Kysymys- ja vastaustopiikki

Ei

Liittyy henkilöstöön
Toiseen koulutettiin Saksassa - Ilmavoimille tarjottiin räätälöityä kurssia, johon suomalaiset vastasivat etteivät olleet tulleet Saksaan opettelemaan sotalentämistä, vaan koneita hakemaan. Paikalla mm. Illu Juutilainen.
 
Nyt olaan jäljillä.(y)
Mutta kyse on puhtaasti kotimaan tapahtumistta.
 
Sturmeja operoivat Suomessa myös saksalaiset sotilaat, Mersuja eivät (pl. Kuhlmeyn tiedustelumersut).
 
Pikainen heitto. Ei saanut olla ahtaanpaikankammoa tai piti olla saksankielen taitoinen.
 
Vastataanpa vaikka siten, että mersuja lensivät vain parhaat hävittäjälentäjät ja sturmeja operoivat vain parhaat panssarimiehet. Eli molemmissa "Best of the best". Kuka tahansa ei niihin päässyt.
 
Mersuja lensivät ammattisotilaat, Sturmeissa käytettiin myös varusmiehiä?
 
Mersut kelpasivat (käsittääkseni) sellaisenaan suomalaisten käyttöön, mutta Sturmeihin tehtiin vaikka mitä virityksiä.
 
Mersuja lensivät ammattisotilaat, Sturmeissa käytettiin myös varusmiehiä?

Riittävän oikein(y), Samovarius jatkaa.

Molemmat olivat suomen parata kalustoa,
Lentokoneiden osalta bf 109 ja panssarien StuG III.

Mutta mersuja lentämään valittiin miehet, joilla oli sota kokemusta ilmataisteluista.
Siis lentäjien parhaimistto.

Kun taasen StuG miehet olivat varusmiehiä vapaa ehtoisia tykistöttä jne.
Eikä varsinaisia panssari miehiä joilla oli kokemusta panssarisodasta hyökkäysvaiheen ajatta.
Syynä oli ilmeisesti orjallinen kopiointi saksatta, jossa rynnäkkötykit kuuluivat ”tykistöön”.
Eikä niitä pidetty varsinaisina ”panssarivaunuina” alkujaan.

Ps. Kirjoissa on mainintoja että StuG III olisi hylätty kesällä 1944 liian helposti nimenomaan miehistön kokemattomuuden takia.
Voidaan myös pohtia kuinka paljon enemmän niistä olisi saanut irti jo panssarisodan kokeneilla miehistöillä:unsure:
 
Ajattelin kyllä vastata että elegantisti mustaan nahkaan pukeutuneet panssarimiehet saivat kaikki naiset. Toisin kuin ressukat lentäjäpojat hassuissa haalareissaan. Tosimies haisee kordiitille, moottoriöljylle ja on pähkinän ruskea pelkästä paskan määrästä.
 
Laitetaanpa arvoitus, joka on kuin suoraan Agatha Cristien rikosromaanista.

Tarinaan liittyy kadonnut lentokone, salakuljetettu timantti, diplomaattilähetti, mystinen sähkösanoma sekä tähtityttö, jota kutstuttiin myös peukaloiseksi. Tapaus pysyi mysteerinä kuuden vuosikymmenen ajan, kunnes luonnonvoimat viimein luopuivat aarteestaan. Kysymys kuuluu: kuka oli tämä peukaloinen, ja miten hän liittyy kotimaansa sotilashistoriaan? Kertomalla tarinan saa papukaijamerkin.
 
.. joka on kuin suoraan Agatha Cristien rikosromaanista.
Tai Indiana Jonesista, siltä tuo ainakin kuulostaa.
Onpas todella jännä kysymys.

Ei hajuakaan - mutta 'luonnonvoimien luopuminen aarteestaan' ei varmaankaan koske tyttöä, lähettiä eikä sähkösanomaa, joten joko löytyi timantti tai lentokone - ja näistä varmaankin jälkimmäinen. Kuusikymmentä vuotta jemmassa ollut 'jokin' viittaisi sota-aikaan, tai nyt ainakin tapahtumiin ennen 60-lukua. Kytkeytyisikö tähtityttönen tarinaan koneen lempinimenä.. ?
 
Olipas mielenkiintoinen tapaus! Vastaus on Iris Evans, joka palveli sota-aikaan Women's Royal Naval Servicessa ("Wrens"). Papukaijamerkkiä varten on aika paljon kirjoitettavaa, mutta stoorin voi lukea sivulta https://en.wikipedia.org/wiki/1947_BSAA_Avro_Lancastrian_Star_Dust_accident.

No, referoidaan vähän. Lento oli matkalla Santiagoon ja kapteeni ilmeisesti suihkuvirtauksen takia luuli virheellisesti Andien jääneen jo taakse, pudotti korkeutta ja ajoi suoraan päin pystysuoraa vuorenseinämää. Törmäys aiheutti lumivyöryn, joka hautasi koneen eikä sitä etsinnöissä koskaan löydetty ennen kuin jäätikkö valui vuosikymmenien saatossa alemmas ja suli. Yksi matkustajista oli diplomaattilähetti, toisella väitetään olleen timantti ommeltuna pukunsa vuoriin, ja koneesta tullut viimeinen sähkötysviesti päättyi vastaanottajan mukaan "STENDEC". Ilmeisesti kuitenkin kysessä oli vastaanottajan virhe - samat titaat niin että kirjainten välit ovat eri kohdassa olisi SCTI AR (airport code, "over").

Ei ole hyvää ideaa kysyttäväksi, joten jos/kun vastaus on oikein, nopein saa mahdollisuuden. :)
 
Laitetaanpa arvoitus, joka on kuin suoraan Agatha Cristien rikosromaanista.

Tarinaan liittyy kadonnut lentokone, salakuljetettu timantti, diplomaattilähetti, mystinen sähkösanoma sekä tähtityttö, jota kutstuttiin myös peukaloiseksi. Tapaus pysyi mysteerinä kuuden vuosikymmenen ajan, kunnes luonnonvoimat viimein luopuivat aarteestaan. Kysymys kuuluu: kuka oli tämä peukaloinen, ja miten hän liittyy kotimaansa sotilashistoriaan? Kertomalla tarinan saa papukaijamerkin.
WUT!?
 
Otan kopin:

Kuka on tiettävästi viimeisin pitkäjousella sodassa vihollisen surmannut?
 
Back
Top