Kysymys- ja vastaustopiikki

Veikataan Ratsuväen miekkaa m/1822.

Miekkoja ei varmaan jaettu enää miehistölle, mutta upseeristolla lienee ollut käytössään. Näköjään miekkoja (lunttasin netistä) lyhennettiin 1920-luvulla.
 
Suomen Ratsuväen historian mukaan miehet nakkelivat tarpeettomiksi katsomiaan miekkoja tienposkeen, joten kaipa niitä jossain määrin oli miehistöllekin jaettu.
 
Veikataan Ratsuväen miekkaa m/1822.

Oikein! Talvisodan vanhin ase todellakin oli ratsuväen miekka m/1822. Rannikkotykistön pääase 152 mm Canet -tykki oli 1890 -luvulta, tosin vain putki, koska suurin osa oli modernisoinnin yhteydessä muuttunut
eri malliksi. Muita 1800 -luvun aseita olivat rannikkotykistön 47 mm Hotchiss ja Nordenfeld -kanuunat 1880-luvulta. Jälkimmäisiä oli aivan etulinjassa Patoniemen sulkulinnakkeella Vuoksen varrella.

Meillä menneinä vuosikymmeninä naureskeltiin (virheellisiin tietoihin perustuvalle) puolalaisten ratsurynnäköille v. 1939. Ei muistettu, että Lappeenrannassa oma ratsuväkemme laukkasi pitkin kenttiä ja silpoi
olkiukkoja sapelit välkkyen aina Talvisotaan asti. Ennen tätä vaihetta oikeita otteita harjoiteltiin tietenkin puuhevosen selässä, kuten vanhoista valokuvista voi nähdä. Kun aikaa luoda toimiva puolustus oli vain
20 vuotta, eivät kaikki toimet olleet järkeviä edes aikalaisten mielestä. Miekka sivuaseena oli v. 1919 pukeutumisohjessäännön mukaan ratsumiesten lisäksi ratsastavilla tykkimiehillä sekä jopa panssarimiehillä.
Puolustusneuvoston aikana 1931 eteenpäin ei varmaan kukaan uskaltanut ehdottaa ratsuväen lakkauttamista tarpeettomana, kun se oli Mannerheimin oma aselaji.

V. 1918 maassa oli sekalaisia venäläisiltä jääneitä sapeleita. Niitä ei haluttu ottaa käyttöön "ryssänaseina" ja mallikirjavuuden vuoksi. Siksi Ranskasta ostettiin 4000 kpl sapeleita mallia 1822. Olivat varmaan tyyty-
väisiä kun pääsivät eroon! Vehkeitä jopa "modernisoitiin" 1920 -luvun puolivälissä. Tarve johtui siitä, että suomalaiset olivat lyhytjalkaisia ja taistelivat myös maassa eikä ainoastaa hevosen selässä. Ratsumiehelle
suunniteltu sapeli oli liian pitkä, joten sitä lyhennettiin varikkotyönä. Sapelit säilyivät ratsuväellä vuoteen 1941, jonka jälkeen ne poistettiin käytöstä. Varikkoihin jääneet aseet myytiin pois vasta 1960 -luvulla.

Ei miekoilla varmaan yhtään venäläistä keihästetty! En ole tutkinut kirjallisuutta, miten niiden suhteen Talvisodan alkaessa toimittiin; jakokamaa ne kuitenkin olivat.

@EK jatkaa.
 
Sapeleista puheenollen, Ruotsin poliisilla oli sapeli käytössä vielä 60-luvulla. Taisivat poistu 1964.
 
Sapeleista puheenollen, Ruotsin poliisilla oli sapeli käytössä vielä 60-luvulla. Taisivat poistu 1964.

Katsoin juuri ruotsalaisen dokumentin vuodesta 1965. Poliisien sapelit olivat vielä käytössä ja niiden lappeita käytettiin jopa nuorisomellakoiden torjunnassa.
 
lappeita käytettiin jopa nuorisomellakoiden torjunnassa.
Jotain luin että poliisien sapelit eivät olleet teräviä vaan pyöristetty tylsä oli teräpuoli. Mutta silti varmaan pahaa jälkeä ois tullut lyödessä tylsälläkin terällä, luita poikki jne. Sen takia varmaan lappeella lyötiin.
 
Puolustusneuvoston aikana 1931 eteenpäin ei varmaan kukaan uskaltanut ehdottaa ratsuväen lakkauttamista tarpeettomana, kun se oli Mannerheimin oma aselaji.
Ratsuväkiprikaatin jalkauttamista 1943 monet pitivät myös virheenä, koska ratsuväen katsottiin sopivan hyvin käytettäväksi niissä osissa Karjalaa, josta kunnollinen tiestö puuttui. Hyvän liikkuvuuden vastapainona oli se, että taistelun ajaksi osa joukosta sitoutui huolehtimaan ratsuista. Ratsailtahan ei enää taisteltu, vaan hevonen oli enää pelkkä liikuntaväline ja tietysti ennenkaikkea kanto-ja vetojuhta. Huollossa toki hevonen säilyi ja kantosatulalla tai purilailla varustettuna se pystyi toimimaan täysin tiettömässä maastossakin. Esimerkiksi Ilomantsissa 1944 olisi JP 6:n huoltopäällikkö antanut kuorma-auton jokaisesta tilalle saadusta hevosesta.
 
Hevonen toki säilyi vielä pitkään, vaikka ratsuväki lopulta lakkautettiinkin. Kenttätykistökin moottoroitiin kokonaan vasta 1970. Tässä tarkoitin Hakkapeliittojen aikaisten ratsuväkitemppujen harjoittelua vielä
koko 30-luvun. Jokaiseen divisioonaan kuului 1939 ja vielä 1941 jalkaväkeä kevyt osasto kolmen rykmentin lisäksi. Tässä vajaan pataljoonan kokoisessa osastossa oli kaksi komppaniaa; toinen polkupyörin
sekä toinen ratsuin varustettu. Jalan marssivia rykmenttejä liikuntakykyisempi joukko oli tarkoitettu mm sivustojen suojaukseen ja tiedusteluun.
 
Olen tuossa miettinyt sellaista topikkia, että jokainen jakaisi tietonsa siitä, mitä vanhoja ja käytöstä poistettuja aseita ja vermeitä on käyttänyt. Ja milloin ne ovat poistuneet koulutuskäytöstä ja myöhemmin jakomateriaalista.
Nimittäin muistan joistain lukeneeni, että viimeinen sodan ajan hevoskuormasto poistui LKP-luetteloista vasta 80-luvun lopulla. Vai oliko peräti 90-luvulla?
 
Tässä tarkoitin Hakkapeliittojen aikaisten ratsuväkitemppujen harjoittelua vielä
koko 30-luvun.
Ratsain taisteleminen jostain sapelin käytöstä puhumattakaan olisi ollut syytä kyllä unohtaa jo 1930-luvulle tultaessa. Mutta sotaväki tuppaa olemaan vanhoillista ja ne perinteet, ne perinteet..
Kenttätykistökin moottoroitiin kokonaan vasta 1970.
Jostain luin, että tämäkin johtui vain maaseudun työhevosten vähenemisestä, joten ottokalustoakaan ei ollut enää tarjolla tykistön tarpeisiin.
 
Olen tuossa miettinyt sellaista topikkia, että jokainen jakaisi tietonsa siitä, mitä vanhoja ja käytöstä poistettuja aseita ja vermeitä on käyttänyt. Ja milloin ne ovat poistuneet koulutuskäytöstä ja myöhemmin jakomateriaalista.
Nimittäin muistan joistain lukeneeni, että viimeinen sodan ajan hevoskuormasto poistui LKP-luetteloista vasta 80-luvun lopulla. Vai oliko peräti 90-luvulla?
SavPr vuonna 1987. Koulutettiin Suomi-kp ja Ukko-Pekka, kk-miehille myös Maxim. Komppanian varastossa näkyi myös Lahti-Salorantaa ja yhdellä kapiaisella Lahti-pistooli. Samoihin aikoihin pv:ssa annettiin vielä koulutusta hevosalan eläinlääkintä- ja ehkä myös kengitysaliupseeriksi.
 
SavPr vuonna 1987. Koulutettiin Suomi-kp ja Ukko-Pekka, kk-miehille myös Maxim. Komppanian varastossa näkyi myös Lahti-Salorantaa ja yhdellä kapiaisella Lahti-pistooli. Samoihin aikoihin pv:ssa annettiin vielä koulutusta hevosalan eläinlääkintä- ja ehkä myös kengitysaliupseeriksi.
Eli tehdään oma topikki, ainakin kahta kiinnostaa :).
Tosin, olen juuri lähdössä kyläreissulle, joten minun tekemänä menee iltaan. Mutta iltaan mennessä, jos joku toinen ei kerkee sitä ennen.
 
ne perinteet, ne perinteet..

Miekkailuasiasta käytiin keskustelua, ei 30-luvulla vaan jo 1918. Jääkärit, jotka tunsivat nykyaikaisen sodankäynnin, olivat sitä mieltä että kapinetta ei tarvita. Haminan kadetit eli ns. ryssänupseerit, jotka
alkuvuosina johtivat armeijaamme, taas sanoivat ehdottomana mielipiteenään: "Pitäähän sotilaalla miekka olla." Pian alkaneelle selkkaukselle ryssänupseerien asemasta oli siten muitakin syitä kun kilpailu
korkeimmista vakansseista.

Kenttätykistön Historian mukaan tykistöllä oli vetäjäasiassa kaksi koulukuntaa, joilla ei ollut mahdollista löytää yhteistä linjaa. Asia tosiaan sitten ratkesi hevoskannan vähenemiseen ja myös siihen, ettei enää
löytynyt hevosten käsittelyyn tottuneita varusmiehiä.


tuossa miettinyt sellaista topikkia, että jokainen jakaisi tietonsa siitä, mitä vanhoja ja käytöstä poistettuja aseita ja vermeitä on käyttänyt

Toivottavasti ei kuitenkaan tässä langassa, kun off-topic on nyt enemmän sääntö. Modet ei enää kerkiä kun pakolaismielipiteitä vahtimaan. Hyvä aihe kyllä; tosin epäilen tuota jakomateriaalista poistamista.
Itsellä ainakaan siitä ei ole tietoa kovinkaan monen varusesineen kohdalta.
 
Oikein! Talvisodan vanhin ase todellakin oli ratsuväen miekka m/1822. Rannikkotykistön pääase 152 mm Canet -tykki oli 1890 -luvulta, tosin vain putki, koska suurin osa oli modernisoinnin yhteydessä muuttunut
eri malliksi. Muita 1800 -luvun aseita olivat rannikkotykistön 47 mm Hotchiss ja Nordenfeld -kanuunat 1880-luvulta. Jälkimmäisiä oli aivan etulinjassa Patoniemen sulkulinnakkeella Vuoksen varrella.

Meillä menneinä vuosikymmeninä naureskeltiin (virheellisiin tietoihin perustuvalle) puolalaisten ratsurynnäköille v. 1939. Ei muistettu, että Lappeenrannassa oma ratsuväkemme laukkasi pitkin kenttiä ja silpoi
olkiukkoja sapelit välkkyen aina Talvisotaan asti. Ennen tätä vaihetta oikeita otteita harjoiteltiin tietenkin puuhevosen selässä, kuten vanhoista valokuvista voi nähdä. Kun aikaa luoda toimiva puolustus oli vain
20 vuotta, eivät kaikki toimet olleet järkeviä edes aikalaisten mielestä. Miekka sivuaseena oli v. 1919 pukeutumisohjessäännön mukaan ratsumiesten lisäksi ratsastavilla tykkimiehillä sekä jopa panssarimiehillä.
Puolustusneuvoston aikana 1931 eteenpäin ei varmaan kukaan uskaltanut ehdottaa ratsuväen lakkauttamista tarpeettomana, kun se oli Mannerheimin oma aselaji.

V. 1918 maassa oli sekalaisia venäläisiltä jääneitä sapeleita. Niitä ei haluttu ottaa käyttöön "ryssänaseina" ja mallikirjavuuden vuoksi. Siksi Ranskasta ostettiin 4000 kpl sapeleita mallia 1822. Olivat varmaan tyyty-
väisiä kun pääsivät eroon! Vehkeitä jopa "modernisoitiin" 1920 -luvun puolivälissä. Tarve johtui siitä, että suomalaiset olivat lyhytjalkaisia ja taistelivat myös maassa eikä ainoastaa hevosen selässä. Ratsumiehelle
suunniteltu sapeli oli liian pitkä, joten sitä lyhennettiin varikkotyönä. Sapelit säilyivät ratsuväellä vuoteen 1941, jonka jälkeen ne poistettiin käytöstä. Varikkoihin jääneet aseet myytiin pois vasta 1960 -luvulla.

Ei miekoilla varmaan yhtään venäläistä keihästetty! En ole tutkinut kirjallisuutta, miten niiden suhteen Talvisodan alkaessa toimittiin; jakokamaa ne kuitenkin olivat.

@EK jatkaa.

No perhana. Löytää se sokeakin kana jyvän. Häpeä tunnustaa, mutta tuo vuosi oli pakko tarkistaa Wikipediasta.

Ratsuväestä ja sen vanhanaikaisuudesta vuonna 1939 sen verran, että saksalaisilla oli omat ratsuväkiosastonsa toisessa maailmansodassa (varmaan 8. SS-Ratsuväkidivisioona Florian Geyer tunnetuimpana), mutta vielä enemmän ratsuväkeä käytti sodan loppuun asti Neuvostoliitto. Kesällä 1941 puna-armeijan ratsuväki tuotti saksalaisille monta yllätystä, kun pystyi siirtymään likemmäs sata kilometriä vuorokaudessa tiestön ulkopuolella. Alan Clarckin kirjasta luin jämerän kuvauksen, kuinka joko Kaminskin tai Dirlewangerin henkiinjääneet annettiin ratsuväelle tapettavaksi.

Mutta siihen (helppoon) kysymykseen:
Talvisotaan lähteneistä reservinvänrikeistä kaksi oli kesällä 1944 aktiivimajureita. Ketkä?
 
He olivat myöhemmät kilpa- ja kiistakumppanit Kauko Pöyhönen sekä Yrjö Keinonen. Ensinmainittu sai myöhemmin surmansa helikopterionnettomuudessa Norjassa.
 
Ei ollutkaan Keinonen! Ei pitäisi laittaa tietoja muistista tarkistamatta. Hänen ylennyspäivämääränsä oli 23.9.1944 ei Välirauhan jo alettua.

Ehdon täyttää Jukka Malmivaara, joka ylennyshetkellä oli armeijan nuorin majuri. Hän komensi JR 50:a Portinhoikassa jossa haavoittui. Sodan jälkeen oli asekätkijöitä sekä jatkoi loppuun teologian
opintonsa päättäen uransa Kuopion piispana.
 
Äh. Jaksa halkoa hiuksia. Eli en itsekään tarkistanut ylennyspäivämääriä. Haetut nimet olivat Keinonen ja Malmivaara. Pöyhönenkin näköjään täyttää ehdon, eli näköjään kaikki käyttävät lähteenään Keinosta, joka on "unohtanut" kilpakumppaninsa muistelmissaan.

Old Boy jatkaa.
 
Ei ollutkaan Keinonen! Ei pitäisi laittaa tietoja muistista tarkistamatta. Hänen ylennyspäivämääränsä oli 23.9.1944 ei Välirauhan jo alettua.

Ehdon täyttää Jukka Malmivaara, joka ylennyshetkellä oli armeijan nuorin majuri. Hän komensi JR 50:a Portinhoikassa jossa haavoittui. Sodan jälkeen oli asekätkijöitä sekä jatkoi loppuun teologian
opintonsa päättäen uransa Kuopion piispana.

Laitaksie Old Boy uuden kysymyksen?
 
Joo sori...unohtui, kuten meillä vanhemmilla kansalaisilla on tapana.
Kysytään vaikka, millä muulla nimellä toisella langalla esillä ollut sinko 55 S 55 tunnettiin?
 
Back
Top