(KUVA: IS, SAMI KILPIÖ)
Julkaistu: 10.5. 15:26
Länsinaapurista tutut ongelmat ovat nyt arkipäivää myös Suomessa.
Ilta-Sanomat kertoi tänään afgaanitaustaisen Evan, 29, karun kertomuksen Suomessa kokemastaan kunniaväkivallasta (
lue juttu tästä.)
Poliisi on asiantuntijajärjestöjen kanssa samaa mieltä siitä, että kunniaväkivalta on lisääntynyt Suomessa. Osaltaan tähän on vaikuttanut se, että nyt kunniaväkivaltatapaukset tunnistetaan eri viranomaissektoreilla aiempaa paremmin, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli
Sirpa Koskela Helsingin poliisista.
– Nykyään poliisin tietoon tulee jatkuvasti lisää kunniaväkivaltatapauksia. Pääasiassa siihen liittyvää rikostutkintaa tapahtuu pääkaupunkiseudulla, mutta myös muualla Suomessa paine niiden suuntaan on kasvanut, Koskela sanoo.
Maahanmuuttajamäärän lisääntyminen selittää suureksi osaksi kunniaväkivaltarikosten kasvua, koska heitä on tullut Suomeen myös maista, joissa kunniaväkivalta on osa kulttuuria. Helsingin poliisissa asia on alettu ottaa jo niin vakavasti, että nyt kunniaväkivalta kuuluu sen rikosnimikekoodistoon.
Ruotsissa kunniaväkivallan kirjaamista suunnitellaan parasta aikaa rikoslakiin. Länsinaapurista tutut ongelmat ovat nyt arkipäivää myös Suomessa.
– Tapausten suuri määrä on yllättänyt poliisin. Koska tilastointia ei aiemmin ollut, vasta nyt poliisissa on ymmärretty ongelman todellinen laajuus.
Kunniaväkivaltarikoksissa tekijöitä on usein useita. Koskelan mukaan tämä hankaloittaa poliisin työtä.
Useimmat kunniaväkivaltarikokset ovat lieviä. Ne liittyvät muun muassa yksittäisen henkilön liikkumisen rajaamiseen sekä sosiaalisten suhteiden kampittamiseen.
– Yleisin muoto on parisuhteessa tapahtuva henkinen tai fyysinen väkivalta. Eli yleensä nainen on uhri ja mies väkivallan käyttäjä, ja sitten perhe saattaa ignoorata miehen käyttämän väkivallan.
Marko Lempinen