Kunnallisvaalit 2012

Tvälups

Ylipäällikkö
Kunnissa ja kaupungeissa tehdään myös turvallisuuspoliittisia ratkaisuja sekä päätöksiä jotka vaikuttavat kansalaisen arkeen.

Äänestätkö ja mitkä ovat ne kriteerit, joilla päätät ehdokkaastasi?
 
Kriteerinä ne asiat, mitä päätetään kunnanvaltuustoissa (ei mitään euro- ja maahanmuuttopolitiikkaa tai Kreikan tukemista).

Tosin ääni menee muuton takia edelliselle paikkakunnalle, jotta voisihan sitä ihan piruuttaankin...
 
Kyllä ajattelin äänestää,ehdokasta en ole vielä valinnut.
Kriteerinä on kotikaupungin kehittäminen ja typerien yrityskikkailujen lopettaminen.
 
Kriteerinä on myönteinen suhtautuminen Rantaväylän tunneliin ja ratikkaan. Ratapihan päälle kaavaillun jäähallin saa rakentaa, mutta veronmaksajien rahaa ei siihen tarvitse laittaa sentimeäkään.

Kaupunki on siis Tampere.
 
Eh, sori, mutta miten kunnallisvaalit liittyvät turvallisuuspolitiikkaan ja mitä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tekee kunnanvaltuusto?
 
Adamin turvallisuuspoliittinen ajattelu on keskiaikaista, suoraan kylmän sodan perinneperkistä reväistyä. Etkö ole koskaan kuullut ns. uusista uhista, joilla meitä pelotellaan alati, kuten lintuflunssa, ilmaston lämpeneminen, vessapaperin loppuminen marketista ja muutamat muut selkeät jutut?

Entäs YETTs sitten? Siinä on kunnilla vastuunsa. Väestönsuojelun päivittäminen ei sekään liene ihan kokonaan hukkaan heitettyä lismaa? Viranomaistyötä toki, mutta valtuusto on se isäntä kunnassa, eikös vaan?
 
Onneksi ihmiset ovat autuaan tietämättömiä kunnallisista asioista ja niiden päätäntäkanavista...

Esim. Kaavoitus- ja ympäristöpäätöksillä voidaan melko tehokkaasti torpata ikiaikaisen ampumaradan* olemassaolo. (*Siellä missä voi harjoittaa ampumataitojaan). Sen päälle kunta/kaupunki päättää satsata lujasti nykytaiteeseen rakennuttamalla alueelleen viimeisimmän villityksen museon (tai ainakin kovasti yrittää moista)...

Kokonaismaanpuolustuksen kannalta kaikki liittyy kaikkeen, niin väestönsuojelu (kuten veli baikal toi esille) kuin terveydenhuolto ja lähikoulujen tulevaisuus osv.

Jos/kun valta annetaan vasemmiston vihersiivelle niin moni asia heittää kuperkeikkaa tutusta ja turvallisesta, tämä on jo nähty.

Lain mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät.

Kunnalla on lakisääteisiä ja vapaaehtoisia tehtäviä. Lakisääteiset tehtävät (kuten perusopetus) kunnan on hoidettava itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Tällaisten tehtävien hoidon edellyttämiä palveluja, esimerkiksi ruoka- tai siivouspalveluja, kunta voi hankkia myös yksityiseltä sektorilta.

Vapaaehtoisia tehtäviä (kuten liikuntapalvelut) kunta ottaa hoitaakseen kunnanvaltuuston päättämässä laajuudessa.

Kuntalaisen kannalta keskeisimpiä kunnan vastuualueita ovat:

Sosiaali- ja terveydenhuolto [Kunnat.net]
Opetus ja kulttuuri [Kunnat.net]
Yhdyskunta ja ympäristö [Kunnat.net]
Alue- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen [Kunnat.net]

Lähde: http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Paatoksenteko/Kunnat/Kunnantehtavat
http://www.yett.fi/ (tarinaa lumimiehestäkö vai Yhteiskunnan turvallisuusstrategia)
 
baikal kirjoitti:
Adamin turvallisuuspoliittinen ajattelu on keskiaikaista, suoraan kylmän sodan perinneperkistä reväistyä. Etkö ole koskaan kuullut ns. uusista uhista, joilla meitä pelotellaan alati, kuten lintuflunssa, ilmaston lämpeneminen, vessapaperin loppuminen marketista ja muutamat muut selkeät jutut?

miten valtuusto liittyy lintuinfluenssaan, ilmaston lämpenemiseen, vessapaperin loppumiseen marketista ja "muutamiin muuhun selkeään juttuun" (?) ?

Entäs YETTs sitten? Siinä on kunnilla vastuunsa. Väestönsuojelun päivittäminen ei sekään liene ihan kokonaan hukkaan heitettyä lismaa? Viranomaistyötä toki, mutta valtuusto on se isäntä kunnassa, eikös vaan?

niin, kyllä se valtuusto tietenkin aina virkamiehistön yllä on. miten sitten toteutuu valtuuston vaikutus lakisääteiseen väestönsuojelutehtävän toteuttamisen onkin jo kiinnostavampaa (tai ei)

onko kukaan mihinkään valtuustoon pyrkivä pyrkimässä väestönsuojeluteemalla?

Tvälups kirjoitti:
Onneksi ihmiset ovat autuaan tietämättömiä kunnallisista asioista ja niiden päätäntäkanavista...

Enpä nyt usko noin yleisesti oleva. toisaalta, kai olet oikeassa kun eräs maisteri on julistanut euron puolueensa kunnallisvaaliteemaksi. eli tämä puolue näyttää pitävän äänestäjiä erityisen tyhminä.

Esim. Kaavoitus- ja ympäristöpäätöksillä voidaan melko tehokkaasti torpata ikiaikaisen ampumaradan* olemassaolo. (*Siellä missä voi harjoittaa ampumataitojaan). Sen päälle kunta/kaupunki päättää satsata lujasti nykytaiteeseen rakennuttamalla alueelleen viimeisimmän villityksen museon (tai ainakin kovasti yrittää moista)...

tässä esimerkissä olet aivan oikeassa.

pyrkiikö joku missään valtuustoon ampumaradan säilytysteemalla?

Kokonaismaanpuolustuksen kannalta kaikki liittyy kaikkeen, niin väestönsuojelu (kuten veli baikal toi esille) kuin terveydenhuolto ja lähikoulujen tulevaisuus osv.

eli kaikki kysymykset ovat maanpuolustuskysymyksiä? nyt kyllä mopo karkas...

Jos/kun valta annetaan vasemmiston vihersiivelle niin moni asia heittää kuperkeikkaa tutusta ja turvallisesta, tämä on jo nähty.

onko näin tapahtunut muualla kuin karkkilassa ja kemissä?
 
Kokonaismaanpuolustus, adam, kokonaismaanpuolustus. Pitäisihän sinun nyt hyväksyä tuo väite, kun se on kirjattu YETT:n voimin turvallisuuspolitiikan erääksi jykeväksi kulmakiveksi. Ei tuota järkälettä pidetä kasassa pahan päivän tullen pelkällä kategorisella julistuksella tahi kännäävän aluehälytyskeskuksen pomon tohinalla.

Kiinnostaako suomalaisia? Ei shitten pashkaakaan. Enemmän kiinnostaa ZouhaniTukiaisen uusi korseletti Iltapässissä- ehkä niin on parempikin.
 
Sen verran Tvälupsin ampumaratapostia viilaisin, että:

a-ratojen jysäkin vihollinen ei välttämättä ole aina vasemmiston vihersiipi vaan seutukunnan grynderkööri kiinteistöhaukkoineen osuuspankin johtajineen. Usein a-radat on perustettu pirullisen hyvälle tonttimaalle...kuiville kankaille jne. ja kasvittu, ompa ne alkaneet kiinnostaa muitakin kuin ammunnan vastustajia.....monimieliseksi asia kiertyykin, kun ajattelee, että vihervas.toope koilottaa omaa agendaansa ja grynda käärii fyffen......yhteiskunta toimii välillä vikkelällä tavalla.

Tvälups on varmaan perillä siitä kuinka häkellyttävän "ajoissa" tietyt piirit olivat selvillä Kontiorannan kohtaloista.....taatusti ennen sotilaita. Se on sellaista pirunpeliä, että.
 
"Hyi, yök, politiikkaa! mut onnex tulee beebee, jee!"

Autuaita ovat jne...

Vaikka viherhiipparit ovatkin alkuperältään ex-harppisaksan ylijäämävalmistetta niin oivallisesti ne ovatten sujuttautuneet kansattoman kokoomuksen puistosiiveksi. Eipä sillä etteikö kepulit ja demukat osaisi myös heidän maailmanparannususkoaan valjastaa omien vankkureidensa vetäjiksi. Riippuen voimasuhteista...

Nallebeach onkin oikein oiva esimerkki kuinka hyeenat haistavat seuraavan saaliinsa (parhaan osaamisensa mukaan ne vielä auttavat nopeuttamaan kuolonkamppailussaan kärvistelevää). Katsokaas kuinka ja äkkiä omistussuhteet vaihtuvat jahka sotaväki korjaa romppeensa pois ko. alueelta -just wait and see-

Ellei kokonaiskuva valkene niin ei voi mitään. Siltarumpupolitiikkaa vailla sen suurempaa vaikutusmahdollisuutta, sitä se kunnallistekniikka, korjaan; -politiikka sitten on.
 
Tvälups kirjoitti:
Nallebeach onkin oikein oiva esimerkki kuinka hyeenat haistavat seuraavan saaliinsa (parhaan osaamisensa mukaan ne vielä auttavat nopeuttamaan kuolonkamppailussaan kärvistelevää). Katsokaas kuinka ja äkkiä omistussuhteet vaihtuvat jahka sotaväki korjaa romppeensa pois ko. alueelta -just wait and see-

Melko paksua tekstiä..

Kuinka pitkään sitten lakkautettua varuskuntaa pitäisi seisottaa tyhjillään? Otettiinko Paloaukea liian nopeasti siviilimaailman käyttöön?

Kontiorannan varuskunnan kohtalo on sinetöity jo aikapäiviä sitten. Viimeistään silloin kuolinkellot kumahtivat, kun itäsuomalainen sotilaskoulutus päätettiin keskittää Vekaranjärvelle ja Kajaaniin. Toki sen jälkeen on kohtaloa saatu vetkutettua ja Kontioranta on selvinnyt pikkuvaruskuntien finaalijoukkoon, mutta väistämätön korjaa satoaan.

Väitätkö Vekaranjärven ja Kajaanin kehittämisen johtuvan kontiolahtelaisista kuntapoliitikoista ja gryndereistä? Soppii eppäillä.. Ei jossakin puolustusministeriössä tai pääesikunnassa tanssita kontiolahtelaisten mielipiteiden tahdissa.

Toki varuskunnan lakkauttaminen on sen työntekijöille ikävä asia, mutta minkäänsortin yllätys se ei voinut olla, eikä päätös taatusti ollut lähtöisin Kontiolahden valtuustostasalista.
 
baikal kirjoitti:
Sen verran Tvälupsin ampumaratapostia viilaisin, että:

a-ratojen jysäkin vihollinen ei välttämättä ole aina vasemmiston vihersiipi vaan seutukunnan grynderkööri kiinteistöhaukkoineen osuuspankin johtajineen. Usein a-radat on perustettu pirullisen hyvälle tonttimaalle...kuiville kankaille jne. ja kasvittu, ompa ne alkaneet kiinnostaa muitakin kuin ammunnan vastustajia.....monimieliseksi asia kiertyykin, kun ajattelee, että vihervas.toope koilottaa omaa agendaansa ja grynda käärii fyffen......yhteiskunta toimii välillä vikkelällä tavalla.

Tvälups on varmaan perillä siitä kuinka häkellyttävän "ajoissa" tietyt piirit olivat selvillä Kontiorannan kohtaloista.....taatusti ennen sotilaita. Se on sellaista pirunpeliä, että.

Katsokaapas vaan ketkä meteliä pitävät Turussa, ettei naapurikunta saa rakentaa ampumarataa, jätteenkäsittelylaitosta ja motocross-rataa haluamalleen paikalle, koska on liian lähellä Turun puolelle rajaa kaavailulle asutusalueelle.
 
Ei välttämättä tässä järjestyksessä.

- Guggenheim-museon vastustaminen.
- Kunnallisveroa alemmaksi, vaikka ”palveluista” pitäisikin tinkiä.
- Ei ”ilmaiselle” joukkoliikenteelle.
- Ei ruuhkamaksuille.
- Ampumaharrastusmahdollisuuksien parantaminen.
- Ei kuntaliitosta Espoon/Vantaan/Sipoon/Kauniaisten kanssa.

Tuossa joitakin tärkeitä asioita. Sopivan ehdokkaan etsiminen kesken...
 
En ole vielä löytänyt sopivaa ehdokasta, mutta olen sen sijaan löytänyt paljon sellaisia ehdokkaita, joita en halua äänestää
On muuten ihan oikeasti vaikea löytää ehdokasta, joka olisi samaa mieltä edes seuraavista asioista...

Kunnallisvero tulisi laskea ainakin entiselle 17,5% tasolle. Mieluummin 15% tai alemmas. Miten tämä onnistuu?

1. Terveydenhoidon maksuja tulee nostaa. Tuplata vaikka nykyiset hinnat. Se maksaa, joka käyttää. Tämä vaikuttaisi suoraan myös motivaatiosaikkujen määrään…
2. Julkisia palveluita tulee yleisesti ottaen kehittää enemmän sellaiseen suuntaan, että niiden käyttäjä maksaa itse oman käyttönsä mukaisesti.
3. Mikäli julkista liikennettä kehitetään, tulee se rahoittaa lippujen hintojen korotuksilla. Julkisen liikenteen käyttäjät saavat maksaa matkustamisensa itse kokonaan, aivan kuten yksityisautoilijatkin. Jos 5€ tuntuu liian kalliilta kertalipulta sisäisessä liikenteessä tai +200€ kk-lipusta, niin aina voi ostaa oman auton, kävellä tai pyöräillä. Niiden, jotka eivät käytä julkista liikennettä ei tule maksaa korkeita veroja siksi, että muut voivat kulkea julkisilla. He maksavat jo korkeita veroja oman auton takia.
4. Taide- ja kulttuuripalveluita (teatterit, oopperat, museot, käsityökerhot yms. ) koskee sama. Ne maksavat, jotka käyttävät. Kirjastojen toimintaa tukisin edelleen.
5. Ns. sosiaalisin perustein jaoteltu vuokra-asuntojen jako tulee lopettaa ja keskittää kaupungin vuokra-asuntojen jakopolitiikka pelkästään työssäkäyville ja nostaa vuokrataso sellaiseksi, että sillä pystytään ainakin ylläpitämään kyseistä järjestelmää eikä sitä tarvitse tehdä verovaroin. Asukkaat siis maksavat yleisillä markkinoilla käypää vuokraa . Seurauksena on se, että alaluokka (työhaluttomat lusmuilijat, narkomaanit, ruput) poistuvat kaupungista, jolloin ne eivät enää kuluta resursseja ja niiden tilalle tulee reippaita työssäkäyviä ihmisiä. Niille on tarvetta, raaka-Arskoille ei.
6. Byrokratiaa tulee keventää ja se tarkoittaa turhien hallinnon osien poistamista. Tietyn alueen palvelut voidaan keskittää yhteen paikkaan, jottei päällekkäisyyksiä ja turhia kuluja synny. Osa palveluista voidaan sähköistää, jotta voidaan irtisanoa niitä aiemmin hoitaneet ihmiset, koska kone tekee homman paljon nopeammin. Tehottomuus tulee kalliiksi ja ainoa kuka siitä hyötyy, on kyseinen palkansaaja. Haitan kärsijä on kansalainen, joka maksaa veroja sellaisen ylläpidosta, mutta ei kuitenkaan saa palvelua. Hallinto on välttämätön väline, ei itsetarkoitus.
7. Poliittisista virkanimityksistä luovutaan kokonaisuudessaan ja virkaan valitaan pätevin, ei ”sopivin”.

Seurauksia:
Velkaantuminen loppuisi.

Taloudellinen tasa-arvo toteutuisi yksilöiden kesken, kun kukin maksaisi oman kulutuksensa mukaisesti eikä nykyisen sosialistisen järjestelmän mukaan.
Väestörakenne paranisi, koska alaluokka poistuisi luonnollisesti ja oma-aloitteisesti kaupungista ja tilalle tulisi työssäkäyviä ihmisiä. Tuolla työssäkäyvällä väestön osalla olisi edelleen mahdollisuudet samankaltaisiin terveys- ja kulttuuripalveluihin yms., koska verotus vastaavasti kevenisi ja palkasta jäisi enemmän palkansaajalle. On sitten yksilön oikeus päättää haluaako hän kuluttaa rahojaan teatteriin vai nauttiiko kulttuuriannoksensa ostarin baarissa.

Koska jokainen kansalainen maksaisi oman tarpeensa ja kulutuksensa mukaan, niin Guggenheim-museota ei todennäköisesti tulisi. Ei sille olisikaan tarvetta, jos sen nykyiset kannattajat joutuisivat itse sen kustantamaan.

Kuntaliitosta ei tapahtuisi, koska Helsinki muuttuisi houkuttelevaksi vaihtoehdoksi ilman nykyistä ala-luokkaa ja saisi runsaasti lisää elinkelpoisia asukkaita. Yhdistyminen Vantaan tai Espoon kanssa tarkoittaisi niiden velkapotin ottamista helsinkiläisten niskaan.

Liittyen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin: arvatkaapa äänestäisinkö republikaania vai sosialistia demokraattia jos minulla olisi äänioikeus…

533170_447782551903460_1851112352_n.jpg
 
pstsika kirjoitti:
Ei välttämättä tässä järjestyksessä.

- Guggenheim-museon vastustaminen.
- Kunnallisveroa alemmaksi, vaikka ”palveluista” pitäisikin tinkiä.
- Ei ”ilmaiselle” joukkoliikenteelle.
- Ei ruuhkamaksuille.
- Ampumaharrastusmahdollisuuksien parantaminen.
- Ei kuntaliitosta Espoon/Vantaan/Sipoon/Kauniaisten kanssa.

Tuossa joitakin tärkeitä asioita. Sopivan ehdokkaan etsiminen kesken...

;) http://www.jarmonieminen.fi/
 
Mulla taitaa olla liian oikeistolaiset mielipiteet nykypäivän Kokoomukseen.
Olen jäänyt muutenkin kehityksen kelkasta, koska haikailen POP:n perään. Valitettavasti Suomessa ei ole yhtään varteenotettavaa oikeistopuoluetta enää.
 
Perustamaan vaan: http://www.vaalit.fi/15365.htm
 
pstsika kirjoitti:
Mulla taitaa olla liian oikeistolaiset mielipiteet nykypäivän Kokoomukseen.
Olen jäänyt muutenkin kehityksen kelkasta, koska haikailen POP:n perään. Valitettavasti Suomessa ei ole yhtään varteenotettavaa oikeistopuoluetta enää.

Soylent Green taitaa olla lempisafkasi...

e9aa_soylent_green_crackers.jpg
 
Back
Top