Laivue 2020

Ehkä kannattaa miettiä mistä nyt on kysymys.
Lehtijuttu jossa kerrotaan, ettei paha teollisuus halua työllistää suomalaista. Ihan varmasti objektiivinen juttu.
Kun kokenut ammattimies ei saa töitä, syitä tälle voi kuitenkin olla vaikka kuinka monta. Täytyy muistaa, ettei kukaan meistä julista itseään taitamattomaksi, tai vaikeaksi ihmiseksi.
Voihan se olla, että tuon 15 vuoden aikana mies on jättänyt käyntikortin osaamisestaan ja nyt näkyy.

Mitä tulee taas työn hintaan Suomessa onhan se korkea, ei kai sitä kukaan kiellä. On halvempaa tehdä ulkomailla, tästä johtuen telakka teollisuus ei ole ainoa ala jossa perustyö on kaikonnut suomesta.

Juurikin näin. Näitä yksilöitä on jotka ovat niin lähtemättömän vaikutuksen työnantajiin. Oman työhistoriani aikana on tullut monta sellaista vastaan joita en tule kenellekään suosittelemaan. Syynä on yleensä päihteet tai se yleinen hankaluus työtovereita kohtaan. Ja ei se pitkä työhistoria tarkoita että oikeasti jotain osaisi, on niitäkin jotka eivät vain nykykoneilla/laitteilla enää pärjää. Oma lukunsa on sitten "saikuttajat".
 
Ehkä kannattaa miettiä mistä nyt on kysymys.
Lehtijuttu jossa kerrotaan, ettei paha teollisuus halua työllistää suomalaista. Ihan varmasti objektiivinen juttu.
Kun kokenut ammattimies ei saa töitä, syitä tälle voi kuitenkin olla vaikka kuinka monta. Täytyy muistaa, ettei kukaan meistä julista itseään taitamattomaksi, tai vaikeaksi ihmiseksi.
Voihan se olla, että tuon 15 vuoden aikana mies on jättänyt käyntikortin osaamisestaan ja nyt näkyy.

Mitä tulee taas työn hintaan Suomessa onhan se korkea, ei kai sitä kukaan kiellä. On halvempaa tehdä ulkomailla, tästä johtuen telakka teollisuus ei ole ainoa ala jossa perustyö on kaikonnut suomesta.
Luuletko että en ole miettinyt? Enkä syytä telakkateollisuutta vaan globalisaatiota ja nykyistä markkinatalousjärjestelmää. Sitä tosin on vaikea laittaa propagandaksi jos 1000 telakkatyöläistä on ilman duunia lounais-suomessa? Sitä on pohdittu jonkin aikaa että miksi työantaja ja työntekijä eivät kohtaa markkinoilla. Toimenpiteet tosin uupuvat vielä.

Sitä vähän mietin että jos tosiaan valtio tilaa aluksen ja neuvottelee sille maksimihinnan ja se on todettu ainakin alustavasti olevan alakanttiin, niin puristetaanko säästö sovitusti suomalaisen työmiehen selkänahasta? Töitä tulee joo suomeen mutta tekijät on muualta. Se on sitten työllisyyden kannalta sama että tilataanko ulkomailta ja otetaan mukaan suomalaiset alihankkijat.
 
Globalisaation aiheuttamat ongelmat johtuvat pitkälti meidän kyvyttömyydestä muuttaa työmarkkinoitamme.
Kun maailma muuttuu pitää muuttua mukana.
 
Suomalaiset firmat eivät voita asiakkaiden kilpailutuksia jos duunareina on kotimaiset kundit. Saiteilla suomalaisia on pelkät managerit.
 
Niin, jos halutaan meille Romanian elintaso niin sehän onnistuu kun pistetään ihmisille Romanian palkat.

Tämä on liioittelua mutta mitä on sitten vaihtoehdot? Irtaantua "globalisaatiosta"? Yritetäänkö kilpailla mukana vai leikitäänkö omaa markkinaa jolloin ollaan varmaan vähintään Venäjän tasoinen banaanivaltio hyvin äkkiä.
 
Minua ei huoleta kotimaiset tekijät, vaan hiukan jutussa uumoiltu mahdollinen alihinnoittelu. Etenkin suhteessa aiempiin teollisuuden puolen puheisiin Laivueen alibudjetoinnista. Jos mainittu 120 miljoonan jo tilattu lotja osoittautuu tappiolliseksi esim. palkkojen säällisyyden takia niin se heikentää Rauman kykyä.
Hornet-lukumäärä on parhaillaan poliitikkojen huulilla, joten Laivueen olot niitäkin ehkä kiinnostaa. Ei saa näyttää äänestäjän silmiin muulta kuin "kotimaisen työn tukemiselta" kun demari pohtii shekkivihkon avaamista.

Eli ei jaksa niinkään huolia RMC:sta ja työllisyydestä. Kiinnostaa saavatko Laivueen tehtyä vai voiko siitä tulla pelastusrengas hukkuvalle jos vaikka huomaavat, että edellisten hankkeiden tappiot pitäisi kattaa sillä.

Tilauksia on hyvä olla, mutta oltava kykyä ja hinnoiteltava kannattavasti. Vaikea on valtion kaltaisen jätin neuvotella näin pienen kanssa kun joutuu huolimaan siitä onko ko. putka hetken päästä olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on liioittelua mutta mitä on sitten vaihtoehdot?

No ensi alkuun voisi tietysti lopettaa palkkojen polkemisen ulkomaalaistyövoimalla niin että kotimaahan saadaan parempi työllisyys. SITTEN värvätään porukkaa ulkomailta sen verran kuin tarvitaan. Ei se ole rakettitiedettä.
 
Tosi hyvä juttu, tätä me tehdään.
Mutta mihin me tarvitaan niitä kotimaisia työntekijöitä kun tuotantokustannukset estävät tilausten saamisen?
Tiedän mitä moni ajattelee, työpaikka olisi paljon mukavampi paikka jos sielä ei tarvitsisis tehdä niitä töitä. Meilläkin homma olisi ihan helmi ilman potilaita:LOL:
 
Tosi hyvä juttu, tätä me tehdään.
Mutta mihin me tarvitaan niitä kotimaisia työntekijöitä kun tuotantokustannukset estävät tilausten saamisen?

Sitten kehitetään tuotantoprosessia niin että tuotanto on kilpailukykyinen 1. maailmankin työvoimakustannuksilla. Jos suomalaiset lapiomiehet eivät ole kilpailukykyisiä, ratkaisu ei ole tuottaa tänne sadoittain itäeurooppalaisia lapiomiehiä elättämään työttömiä suomalaisia lapiomiehiä, vaan laittaa kaivinkone.
 
Onpa ne siellä telakalla tyhmiä kun eivät ole keksineet sitä robottia joka hitsaa ja tekee muut hommat. Liekö sellaista sitten onkaan keksitty.
Vakavasti onhan tätä tehty Suomessa jo pitkään ja aina on AY-liike kiukutellut kun "hevosmiehet" ovat jääneet YT-kierrosten jälkeen työttämäksi.
 
Onhan sitä tehty pitkään ja tehdään edelleen ja pitää tehdäkin. Työvoiman halpuuttaminen on vaan väärä kannustin sille.
Takavuosina luin artikkelin jossa esiteltiin Filippiineillä toimivaa amerikkalaisomisteista pajaa joka takoi veitsiä ja miekkoja länsimarkkinoille. Toimittaja ihmetteli, miten firmalla oli varaa myydä käsityötä näin halvalla. "Me emme käytä sähkömoukareita ollenkaan koska Filippiineillä työvoima on niin halpaa. Kaikki taotaan käsin" omistaja kehui.
Luulen että filippiiniläiset itse olisivat tehneet hommia mieluummin sähkömoukarilla. Se olisi varmaan ollut myös maan kansanterveyden kannalta parempi.

"Sisäinen devalvaatio" on race to bottom jossa voi vain hävitä.
 
No niin, jos nämä kaksi vaihtoehtoa ovat poissuljettuja, mikäs voisi olla ratkaisu?
Voisiko siihen liittyä sellainen ratkaisu, että ne työn sivukulut poistuisivat, tai ainakin kutistuisivat merkittävästi?
Jolloin työntekijä saisi työstä tulevat rahat ja työnantajan maksukuorma kevenisi.
Valitettavasti tätä kuormaa vaatii ylisuuri julkinensektori.
 
Voi niinkin tehdä. Tosin sitten pitäisi nostaa palkkojakin jottei ihmisten elintaso putoa. Liekö tähänkään niin kauheasti tahtoa?
 
Ei mitään hankintailmoituksia ole muuten tuosta hangaarin päällä jokaisessa havainnekuvassa pönöttävästä ciws tykistä?
DqMBy0QWkAAAgbN.jpg
Edit.
Mikä on hyvin selvästi kuva kuvan jälkeen Millenium gun
 
Saa kahtoa onko siihen tulossa keulassa istuvaa monitoimi tykkiä lukuun ottamatta muuta kuin passiivisia lähisuoja välineitä ja heitteitä. Syytä olisi panostaa tuohon aluksen omasuojaan jos kerran tarkoitus on tehdä julmetun kokoinen ja hankintahinnaltaan kallis alus. Ei siinä vaiheessa kannata alkaa säästelemään aluksen omasuojasta.
 
Kertokaas tyhmälle.

Uudet korvetit on kuulemma tarpeettomia koska panssarilaivat olivat tarpeettomia.

Miksi sitten naapuri kielsi panssarilaivat sodanjälkeen

Ei se kieltänytkään. Jäljelle jäänyt panssarilaiva myytiin Neuvostoliittoon, ja myöhemmin he jopa pohtivat sen palauttamista takaisin Suomelle, vaikka alus lopulta päädyttiinkin romuttamaan. Laivastolle toki asetettiin Pariisin rauhansopimuksessa 10 000 tonnin raja, mutta sehän olisi sallinut vaikka molemmat panssarilaivat, kun yhden uppouma oli vajaa 4 000 tonnia.
 
Back
Top