ihan mitä halutaan.
Meillä on käytössä nelijaksojärjestelmä, eli 60 minuuttiset oppitunnit, ja tuntijako/jakso on 2+1+2+1. Laskematta tarkemmin, viikkoja kertyy samat 38, mutta oppitunteja onkin käytössä n. 54. Kappaleita edelleen se 30. Nyt käytetään n. tunti/kappale, eli yli jääkin se 14 oppituntia. Noista pois kolme koetta, joille varataan 2 oppituntia jolloin tunteja on 8 kpl "ylimääräisenä". Itse kirjoitutan kokeiden lisäksi oppilailla esseet. Niihin valmistaudutaan tunti, eli etukäteen annan oppilaille aihealueet, esim. toisen maailmansodan syyt, talvisota, Suomen ja Saksan liittolaisuus, joihin oppilaat saavat valmistella materiaalin vihkoonsa. Toisella tunnilla essee kirjoitetaan valmistellun materiaalin avulla tarkemmista tehtävistä "Kerro perustellen vähintään kaksi syytä, joiden vuoksi toinen maailmansota syttyi/Miksi talvisota syttyi jne.). Tarkistuksen jälkeen esseet käydään opetuskeskusteluna läpi jokaisen oppilaan kanssa yksitellen. Opettaja on käytävässä ja muut oppilaat tekevät sen aikaa töitä itsenäisesti. Esseen painokerroin on 05, kun kokeen painokerroin on 1. Arvostellaan sekä asia että teksti.
Hyvä projekti vie aikaa aika paljon ja ongelmana on, etteivät oppilaat opi toistensa projekteista yhtään mitään. Perinteiset ryhmätyöt ovat perseestä ja Haram. Kohtalainen projekti on, että oppilaat jaetaan ryhmiin ja jokainen ryhmä saa oman kappaleen, josta pitävät oppitunnin muulle luokalle. Arvosanan antavat muut oppilaat vertaispalautteena. painokerroin 0,5. Oppitunnin valmistelu vie 2-3 oppituntia, eikä aiheeseen palata oppilaiden pitämän tunnin jälkeen.