Kranaatinheittimistö

Mikä mahtanee olla raskaille heittimille tyypillinen maali ylipäätään maailmalla ja sitten erityisolosuhteissa?
 
Vaan miksei toimisi raskaallakin? Erilaisissa lähteissä venäläisten vastatykistön vasteeksi arvaillaan puolesta tunnista tuntiin vasteaikoja. Vartti on vielä semmoinen, että siinä ehtii lähtemään ajoon, jos on valmisteltu ajoonlähtö, jos ryssä on ikävällä päällä.

Onko tuo siis sellainen aika, missä on huomioitu modernit vastatykistötutkat sun muut vermeet vastapuolella käytössä?

Täytyy sanoa että olin aina kuvitellut vasteajan olevan huomattavasti lyhyempi. 15-30 min jättää jo melkoisesti pelivaraa.
 
Jossain vaiheessa Ukrainan sotaa kerrottiin monessa lähteessä 15 minuutin vasteajasta siitä hetkestä, kun ensimmäinen tälli lähtee liikkeelle. Joskus puhuttiin 8 minuutista, mutta tuolloin TODENNÄKÖISESTI jo asemaan ajaminen paljasti kaluston ja vastatoimet alkoivat siitä. Tosin empä tiedä sitten, miten kehnossa sitä kaikki salassakaan pysynee nykyaikoina, parempi varmaan lähteä siitä, että vasteaika voi olla hyvin lyhyt ainakin painopistealueella. ?
 
Varttiin kykenee lähtemään ajoon. En tosin tiedä miten moni ase on maalitettu kerrallaan ja millä periaatteella siellä (Ukr.) toimitaan vastatykistön osalta, että ammutaanko kaikkea mikä ampuu vai miten priorisoidaan ja kuinka ylhäältä sitä hallinnoidaan. KONVENTIONAALISESSA sodassa kuitenkin vastatykistötutkalle ja operaattoreille tulee kerrallaan sellaisia monimaalitilanteita, että varmasti menee hetki miettiä mikä on mikä ja mitä ammutaan, kuka ampuu, millä ammutaan, miten paljon, mikä tilanne, mikä ampuvan osan suoritusvaihe, viestimies ei heti vastaa jne. Kyllä siinä menee se puoli tuntia helposti että ekat naatit lähtee. Sodan kitka nääs.
 
Sodan kitka joo. Tuolla toisessa ketjussa juuri pohditaan, miten käyttövalmis tykki saadaan operatiiviseen käyttöön noin 7 vuodessa. :rolleyes: Ilman sotaakin on näköjään sitä sodan kitkaa. Taitaa olla ihan sotilaiden ja armeijoiden kitkaa.....:cool: No, näistähän kun ei mitään ymmärrä siviili.
 
Sodan kitkaa on jo ihan se, että joku unohtaa jotain jonnekin ja sitten juostaan hakemaan.
 
Vaan miksei toimisi raskaallakin? Erilaisissa lähteissä venäläisten vastatykistön vasteeksi arvaillaan puolesta tunnista tuntiin vasteaikoja. Vartti on vielä semmoinen, että siinä ehtii lähtemään ajoon, jos on valmisteltu ajoonlähtö, jos ryssä on ikävällä päällä.
Jos kyseiset ajat pitää paikkaansa niin ehdottomasti toimii myös raskaalla. Oli muuten täysi uusi info, kiitos!
 
Ota huomioon, että nämä eivät ole kiveenhakattuja ja kultanauloilla peruskallioon hakattuja TIETOJA, vaan Ukrainasta tihkuneita murusia. :rolleyes:
 
Vaan miksei toimisi raskaallakin? Erilaisissa lähteissä venäläisten vastatykistön vasteeksi arvaillaan puolesta tunnista tuntiin vasteaikoja. Vartti on vielä semmoinen, että siinä ehtii lähtemään ajoon, jos on valmisteltu ajoonlähtö, jos ryssä on ikävällä päällä.

Jos kyseessä on tuollaiset ajat, niin silloin kyse lienee enemmän päätöksenteosta. Kommunikaatiojärjestelmien en usko tuossa viivyttävän, kai niillä on radioyhteys tai muu systeemi millä tieto siirtyy vähintään puheen nopeudella. Vai olisiko niin, että tykistöä pyritään pitämään vihollisen tykistön kantaman ulkopuolella? Ei tietenkään toimi, jos vastatykistö käyttöön käytetään pääasiassa SMECH heitintä. Joskin tuo heitin voisi selittää osittain vasteaikojen pituutta, jos ne ovat eri organisaatiossa, kuin vastatykistöä tarvitseva yksikkö.
 
Sodan kitka joo. Tuolla toisessa ketjussa juuri pohditaan, miten käyttövalmis tykki saadaan operatiiviseen käyttöön noin 7 vuodessa. :rolleyes: Ilman sotaakin on näköjään sitä sodan kitkaa. Taitaa olla ihan sotilaiden ja armeijoiden kitkaa.....:cool: No, näistähän kun ei mitään ymmärrä siviili.

Meidän todennäköisimmälle harjoitusvastustajallehan sodan kitkaa (ja muutakin tekemisen "haastetta") kuvaamaan on keksitty ihan oma verbinsä. Se on vähän tuhma, r-alkuinen sana, joten en sano sitä. Mutta kyllä sen huomaa (esim. Ukrainassa) että sitä kitkaa tuppaa yhä edelleen heidän touhuissaan syntyvän tilastollisesti enemmän kuin muiden ihmisten tekemisissä, vaikkakin ei parane sitä liioitella tai itseään immuunina sellaiselle pitää :)
 
Juu, tuskin Venäjän asevoima on mikään irrallinen palikka versus yhteiskunta. Olen monen monta kertaa miettinyt edes lyhyttä esimerkkirivistöä, jossa mikään valtio missään asiassa voisi ylittää kulttuurisen osaamisensa ja kykynsä.....ei niitä helpolla löydy. Toisenlaisia esimerkkejä löytyy helposti, kuten Venäjän maavoimien helmi, joka sammui Voiton päivän paraatissa lähtöruutuun ja se hinattiin nolosti veks.....tai kun sikäläiselle ylipäällikölle avataan uuden sota-auton ovi, jää kahva käteen....PAKFA, jonka piti valmistua ja vähä äkkiä....ja kyllä kestää. Oliko Ruotsin ilmailuteollisuus kykyjensä kiistämättömillä ylärajoilla kehittäessään JAS Gripeniä, niitähän putosi vähän joka välissä ja tilaisuudessa silloin ammoin, määräajat ja ohjelmat venyivät ja paukkuivat. Toisaalta kunnianhimoiset sotaohjelmat voivat myös kasvattaa yhteiskunnan osaamista joillain aloilla.
 
Joskus käynyt mielessä, että tuottaako sotateknologiaan panostaminen sota-aikana (ml. kylmä sota) enemmän innovaatioita myös siviilipuolelle (mikroaaltouuni, ydinvoima, avaruuskilpailu jne), kuin rauhanajan tutkimustyö. Rauhanajan teknologinen kehitys on enemmän kuluttajalähtöistä ja tuloksena näyttää olevan lähinnä HiTec -dildoja.
 
Mikä mahtanee olla raskaille heittimille tyypillinen maali ylipäätään maailmalla ja sitten erityisolosuhteissa?

Eiköhän sillä ammuta kaikkea kantaman sisällä olevaa. Ihan sama millä ammutaan se maalina ollut joutuu vähintään väistämään ja se yleensä tarkoittaa että sen tehtävän suorittaminen viivästyy tai loppuu riippuen tappioista. Edes mahtava CV ei jäisi vaunuilla epiksen alle odottamaan tulituksen loppumista. Tietenkin jos halutaan tuhota tai lamauttaa niin jalkaväki ja muu kevyesti panssaroitu on parhaat maalit heittimistölle. Ukrainassa hökkelimummonmökit ei paljoa suojaa taida tarjota.
 
Mitens muualla maailmassa jalkaväki/panssarijalkaväkikomppanioiden osalta, onko samanlaista TTR/KVKRHJ tarjolla komppaniassa kuin Suomessa?
 
Joskus oon lukenut jenkkien merijalkaväen heitinmiehistä, muistaakseni niillä oli 60mm putkella tukiosasto jalkaväen kanssa.
 
Mitens muualla maailmassa jalkaväki/panssarijalkaväkikomppanioiden osalta, onko samanlaista TTR/KVKRHJ tarjolla komppaniassa kuin Suomessa?

Stryker komppanioihin vissiin kuuluu 2/3 MC-versiota, jossa 120mm kiinteästi ja kantoon otettava 60 millinen, pataljoonaversiossa 81 millinen. Jalkaväkikomppanioissa tais olla jopa joka joukkueessa 1-2 60 millistä.

Edit. Ja korvanappiini juuri saamani tiedon mukaan merijalkaväkikomppaniassa on heitinjoukkue (tai section lontoon kielellä) kalustonaan 3x 60mm.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top