Jatkan nyt vielä tätä aihetta

..
@MeriTJ mainitsi sotavangit ja vakoilijat.
Sotavankia EI MISSÄÄN TILANTEESSA ole oikeutta teloittaa. Joka sen tekee, on murhaaja*. Ja niinhän se on, että sotilas saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa vaihtoehdoissa ei ole kuin huonoja.. vaikkapa juurikin tuo mainittu kaukotiedustelijan ottama vanki. Mutta, sotavanki on antautuessaan myös luopunut osallisuudestaan konfliktiin ja hänellä ei ole oikeutta nostaa kättään vangitsijaansa vastaan. Eli periaatteessa tilanteessa ei olisi ongelmaa, mikäli olisi uskottavaa että kaukotiedustelijan sotavankikin noudattaa sääntöjä.
* saako sotavankinsa teloittaneelle murhaajalle sitten tuomita kuolemantuomion ..
Vakoilijat on mielenkiintoinen osa-alue. Periaatteessa vakoilija voisi olla sotavanki, mutta tradition mukaan vakoilija on kiero paskiainen, jonka hengellä ei ole arvoa. Mutta toisaalta kiinni jäännyt vakoilija saattaa olla hyödyllinen (halukkaana tai haluamattaan) ja ainakaan hän ei mitenkään kykene jatkamaan toimintaansa (on siis "eliminoitu" .. vaikka olisikin hengissä ja kunnossa).. joten kyseessä olisi kosto tai pelote. Jos vakoilija on niin merkityksetön ettei häntä kannata käyttää - miksi sitten pitäisi teloittaa.
Tuossa edellä mainitsemani tilanne, jossa olin osallisena koski juurikin oletettua vakoilijaa. Hänet teloitettiin ja vaikka omalta osaltani olisin ehkä kyennyt estämään täytäntöönpanon (häneen oli jo osunut kun itse pääsin hollille, enkä tiedä olisiko jäänyt henkiin), minun toimintani seurauksena ruumita olisi ollut enemmän jokatapauksessa. Se on jäänyt kaivelemaan; miten "me" päädyimme siihen että hän oli vakoilija ja siihen että hänet saattoi tappaa. Olisiko hän ehkä ollut vanki, tai peräti sotavanki. Jos viimeinen; .... huhhuh.