Laatujuomatopiikki

Ostin vahingossa ruotsalaista olutta.

Luulin kaupassa että myynnissä on sahtia. Tarkemmin katsottuna tölkin kyljessä luki Ahti.
Kun se oli Olvin oluiden vieressä niin luulin että tämä on Olvin uutuustuote ja otin pari tölkkiä.

Kotona sitten paljastui että valmistusmaa on Ruotsi :( Fizzy oyn maahantuoma.

Ulkomaisissa oluissa arvostan perinteitä. Olut jota on valmistettu jo 1800-luvulla herättää kunnioitusta, esimerkiksi muutamia tsekkiläisiä tällaisia löytyy. Mutta uusi ruotsalainen tuotemerkki ei innosta.

Mutta mitä voisi sanoa Ahti-oluesta? Ei-pahaa. Rehelliset valmistusaineet, vain vettä mallasta ja humalaa!
Ruotsalaisia oluita on tullut maistettua ja ihan hirveitä, karvaita enimmäkseen mutta joku ollut ihan hyvääkin. Taisi olla joku Marieberg tai jotain sinneppäin, ihan hyvää ainakin se.
Toisesta ääripäästä sitten trekronor, taidetaan myydä vain sillä nimellä laukaten.
 
Kiinasta löytyi yli 9 000 vuotta vanhan oluen jäänteitä. Mahdollisuus oluen tekemiseen sai ihmiset jäämään aloilleen ja aloittamaan maanviljelyn.

Tämä riisistä ja jobinkyynelheinästä tehty olut ei tutkijan mielestä voi olla yhtä hyvää kuin IPA. Uskon kuitenkin että se on parempaa kuin Belgialaiset oluet.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000008246929.html

vitsivitsi. Kyllä niitä hyviä Belgialaisia on.
 
4 viikkoa kylmässä kypsynyt oman panimon pale ale valmista.Kristallin kirkasta eikä juuri poikkea kaupan IV lager oluista.
Täytyy kyllä näin oluen ystävänä ihailla. Tuli niitä itsekkin ihan ohjeitten mukaan tehtyä ja se maku.. no pystyi niitä juomaan ja aina paremmalta maistui mitä enemmän joi. Ja menihän se päähän mutta se kaamea kankkunen jälkeenpäin oli se johon se loppui. Viineissä onnistuin paremmin, no nekin hommat on vaan jääneet.
 
Itsekin 90-luvun alussa tuli olut-uutteista tehtyä oluita,ehkä kiljua muistuttivat enemmän.Nyt vanhempana valmistetaan maltaista mäskipannussa,ja mikä tärkeintä niin on malttia odottaa ettei juoda keskeneräisenä.Nyt alkaa tulla jo kaupanoluisiin verrattavia juomia.
 
Löysin uuden lempparialkoholin:
20211002_002623.jpg

Hinta-laatusuhteeltaan erinomainen Riesling, jossa painottuu kaikki piirteet, joita Rieslingissä arvostan.

Suosittelen!

9+/10.
 
Sirkan Alkosta tarttui mukaan *** Jaloviina Extraa, ja huomasinkin että se on vegan tuote.... voikohan lihan ystävä nauttia tuota lainkaan?.

  • Vihainen
Reactions: EK
Sirkan Alkosta tarttui mukaan *** Jaloviina Extraa, ja huomasinkin että se on vegan tuote.... voikohan lihan ystävä nauttia tuota lainkaan?.

Kyllä se vihervasemmisto nyt yrittää kaikin tavoin...
Siteeraan vanhaa yliopiston historianlaitoksen johtajaani "Jumala loi Maailman, joka oli kaunis ja hyvä, mutta sitten tuli Perkeleen sumutus, joka aiheutti kaiken pahan." Vegaani-Jallu on juuri tuollainen. Ole Helwetin varovainen, jos korkkaat tuon! VOIMAKYYKKÄÄJÄ aikoinaan blogissaan jo tiesi, että "HOMOUS, TUO TAUDEISTA KAVALIN" tarttuu, kun ei osaa olla varuillaan.
HIMMEL!
SUKELTAKAA!
ME EMME LAIMENNA EMMEKÄ LIENNYTÄ!
TU TÖ DETH!
JAWOHL!
KATKASE!
 
Tänään mennään pelkällä Marlin mehulinjalla perjantai-ilta ja huomenna Ylioppilaskunnan synttäreille Rovaniemen Doris - pubi / yökerho - yhdistelmään.
 
  • Oho
Reactions: EK
Vehnäolut, kevyt hieman sitruunainen belgialainen mutta vehnäoluet yleensä. Kotimaiset ginit, Kyrö greippimehulla josta puolet vissyllä ja puolet tonicilla tai mehuvissyllä. Katkerot useimmat kuten Campari ja Fernet Branca. Single whiskyt kuten Lagavulin. Hyvät konjakit kuten Renault. Anislikööri kahviin tai espressoon. Ja sitten voi joskus kokeilla jotain muuta.

Edit, ja kyllähän pihvin kanssa pitää olla hyvää voimakasta punaviiniä. Ja pastan, padan…
 
Viimeksi muokattu:
Tänään löysin tämän, maultaan oikea helmi Corona Brandy:

Corona Finest Napoleon  36 % 70 cl
 
Kyllä, käytän kaikissa nestemäisissä suodatuksissa, etekin lekon polttoaineen suodatuksissa tätä:

Ei muuta ku ottakaa omanne aircrsftsprucesta, toimiin todella hienosti.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä, käytän kaikissa nestemäisissä suodatuksissa, etekin lekon polttoaineen suodatuksissa tätä:

Tosta suodattamisesta tuli mieleeni isäni veljen kertomaa, nyt jo edesmenneet veljekset, niin hänellä oli tapana itse keitellä tavaraa ja kun sen maku ei ollut sitten niin kovin hyvää oli päättänyt suodattaa sitä jonkunlaisen aktiivihiili sudattimen läpi. Makuhan parani valtavasti oli kuin vettä olisi juonut:LOL:

Muoks helkutan kirotusvirheet
 
Tuttava sai ikuisen ystävän, kun vei mökkinaapurilleen aktiivihiilisuodattimen. Kuulemma naapuri oli aina ylpeillyt pontikallaan, joka oli ollut aika karmeanmakuista pohjaanpalanutta kuraa. Ensimmäisen suodatuskerran jälkeen jopa keittäjä itse oli tajunnut, että ei se aikaisemmin vissiin ihan niin hyvää ollut ollutkaan.
 
Nyt apua!
Mistä johtuu että 39 % Tapio -viina tuppaa jäätymään pakastimessa ???
Saman vahvuiset Kossut, Puolustuslaitos, Vodkat ... jne .. kyllä pitää pintansa eikä jäädy.
Kusetetaanko meitä vedellä?
.
 
Nyt apua!
Mistä johtuu että 39 % Tapio -viina tuppaa jäätymään pakastimessa ???
Saman vahvuiset Kossut, Puolustuslaitos, Vodkat ... jne .. kyllä pitää pintansa eikä jäädy.
Kusetetaanko meitä vedellä?
.
Rasistinen pakastin, Tampio kun ei ole suomalaista (Suomessa valmistettua) viinaa.

Vielä tärkeämpi kysymys on, että mitä se tekee pakastimessa?
 
Rasistinen pakastin, Tampio kun ei ole suomalaista (Suomessa valmistettua) viinaa.

Vielä tärkeämpi kysymys on, että mitä se tekee pakastimessa?
Kato niinpäs onkin, Pernod Ricard mainitaan valmistajaksi, mistä sitten tuleekaan. Hyvin ovat nimen valinneet kun retkuun menin.
Tottakai pakastimeen jotta on herkullisen huurteista (y)
Juoko noita joku taskulämpimänä....phyi helkutti...?
.
 
Nyt apua!
Mistä johtuu että 39 % Tapio -viina tuppaa jäätymään pakastimessa ???
Saman vahvuiset Kossut, Puolustuslaitos, Vodkat ... jne .. kyllä pitää pintansa eikä jäädy.
Kusetetaanko meitä vedellä?
.
Kysyin kerran samaa tapahtumaa alkon kassa neidiltä..... se selitti jotain pullon sisäpinnan epätasaisuus teoriaa joka johtaa aineen jäätymiseen vaikka on rosentit kunnossa. En siltä seisomalta niellyt selitystä.

Nyt otankin saunaa odottaessa taskulämmintä Bardinet XO napsun tai siivun.

Bardinet XO 70cl
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top