Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heinrich
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Maailman suurin titaanintuottaja lyhentää työviikkoa kun ei ole tilauksia. Se siitä sotataloudesta, aivan paskapuhetta kaikki. Titaani jos mikä on sotateollisuuden raaka-aine niin ohjuksiin, helikoptereihin, sateliitteihin, lentokoneisiin, suojaliiveihin, kypäriin, laivoihin, aseisiin jne. Mikäli kapasiteettia on niin titaania voisi laittaa vaikka rynnäkköpanssarivaunuihin alumiinin tilalta tai mitä vain.

Mutta ryssien ja maailman suurimmalla tehtaalla ei ole tilauksia niin kenkivät väkeä kartanolle.

Samassa uutisessa mainitaan Tjumenissa suljetun vaneritehtaan syyskuussa kun ei ollut tilauksia, 300 sai monoa.

Minua on mietittyttänyt The Moscow Times:in realistisuus uutisissaan. Se on nykyisellään Alankomaissa päämajaansa pitävä uutistalo ja nykyistä hallintoa vastaan, eli sillä on omat vaikuttimensa uutisoinnissaan, jotka saattavat aiheuttaa liian positiivisen uutisoinnin meidän kannalta.

Toivon sydämeni pohjasta, että nämä paikkaansa pitävät, mutta ikävä kyllä, venäjän tulevasta romahduksesta on välillä ollut liian positiivinen kuva uutisoinnissa, ei tosin kotimaisessa. Toki tänään on saatu kotimaisistakin uutislähteistä ilouutisia, niinkuin yllä jo linkitetty.🙏
 
Neuvostoliiton kyykkämistä katsottiin kohteliaasti sivusta ja ryssät sai jakaa keskenään Neuvostoliiton jäämistön. No nyt kaikki tietää mitä siellä kävi joten en usko pätkääkään että ulkomaiset pääomat pysyy poissa seuraavalta jakokierrokselta. Isommat maat kuten Ranska tai USA on tätä pulta hyvin osaavia, siellä on äkkiä PMC:t kuten BlackWater turvaamassa omistajan oikeutta. Eikä se oikeus ole silloin ryssillä kuin korkeintaan bulvaanin roolissa. Riittävällä rahakasalla ja sopivalla sorkkaraudalla varustettu saa sitten myös sen Tsaarin paikan kun nykyinen zaari kaatuu.
Vähän pelkään, että tällä sodalla on tasan yksi voittaja ja se on Kiina.
 
Hesari uutisoi Dubaissa toimivasta asianajotoimistosta jonka asiakkaaksi mainitaan Venäjän valtio.
Firma on Suomesta, haarakonttori takoo tulosta, uutinen on maksumuurin takana.

Severstalin tulos laskee huimaa kyytiä ja kassa ehtyy sitä vauhtia, että alta puolen vuoden voi tulla pohja vastaan. EU:n tuontikiintiöt pienenevät koko ajan vähentäen sitä heidän kannattavinta liiketoimintaa, energian hinnannousu Venäjällä (kaasu, polttoaineet, sähkö) tulevat rasittamaan kulupuolta todella raskaasti samoin kuin nousseet palkat sekä logistiset kustannukset. Metalliteollisuus on ehkä saamassa osan veroistaan anteeksi, millä ennakoidaan olevan 2-4 % suuruinen positiivinen vaikutus tulokseen, joskin se on sitten suoraan federaation rahoituksesta pois ja kevennys olisi väliaikainen. Muuallakin on reilusti ylikapasiteettia, joten vienti ei tule ryssien metalliteollisuutta pelastamaan ja siksi noin kolmasosa tai jopa puolet on vaarassa kaatua, koska tilauksia ei vain riitä kaikille. Tai sitten niitä tekohengitetään vajaalla kapasiteetilla tappiollisena vuosia tehden volyymivähennyksiä henkiöstön leikkauksilla.

Japani ainakin vähentää ryssien kaasun ostoa. Käytännössä tarkoittanee siirtymistä sopimusten minimimääriin sekä spot ostojen lopettamista mikäli niitä on tehty ja tietenkin sitä, että uusia sopimuksia ei tehdä kun nykyiset umpeutuvat.

Niin se hupenee tulo tuostakin virrasta ja Venäjän toimitusmatka pitenee heti moninkertaiseksi mikäli lähtee muualle kaasuaan viemään Japanin volyymien laskiessa.

Viimeksi muokattu:
On kyllä alueiden budjettikassat tyhjennetty. Osalla meni puolessa vuodessa koko vuoden budjetti ja vielä kolmasosa päälle. Nyt sitten leikataan rajusti sekä korotetaan veroja. Ensivuosi tulee luonnollisesti olemaan vaikeampi, koska nyt ne talouden puskurit on jo syöty ja inflaatio vain nostaa kustannuksia oli sitten kyseessä kunnalistekniikan korjaaminen, sairaanhoito tai rakennusten lämmitys.

Ei tässä valossa liene kummakaan, että värväyspalkkiot ovat tippuneet murto-osaan, koska ei vain ole rahaa edes maksaa niitä.

Yritysten tilanne luonnollisesti heikkenee edelleen vieden tuota ahdinkoa muutaman napsun syvemmälle, itsepähän ovat kuoppansa kaivaneet.

Valko-Venäjältä tuotavan bensan määrä yli 31-kertaistui lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana verrattuna vuoden takaiseen. Määrällisesti tämä on 24720 tonnia. Venäjän jalostamokapasiteetin palauttamisen kerrotaan pessimististen arvioiden mukaan kestävän ensi vuoden puoliväliin.

Fuel Donor​

The Russian fuel market is showing signs of recovery after wholesale gasoline sales fell to a two-year low in September. This stabilization was facilitated, in part, by supplies from Belarus. Analysts believe that dependence on imports may persist until Russian refinery capacity is restored—anywhere from several months to mid-2026.

Sales volumes of Belarusian gasoline on the St. Petersburg Exchange increased 31.7-fold in the first two weeks of October compared to October 2024, reaching 24,720 tons, according to a report by the National Exchange Agency. On October 20, 1,020 tons of gasoline from this country were sold on the exchange. The highest daily sales volume last week—5,700 tons—was reached on October 15. Belarusian fuel supplies remain regular, with significant fluctuations, according to the report.

According to the National Exchange Agency, Belarusian AI-92 gasoline sold at 82,000–82,500 rubles per ton on the Rudnya-Export base on October 20. AI-95 gasoline sold at 85,400–85,500 rubles per ton on the Zlynka-Export base. AI-92 prices on the European Russia Index on October 21 increased by 0.08% to 74,390 rubles per ton, while AI-95 prices fell by 0.02% to 79,660 rubles per ton.

Pavel Bazhenov, President of the Independent Fuel Union, says the increase in Belarusian gasoline sales on the exchange in October is due to a decrease in the supply of Russian fuel due to emergency and scheduled refinery shutdowns.

In September, he said, Belarusian rail deliveries to Russia increased exponentially, reaching 40,000-50,000 tons. Due to lower domestic prices, Belarusian gasoline has become profitable to sell in Russia, Mr. Bazhenov points out. However, he adds, gasoline shortages and shipment delays persist in some Russian regions. The higher price of Belarusian fuel, Pavel Bazhenov says, is driven by export parity and logistics costs.

In mid-September, amid unscheduled shutdowns at some major refineries, wholesale gasoline sales fell to their lowest in two years; in particular, sales of AI-92 gasoline fell by almost a quarter. In early October, among other measures to support the domestic market, Deputy Prime Minister Alexander Novak proposed increasing imports of Belarusian gasoline to Russia to 300,000 tons per month (see Kommersant, October 1).

Maxim Dyachenko, managing partner of the Proleum trader, says that large oil companies may purchase more expensive Belarusian fuel for their own gas stations.

He adds that the Russian market's dependence on Belarusian supplies will decrease as domestic refinery capacity recovers.

Pavel Bazhenov agrees, adding that the full restoration of damaged capacity could take several months—until mid-2026 in the worst-case scenario. For now, he continues, while domestic capacity is limited, imports, including from Belarus, are needed as a buffer. He estimates that with the onset of winter, demand for certain fuels will change, and the situation will calm down.

By mid-October, gasoline sales on the exchange gradually began to recover. According to Maxim Dyachenko, a total of 26,760 tons of gasoline were sold in the wholesale segment on October 7, and by October 21, volumes had increased by more than 30%, to 35,760 tons. Formally, he continues, gasoline sales have risen to their highest since early fall. He attributes the increase in gasoline sales on the exchange in October to refineries gradually returning from scheduled maintenance. Demand remains high, but the September rush has passed, and fuel shipment delays have begun to subside, which is having a moderating effect on the market, says Mr. Dyachenko.
https://www.kommersant.ru/doc/8139931?from=vertical_lenta
 
Valko-Venäjältä tuotavan bensan määrä yli 31-kertaistui lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana verrattuna vuoden takaiseen. Määrällisesti tämä on 24720 tonnia. Venäjän jalostamokapasiteetin palauttamisen kerrotaan pessimististen arvioiden mukaan kestävän ensi vuoden puoliväliin.

https://www.kommersant.ru/doc/8139931?from=vertical_lenta
Ja toivottavasti pidemmällekin, Ukraina varmasti jatkaa iskuja.

Hyviä uutisia tässä ketjussa on kyllä viime aikoina ollut. Odotan innolla, että milloin Venäjän keskuspankki alkaa painamaan lisää ruplia.
 
Venäläisen raakaraudan vienti on noin puolittunut ja hinta on viiden vuoden aikajaksolla aivan pohjissa. Hyvin harva yritys, jos yksikään tekee voittoa tuolla hintatasolla. EU alueen tuontikiintiö laskee reilusti ensi vuodelle, joten sieltä ei ole mitään pelastusrengasta tulossa, ehkä enemmänkin ankkuri niskaan.

Tälläkin saralla on odotettavissa pudotuspelien alku. Mitä yrityksiä valtio tukee, millä on vielä kassassa rahaa ja pitkiä toimitussopimuksia edes johonkin. Spot myyntiä ja vientikauppaa tehneet yritykset kaatuvat varmasti ensimmäisinä, tai ne "sulatetaan" saneerauksen jälkeen osaksi niitä jotka ovat valtion suojeluksessa.

Loppuuko Teboililtakin Lukoililtakin polttoaineiden myynti Suomessa?

No jos firma edes etäisesti haisee Lukoilille niin toiminta loppui. Käytännössä länsimaiset pankit joutuu noudattamaan EU. UK ja USA pakotteita tai toiminta menee todella vaikeaksi. Ihan sama mikä maa pakottelee niin pankeilla on toimintaa kaikissa maissa joten pakotteita vain on noudatettava. Käytännössä tämä koskee myös kansainvälisesti toimivia isompia yrityksiä, eli jos Neste meinaa pitää sivukonttorinsa UK:ssa niin UK:n pakotteita joutuu noudattamaan.

Veikkaan että Teboilin tilit jäätyi jo perjantaina. Korttimaksut toiminee automaateilla mutta rahat ei päädy Teboilille vaan jäätyvät matkalle, korttimaksuoperaattori ei saa rahoja enää toimitettua perille. Debit korttien maksut saattaa tulla jopa takaisin tankkaajan tilille tai saattavat jäädät raukeaviksi katevarauksiksi.
 
Peli kovenee:

Jutusta:

Britannian hallitus kertoi viime viikolla asettavansa muun muassa Teboilin omistavan venäläisen öljyjätin Lukoilin pakotelistalle. STT ei ole saanut suoraa vahvistusta, että polttoainetoimitusten keskeytys johtuisi pakotepäätöksestä.

Eli ilmeisesti Nesteen toiminta on seurausta tästä Brittien päätöksestä.
 
No jos firma edes etäisesti haisee Lukoilille niin toiminta loppui. Käytännössä länsimaiset pankit joutuu noudattamaan EU. UK ja USA pakotteita tai toiminta menee todella vaikeaksi. Ihan sama mikä maa pakottelee niin pankeilla on toimintaa kaikissa maissa joten pakotteita vain on noudatettava. Käytännössä tämä koskee myös kansainvälisesti toimivia isompia yrityksiä, eli jos Neste meinaa pitää sivukonttorinsa UK:ssa niin UK:n pakotteita joutuu noudattamaan.

Veikkaan että Teboilin tilit jäätyi jo perjantaina. Korttimaksut toiminee automaateilla mutta rahat ei päädy Teboilille vaan jäätyvät matkalle, korttimaksuoperaattori ei saa rahoja enää toimitettua perille. Debit korttien maksut saattaa tulla jopa takaisin tankkaajan tilille tai saattavat jäädät raukeaviksi katevarauksiksi.
Jaah, Teboililla olen tässä viime vuosina tankannut kerran, kun Yariksen tietsikka sanoi, että tankissa on 3 kilometrillistä bensas. Tankkasin femmalla, että pääsin seuraavalle asemalle. Pitäiskös nyt vetäistä tankki täyteen, jos vaikka sattuiskin saamaan ilmaiseksi?
 
Sitten tästä Teboilin pakotteista tarkemmin, eli UK:n pakotelista:
https://docs.fcdo.gov.uk/docs/UK-Sanctions-List.html

Listalta löytyy kohta:
Entity: Name: PJSC Oil Company

Kattaa käytännössä kaikki tytäryhtiöt, eli myös: https://lukoil-lubricants.eu/en/Company/AboutUs

Teboilin omistusta järjesteltiin viimevuonna:
https://www.is.fi/autot/art-2000010549551.html

Mutta edelleen parin hypyn jälkeen 100% omistus on PJSC Oil Comppany:llä eli Lukoi:lilla. UK:n pakotemäärityksen mukaan pakotteet valuvat koko konsernille eli myös tätäkautta Teboilille. Joten Teboilin toiminta loppui sitten siihen, elleivät ala käymään vain käteiskauppaa. Yksikään täkäläinen pankki ei tuohon koske, eikä maksukorttioperaattorit. Sama sitten öljy-yhtiöitten osalta, eli kaikki kansainväliset joutuu toimimaan myös Lontoon Cityn pankkien kanssa ja pitämään tuolla jotain sivukonttoria raaka-ainepörssin takia.
 
Tämä on oikein v•tun hyvä uutinen. Toivottavasti häipyy koko Teboil kartalta. Paheksun joka kerta kun ajan jonkun Teboilin ohitse ja siellä on joku ryssännuoleskelija tankkaamassa.

Ja Teboilit ovat muka viekkaina poistaneet sen Lukoilin nimen sieltä pylväästä. Ryssäfirma se silti on, vaikkei nimeä näkyisikään. Pthyi.
 
Samaa mieltä. Jos ajatellaan mitä venäjä teki Nesteelle niin miksi pitäisi ryssän busineksia kannatella. Helvetin hyvä.

Toimipisteet varmaan tarvitaan joten myynti vain vaikka st1:lle tai just poistuneelle Shellille tmv.
 
Jaah, Teboililla olen tässä viime vuosina tankannut kerran, kun Yariksen tietsikka sanoi, että tankissa on 3 kilometrillistä bensas. Tankkasin femmalla, että pääsin seuraavalle asemalle. Pitäiskös nyt vetäistä tankki täyteen, jos vaikka sattuiskin saamaan ilmaiseksi?
En mene vannomaan miten tuossa käy, mutta ainakin OP:n yleisistä ehdoista löytyy pakotteita koskeva kohta:

Maksajan pankki ei ole kuitenkaan velvollinen korvaamaan
maksun viivästymisestä aiheutunutta vahinkoa, mikäli vii-
västymisen syynä on ollut pankin taikka välittäjäpankin laki-
sääteisten taikka sitoviin sopimuksiin perustuvien velvoittei-
den täyttäminen, esimerkiksi pakotetarkistusten tekeminen.
Jos Maksutapahtuma on jäänyt kokonaan toteuttamatta tai
se on toteutettu virheellisesti tai oikeudettomasti pankista
johtuvasta syystä, Maksajan pankin on palautettava Maksa-

jalle Maksajan tililtä veloitetun maksun rahamäärä ilman
aiheetonta viivytystä
.

Google tuon löytää, linkkihirviö on niin iso etten jaksa sitä tähän laittaa. Joten on riski että tankkaa ilmaiseksi. Riski sitten voinee toteutua eri tavoilla, voihan tuossa syyllistyä pakotteikiertoon ja pääsee sit UK:n pakotelistalle?
 
Pääsisköhän pakotelistalta pois, jos vannois, että yritti vaan kusettaa venäläisiltä ilmaiset bensat.
 
Saako/voiko Teboil enää tilittää mitään Lukoilille Venäjälle? Eli jääkö nyt oikeasti kaikki raha pois ryssien niljakkaista käsistä?
Riippuu pankista minkä kautta rahat siirtyy. Kotimaiset pankit käytännössä jäädytti tilit perjantaina, tässä Nordean tiedot:
https://www.nordea.com/fi/tietoa-meista/pakotteet

Nordea on sitoutunut varmistamaan, että se noudattaa kaikkia asiaankuuluvia pakotelakeja ja -säännöksiä. Siksi koko Nordea-konsernissa noudatetaan EU:n, YK:n, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen asettamia pakotteita.

Käsittääkseni osa EU maista kuten vaikkapa Unkari ei noudata kuin EU:n pakotteita, eli mahdollisesti sieltä löytyi pankki jonka kautta rahat saa liikkumaan EU:n sisällä. Kyseinen pankki ei sitten operoi UK:ssa ollenkaan.
 
Back
Top