Kuolemantuomiot sota-aikana - kannatatko vai et?

En kannata, mikäli koskee karkuruutta.

Talvisodassa ei teloitettu ketään hermoilijaa, vaan pyrittiin saamaan rauhoittumaan ja täyttämään paikkansa. Jatkosodassa näytti vähän tulleen toisia muoteja, mistä lie... :cool:

Mikäli koskee törkeitä rikoksia, minusta tämä kyllä ansaitsi teloituksensa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Toivo_Koljonen

Ilman muuta kyseinen hirviö ansaitsi tuomionsa. Teemu Keskisarjan kirjaa en ole tosin lukenut.

Mutta, vertailun vuoksi kansainvälistä näkemystä. Esim. Ranskassa kuolemantuomio oli voimassa virallisesti aina 2007 asti. Tosin presidentti Mitterand käytännössä lopetti toimeenpanot jo 1981. Huomattavaa on, että presidentti Charles de Gaulle teloitutti upseereita, jotka olivat osallistuneet valtiopäämiehen murhayrityksiin.


 
Meillä ei ole eikä tule kuolemantuomiota niin siitä spekuloiminen on ihan mielikuvituspuuhaa. Se on mennyttä maailmaa.
Älähän nyt. Kysymyksenä oli; kannatatko vai et.

Itse ehdotit Sisyfos-tyyppistä ojankaivuuta, vai lainaisinko käytettyä terminologiaa; fantasioit sillä. Onko moinen rääkkääminen sitten oikein ..

Jos kuolemantuomiosta kysytään - siihen saanee vastata. Se on kyllä tärkeä asia, ja lisäksi on hyvä muistaa että maailma muuttuu, ja eduskunta säätää Suomessa lait.

Tuosta metri x metri kopista :whistle: .. meillä taitaa @kimmo.j :n kanssa ollut semmoinen sota-ajan sijoitus, että molemmat olisi tullut istumaan teräksisessä kopissa, jossa tuo neliömetrikokoluokka olisi tuntunut avaralta, ja silpoutuminen sekä/tai elävältä palaminen melko todennäköinen lopputulos.
 
Viimeksi muokattu:
Kannatan ja perustelen.
Viholliselle toimininen, vakoilu, sabotaasi, sotatoimien ja tarvikkeiden osalta. Lasten ja naisten raiskaaminen sotatoimena. (tervetuloa selittämään tänne itä-rajalle lasten ja naisten raiskaamisen hyväksymisestä (linnatuomio) sodassa niin...)

Tuollaisesta pitää aina olla ja tulla kuolemantuomio, eikä mitään saatanan halailua vankilassa.
Karkuruus on eri asia, syitä voi olla monia, joten siitä EI.

En fantasioi asiasta, enkä haaveile, kysyttiin ja vastasin, meillä on eri kokemukset täällä vihollisesta kuin siellä etelässä.
 
Tuo on aika kimurantti kysymys.
Kuolemantuomion pano-oikeutta ei pitäisi ainakaan antaa perus upseeristolle. Tämä tiedetään että suomen reserviarmeijassakin palvelisi sellaisia kenelle ei pitäisi olla edes upseerinarvoa.

Myös täysin hermonsamenettäneiden kuolemantuomio on väärin, ne harvoin asialle mitään voivat.

Ongelmaksi muodostuu osan motivoiminen palvelukseen, ne ei pienestä hetkahda. Ei ainakaan siviilipuolen rangaistuksista.

Osaa voidaan toki käyttää hanttihommissa mutta pieni osuus ei siihenkään suostu.


Toinen kimurantti näkökulma osuu myös ylempään upseeristoon. Mikäli tietentahtoen tapatat joukkosi turhaan, ilman kuningaskäskyä tod.korkealta pitää asemat viimeiseen asti. Miten tälläisestä rangaistaan? Sekä miten vältetään tilanne missä upseeristo kuitenkin uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä.

Monesti varmasti selvittäisiin vittumaisen pitkällä rangaistuksella, varsinkin omia kohtaan.
Kuolemanrangaistus on myös nykypäivänä melkoisen suuri imagotappio lehdistössä.
 
Tulipa mieleen; minulla on kuolemantuomion täytäntöönpanoon liittyvä muisto. Toki yli kolmenkymmenen vuoden takaa, mutta jostain syystä se(kään) ei ole haalistunut. En siis ollut tuomittu :eek: enkä täytäntöönpanija, mutta tavallaan silminnäkijä, jolla oli mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Mutta en vaikuttanut.

... maailma on semmoinen; moni asia on mahdotonta tapahtua, tai ei kuulu meille - ja sitten se yhtäkkiä onkin siinä, edessä - eikä sitä saa enää pois.
 
Meillä ei ole eikä tule kuolemantuomiota niin siitä spekuloiminen on ihan mielikuvituspuuhaa. Se on mennyttä maailmaa.
Tämä aihe näyttää todella osuneen hermoin. Ei se mitään, niin se joskus osuu meillä kaikilla.
Vaikka lain muuttaminen ei ole nyt ajankohtaista, saattaa se toisessa ajassa ja tilanteessa olla.
 
Koska se on niin saatanan barbaarista ja epämoraalista että saa ihan valtion luvalla riistää toiselta henki. Ei mahdu minun moraalisääntöihin. Parempi sitten vankila-olot a la 1800-luku ja elinkautinen olkoon kirjaimelisesti elinkautinen.
 
Minusta se on helvetin sairasta ja epämoraalista barbariaa teloittaa hermonsa menettänyttä.
Nykyaikaisen käyttäytymistutkimuksen valossa olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tutkimukset eri sotajoukkojen toiminnoista kun osoittaa kaikki sen että tietyssä pisteessä osalla porukasta "mopo ei enää vaan kulje" vaikka olisi kuinka hyvä tahto ja siitä syystä oman puolen taistelijan teloittaminen on väärin.

Sotavangeista sen verran että mikäli esimerkiksi kaukotiedustelija joutuu ottamaan vangin, ymmärrän että jos sen vangin hengissä pitäminen vaarantaa tehtävän niin sellaisessa tilanteessa vangin surmaamisen jotenkin ymmärrän vaikka en asiasta pidäkään. Tiedon keruu kiduttamalla taas on osoittanut että tarpeeksi kun kidutetaan niin ihminen tunnustaa sellaistakin mikä ei pidä paikkaansa joten viisas yksilö kuulustelee vanginsa muulla tavoin kuin kiduttaen.

Vakoojien kohdalla kuolemantuomio sodanaikana on sellainen etten ole siitä kyennyt muodostamaan omaa mielipidettä.
 
Viimeksi muokattu:
Suomeen mahtuu noin kerran kymmeneen vuoteen yksi "jammu" tai "mäikl" jotka kyllä ovat mieleltään sairaita mutta joiden sairauteen ainoa tepsivä lääke on 9mm burana, kaulakiikku tms. Sota-ajan tuomiot ovatkin sitten monisyisempi juttu.. Esim. jos Suomen poliittinen johto sitouttaa Suomen johonkin Ranskan ex-siirtomaan puskasotaan tai öljy-yhtiöiden ilmaiseksi turvajoukoksi niin pitäisikö "käpykaartilainen" teloittaa? Entä mitä pitäisi tehdä jos Suomen hallitus peruuttaa vaalit ja kaappaa hallinnon itselleen esim. EU tuella. Kuka onkaan silloin teloitettava petturi?
 
Mahdollisuus kuolemantuomioon sota-ajan oloissa pitäisi olla. Kynnys korkealla ja asetus sen mukaan, että lopullinen oikeudenkäynti vaikkapa 5 vuoden jälkeen ennen mahdollista tuomion täytäntöönpanoa.

Vaikka todennäköisyys kasvaa, että sodan jälkeen tuomiot muutetaan esim elinkautisiksi, olisi tuo rangaistukselle ja mahdolliselle pelotevaikutukselle jonkinmoinen lisä. Ja pienentäisi virhetuomion vaaraa, mikäänhän ei kaikissa tapauksissa poista sitä kokonaan.

Toisaalta mikään ei poista myöskään rintamalla palvelevan mahdollisuutta kuolla "virheellisesti", vaikkapa kalustovaurion tai omien vahingonlaukauksen seurauksena. Pääsääntö on, että ei sota ole kenelläkään reilua.
 
Koska se on niin saatanan barbaarista ja epämoraalista että saa ihan valtion luvalla riistää toiselta henki. Ei mahdu minun moraalisääntöihin. Parempi sitten vankila-olot a la 1800-luku ja elinkautinen olkoon kirjaimelisesti elinkautinen.
No, se hengen riistäminen on loppujen lopuksi ihan normaalia sota aikana. Tavalla tai toisella.

Mikä sitten on toista parempi on varmaan mielipide kysymys. Joka tapauksessa mielestäni ihan asiallinen keskustelu on käynnissä, kukaan ei ole esittänyt mitään pikaoikeuksia, tai muutakaan älyttömyydeksi luokiteltavaa.
 
BTW pikaoikeuksista. Itse olin intissä 80-luvun loppupuolella ja silloin kyllä ohjeistettiin että niskuroija tulee teloittaa välittömästi ryhmänjohtajan, siis tyypillisesti alikersantin arvoisen upseerin toimesta ja päätöksellä sota-aikana. Juuri näin ohjeistettiin silloin.
 
No jos olisin ryhmänjohtaja tai jj niin en kyllä alkaisi oman porukan jäseniä ampumaan. Kyllä ne miehet pitää saada ja saa seuraaman vaikka minne ihan vain johtamisella ja esimerkillä. lähinnä sotaan kuulumattomat pitää pyrkiä poistamaan joukosta mahdollisimman pian. Eli hellä ohjaus takalinjoille. Ei kuoleman tuomiossa ole mitään järkeä, pitää vaan saada raakattua ne kykenemättömät mahd. Pian pois joukosta. Ja rikolliset myös. Häkkiin vaan ja jälkeen päin voi sitten oikeus tuomita lakien mukaan.
 
Jatkan nyt vielä tätä aihetta :whistle: .. @MeriTJ mainitsi sotavangit ja vakoilijat.

Sotavankia EI MISSÄÄN TILANTEESSA ole oikeutta teloittaa. Joka sen tekee, on murhaaja*. Ja niinhän se on, että sotilas saattaa löytää itsensä tilanteesta, jossa vaihtoehdoissa ei ole kuin huonoja.. vaikkapa juurikin tuo mainittu kaukotiedustelijan ottama vanki. Mutta, sotavanki on antautuessaan myös luopunut osallisuudestaan konfliktiin ja hänellä ei ole oikeutta nostaa kättään vangitsijaansa vastaan. Eli periaatteessa tilanteessa ei olisi ongelmaa, mikäli olisi uskottavaa että kaukotiedustelijan sotavankikin noudattaa sääntöjä.

* saako sotavankinsa teloittaneelle murhaajalle sitten tuomita kuolemantuomion ..

Vakoilijat on mielenkiintoinen osa-alue. Periaatteessa vakoilija voisi olla sotavanki, mutta tradition mukaan vakoilija on kiero paskiainen, jonka hengellä ei ole arvoa. Mutta toisaalta kiinni jäännyt vakoilija saattaa olla hyödyllinen (halukkaana tai haluamattaan) ja ainakaan hän ei mitenkään kykene jatkamaan toimintaansa (on siis "eliminoitu" .. vaikka olisikin hengissä ja kunnossa).. joten kyseessä olisi kosto tai pelote. Jos vakoilija on niin merkityksetön ettei häntä kannata käyttää - miksi sitten pitäisi teloittaa.

Tuossa edellä mainitsemani tilanne, jossa olin osallisena koski juurikin oletettua vakoilijaa. Hänet teloitettiin ja vaikka omalta osaltani olisin ehkä kyennyt estämään täytäntöönpanon (häneen oli jo osunut kun itse pääsin hollille, enkä tiedä olisiko jäänyt henkiin), minun toimintani seurauksena ruumita olisi ollut enemmän jokatapauksessa. Se on jäänyt kaivelemaan; miten "me" päädyimme siihen että hän oli vakoilija ja siihen että hänet saattoi tappaa. Olisiko hän ehkä ollut vanki, tai peräti sotavanki. Jos viimeinen; .... huhhuh.
 
BTW pikaoikeuksista. Itse olin intissä 80-luvun loppupuolella ja silloin kyllä ohjeistettiin että niskuroija tulee teloittaa välittömästi ryhmänjohtajan, siis tyypillisesti alikersantin arvoisen upseerin toimesta ja päätöksellä sota-aikana. Juuri näin ohjeistettiin silloin.
rupeaa olemaan oikein venäläistä meininkiä, kun ryhmän ynnä muilla johtajilla alkaa paineita kerääntymään sotiessa, niin käydään ampumassa joku omasta porukasta jos vaikka tulee urputusta huonosta käskystä tai ihan muuten vaan
 
BTW pikaoikeuksista. Itse olin intissä 80-luvun loppupuolella ja silloin kyllä ohjeistettiin että niskuroija tulee teloittaa välittömästi ryhmänjohtajan, siis tyypillisesti alikersantin arvoisen upseerin toimesta ja päätöksellä sota-aikana. Juuri näin ohjeistettiin silloin.

Jottei totuus unohdu: "Suomessa rauhanaikainen kuolemanrangaistus poistui lopullisesti laista vuonna 1949 ja sodanaikainen kuolemanrangaistus vuonna 1972."

Eli tankki-tapsalle neuvottiin laittomia ohjeistuksia.
 
BTW pikaoikeuksista. Itse olin intissä 80-luvun loppupuolella ja silloin kyllä ohjeistettiin että niskuroija tulee teloittaa välittömästi ryhmänjohtajan, siis tyypillisesti alikersantin arvoisen upseerin toimesta ja päätöksellä sota-aikana. Juuri näin ohjeistettiin silloin.
Jos joku oikeasti on tuollaisia "ohjeistanut", niin kyseessä on ollut jonkun älyvapaan kers. Ärjylän yksityisajattelu.
 
Nykyaikaisen käyttäytymistutkimuksen valossa olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tutkimukset eri sotajoukkojen toiminnoista kun osoittaa kaikki sen että tietyssä pisteessä osalla porukasta "mopo ei enää vaan kulje" vaikka olisi kuinka hyvä tahto ja siitä syystä oman puolen taistelijan teloittaminen on väärin.

Sotavangeista sen verran että mikäli esimerkiksi kaukotiedustelija joutuu ottamaan vangin, ymmärrän että jos sen vangin hengissä pitäminen vaarantaa tehtävän niin sellaisessa tilanteessa vangin surmaamisen jotenkin ymmärrän vaikka en asiasta pidäkään. Tiedon keruu kiduttamalla taas on osoittanut että tarpeeksi kun kidutetaan niin ihminen tunnustaa sellaistakin mikä ei pidä paikkaansa joten viisas yksilö kuulustelee vanginsa muulla tavoin kuin kiduttaen.

Vakoojien kohdalla kuolemantuomio sodanaikana on sellainen etten ole siitä kyennyt muodostamaan omaa mielipidettä.
Aikaisemmin kirjoitin juuri asian haasteellisuudesta. Tuo maininta mm linjojen takana olemisesta/tiedustelusta, tuo myös hyvin esiin asian kimuranttiuden. Vangin päästäminen vapaaksi vaikkapa pakkotilanteessa paljastaa vastustajalle liikkaa mutta vangin teloitus on sotarikos. Vankeja kuitenkin tarvitaan.
 
BTW pikaoikeuksista. Itse olin intissä 80-luvun loppupuolella ja silloin kyllä ohjeistettiin että niskuroija tulee teloittaa välittömästi ryhmänjohtajan, siis tyypillisesti alikersantin arvoisen upseerin toimesta ja päätöksellä sota-aikana. Juuri näin ohjeistettiin silloin.
Ihan kuin lankeaisin trolliin, mutta käsittääkseni itsenäisen Suomen sotalaitoksen olemassaolon ajan kurinpidosta on vastannut kurinpitoupseeri eli perusyksikön päällikkö tai tietyin rajoituksin sen vääpeli aivan kuten laissa sotilaskurinpidosta luvussa 3 säädetään: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1983/19830331

Kapteenihan se intissäkin jakeli tiettyyn rajaan asti rankomisia aikoinaan.
 
^Ei ollut trolli, kyllä se "dyyne" niin sanoi. Hiukan särähti korvaan jo silloin ja siksi sen muistankin.
 
Back
Top