Muutamia poimintoja sieltä täältä:
.........
4 Ibid sekä 2.DE:n asiak n:o 554/Järj/OT/11 sal 27.11.1953, T-20184/7, KA. Linnoittamiseen laskettiin kuluvan Loviisan kaistalla välttävään valmiuteen 8 000 miespäivää ja tyydyttävään valmiuteen 14 000 miespäivää, kun HL:n alueella laskelma vastaavasti oli välttävään 55 600 ja tyydyttävään 483 000 miestyöpäivää. Suluttamiseen ja hävitystöihin tarvittiin HL:n alueella kymmeniä tuhansia panssari- ja jalkaväkimiinoja sekä 60 tonnia räjähdyainetta.
.........
Kaupungin väestönsuojelujohtaja, joka oli sotaveteraani ja upseeri evp., vastasi väestönsuojelun suunnitelman laatimisesta. Väestönsuojelun johtopaikka oli Helsingin pääpaloaseman kalliosuojassa, HL:n komentopaikan välittömässä läheisyydessä. Sotilaat arvioivat, että evakuoinnin toteutuessa t-vaiheen aikana evakuoitaisiin noin kolmasosa Helsingin väestöstä. Pommitusten jälkeisistä sähkö-, kaasu-, voima- ja vesijohtolaitosten korjaustöistä vastasivat kaupungin viranomaiset.522 Edellinen kuvastaa myös, miten Helsingin infrastruktuuri ja keskeisten laitosten sijainti pääkaupungissa käytännössä jo 1950-luvulla tarkoitti sitä, että kaikkea väestöä ei voida alueelta evakuoida, eikä kaupunkia voitaisi missään vaiheessa jättää puhtaasti sotatoimien alaiseksi taistelukentäksi. Siviiliviranomaiset, kuten poliisi ja palomiehet, sairaaloiden henkilöstö sekä teollisuuslaitosten ja sähkö-, kaasu-, voima- ja vesijohtolaitosten henkilöstö olisivat likipitäen kaikki jääneet toimipaikoilleen. Väestönsuojeluorganisaatio olisi tietenkin jäänyt alueelle. Myös perustamiskeskusten evp-henkilöstöä ja vanhempaa reserviä olisi ollut kaupungin eri puolilla runsaasti. Taistelukentän kuva esimerkiksi reservinä toimivalle Jääkäripataljoona 2:lle olisi ollut varsin erilainen, esimerkiksi jatkosodan aikaisen JP 2:n taistelupaikkoihin verrattuna. Sotatoimet olisi suoritettu keskellä asutusta, siis alueella, jossa olisi väestön ja siviilitoimijoiden lisäksi runsaasti rajoitteita tulenkäytölle, kuten esimerkiksi sairaalat.