Kranaatinheittimistö

Patrian tykki- ja heitintuotteiden tuotanto on kyllä yhä Suomessa.
Patrialla ei ole enää tykkituotantoa eikä enää edes kykyä siihen. Heitintuotantoakaan ei ole ollut sen jälkeen kun AMOS:t on luovutettu, mutta jonkin tasoinen kyky tuotantoon yhä lienee jos tilauksia tulee. Ainoan tuotannossa olevan ajoneuvon eli AMV:n tuotanto on siirretty kokonaan Puolaan. Vain protoja tehdään Suomessa niin alustoista kun asejärjestelmistäkin.
 
Surullista jos näin on :facepalm:
 
Täsmennetään: Patrialla ei ole tykkiTUOTANTOA, tykkiYMMÄRRYSTÄ kyllä edelleen ja mm. 155K-kaluston varaosia hankitaan Patrian kautta. Aika moni tykin osa kun on sellainen, että pelkkä piirustus ei kovin pitkälle auta, pitää hallita myös tekemisprosessi ja dokumentaatio, ref. tornilogolliset piraattiosat 155K83:een ja 120KRH92:een.:) Tykkien modernisointiin vaadittavaa ymmärrystä ei sitten muualta löydykään,

Heitintuotantoa ei tällä hetkellä ole, kyky löytyy tarpeen vaatiessa.
 
No näistä voidaan vääntää, mutta mielestäni jos ei ole kykyä tehdä putkia = ei ole kykyä tykkituotantoon. Meillä tehdään varaosia myös mm. Venäläiseen taistelupanssarivaunukalustoon ja siinäkin tarvitsee ymmärtää mitä tehdään, mutta en silti lähtisi välittämäön että meillä on kykyä taiatelupanssarivaunutuotantoon.
 
Viimeksi muokattu:
155 varaputkia on kyetty, kyetään parhaillaan ja toivon mukaan kyetään jatkossakin tekemään. Hämäävä piirre asiaa tuntemattomille voi olla, että Patria ei tee putkia, vaan teettää ne oman vanhan konekannan nykyisellä omistajalla. Rautalangasta vääntäen: Patrialla on kyky toimittaa kaikkia tykin osia ja suunnitella uusiakin. Ja tämä on ainoa vääntämisen paikka tässä asiassa:) Ja tietenkin 120 krh:n putkia kyetään toimittamaan, pitää vaan osata kysyä;)
 
Käyttävätkö maailman asevalmistajat -suunnilleen- samanlaatuisia kankia aihioina valmistaessaan tykin-heittimet putkia? Onko niissä merkittäviä eroja? Käsiasepiippuraudoissa eroja kyllä löytyy, miten lie sitten isompien toleranssien tuubeissa? Ovatko saksalaiset ja ruotsalaiset kanget ykkösiä?
 
Varmaan ne varsin samanlaisia ovat, mutta speksi ainakin 155K:lle ja 120KRH:lle on todella tiukka eli mikään normikauppalaatu ei kelpaa. Sen lisäksi, mitä aineelta vaaditaan, speksataan myös, mitä siinä ei saa olla, mitä sille ei saa tehdä ja varsinkin millainen NDT siltä vaaditaan. Lopputulos on, että kukin aihio saa oman tunnisteensa ja sen koko historia malmista loppukäyttäjälle on tiedossa, kaikkine vaiheineen ja vieläpä dokumentoidusti. Lopputulema on, että ei musta rauta tuosta paljon kalliimmaksi tule.

Ai niin vielä: aihiot ovat perinteisesti tulleet Belgiasta, Saksasta ja Ranskasta. Ruåtsista ja USAsta tuli sutta ja sekulia.
 
155 varaputkia on kyetty, kyetään parhaillaan ja toivon mukaan kyetään jatkossakin tekemään. Hämäävä piirre asiaa tuntemattomille voi olla, että Patria ei tee putkia, vaan teettää ne oman vanhan konekannan nykyisellä omistajalla. Rautalangasta vääntäen: Patrialla on kyky toimittaa kaikkia tykin osia ja suunnitella uusiakin. Ja tämä on ainoa vääntämisen paikka tässä asiassa:) Ja tietenkin 120 krh:n putkia kyetään toimittamaan, pitää vaan osata kysyä;)
Kiitos korjauksesta. Hyvä näin.

Kyky suunnitella uusiakin on kyllä vähän vääntämisen paikka. Patria ei kuitenkaan kyennyt jättämään edes tarjousta K9:n johtaneeseen OPTYK hankkeen RFI:n...
 
Yrittivät kuitenkin ohituskaistaa myymällä hankkeen työllisyysperustein jonon ohi suoraan Eduskunnalle.
 
Vielä hämmentävämpäähän tämä on siinä valossa, että Tampella kuitenkin valmisti 130 53 TK:t, joten Patrialla kyllä pitäisi olla ainakin teoriaosaaminen myös tornikanuunoihin (etenkin kun Tampellalla oli suunnitelmat valmiina myös 130 53 TK:n muuttamiseksi 155-milliseksi). Toki alustan puute varmaankin vaikutti siihen, ettei Patria ole kehittänyt omaa panssarihaupitsia.

Ja sen Patrian ehdottaman Sisu E13 + 155 K 98:n kohdalla oli myös hyvin kummallista, ettei Patria siitä valmistanut itse prototyyppiä, ja vielä pyysi PV:ltä 1-2 tykkiä prototyypin toteuttamiseen. Luulisi nyt että Patrialla olisi ollut resurssit niiden valmistamiseen protoina itsekin, etenkin kun kassassa on ilmeisesti aika lailla fyrkkaa.
 
Yrittivät kuitenkin ohituskaistaa myymällä hankkeen työllisyysperustein jonon ohi suoraan Eduskunnalle.
Saattaa olla että jätin tämän sanomatta tahallani ;)
Edit: autocorrect prkl...
 
Viimeksi muokattu:
Aikataulu oli liian tiukka johdolle.
"Jokaisella on selitys ja peräreikä...jne"
Eli oikeasti ei ole kykyä suunnittella uutta tykkiä selitys on se että aikataulu oli niin "tiukka". (Ei muuten edes ollut)
sen Patrian ehdottaman Sisu E13 + 155 K 98:n kohdalla oli myös hyvin kummallista, ettei Patria siitä valmistanut itse prototyyppiä, ja vielä pyysi PV:ltä 1-2 tykkiä prototyypin toteuttamiseen. Luulisi nyt että Patrialla olisi ollut resurssit niiden valmistamiseen protoina itsekin, etenkin kun kassassa on ilmeisesti aika lailla fyrkkaa.
Niinpä...herää siis myös kysymys onko OIKEASTI kykyä tuottaa uusia K98 edes kahta kappaletta.
 
Hohhoijaa, on se hyvä, että netissä tiedetään paremmin se, mitä itse katson omin silmin sanamukaisesti vierestä:eek: No, kukin olkoon luuloissaan vahva;)
 
Kun sinulla nyt on niin vahva osaaminen niin vastaisitko minun ja @J0h1F esittämään epäilyyn, että oikeaa kykyä kehitystyöhön ei ole, vaan kyky olisi tarvittaessa luotava uudestaan. Tarkottaa sitä että tilaamalla uuden tykin Patrialta ei voida olettaa saavansa mitään ulos yli 2 vuoteen?
 
Patria ei kuitenkaan kyennyt jättämään edes tarjousta K9:n johtaneeseen OPTYK hankkeen RFI:n..

Tietopyynnöt lähti keväällä 2015 ja kauppa oli valmiiksi neuvoteltu seuraavan vuoden keväällä, jolloin Tarkastaja kirjoitti valinnasta julkisuuteen tykkimiesten lehdessä. En itekään paljoa tiedä teollisuudesta, mutta sen verran kuitenkin, ettei uutta tuotetta vuodessa tyhjästä polkaista.
Patrian toimari taas lähti etenemään helpompaa polkua eli lobbaamaan poliitikkoja. Jos ei olis niin tehny, olisi Patrian ollut syytä alkaa etsiä uutta miestä tilalle. Ministerin asia on sitten sanoa ostetaanko tällä periaatteella vai ei. Tällä kertaa onneksi ei.
 
Pitäisikö tuota Patrian zydeemiä muuten lähteä kehittelemään? Siis K9:n rinnalle. Olisiko järkeä nostaa nykyinen 155K-kalusto kuorkin päälle. Ei siis mitään latausautomaatteja sun muita potentiaalisia miljoonavitukkeita vaan ihan vain tykki auton kyytiin.
 
Ei. Valmista tulee näemmä about 10v päästä ja hinta on lopulta kovempi kun tulen uusilla panssarihaupitseilla. Ostetaan mielummin ulkomailta käytössä testattua ja monella muullakin maalla käytössä olevaa kalustoa.
 
Pitäisikö tuota Patrian zydeemiä muuten lähteä kehittelemään. Siis K9:n rinnalle

Tähän nyt on helppo vastata: Jos rahaa olisi, pitää lunastaa optio lopuista K9:stä, joita lehtitietojen mukaan on edullisesti saatavissa suuri määrä. Eli Suomen Sotilaan mukaan puolella uuden hinnasta. Valmista tuotetta tykkimiesten piti ostaa jo 1990 -luvullakin, mutta silloin kävi toisin. Erona nykyiseen oli, että tänä aikana jonkinlainen kehitelmä K98:sta oli tehtaalla jo olemassa.

CV ehti kommentoimaan ensin, mutta lisätään vielä, että aikataulua voi kysellä ruotsalaisilta. Itekin näin Boforsin ajoneuvotykin v 2003 ja sarjatykit saatiin Bodeniin jo 2015 alkaen.
 
Tietopyynnöt lähti keväällä 2015 ja kauppa oli valmiiksi neuvoteltu seuraavan vuoden keväällä, jolloin Tarkastaja kirjoitti valinnasta julkisuuteen tykkimiesten lehdessä. En itekään paljoa tiedä teollisuudesta, mutta sen verran kuitenkin, ettei uutta tuotetta vuodessa tyhjästä polkaista.
Patrian toimari taas lähti etenemään helpompaa polkua eli lobbaamaan poliitikkoja. Jos ei olis niin tehny, olisi Patrian ollut syytä alkaa etsiä uutta miestä tilalle. Ministerin asia on sitten sanoa ostetaanko tällä periaatteella vai ei. Tällä kertaa onneksi ei.
Alkuperäisenä tavoitteena oli saada joukkotuotanto käyntiin 2020, vaikka kun valinta osui K9:n olikin mahdollista edetä hiukan nopeammin eräistä syistä joihin en mene. Kai "ketterän kehityksen periaatetta" omien sanojensa mukaan noudattava asetalo olisi saanut prototyyppin ampumaan 2016 syksyllä Rovalla jos kehitysosaanista on. Varsinkin kun esitetty konstruktio perustuu olemassa olevaan tykkityyppiin. Siinä olisi ollut aikaa kehittää ja saada esisarja ulos jolla koulutus olisi voitu aloittaa 3,5v... Herää kysymys onko sitä tykkiosaamista muutoin kuin varaosien tuottamiseen?
 
Back
Top