D
Deleted member 266
Guest
Tuo oli kait tarkoitettu vitsiksi? Shariamiehiä eivät vääräuskoisten tuomiot hetkauta. Suomalainen korpilaki voisi hetkauttaa, mutta kun laki kieltää.
Kunniakulttuurit
- Viestiketjun aloittaja YJT
- Aloitus PVM
Ja kyllähän niitä ne sakkorangaistukset ja pahimmassa tapauksessa ehdolliset vankeustuomiot pelottaa niin että 100-0. Oikeesti kukaan vähäänkään järkeä omaava henkilö ei usko siihen, että näitä paljoa pidättelisi mitkään meidän läpsyt ranteille - rangaistukset.
Välitön poisto maasta voisi olla sopiva näille häpeäväkivaltaa harjoittaville maskuliinisuudestaan niin epävarmoille mieslapsille.
arix
Respected Leader
Epäilen että se kaivaminen oikeasti tarvitsee lapiota...
Ajattelin itsekin, että taitaa olla akan päällä pari metriä multaa pitämään mölyt mahassa.
Sitä suuremmalla syyllä kaivamaan...olis lööppiä pitkäksi aikaa
MeriTJ
Ylipäällikkö
Vaikka en Tynkkysestä diggaa pätkääkään, miehellä on eittämättä joskus hetkensä.
. Tynkkynen on kyllä ollut aika aktiivinen lähiaikoina some preesenssinsä kanssa ja videoiden perusteella mikään tyhmä jätkä ei ole kyseessä.Muslimi-isä pahoinpiteli teini-ikäistä tytärtään ja yritti ajaa tämän päälle autolla Helsingissä – raivostui auktoriteetin uhmaamisesta ja pojan tapaamisesta
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Suomessa pitkään asuneen turkkilaismiehen yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen tyttärensä pahoinpitelyistä sekä välikohtauksesta, jossa mies yritti ajaa tyttären sekä tämän poikaystävän päälle autolla.
Käräjäoikeudessa miestä syytettiin useista eri rikoksista, jotka ajoittuivat vuosille 2017-2019. Kyse oli muun muassa pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista. Vakavin syytteistä oli tapon yritys, joka tosin lieveni tuomiossa törkeän pahoinpitelyn yritykseksi.
Syytteiden mukaan mies oli lyönyt tapahtuma-aikaan 12-15-vuotiasta tytärtään kasvoille, uhkaillut tätä tappamisella, repinyt tätä hiuksista sekä yrittänyt ajaa tämän päälle autolla.
Auton alle meinasi jäädä myös tytön poikaystävä, jota mies oli niin ikään uhkaillut väkivallalla.
Isä oli kieltänyt tapaamasta
Epäillyistä rikoksista kovin, eli autoepisodi, tapahtui helsinkiläisen taloyhtiön pihalla viime keväänä.
Mies oli aiemmin kieltänyt tytärtään tapaamasta kyseistä poikaa viikkoon, sillä tytär oli myöhästynyt koulusta mentyään pojan luokse vierailulle.
Isä oli kuitenkin kiellosta huolimatta yllättänyt kaksikon ulkoa kahdestaan. Mies oli tästä raivostunut ja kiihdyttänyt autolla kohti teinejä siten, että hän olisi törmännyt näihin, mikäli nämä eivät olisi ennättäneet pois alta.
Syyttäjän mukaan mies ei hyväksynyt tyttärensä ja suomalaispojan seurustelua. Syyttäjän mukaan jopa poika oli ollut tässä käsityksessä ja ajatellut suhtautumisen liittyvän islamin uskoon.
Mies kiisti kaikki rikokset
Oikeudessa mies kiisti kaikki syytteet. Hän kuitenkin myönsi ajaneensa kohti tytärtään ja poikaa silti kiistäen yrittäneensä ajaa päälle tai vahingoittaa näitä. Miehen mukaan hän oli pysähtynyt useamman metrin päähän nuorista.
Oikeudessa mies huomautti olleensa armeijassa kommando ja olevansa koulutettu panssariauton käyttöön.
– Jos hän haluaisi tappaa jonkun, ei tämä pystyisi elämään, mies kommentoi oikeuden tuomion mukaan.
Miehen mukaan väite siitä, ettei hän olisi hyväksynyt tyttärensä seurustelua ei myöskään pitänyt paikkansa. Hänen mukaansa hänellä ei ollut mitään seurustelua vastaan, kunhan siinä ei menty ”liian pitkälle”.
Hän kertoi olevansa vain huolissaan teini-ikäisestä tyttärestään.
Oikeus uskoi nuoria
Oikeus uskoi asiassa nuoria sekä muita asiassa todistajina kuultuja. Tapahtumista saatiin niin vahva näyttö, että käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen rikoksiin.
Yliajon osalta kyse oli törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Syyte tapon yrityksestä lieveni, sillä oikeus ei löytänyt riittävää näyttöä siitä, että miehen tarkoituksena olisi ollut surmata tai vakavasti vahingoittaa nuoria.
Miehen katsottiin syyllistyneen myös kolmeen pahoinpitelyyn, kahteen laittomaan uhkaukseen sekä perusmuotoiseen pahoinpitelyn yritykseen. Kyseiset rikosnimikkeet liittyvät tilanteisiin, jossa mies muun muassa löi tytärtään ja uhkaili tätä.
Tuomion perusteella pahoinpitelyt olivat tapahtuneet tilanteissa, joissa mies oli kokenut tyttärensä puhuttelevan häntä epäkunnioittavaan sävyyn.
Oikeus katsoikin, että tämä sekä jotkin muut esiin nousseet seikat huomioiden asiassa oli viitteitä niin sanottuun kunniaväkivaltaan.
Oli uhannut tappaa
Miehen ex-vaimon mukaan mies oli jopa kerran uhannut tappaa tämän sekä tyttären, mikäli hänen kunniansa kärsisi.
Ex-vaimo tosin kertoi miehen myöhemmin sanoneen, ettei hän olisi todellisuudessa tehnyt näin. Nainen ei itsekään uskonut miehen puheita, vaan kertoi miehen rakastavan lapsiaan. Hänen mukaansa miehen tarkoitusperät lasten suhteen olivat hyvät, mutta valitut sanat ja viestit välillä vääriä.
Miestä syytettiin uhkauksen osalta myös ex-vaimoon kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta. Kyseinen syyte kuitenkin kaatui, sillä ex-vaimolla ei ollut miehen suhteen rangaistusvaatimusta.
Muista rikoksista vuonna 1978 syntynyt mies tuomittiin yhteensä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion aiemmin tällä viikolla.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
MTV Uutiset ei julkaise tuomitun miehen nimeä rikosten uhreiksi joutuneiden alaikäisten suojelemiseksi.
www.mtvuutiset.fi
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Suomessa pitkään asuneen turkkilaismiehen yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen tyttärensä pahoinpitelyistä sekä välikohtauksesta, jossa mies yritti ajaa tyttären sekä tämän poikaystävän päälle autolla.
Käräjäoikeudessa miestä syytettiin useista eri rikoksista, jotka ajoittuivat vuosille 2017-2019. Kyse oli muun muassa pahoinpitelyistä ja laittomista uhkauksista. Vakavin syytteistä oli tapon yritys, joka tosin lieveni tuomiossa törkeän pahoinpitelyn yritykseksi.
Syytteiden mukaan mies oli lyönyt tapahtuma-aikaan 12-15-vuotiasta tytärtään kasvoille, uhkaillut tätä tappamisella, repinyt tätä hiuksista sekä yrittänyt ajaa tämän päälle autolla.
Auton alle meinasi jäädä myös tytön poikaystävä, jota mies oli niin ikään uhkaillut väkivallalla.
Isä oli kieltänyt tapaamasta
Epäillyistä rikoksista kovin, eli autoepisodi, tapahtui helsinkiläisen taloyhtiön pihalla viime keväänä.
Mies oli aiemmin kieltänyt tytärtään tapaamasta kyseistä poikaa viikkoon, sillä tytär oli myöhästynyt koulusta mentyään pojan luokse vierailulle.
Isä oli kuitenkin kiellosta huolimatta yllättänyt kaksikon ulkoa kahdestaan. Mies oli tästä raivostunut ja kiihdyttänyt autolla kohti teinejä siten, että hän olisi törmännyt näihin, mikäli nämä eivät olisi ennättäneet pois alta.
Syyttäjän mukaan mies ei hyväksynyt tyttärensä ja suomalaispojan seurustelua. Syyttäjän mukaan jopa poika oli ollut tässä käsityksessä ja ajatellut suhtautumisen liittyvän islamin uskoon.
Mies kiisti kaikki rikokset
Oikeudessa mies kiisti kaikki syytteet. Hän kuitenkin myönsi ajaneensa kohti tytärtään ja poikaa silti kiistäen yrittäneensä ajaa päälle tai vahingoittaa näitä. Miehen mukaan hän oli pysähtynyt useamman metrin päähän nuorista.
Oikeudessa mies huomautti olleensa armeijassa kommando ja olevansa koulutettu panssariauton käyttöön.
– Jos hän haluaisi tappaa jonkun, ei tämä pystyisi elämään, mies kommentoi oikeuden tuomion mukaan.
Miehen mukaan väite siitä, ettei hän olisi hyväksynyt tyttärensä seurustelua ei myöskään pitänyt paikkansa. Hänen mukaansa hänellä ei ollut mitään seurustelua vastaan, kunhan siinä ei menty ”liian pitkälle”.
Hän kertoi olevansa vain huolissaan teini-ikäisestä tyttärestään.
Oikeus uskoi nuoria
Oikeus uskoi asiassa nuoria sekä muita asiassa todistajina kuultuja. Tapahtumista saatiin niin vahva näyttö, että käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen rikoksiin.
Yliajon osalta kyse oli törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Syyte tapon yrityksestä lieveni, sillä oikeus ei löytänyt riittävää näyttöä siitä, että miehen tarkoituksena olisi ollut surmata tai vakavasti vahingoittaa nuoria.
Miehen katsottiin syyllistyneen myös kolmeen pahoinpitelyyn, kahteen laittomaan uhkaukseen sekä perusmuotoiseen pahoinpitelyn yritykseen. Kyseiset rikosnimikkeet liittyvät tilanteisiin, jossa mies muun muassa löi tytärtään ja uhkaili tätä.
Tuomion perusteella pahoinpitelyt olivat tapahtuneet tilanteissa, joissa mies oli kokenut tyttärensä puhuttelevan häntä epäkunnioittavaan sävyyn.
Oikeus katsoikin, että tämä sekä jotkin muut esiin nousseet seikat huomioiden asiassa oli viitteitä niin sanottuun kunniaväkivaltaan.
Oli uhannut tappaa
Miehen ex-vaimon mukaan mies oli jopa kerran uhannut tappaa tämän sekä tyttären, mikäli hänen kunniansa kärsisi.
Ex-vaimo tosin kertoi miehen myöhemmin sanoneen, ettei hän olisi todellisuudessa tehnyt näin. Nainen ei itsekään uskonut miehen puheita, vaan kertoi miehen rakastavan lapsiaan. Hänen mukaansa miehen tarkoitusperät lasten suhteen olivat hyvät, mutta valitut sanat ja viestit välillä vääriä.
Miestä syytettiin uhkauksen osalta myös ex-vaimoon kohdistuneesta laittomasta uhkauksesta. Kyseinen syyte kuitenkin kaatui, sillä ex-vaimolla ei ollut miehen suhteen rangaistusvaatimusta.
Muista rikoksista vuonna 1978 syntynyt mies tuomittiin yhteensä 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion aiemmin tällä viikolla.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
MTV Uutiset ei julkaise tuomitun miehen nimeä rikosten uhreiksi joutuneiden alaikäisten suojelemiseksi.
Isä pahoinpiteli teini-ikäistä tytärtään ja yritti ajaa tämän päälle autolla Helsingissä – raivostui auktoriteetin uhmaamisesta ja pojan tapaamisesta
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Suomessa pitkään asuneen turkkilaismiehen yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen tyttärensä pahoinpitelyistä sekä välikohtauksesta, jossa mies yritti ajaa tyttären sekä tämän poikaystävän päälle autolla.
Pihatonttu
Respected Leader
Osittain off topic
Muistelisin, että suomalaisilla tohtoriksi väitelleillä älykkyysosamäärien keskiarvo heiluu suunnilleen lukemassa 125 ja professoreilla lukemassa 128.
En muista missä näihin lukuihin törmäsin enkä voi antaa mitään näyttöä niiden tueksi. Tästä syystä kehoitan suhtautumaan niihin pienellä varauksella.
Allekirjoittaneen henkilökohtainen kokemus eri ihmisistä tukee erittäin vahvasti sitä mahdollisuutta että nuo lukemat voisivat olla varsin lähellä totuutta.
Akateemisen maailman sisällä on aika jyrkkää eriytymistä sen suhteen, kuinka paljon älykkyyttä akateeminen eteneminen alan sisällä vaatii. Yhteiskuntatieteissä ja humanismissa saadaan mitaleita sellaisella älykkyydellä, jolla teoreettisissä luonnontieteissä ei pääsisi edes lähtötelineeseen.
Itse väittäisin, että esim. sosiologian professoriksi tai post doc -tutkijaksi voi päästä sellaisella määrällä älykkyyttä, jolla ei ole mitään toivoa edetä klassisen musiikin puolella muusikkona, shakin harrastajana kerhon joukkueeseen tai vaikka kuvajournalismin puolella tasolle jolla saa arvostusta.
Yhteiskuntatieteiden puolella tutkijoilta vaaditaan täsmälleen sen tasoista älykkyyttä, jota vertaisarvioinnista läpi päässeet tutkimukset osoittavat. Se taso on tämä:
- Suppeasta laadullisesta aineistosta vedetään yleistäviä kvantitatiivisia väittämiä - eikä tällainen vähä-älyisyys lopeta "tutkijan" uraa.
- Voidaan tehdä "tutkimus" jonka mukaan suomalaiset miehet naivat suomalaisten naisten kanssa kaksi kertaa enemmän kuin suomalaiset naiset suomalaisten miesten kanssa ja väittää sen jälkeen tutkimuksen virheprosentiksi kolmea. Ja tämä menee koko alalla läpi eikä yksikään yhteiskuntataiteilija nosta meteliä siitä että täyttä roskaa julkaistaan tutkimuksen arvovallalla.
- Voidaan luoda koko työuran mittainen akateeminen ura ilman että ymmärretään mitään sellaisista analyysimenetelmistä, joilla poissuljetaan se mahdollisuus, että vaikuttava seikka olisi jokin muu kuin ennakkoon oletettu.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Asia menee osittain ketjun topikin ohi, joten tallustan kiertotietä takaisin sinne:
Älkää ikinä, koskaan, hetkeäkään kuvitelko, että kotimainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus on älykkäiden ja ammattitaitoisten tutkijoiden tekemää tiedettä. Se ei ole.
Useimmiten tekijät ovat kyllä ovelia ("oveluus on tyhmien älykkyyttä" niin kuin joku sanoi joskus täällä) mutta todella harvoin älykkäitä. Aikaansaannokset puolestaan eivät useimmiten täytä aidon tieteellisyyden kriteereitä. Kyse on siis ovelien tekemästä propagandistisesta taiteesta eikä älykkäiden tekemästä tieteestä. (Borg on poikkeus. Muita poikkeuksia varmaan on, muttei tule heti mieleen.)
Älykkäät karsitaan enimmäkseen pois pääsykokeissa ja opetuksen sekä arvostelun käytännöissä. Molemmissa pärjää parhaiten jos pistää aivot narikkaan ja vajoaa muista-toista -moodiin. Ajattelemisen, jopa ajattelukyvyn osoittaminen johtaa ongelmiin. Lisäksi se johtaa siihen, että yliopiston henkilökunta tekee kaikkensa tappaakseen opiskelijan motivaation "ei kannata nähdä niin paljon vaivaa, tästä pääsee läpi helpommallakin..." tyyppisellä painostuksella.
Älykkyys - varsin matalakin - johtaa väistämättä myös siihen, että opetuksen ja opettajien lempiparadigmojen puutteet alkavat ärsyttää. Niistä kysyminen johtaa ongelmiin, matalampiin arvosanoihin niiltä opettajilta ja myös siihen että osa henkilökunnasta osoittaa suoraan tai epäsuorasti muille oppilaille, että kyseenalaistajaan on aiheellista suhtautua negatiivisesti.
Väittäisin, että etenkin paradigmaattisessa asemassa jo muutaman vuosikymmenen olleen sosiaalisen konstruktionismin (+ sen jälkeläisten) piirissä edes tutkijoiden oma identiteetti ei ole niinkään tieteentekijän identiteetti kuin Social Justice Warrier -identiteetti.
Väitän jopa niin, että yhteiskuntataiteellisessa ympäristössä on SJW -identiteetti helpottaa etenemistä ja tiedeidentiteetti tekee etenemisestä todella, todella vaikeaa - ellei suuntaudu kvantitatiiviseen tutkimukseen. Se on yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sisällä ääliövapain ympäristö.
Takaisinkierron tuoma ydinpointti:
Edes "tutkijat" itse eivät miellä itseään niinkään tieteen kriteereiden kuin poliittis-ideologisten kriteereiden läpi. Ja kyseiset poliittis-ideologiset kriteerit nousevat suoraan Frankfurtin koulukunnan ja kulttuurimarxilaisuuden juurilta.
Kyse ei useimmiten siis ole tieteestä ja tutkimuksesta vaan tieteen ja tutkimuksen arvovaltaa lainaavasta politikoinnista. Todellinen genre on poliittinen teatteri tieteellisen formuloinnin muodossa.
Näistä syistä on totuudenmukaisempaa puhua yhteiskuntataiteista kuin -tieteistä. Tieteistä puhumiseen voi palata niissä yksittäistapauksissa (joita ei saa yleistää) joissa aidot tieteellisyyden kriteerit kulkevat koko ajan mukana ja poliittis-ideologiset kriteerit poissa.
Muistelisin, että suomalaisilla tohtoriksi väitelleillä älykkyysosamäärien keskiarvo heiluu suunnilleen lukemassa 125 ja professoreilla lukemassa 128.
En muista missä näihin lukuihin törmäsin enkä voi antaa mitään näyttöä niiden tueksi. Tästä syystä kehoitan suhtautumaan niihin pienellä varauksella.
Allekirjoittaneen henkilökohtainen kokemus eri ihmisistä tukee erittäin vahvasti sitä mahdollisuutta että nuo lukemat voisivat olla varsin lähellä totuutta.
Akateemisen maailman sisällä on aika jyrkkää eriytymistä sen suhteen, kuinka paljon älykkyyttä akateeminen eteneminen alan sisällä vaatii. Yhteiskuntatieteissä ja humanismissa saadaan mitaleita sellaisella älykkyydellä, jolla teoreettisissä luonnontieteissä ei pääsisi edes lähtötelineeseen.
Itse väittäisin, että esim. sosiologian professoriksi tai post doc -tutkijaksi voi päästä sellaisella määrällä älykkyyttä, jolla ei ole mitään toivoa edetä klassisen musiikin puolella muusikkona, shakin harrastajana kerhon joukkueeseen tai vaikka kuvajournalismin puolella tasolle jolla saa arvostusta.
Yhteiskuntatieteiden puolella tutkijoilta vaaditaan täsmälleen sen tasoista älykkyyttä, jota vertaisarvioinnista läpi päässeet tutkimukset osoittavat. Se taso on tämä:
- Suppeasta laadullisesta aineistosta vedetään yleistäviä kvantitatiivisia väittämiä - eikä tällainen vähä-älyisyys lopeta "tutkijan" uraa.
- Voidaan tehdä "tutkimus" jonka mukaan suomalaiset miehet naivat suomalaisten naisten kanssa kaksi kertaa enemmän kuin suomalaiset naiset suomalaisten miesten kanssa ja väittää sen jälkeen tutkimuksen virheprosentiksi kolmea. Ja tämä menee koko alalla läpi eikä yksikään yhteiskuntataiteilija nosta meteliä siitä että täyttä roskaa julkaistaan tutkimuksen arvovallalla.
- Voidaan luoda koko työuran mittainen akateeminen ura ilman että ymmärretään mitään sellaisista analyysimenetelmistä, joilla poissuljetaan se mahdollisuus, että vaikuttava seikka olisi jokin muu kuin ennakkoon oletettu.
Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Asia menee osittain ketjun topikin ohi, joten tallustan kiertotietä takaisin sinne:
Älkää ikinä, koskaan, hetkeäkään kuvitelko, että kotimainen yhteiskuntatieteellinen tutkimus on älykkäiden ja ammattitaitoisten tutkijoiden tekemää tiedettä. Se ei ole.
Useimmiten tekijät ovat kyllä ovelia ("oveluus on tyhmien älykkyyttä" niin kuin joku sanoi joskus täällä) mutta todella harvoin älykkäitä. Aikaansaannokset puolestaan eivät useimmiten täytä aidon tieteellisyyden kriteereitä. Kyse on siis ovelien tekemästä propagandistisesta taiteesta eikä älykkäiden tekemästä tieteestä. (Borg on poikkeus. Muita poikkeuksia varmaan on, muttei tule heti mieleen.)
Älykkäät karsitaan enimmäkseen pois pääsykokeissa ja opetuksen sekä arvostelun käytännöissä. Molemmissa pärjää parhaiten jos pistää aivot narikkaan ja vajoaa muista-toista -moodiin. Ajattelemisen, jopa ajattelukyvyn osoittaminen johtaa ongelmiin. Lisäksi se johtaa siihen, että yliopiston henkilökunta tekee kaikkensa tappaakseen opiskelijan motivaation "ei kannata nähdä niin paljon vaivaa, tästä pääsee läpi helpommallakin..." tyyppisellä painostuksella.
Älykkyys - varsin matalakin - johtaa väistämättä myös siihen, että opetuksen ja opettajien lempiparadigmojen puutteet alkavat ärsyttää. Niistä kysyminen johtaa ongelmiin, matalampiin arvosanoihin niiltä opettajilta ja myös siihen että osa henkilökunnasta osoittaa suoraan tai epäsuorasti muille oppilaille, että kyseenalaistajaan on aiheellista suhtautua negatiivisesti.
Väittäisin, että etenkin paradigmaattisessa asemassa jo muutaman vuosikymmenen olleen sosiaalisen konstruktionismin (+ sen jälkeläisten) piirissä edes tutkijoiden oma identiteetti ei ole niinkään tieteentekijän identiteetti kuin Social Justice Warrier -identiteetti.
Väitän jopa niin, että yhteiskuntataiteellisessa ympäristössä on SJW -identiteetti helpottaa etenemistä ja tiedeidentiteetti tekee etenemisestä todella, todella vaikeaa - ellei suuntaudu kvantitatiiviseen tutkimukseen. Se on yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen sisällä ääliövapain ympäristö.
Takaisinkierron tuoma ydinpointti:
Edes "tutkijat" itse eivät miellä itseään niinkään tieteen kriteereiden kuin poliittis-ideologisten kriteereiden läpi. Ja kyseiset poliittis-ideologiset kriteerit nousevat suoraan Frankfurtin koulukunnan ja kulttuurimarxilaisuuden juurilta.
Kyse ei useimmiten siis ole tieteestä ja tutkimuksesta vaan tieteen ja tutkimuksen arvovaltaa lainaavasta politikoinnista. Todellinen genre on poliittinen teatteri tieteellisen formuloinnin muodossa.
Näistä syistä on totuudenmukaisempaa puhua yhteiskuntataiteista kuin -tieteistä. Tieteistä puhumiseen voi palata niissä yksittäistapauksissa (joita ei saa yleistää) joissa aidot tieteellisyyden kriteerit kulkevat koko ajan mukana ja poliittis-ideologiset kriteerit poissa.
Viimeksi muokattu:
Ajatteleminen itseisarvoisesti ei ole paheksuttavaa vaan se että minkä tyylistä ajattelua harrastaa. Jos haluaa pärjätä yliopistossa (tai missä tahansa muussa organisaatiossa) esim tutkijan kapasiteetissa, täytyy olla valmis osoittamaan että on sisäistänyt kollegoiden ajattelutyylin ja täten ei ole keikuttamassa venettä eli ei ole riskiä että toimintaa kritisoitaisiin sisältä käsin. Tiedettä ei harjoiteta loogisella ajattelukyvyllä vaan että saadaan tarpeeksi monta lammasta nyökyttelemään empiiristen tutkimustulosten ja näiden tulkinnan edessä. Tällöin toiminnasta muodostuu melkoinen ikiliikkuja, kun toiminnan menestystä mitataan esim. kuinka hyvin pystyy hankkimaan apurahoja ja muuta rahoitusta tutkimukselle ja opetukselle. Toisin sanoen, tutkimuksen pitää tähdätä tukemaan yksityisen sektorin kulutusta. Tässä samassa yhteydessä yliopistot omaksuvat samanlaisen kulttuurimarxismin käytön mitä yritysmaailmassa harrastetaan. Jos haluaa olla jonkin alan tutkija niin silloin pitää olla valmis operoimaan ilman jonkin koulukunnan mandaattia. Tämä on monelle suomalaiselle ristiriitainen käsite, koska aina pitää olla povitaskussa referenssit valmiina kun kyseenalaistetaan tutkimustulosten pätevyys eikä riitä että itse perehtyisi asiaan ja päättelisi itse että onko tutkimuksessa päätä tai häntää. Toisin sanoen, suomalainen, kuten moni muu länsimaalainen, haluaa mielellään ulkoistaa ajattelun jollekin näennäisesti älykkäämmälle metsän eläimelle.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Hyvä off topic! Jos joskus on miettinyt omaa älykkyyttään suhteessa muihin, esim Mensalta löytyy testiä aiheeseen ja Tieteen Kuvalehti tarjosi hyvin saman tyyppistä (jotkut sanoivat olevan sama) testiä tehtäväksi. Tein tuon Tieteen Kuvalehden laajan ÄO testin kesällä ja sain hyvin saman suuntaisen tuloksen kuin esimerkiksi PV sai puolitoista vuosikymmentä sitten P kokeessa tai mitä olen saanut aikanaan koulutukseen haettaessa pisteitä vastaavissa testeissä. Esimerkiksi tuo Tieteen Kuvalehden testi mittasi seuraavilla tavoin: kuvatehtävät, kielelliset tehtävät, muistitehtävät, logiikkatehtävät ja laskutehtävät. Tämän jälkeen sai tuloksen jota sai sitten verrata alla olevaan taulukkoon:
| IQ-skalaen | |
|---|---|
| 181-200+ | Supernero |
| 166-180 | Suuri nero |
| 145-165 | Nero |
| 132-144 | Erittäin älykäs |
| 121-131 | Keskitasoa älykkäämpi |
| 111-120 | Hyvää keskitasoa |
| 90-110 | Keskitasoa |
| 80-89 | Heikkoa keskitasoa |
| 68-79 | Heikkolahjainen |
| 50-67 | Lievästi kehitysvammainen |
| 25-49 | Vaikeasti kehitysvammainen |
| Under 25 | Syvästi kehitysvammainen |
Itse testi löytyy tästä: https://tieku.fi/ihminen/aivot/ao-testi/ao-testi-tieteen-kuvalehti-suomenkielinen
Mielestäni on järkevä testata itsensä jotta osaa vähän hahmottaa omia vahvuuksia ja heikkouksia tuollakin saralla niin helpompi mieltää mitä ja miten itsessään kannattaa kehittää. Mekaaninen älykkyyshän on vasta työkalu, jonka käyttäjä päättää mitä sillä tehdään. Kaivetaanko telkkarista Kotikatua seuraten syväanalyysiä mitä se nyt sanoi toiselle sohvanpohjalta vai tutkitaanko mahdollisesti jotain haastavampaa ja mahdollisesti hyödyllisempää vaikkapa harrastuksen tai työn parissa.
Pihatonttu
Respected Leader
OFF TOPIC
Kiitos.
Tuon taulukon yläpäässä on iso virhe.
Nerous ei ole huippukorkeaa älykkyyttä. Maailmassa on kymmeniä kertoja enemmän tuossa taulukossa nerouden lukemiin yltäviä ihmisiä kuin neroja. Hyvin pienellä osalla korkeimpia ÄO-lukemia saavista on koskaan mahdollisuuksia yltää sellaisiin saavutuksiin, joiden perusteella olisi aihetta edes harkita nerouden mahdollisuutta.
Nerous ei ole yhden mitattavissa olevan suureen suurta määrää. Se syntyy kahden suureen tulona. Nerous = erittäin korkea tai sitä korkeampi älykkyys kertaa erittäin korkea tai sitä korkeampi luovuus.
Molemmat ovat mitattavia tai arvioitavia suureita, mutta kummankin mittaaminen tai arvioiminen on sitä vaikeampaa mitä harvinaisemmissa lukemissa liikutaan.
Nerouden harvinaisuus johtuu siitä, että vaikka älykkyys jakautuu väestössä normaalijakauman mukaan, niin luovuus jakautuu De Solla Pricen kuvaaman kaavan mukaan:
Missä tahansa joukossa neliöjuuri poppoosta saa aikaan puolet luovista tuotoksista. (Tätä asiaa käsiteltiin täällä aikanaan yksilötuotantoketjussa. Ja juuri tämän jakautumisen vuoksi yksilötuotantolähtökohta ei ole kovin tuottava niin pienissä erissä kuin vaikka vuosittaiset palvelukseen astujat, mutta olisi erittäin kustannustehokkaasti ja käytännössä ilman haittoja hyödynnettävissä työelämän ulkopuolisiin tai osatyöllisiin kohdistettuna.)
Kulttuurituonnin parissa tämän tyyppinen mittaaminen olisi sikäli hyödyllistä, että kvantitatiivisen tiedon avulla voitaisiin välttää suuri määrä ihan suoranaista valehtelua kulttuurituonnin odotettavissa olevista vaikutuksista.
Kiitos.
Tuon taulukon yläpäässä on iso virhe.
Nerous ei ole huippukorkeaa älykkyyttä. Maailmassa on kymmeniä kertoja enemmän tuossa taulukossa nerouden lukemiin yltäviä ihmisiä kuin neroja. Hyvin pienellä osalla korkeimpia ÄO-lukemia saavista on koskaan mahdollisuuksia yltää sellaisiin saavutuksiin, joiden perusteella olisi aihetta edes harkita nerouden mahdollisuutta.
Nerous ei ole yhden mitattavissa olevan suureen suurta määrää. Se syntyy kahden suureen tulona. Nerous = erittäin korkea tai sitä korkeampi älykkyys kertaa erittäin korkea tai sitä korkeampi luovuus.
Molemmat ovat mitattavia tai arvioitavia suureita, mutta kummankin mittaaminen tai arvioiminen on sitä vaikeampaa mitä harvinaisemmissa lukemissa liikutaan.
Nerouden harvinaisuus johtuu siitä, että vaikka älykkyys jakautuu väestössä normaalijakauman mukaan, niin luovuus jakautuu De Solla Pricen kuvaaman kaavan mukaan:
Missä tahansa joukossa neliöjuuri poppoosta saa aikaan puolet luovista tuotoksista. (Tätä asiaa käsiteltiin täällä aikanaan yksilötuotantoketjussa. Ja juuri tämän jakautumisen vuoksi yksilötuotantolähtökohta ei ole kovin tuottava niin pienissä erissä kuin vaikka vuosittaiset palvelukseen astujat, mutta olisi erittäin kustannustehokkaasti ja käytännössä ilman haittoja hyödynnettävissä työelämän ulkopuolisiin tai osatyöllisiin kohdistettuna.)
Kulttuurituonnin parissa tämän tyyppinen mittaaminen olisi sikäli hyödyllistä, että kvantitatiivisen tiedon avulla voitaisiin välttää suuri määrä ihan suoranaista valehtelua kulttuurituonnin odotettavissa olevista vaikutuksista.
MeriTJ
Ylipäällikkö
OT JATKUU...
Kyllä, olen kanssasi samaa mieltä. Olenko ihan hakoteillä, mutta käsittääkseni jos ihminen alkaa olemaan tuolla taulukon yläpäässä niin puhutaan käytännössä usein jo melko autistisesta ihmisestä jolla aivan mieletön fokus eikä välttämättä enää kyvykkyyttä esim normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen?
Pihatonttu
Respected Leader
Heitetääs tänne vähän pidempi jaarittelu, joka saattaa antaa ketjuun jotain siitä puuttuvaa.
Kunniahäpeäkulttuurien "tutkiminen" on ihan puhdasta poliittista teatteria silloin kun se kohdistuu substanssin alueelle. Sellainen "tutkimus" on yhtä lapsellista ja kohteita loukkaavaa kuin jos koulukiusaamista tutkittaisiin keskittymällä siihen, mistä kiusataan.
Koulu- ja muun kiusaamisen tutkimisessa päästiin eteenpäin kun keskityttiin sisältöjen sijaan ilmiön dynamiikkaan. Ilmiön dynamiikassa keskeistä oli tajuta se, että missä kiusaaminen tapahtuu (sosiaalinen avaruus) ja mitä kiusaajat sekä näiden myötäilijät kiusaamalla saavat (valtaa, sadistista nautintoa, asemaa, mahdollisuuden määritellä kyseisen yhteisön normit ja moraalijärjestykset...).
Jos halutaan käsittää, mistä häpeäperseilyssä on kyse, niin pitää tehdä sama. Pitää jättää substanssi joksikin aikaa sivuun ja keskittyä dynamiikkaan. Dynamiikkaan keskittyminen puolestaan edellyttää sitä, että käsitetään missä ja miten palkitsevat prosessit tapahtuvat ja millaisia ne ovat.
Tässä on oma näkemykseni. Tämä hyödyntää jossain määrin tutkimusta mutta osittain aivan muille aloille menevää ja hyvin lähellä empiriaa olevaa. Käytän ilmiöstä termiä häpeäperseily, koska en osaa keksiä osuvampaa ja rehellisempää termiä. Eli lähtee....
OSA 1. Dynamiikka eikä substanssi
Häpeä on hyväksyvän vastavuoroisuuden puutetta. Se voi olla ulkoista tai sisäistä. Ulkoinen häpeä syntyy siitä, että henkilö ei saa ympäristöltään hyväksyvää vastavuoroisuutta. Sisäinen syntyy siiitä, että henkilö eii hyväksy omaa olotilaansa ja sitä omaa toimintaansa tai toimimattomuutta joka tuon olotilan aiheuttaa.
Myös henkilöllä itsellään on nämä samat kaksi pääulottuvuutta. On ulkoiseen vuorovaikutukseen ja sen määrittelyihin perustuva osa minuudesta eli identiteetit. On myös sisäisiin, yksilöllisiin ja kokonaan henkilökohtaisiin ulottuvuuksiin perustuva osa. Kutsun sitä ydinminuudeksi.
Tyypillinen terve suomalainen minuus sisältää paljon sekä identiteettien maailmaa että ydinminuutta. Ne ovat tasapainossa. Molemmat alueet pääsevät kehittymään ja muuttumaan aika vapaasti elämän edetessä. Molemmissa tapahtuu paljon liikettä ja muutoksia.
Joissain muissa kulttuureissa ydinminuus on lähes puuttuva osa. Identiteetit - kollektiivinen osa minuudesta - ovat kaikki kaikessa. Aivan kuin ihmistä ei olisi edes olemassa muuten kuin yhteisönsä osana ja sillä paikalla jonka yhteisö hänelle antaa. Tämä on tyypillistäku... häpeäkulttuureissa.
Suomalaisittain katsoen terve tilanne on sellainen, jossa ihmisen oma suhde itseensä, tekoihinsa ja asemaansa on ensisijainen määrittävä ulottuvuus. Muiden ihmisten ja verkostojen suhde ja määrittelyt tulevat vasta tämän jälkeen. Kumman tahansa häiriö heijastuu useimmiten toiseen.
Häpeäperseilyssä lähtötilanne on päinvastoin. Ihmisen kokemus itsestään syntyy muiden kautta. Identiteetit jyräävät ydinminuuden maanrakoon. Jos hänen roolinsa, asemansa ja kokemuksensa itsestään ja elämästään ei mahdu identiteettien kautta elämisen vankilaan, niin hän kokee asian aivan kuin hän ei olisi edes olemassa. Se on hänelle kuin kuolema.
Tämän seurauksena häpeäperseilyn sisällä ratkaiseva kysymys on se, että "haluanko koe itseni eläväksi kuolleeksi vai tapanko jonkun muun saadakseni itselleni takaisin kokemuksen omasta elossa olemisestani".
Jokainen voi sitten miettiä, että minkä tasoinen pelote sakko tai ehdonalainen on esim. lähestymiskieltojen rikkomisen suhteen tuossa tilanteessa. Ja muutaman vuoden tai vaikka 15 vuoden vankilatuomio sekä karkoitus.... Tuosta näkökulmasta pieni hinta sosiaalisen ja emotionaalisen elossa olemisen mahdollisuudesta.
Ikävä kyllä suurin osa tätä aihepiiriä "tutkivista" huijareista näyttäisi olevan identiteettipolitikointiin ja SJW -liirumlaarumiin keskittyviä agenda-aktivisteja. Heillä ei ole minkäänlaista intressiä tuoda esiin sitä, että ongelmat ovat nimenomaan identiteettiulottuvuuden epäterveessä ylikorostuneisuudessa.
Koulu- ja muun kiusaamisen tutkimisessa päästiin eteenpäin kun keskityttiin sisältöjen sijaan ilmiön dynamiikkaan. Ilmiön dynamiikassa keskeistä oli tajuta se, että missä kiusaaminen tapahtuu (sosiaalinen avaruus) ja mitä kiusaajat sekä näiden myötäilijät kiusaamalla saavat (valtaa, sadistista nautintoa, asemaa, mahdollisuuden määritellä kyseisen yhteisön normit ja moraalijärjestykset...).
Jos halutaan käsittää, mistä häpeäperseilyssä on kyse, niin pitää tehdä sama. Pitää jättää substanssi joksikin aikaa sivuun ja keskittyä dynamiikkaan. Dynamiikkaan keskittyminen puolestaan edellyttää sitä, että käsitetään missä ja miten palkitsevat prosessit tapahtuvat ja millaisia ne ovat.
Tässä on oma näkemykseni. Tämä hyödyntää jossain määrin tutkimusta mutta osittain aivan muille aloille menevää ja hyvin lähellä empiriaa olevaa. Käytän ilmiöstä termiä häpeäperseily, koska en osaa keksiä osuvampaa ja rehellisempää termiä. Eli lähtee....
OSA 1. Dynamiikka eikä substanssi
Häpeä on hyväksyvän vastavuoroisuuden puutetta. Se voi olla ulkoista tai sisäistä. Ulkoinen häpeä syntyy siitä, että henkilö ei saa ympäristöltään hyväksyvää vastavuoroisuutta. Sisäinen syntyy siiitä, että henkilö eii hyväksy omaa olotilaansa ja sitä omaa toimintaansa tai toimimattomuutta joka tuon olotilan aiheuttaa.
Myös henkilöllä itsellään on nämä samat kaksi pääulottuvuutta. On ulkoiseen vuorovaikutukseen ja sen määrittelyihin perustuva osa minuudesta eli identiteetit. On myös sisäisiin, yksilöllisiin ja kokonaan henkilökohtaisiin ulottuvuuksiin perustuva osa. Kutsun sitä ydinminuudeksi.
Tyypillinen terve suomalainen minuus sisältää paljon sekä identiteettien maailmaa että ydinminuutta. Ne ovat tasapainossa. Molemmat alueet pääsevät kehittymään ja muuttumaan aika vapaasti elämän edetessä. Molemmissa tapahtuu paljon liikettä ja muutoksia.
Joissain muissa kulttuureissa ydinminuus on lähes puuttuva osa. Identiteetit - kollektiivinen osa minuudesta - ovat kaikki kaikessa. Aivan kuin ihmistä ei olisi edes olemassa muuten kuin yhteisönsä osana ja sillä paikalla jonka yhteisö hänelle antaa. Tämä on tyypillistä
Suomalaisittain katsoen terve tilanne on sellainen, jossa ihmisen oma suhde itseensä, tekoihinsa ja asemaansa on ensisijainen määrittävä ulottuvuus. Muiden ihmisten ja verkostojen suhde ja määrittelyt tulevat vasta tämän jälkeen. Kumman tahansa häiriö heijastuu useimmiten toiseen.
Häpeäperseilyssä lähtötilanne on päinvastoin. Ihmisen kokemus itsestään syntyy muiden kautta. Identiteetit jyräävät ydinminuuden maanrakoon. Jos hänen roolinsa, asemansa ja kokemuksensa itsestään ja elämästään ei mahdu identiteettien kautta elämisen vankilaan, niin hän kokee asian aivan kuin hän ei olisi edes olemassa. Se on hänelle kuin kuolema.
Tämän seurauksena häpeäperseilyn sisällä ratkaiseva kysymys on se, että "haluanko koe itseni eläväksi kuolleeksi vai tapanko jonkun muun saadakseni itselleni takaisin kokemuksen omasta elossa olemisestani".
Jokainen voi sitten miettiä, että minkä tasoinen pelote sakko tai ehdonalainen on esim. lähestymiskieltojen rikkomisen suhteen tuossa tilanteessa. Ja muutaman vuoden tai vaikka 15 vuoden vankilatuomio sekä karkoitus.... Tuosta näkökulmasta pieni hinta sosiaalisen ja emotionaalisen elossa olemisen mahdollisuudesta.
Ikävä kyllä suurin osa tätä aihepiiriä "tutkivista" huijareista näyttäisi olevan identiteettipolitikointiin ja SJW -liirumlaarumiin keskittyviä agenda-aktivisteja. Heillä ei ole minkäänlaista intressiä tuoda esiin sitä, että ongelmat ovat nimenomaan identiteettiulottuvuuden epäterveessä ylikorostuneisuudessa.
Pihatonttu
Respected Leader
OSA 2. SAMANKALTAISET ILMIÖT JA NIISTÄ IRROTTAUTUMINEN
Vastaavanlainen identiteettiulottuvuuden epäterve ylikorostuminen (suomalaisella mitta-asteikolla katsoen) tulee esille useissa muissakin yhteyksissä.
- Häpeäkulttuurit ja niihin liittyvät ääri-ilmiöt.
- SJW -toiminta.
- Identiteettipolitikointi.
- Narsismikirjon persoonallisuushäiriöt
- Some ja sen painotukset
- Totalitäristiset ideologiat ja niiden soveltaminen.
- Eräs uskonto, jonka nimeäminen negatiivisissa yhteyksissä voi johtaa tutkintaan ja syytteeseen, joten ei nimetä kyseistä uskontoa.
Oleellista on tajuta se, että noilla on yhteinen intressi keskittyä nimenomaan identiteetteihin ja kulttuuriin sekä välttää huomion ja ratkaisumahdollisuuksien kohdistumista identiteettikeskeisyydestä irrottautumiseen.
Oleellista on myös tajuta, että häpeäperseilyn vaikutuspiiristä irrottautumisessa tärkein askel on se, että jättää taakseen identiteettikeskeisyyden ja siirtyy ydinminuuskeskeiseen elämään. Tämän asian tajuamisen myötä on vaikea olla tajuamatta sitä, että identiteetti- ja kulttuurikeskeiset tavat "tutkia" tai "ratkaista" asiaa tai "auttaa" uhreja ovat oikeasti ilmiön syventämistä ja lukitsemista entistä vaikeammaksi ja pysyvämmäksi.
"Täytyy ymmärtää mitä kyseinen kulttuuri sisältää ja mitä siihen liittyy" on lähtökohta, jolla asioita pahennetaan koska asiaa koitetaan ratkaista sillä että sairaalloisesti ylikorostunutta kollektiivisuutta "hoidetaan" ylikorostamalla kollektiivista ulottuvuutta vielä ennestään.
Toimiva ratkaisu yksilötasolla on se, että vaaravyöhykkeessä olevia autetaan saamaan etäisyyttä sekä vaaratekijöihin, vaarallisiin henkilöihin mutta myös identiteetti- ja kulttuurikeskeisyyteen. Irti pääseminen edellyttää kyseisestä kulttuurillisesta orientaatiosta ja sen painotuksista irrottautumista. Sitä kautta henkilö voi päästää ydinminuutensa kasvamaan ja elämään.
Usein irrottautumisen tarve - ja siitä seuraavat vaarat - alkavat juuri siitä, että että henkilö myöntää itselleen että hän ei ole sama asia kuin hänen sosiaalinen asemansa osana kyseistä kollektiivia, hän ei ole sama asia kuin hänelle tarjolla olevat identiteetit eivätkä hänen moraalijärjestyksensä ja kokemuksensa vastaa niitä, joiden sisäistämistä kollektiivi ja sen avainhenkilöt häneltä vaativat.
Vastaavanlainen identiteettiulottuvuuden epäterve ylikorostuminen (suomalaisella mitta-asteikolla katsoen) tulee esille useissa muissakin yhteyksissä.
- Häpeäkulttuurit ja niihin liittyvät ääri-ilmiöt.
- SJW -toiminta.
- Identiteettipolitikointi.
- Narsismikirjon persoonallisuushäiriöt
- Some ja sen painotukset
- Totalitäristiset ideologiat ja niiden soveltaminen.
- Eräs uskonto, jonka nimeäminen negatiivisissa yhteyksissä voi johtaa tutkintaan ja syytteeseen, joten ei nimetä kyseistä uskontoa.
Oleellista on tajuta se, että noilla on yhteinen intressi keskittyä nimenomaan identiteetteihin ja kulttuuriin sekä välttää huomion ja ratkaisumahdollisuuksien kohdistumista identiteettikeskeisyydestä irrottautumiseen.
Oleellista on myös tajuta, että häpeäperseilyn vaikutuspiiristä irrottautumisessa tärkein askel on se, että jättää taakseen identiteettikeskeisyyden ja siirtyy ydinminuuskeskeiseen elämään. Tämän asian tajuamisen myötä on vaikea olla tajuamatta sitä, että identiteetti- ja kulttuurikeskeiset tavat "tutkia" tai "ratkaista" asiaa tai "auttaa" uhreja ovat oikeasti ilmiön syventämistä ja lukitsemista entistä vaikeammaksi ja pysyvämmäksi.
"Täytyy ymmärtää mitä kyseinen kulttuuri sisältää ja mitä siihen liittyy" on lähtökohta, jolla asioita pahennetaan koska asiaa koitetaan ratkaista sillä että sairaalloisesti ylikorostunutta kollektiivisuutta "hoidetaan" ylikorostamalla kollektiivista ulottuvuutta vielä ennestään.
Toimiva ratkaisu yksilötasolla on se, että vaaravyöhykkeessä olevia autetaan saamaan etäisyyttä sekä vaaratekijöihin, vaarallisiin henkilöihin mutta myös identiteetti- ja kulttuurikeskeisyyteen. Irti pääseminen edellyttää kyseisestä kulttuurillisesta orientaatiosta ja sen painotuksista irrottautumista. Sitä kautta henkilö voi päästää ydinminuutensa kasvamaan ja elämään.
Usein irrottautumisen tarve - ja siitä seuraavat vaarat - alkavat juuri siitä, että että henkilö myöntää itselleen että hän ei ole sama asia kuin hänen sosiaalinen asemansa osana kyseistä kollektiivia, hän ei ole sama asia kuin hänelle tarjolla olevat identiteetit eivätkä hänen moraalijärjestyksensä ja kokemuksensa vastaa niitä, joiden sisäistämistä kollektiivi ja sen avainhenkilöt häneltä vaativat.