Laivue 2020

Karjala on aika vahva veikkaus ja viimeisin alus voisi olla Hämeenmaa tai Uusimaa, jos nykyinen miinalaiva poistuu alta sopivasti.

Olisiko liian poliittisesti epäkorrektia antaa viimeiselle nimeksi Ahvenanmaa :)
 
Ennakoidaan jo valmiiksi ilmastonmuutosta ja nousevaa merenpintaa ja nimetään yksi Pohjanmaa-luokan alus Seinäjoki-nimellä.
 
Tässä on vain se ongelma, että kuvien perusteella Gabriel on ulkoisesti hyvin samanlainen kuin Harpoon. Mistään en mitään tiedä, mutta uskoakseni nopeissa ohjuksissa on toisenlainen kuori, jossa kärki on terävähkö eikä puolipallo.
Tässä postauksessa olevassa videossa ohjuksen nokka vaikuttaa minusta Harpoonia terävämmältä. Videon kuvanlaatu on kyllä huono, joten mitään varmaa siitä ei voi sanoa.

Yliääninopeuksissa terävä kärki kyllä vähentää ilmanvastusta. Tylppä kärki taas vähentää lämmön siirtymistä iskuaallosta ohjukseen. Tämä johtuu siitä, että terävällä kärjellä iskuaalto muodostuu kärkeen kiinni, kun tylppä kärki puskee edellään ilmakerrosta joka irroittaa iskuaallon ohjuksen pinnasta. Tämän efektin hyödyntämiseksi avaruuskapselit palaavat ilmakehään tylppä pohja edellä.

Muutakin magiaa voidaan käyttää. Esimerkiksi ballistisessa Trident D5-ohjuksessa on laukaisun jälkeen esiintyöntyvä piikki, joka saa muutoin tylpän nokan käyttäytymään aerodynaamisesti terävän kärjen tavoin. Gabriel voisi käyttää samaa ideaa. Piikin ei edes tarvitsisi tulla esiin ennen terminaalivaihetta kun ohjus alkaa kiihdyttää kohti äänennopeutta. Tällä saadaan pidemmän terävän kärjen edut lyhyempään tylppään tilaan pakattuna. Miinuksena tietysti piikille ja mekanismille tarvitaan tilaa muutenkin ahtaasta kärjestä.

Mutta lyhyesti tarkoitan siis vain sitä, että tylppä kärki ei sulje pois mahdollista yliääninopeuden käyttöä loppuhakeutumisessa. Mutta tämä Friskin blogipostaus mainitsee lopussa huhut scramjet-moottoroidusta Gabriel-variantista...
 
Merisodankäynnin analyytikko Yrttiaho on selvittänyt uppoaman perusteella Pohjanmaa-luokan suorituskyvyn ja aseistuksen joka tarvitaan fregatiksi määrittämiseksi. Samalla Yrttiaho näkee - varmasti uppoamasta ja pituudesta selvisi tämäkin; ”taistelualuksilla on tarkoitus osallistua Yhdysvaltojen ja Naton osoittamiin kansainvälisiin tehtäviin maailman merillä eikä ensisijaisesti puolustaa Suomen rannikko- ja merialueita”.

Alan asiantutijana sanoisin, että Yrttiaho on vaarallisesti radikalisoitumassa. Tämä analyysi ei perustu pelkästään uppoamaan vaan sitä tukee hänen tuuhea parta ja keskittymiskyvyn puutteet.
 
Viimeksi muokattu:

Merisodankäynnin analyytikko Yrttiaho on selvittänyt uppoaman perusteella Pohjanmaa-luokan suorituskyvyn ja aseistuksen joka tarvitaan fregatiksi määrittämiseksi. Samalla Yrttiaho näkee - varmasti uppoamasta ja pituudesta selvisi tämäkin; ”taistelualuksilla on tarkoitus osallistua Yhdysvaltojen ja Naton osoittamiin kansainvälisiin tehtäviin maailman merillä eikä ensisijaisesti puolustaa Suomen rannikko- ja merialueita”.
Yrttiaho ei ole vielä huomannut, että Pohjanmaa-luokan pitkä toimintamatka ja arktinen toimintakyky ovat kuin luotuja 2030-luvun "Saattue Murmanskiin" -skenaarioihin. Laivojen todellinen käyttötarkoitus on ilman muuta Koillisväylän alistaminen Naton valtaan... :cool:
 
Olisin ollut erittäin pettynyt ilman tätä Yrttiahon kommenttia:

"Hallituksella näköjään on löysää rahaa asehankintoihin, mutta sosiaaliturvaan sekä hyvinvointi- ja koulutuspalveluihin se ei kykene osoittamaan riittävää rahoitusta"

:love:
 
*1,3 miljardia LV2020 ja 7-10 miljardia HX, molempia järjestelmiä käytetään 30 vuotta,

Samalla SoTe-alan budjetti jo ylittää nuo molemmat tälle vuotta 15 miljardilla. Ja opetusministeriön 6,5 miljardia.

Yrttiahon väite on kategorisesti väärä, ettei näiden hankkeiden takia saada riittävästi rahaa näihin kahteen kohteeseen, kun toinen näistä hallinnonaloista saa jo vuodessa melkein HXn verran ja toinen noin 1,5 kertaa HX+LV2020.

Päinvastoin Suomessa on aina armeija saanut rippeet mitä SoTesta ja koulutuksesta on jäänyt jäljelle.

Ja juurihan hallitus laittoi 60 miljoonaa lisää korkeakouluille ja lisää näihin hallinnonaloihin lisää rahaa tuosta 1,2 miljardista.
 
Tyypillistä vasemmistolaista populismia. Tuohon keskustelu aina kääntyy. Jokainen tarvitsisi juuri muutaman kymppimiljoonan lisää ja puolustuksesta voi aina leikata pienen siivun.
 
Et tartte. Sodan syttyessä Föri siirretään Näsijärvelle tukialukseksi.
Katso liite: 33218
Uppoaman ja värityksen perusteella tuo on vasemmistoliiton hankkeen mukainen suomalaisten veronmaksajien rahoittama välimeren merihätään joutuneiden keräilyyn tarkoitettu pelastus- ja kotiutusalus.
 
Viimeksi muokattu:
Olisin ollut erittäin pettynyt ilman tätä Yrttiahon kommenttia:

"Hallituksella näköjään on löysää rahaa asehankintoihin, mutta sosiaaliturvaan sekä hyvinvointi- ja koulutuspalveluihin se ei kykene osoittamaan riittävää rahoitusta"

:love:

Yrittiahon kommentit vaikuttavat varsin skitsofreenisiltä ottaen huomioon sen että Vasemmisto on itsekin siellä Hallituksessa mukana...
 
Yrittiahon kommentit vaikuttavat varsin skitsofreenisiltä ottaen huomioon sen että Vasemmisto on itsekin siellä Hallituksessa mukana...

Pitäähän vassarienkin vaalia perinteitä. Tässä tapauksessa sisäistä oppositiota joka vastustaa kaikkea mihin puolue hallituksessa sitoutuu. Tunkkainen tuulahdus 70-luvulta.
 
Yrttiaho ei ole vielä huomannut, että Pohjanmaa-luokan pitkä toimintamatka ja arktinen toimintakyky ovat kuin luotuja 2030-luvun "Saattue Murmanskiin" -skenaarioihin.

Hyvä että tähänkin on varauduttu.
Eng/USA ei tällä kertaa pääsekkää niin helpolla kun vastassa on myös Suomen uljas jäämeren laivasto.
 
Tyypillistä vasemmistolaista populismia. Tuohon keskustelu aina kääntyy. Jokainen tarvitsisi juuri muutaman kymppimiljoonan lisää ja puolustuksesta voi aina leikata pienen siivun.

Jeps, samaa sarjaa oikeistosta ovat nämä elämäntapatyöttömät joita kaivetaan aina tikun nokkaan perustelemaan sosiaaliturvan leikkauksia ym.

Lisäksi sote- ja koulutusmenoja tulee miljardikaupalla myös kuntien sekä mm. työterveyden hoitamisen kautta - puolustusmenojakin toki puolustusbudjetin ulkopuolelta mm. RVL:n kautta, mutta merkittävästi vähemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Yrttiaho ei ole vielä huomannut, että Pohjanmaa-luokan pitkä toimintamatka ja arktinen toimintakyky ovat kuin luotuja 2030-luvun "Saattue Murmanskiin" -skenaarioihin. Laivojen todellinen käyttötarkoitus on ilman muuta Koillisväylän alistaminen Naton valtaan... :cool:

Saattue Murmanskiin olisi rauhantyötä parhaimmillaan, USA:n ja UK:n aseapua sankarillisesti puolustautuvalle Neuvostoliitol...
 
Pohjanmaa ja Turunmaa ovat lähes varmoja. Kahta muuta en sano varmaksi.
Karjala on aika vahva veikkaus ja viimeisin alus voisi olla Hämeenmaa tai Uusimaa, jos nykyinen miinalaiva poistuu alta sopivasti.
Itse kyllä sanoisin, että ne ovat ne perinteiset Pohjanmaa, Hämeenmaa, Uusimaa ja Turunmaa, Ruotsinsalmen taistelussa käytettyjen fregattiluokkien mukaan.
Miinalaivat, jos ne pysyvät rivissä pidempään (niissä kai olisi periaatteessa tekniikka sillä tasolla, että voisivat vielä pysyäkin, ja rungotkin ovat terästä), vaikka nimetään uudelleen, jos muuten ei käy.

Juminda olisi ainakin herkullinen nimi miinalaivalle.
 
Back
Top