Sotahullut päivät
Länsi uskoi pakotteiden romahduttavan Venäjän, mutta näin ei käynytkään. Romahdus on silti tulossa. Mitä pidempään sotatalous Venäjällä jyllää, sitä pahemmin varsinainen talous rapistuu.
Tilaajille
Kuuntele juttu
Samuli Niinivuo HS
2:00
Venäjän talouden piti romahtaa vuonna 2022. Ja ihan mahdolliseltahan se silloin vaikutti.
Jo viikkoa myöhemmin Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan alkoi näyttää taloudelliselta itsemurhalta. Länsimaat olivat vyöryttäneet Venäjää vastaan niin järeät pakotteet, että sen talous oli ajautumassa pahimpaan kriisiinsä sitten 1990-luvun alun.
Lännen talous- ja finanssisota syöksisi Venäjän talouden romahdukseen,
julisti Ranskan silloinen valtiovarainministeri
Bruno Le Maire. Ulkopoliittisen instituutin entinen johtaja
Mika Aaltola ei uskonut Venäjän talouden kestävän edes viikkoa.
Eikä romahdus ollut vain länsivaltojen puhetta. Venäjän valtiovarainministeriö ja keskuspankki
jännittivät yhtä lailla, luhistuisiko maan talous pakotteiden painosta.
Talousromahdusta ei kuitenkaan tapahtunut. Venäjä vajosi vuonna 2022 taantumaan, josta se jo seuraavana vuonna ponnisti ylös. Maan bruttokansantuote kasvoi viime vuonna niin ripeästi, ettei presidentti
Vladimir Putinin tarvinnut edes kaunistella talouslukuja julkisuuteen.
Romahdus on edelleen silti mahdollinen. Mutta se ei ehkä tapahdu niin nopeasti kuin länsi toivoisi eikä se välttämättä saa Venäjää luopumaan sodastaan Ukrainassa.
Kuva: Petri Salmén / HS
Länsimaat onnistuivat pakotteillaan saattamaan Venäjän talouden kuilun partaalle, mutta vientirajoitustensa kanssa ne olivat myöhässä. Venäjä ennätti täpärästi ennen niiden voimaantuloa hyötyä energian hinnannoususta.
Käytännössä siis Venäjän talouden pelasti sen itse aiheuttama energiainflaatio. Koronapandemian jäljiltä koholla olleiden energiahyödykkeiden hinnat nousivat entisestään Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
Öljyä ja kaasua vievän maan vientitulot paisuivat vuoden 2022 aikana historiallisen suuriksi. Venäjän vaihtotaseen ylijäämä nousi huippuunsa, mikä tuki sen taloutta tilanteessa, jossa pääomat pakenivat maasta ja ruplan arvo rytisi alas.
Vähitellen välittömän romahduksen uhka hälveni taloudesta. Ja vuonna 2023 käynnistyi Venäjän muodonmuutos sotataloudeksi.
Venäjän bruttokansantuotteen viimevuotista kasvua siivittivät julkiset menolisäykset, jotka kohdistuivat sotateollisuuden pönkittämiseen.
Tammi-syyskuussa 2023 teollisen tuotannon kasvusta 60 prosenttia kumpusi sotaan liittyviltä teollisuudenaloilta. Niiden osuus oli noin 40 prosenttia bkt:n kasvusta vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Suomen Pankin ennusteen mukaan Venäjän bruttokansantuote yltää vielä tänä vuonna 3,5 prosentin kasvuun, mutta vuosina 2025 ja 2026 kasvu hiipuu yhteen prosenttiin.
Kasvun rajat ovat yksinkertaisesti tulossa vastaan, sanoo vanhempi ekonomisti
Heli Simola Suomen Pankista.
”Kasvu on hidastunut laaja-alaisesti eri puolilla taloutta, ja sitä jarruttaa niin paheneva työvoimapula kuin tuotantokapasiteetin historiallisen korkeat käyttöasteet monilla toimialoilla.”
Sodalla käyvän talouden kasvuluvut ovat silmänlumetta muutenkin.
Bkt:n vajavaisuus elintason mittarina korostuu sotataloudessa. Bkt nimittäin voi kasvaa niin hyödyllisen kuin haitallisen taloudellisen toiminnan seurauksena.
Venäjän bkt:n kasvu kielii lähinnä siitä laajuudesta, jolla maa nyt tuottaa ammuksia, aseita ja sotakalustoa. Kasvu ei ole myöskään kestävää, koska sen pohjana oleva tuotanto päätyy suurelta osin rintamalle tuhottavaksi.
Pyörittämällään sotataloudella Putin pitää omaehtoisesti huolen siitä, että maa kohtaa konkurssinsa ennemmin tai myöhemmin.
Mitä pidempään sotatalous jyllää, sitä pahemmin Venäjän varsinainen talous rapistuu. Ja mitä heikommaksi sotatalouteen perustamattoman kasvun edellytykset käyvät, sitä suuremmaksi romahduksen uhka taloudessa kasvaa.
Chicagon yliopiston taloustieteen professorin, venäläissyntyisen
Konstantin Soninin mukaan Venäjä onkin sotatalouteen siirryttyään tullut ajastaneeksi aikapommin pitkän aikavälin talouskehityksensä alle.
Pommien valmistaminen ei tunnu olevan Venäjälle nykyisin sen vaikeampaa kuin niiden pudottaminenkaan. Kuukaudessa arviolta 250 000 tykistöammusta tuottavalle maalle taloudessa tikittävän aikapommin purkaminen saattaa silti olla tekemätön paikka.
Venäjän talouskasvua hyydyttivät ennen vuotta 2022 paitsi investointivaje myös työn alhainen tuottavuus ja työvoimapula. Sotatalouteen siirtyminen ei ole ratkaissut, vaan ainoastaan syventänyt näitä ongelmia.
”Innovointi oli Venäjän taloudessa vähäistä jo ennen hyökkäyssotaa. Sotatalouteen siirtymisen myötä tuotekehitys on investointien lailla keskittynyt sotateollisuuteen”, sanoo Venäjä-tutkija, professori
Kari Liuhto Turun kauppakorkeakoulusta.
Hyökkäyssodan lopettaminen Ukrainassa tuskin riittäisi kääntämään talouskehityksen suuntaa. Vaikka Venäjä lunastaisi pääsyn takaisin länsimarkkinoille, sillä olisi edelleen vastassaan näivettyvä taloutensa.
”Venäjällä vallitsee pelon ilmapiiri. Sellainen ilmapiiri ei luo kehitykselle edellytyksiä. Nykymenolla maan talous muuttuu entistä byrokraattisemmaksi, elitistisemmäksi ja epäoikeudenmukaisemmaksi järjestelmäksi”, Liuhto sanoo.
Investointeja muuhun kuin sotateollisuuteen rajoittaa entistä kovemmin Venäjän keskuspankin ohjauskorko, jonka se nosti lokakuussa 21 prosenttiin.
Keskuspankki yrittää taltuttaa sillä sotatalouden lietsomaa inflaatiota. Historiallisen korkea ohjauskorko saa kuitenkin yritykset pidättäytymään sellaisista sotatalouden ulkopuolisista investoinneista, jotka edellyttäisivät niiltä lainanottoa. Niihin sisältyisi liian suuri riski.
Samaan aikaan valtio kuitenkin myöntää korkotukea erilaisiin lainoihin. Tämä oli esimerkiksi syynä asuntoluottokannan voimakkaaseen kasvuun viime vuonna.
Talouden hipoessa kasvunsa rajoja sen on alati vaikeampi vastata valtion ylläpitämään kysyntään. Seurauksena inflaatio kiihtyy entisestään, mutta niin kauan kuin valtio lisää menojaan, keskuspankin edellytykset hillitä kuluttajahintojen nousua rahapolitiikalla ovat heikot.
Tilanne on pidemmän päälle kestämätön, sanoo Heli Simola Suomen Pankista.
”Venäjän valtiolla ei ole varaa jatkuvasti kasvattaa menoja. Niiden lisääminen kiihdyttää inflaatiota, ja pidemmällä aikavälillä inflaation kiihtyminen voisi johtaa talouskriisiin.”
Ulkomaisten sijoittajien ja pankkien rahaa ei liikkunut Venäjän taloudessa erityisemmin edes ennen hyökkäyssodan alkua. Liuhdon mielestä on huomionarvoista, ettei Venäjän nykyisistä kauppakumppaneista edes tärkein, eli Kiina, investoi Venäjälle.
”Venäjä on Kiinalle pelkästään raaka-ainereservaatti. Kiinalle on myös tärkeää, että Venäjä pysyy sellaisena. Venäjän ansiosta Kiinan ei tarvitse enää laivata raaka-aineitaan meriteitse, joilla sillä on vastassa Yhdysvallat, vaan se saa tuotua ne maateitse suoraan Venäjältä.”
Venäjän talous yksipuolistuu sen kietoutuessa yhä tiukemmin sotateollisuuden ympärille. Maa alkaa muistuttaa entisestään ”valtioksi naamioituvaa bensa-asemaa”, jollaiseksi edesmennyt republikaanisenaattori
John McCain ivasi Venäjää kymmenen vuotta sitten.
Ainoa sotatalouden tuottama lisäys Venäjän talouteen näyttäisi olevan se, että bensa-aseman lisäksi se kykenee jatkossa toimimaan myös asetukkuna.
”On vaikea nähdä, että Venäjällä olisi tulevaisuudessa maailmalle paljoakaan muuta annettavaa kuin aseita ja polttoaineita”, Liuhto sanoo.
Toistaiseksi Venäjä kuitenkin pärjää suppealla vientivalikoimallaan. Sen ei tarvitse nähdä hätäpäivää niin pitkään, kun öljybarrelin hinta lyö tahtia maailmantaloudelle.
Putinin halukkuutta jatkaa sotatalouden pyörittämistä voisi horjuttaa vain länsimaiden kytkeytyminen irti fossiilisista polttoaineista, Liuhto uskoo. Venäjän budjettikehikossa menolisäykset on laskettu pitkälti öljystä saataviin vientituloihin.
Käytännössä siis nopeasti etenevä vihreä siirtymä merkitsisi lopun alkua sotataloudelle.
”Lännelle ainoa keino vauhdittaa talousromahdusta Venäjällä olisi vähentää itse omaa öljynkulustaan”, Liuhto sanoo.
”Niin kauan kuin Venäjän vientitynnyri täyttyy öljyllä, sen sotakassaan sataa rahaa. Länsi ei onnistu koskaan tilkitsemään vientitynnyrin reikiä niin hyvin, että Venäjältä loppuisivat öljytulot.”
Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Euroopan maat uskoivat talouden olevan väline, jolla ne saisivat ylläpidettyä rauhaa lännen ja idän välillä.
Saksan entisen liittokanslerin
Willy Brandtin itäpolitiikasta lähteneen ajattelun mukaan Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä pysyisi rajoillaan, jos Eurooppa tarjoaisi markkinat venäläiselle maakaasulle ja öljylle.
Lännen usko talouteen ei järkkynyt edes Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Taloudella ei selvästikään enää voinut edistää rauhaa, mutta kenties sillä saattoi pakottaa Venäjän perääntymään Ukrainasta.
Venäjältä paenneiden ekonomistien
Sergei Aleksašenkon,
Vladimir Inozemtsevin ja
Dmitri Nekrasovin tuore
raportti Venäjän taloudesta ei anna tukea tällaiselle uskolle.
Kyllä, raportin Venäjän talous kurjistuu ja rapistuu vauhdilla. Kenties jonain päivänä se jopa romahtaa. Mutta kurjistuva, rapistuva ja romahdukselle altis talous tuskin saa Vladimir Putinia käskemään sotajoukkojaan kääntymään kannoillaan.
Liuhto on samaa mieltä venäläisekonomistien kanssa. Venäjän talouden luhistuminen ei välttämättä täyttäisi lännen toiveita hyökkäyssodan nopeasta loppumisesta.
Liuhdon mukaan länsi erehtyy jatkuvasti kuvittelemaan Venäjän itsensä kaltaiseksi. Venäläinen yhteiskunta on kuitenkin erilainen kuin länsimainen yhteiskunta, eikä taloudellinen kurimus horjuttaisi sitä yhtä lailla.
”Jos Ranskassa kauppojen hyllyt alkaisivat äkisti täyttyä hintavista mutta laadultaan heikoista tuotteista, ranskalaiset suuntaisivat nopeasti kaduille mellakoimaan.”
Venäjällä valtio todennäköisesti kykenisi selittämään kalliiden ja heikkolaatuisten tuotteiden ilmestymisen propagandan avulla.
”Venäjällä ihmiset alkaisivat jalkautua kaduille vasta sitten, kun kaupoista loppuisi ruoka.”
