Laivue 2020

Mitä noita mainosvideoita olen katsellut, niin kyllä löytyy tykkejä joilla voitaisiin tukea myös maaoperaatioita. Meidän olosuhteissa (Ahvenanmaa) tuollaisella olisi merkitystä. 57mm on vähän niin kuin hernepyssy tuohon tehtävään.
Jos vaikka lähtökohta on ettei vihulainen pääse maihin operoimaan ahvenanmaalla. Ja jos se ei onnistu niin ainakaan vihulainen ei pääse liikkumaan saarelta toiselle vapaasti. Silloin ei ole järkeä sitoa kallista korvettia maaoperaation pitkäkestoiseen tehtävään, vaan kuljettaa kenttätykki paljon edullisemmalla lautalla/lossilla sopivaan paikkaan operoimaan juuri niin pitkään kuin sille on tarvetta. 57 mm ei ole hernepyssy vihulaisen veneitä vastaan, jos yrittävät saarelta toiselle, eikä ole mikään kevyemmällä kalustolla kulkeva rannikko-ohjuskaan. Vihulaisen laivoja vastaan on miinat ja pintatorjuntaohjukset, niitä vastaan 57 millisen ei siis tarvitsekaan olla tehokas, vaikka silläkin ottaa kyllä sensorit pois pelistä, jos se tyhmyyttään koskaan tulisi kantamalle ottamatta kauempaa korvettia omien asejärjestelmiensä maaliksi.
 
Toisaalta USA:kin pohtii mikä olisi tehokas ratkaisu torjua suurta määrää aseistettuja veneitä joita käytetään usein ainakin Persianlahdella.
No siihen ei varmaan 120-127mm tykki ole paras ratkaisu vai? Kun katselee LCS:ä ja niiden mission packeja niin sieltä löytynee vastauksia. Pieniin aluksiin riittää pienet paukut.

Ei mene kauaa kun swarm-droneja voidaan laukoa kymmenittäin/sadoittain ja hyökkäämään pikkuveneiden kimppuun. Jokainen niistä voisi kantaa pienta tst-latausta ja näin kaikki olisivat UCAVeja.
 
Mitä noita mainosvideoita olen katsellut, niin kyllä löytyy tykkejä joilla voitaisiin tukea myös maaoperaatioita. Meidän olosuhteissa (Ahvenanmaa) tuollaisella olisi merkitystä. 57mm on vähän niin kuin hernepyssy tuohon tehtävään.
Niinhän minä sanoin jo, jalkaväen tukemista pääasiassa. Jos meillä on 4 kpl aluksia, joissa on kansitykki ja niistä tuolla Ålandin taistelussa ehkä maihinnousua tukemassa max.2 niin mitä hyödyttää vaihtaa se 57mm isompaan 76mm tykkiin? Isompikin on kantamaltaan rajallinen hernepyssy, eikä tuo mitää merkittävää suorituskykyä laivatykistöön. Isompaa pyssyä noihin meidän paatteihin ei mahdu.

Naapurilla on asiat vähän erilailla, mutta ei meidän niitä kannata matkia. Vaikka AK-130 melkoinen hirviö onkin, sitä kantavat paatit ammutaan upoksiin jo kaukaa tykin kantaman ulkopuolelta nykysodankäynnissä.
 
Tykin tulee olla sopivassa suhteessa aluksen kokoon. Tässä mallia:

-noIL6p_kCoPwVEwqCNSDFaELaI8ktZ2xGGZZsrYlHA.jpg
 
Mielestäni tämä sopisi kuin nenä päähän meikäläisille. Olisiko 155mm liian raskas korveteille? Mainitsen taas saman eli en ole asiantuntija. Tuollainen älykäs ammus joka yltää yli 50 kilometriin olisi suorastaan täydellinen rannikollamme.’
 
Toisaalta USA:kin pohtii mikä olisi tehokas ratkaisu torjua suurta määrää aseistettuja veneitä joita käytetään usein ainakin Persianlahdella.
Jostain lueskelin että US Navyn testeissä Phalanxilla on ollut yllättäviä vaikeuksia saada osumia tuollaisessa pikaveneparven hyökkäyksessä, varsinkin jos merenkäyntiä on sen verran että aallokko välillä piilottelee noita näkyvistä.

Ehkä 57-millinen 3P-kranuilla olisikin ihan pätevä tuohon? Ei suora-ammuntaa vaan sirpaleita taivaalta niskaan, tulinopeudella ja nopealla suunnattavuudella riittävä peittoalue tuon tilanteen lyhyehkössä aikaikkunassa. (WP:n mukaan tulinopeus on 220 ls/min. Verrokkina OTO Melaran 76mm Super Rapid "vain" 120 ls/min joten käytännön sirpalepeitto tuollaisessa "alueammunnassa" voi mennä aika tasoihin?)
 
Mitä noita mainosvideoita olen katsellut, niin kyllä löytyy tykkejä joilla voitaisiin tukea myös maaoperaatioita. Meidän olosuhteissa (Ahvenanmaa) tuollaisella olisi merkitystä. 57mm on vähän niin kuin hernepyssy tuohon tehtävään.
Mieluummin sitten se puolimyyttinen Nemo-Jehu paikalle kuin sitoa kallis monitoimikorvetti tuohon tehtävään? Muutaman kilsan sisämaahan korohorollakin ammuskelisi. Oletettavasti Jehuja olisi tuollaisessa tilanteessa paikalla muutenkin joten tuli mieleen.
 
Korvetti pystyisi vastaamaan tulitukeen monien kymmenien kilometrien päästä tarvittaessa.
 
Jostain lueskelin että US Navyn testeissä Phalanxilla on ollut yllättäviä vaikeuksia saada osumia tuollaisessa pikaveneparven hyökkäyksessä, varsinkin jos merenkäyntiä on sen verran että aallokko välillä piilottelee noita näkyvistä.

Ehkä 57-millinen 3P-kranuilla olisikin ihan pätevä tuohon? Ei suora-ammuntaa vaan sirpaleita taivaalta niskaan, tulinopeudella ja nopealla suunnattavuudella riittävä peittoalue tuon tilanteen lyhyehkössä aikaikkunassa. (WP:n mukaan tulinopeus on 220 ls/min. Verrokkina OTO Melaran 76mm Super Rapid "vain" 120 ls/min joten käytännön sirpalepeitto tuollaisessa "alueammunnassa" voi mennä aika tasoihin?)

En tiedä mikä on paras, mutta tuossa on yksi testattu vaihtoehto. Brimstone-ohjuksen Wikistä
"
Naval-launched Brimstone Sea Spear
MBDA has started testing a maritime variant for use against swarms of small boats named Sea SPEAR.[35] On 25 June 2012 a Tornado GR4 dropped a prototype that hit and sank a 6-metre inflatable boat travelling at 20 kts in sea state 3.[36] The following month MBDA said that a viable system could be offered "within months"; the initial focus is on deployment from fast jets and surface launchers,[37] MBDA is marketing it in the Gulf for installation on vessels down to 15 m.[36] On 29 May 2013, MBDA conducted a salvo firing of three millimetric wave operational Brimstone missiles, launched from a fixed offshore platform, against a simulated attack formation of five targets representing FIACs (Fast Inshore attack Craft). The successful test firing demonstrated Sea SPEAR's ability to strike numerous individual targets. During the test one of the targets, a 15-metre craft, was travelling at 20 knots.[38] MBDA pitted Sea SPEAR against the Raytheon Sea Griffin missile for integration onto American Littoral combat ships.[39] The US Navy instead selected the AGM-114L Hellfire as a stop-gap missile for the LCS.[40]"

testivideo:
 
Korvetti pystyisi vastaamaan tulitukeen monien kymmenien kilometrien päästä tarvittaessa.
No joo, vaikkapa 127-milliselle Otobredalle lupaillaan kantamaa 30 km ja Vulcanoilla vielä paljon enemmän. Mutta tornillakin on sitten painoa ja rekyyli vaatii rakenteilta kestävyyttä joten ei enää ihan L2020:n kokoluokasta puhuta. 76-millinen taitaa jäädä noin puoleen tuosta kantamasta eikä ole enää kovin kaukana 57-millisestä? Olisi hauskaa jos Mk41-siiloihin saisi jonkin halvan simppelin tykistöohjuksen, siis niin halvan että voisi ladella muutaman milloin huvittaa ihan tulitueksi (siitä toisesta kennosta jolle nyt vasta tilavaraus). No nyt meni jo haihatteluksi.
 
Jos vaikka lähtökohta on ettei vihulainen pääse maihin operoimaan ahvenanmaalla. Ja jos se ei onnistu niin ainakaan vihulainen ei pääse liikkumaan saarelta toiselle vapaasti. Silloin ei ole järkeä sitoa kallista korvettia maaoperaation pitkäkestoiseen tehtävään, vaan kuljettaa kenttätykki paljon edullisemmalla lautalla/lossilla sopivaan paikkaan operoimaan juuri niin pitkään kuin sille on tarvetta. 57 mm ei ole hernepyssy vihulaisen veneitä vastaan, jos yrittävät saarelta toiselle, eikä ole mikään kevyemmällä kalustolla kulkeva rannikko-ohjuskaan. Vihulaisen laivoja vastaan on miinat ja pintatorjuntaohjukset, niitä vastaan 57 millisen ei siis tarvitsekaan olla tehokas, vaikka silläkin ottaa kyllä sensorit pois pelistä, jos se tyhmyyttään koskaan tulisi kantamalle ottamatta kauempaa korvettia omien asejärjestelmiensä maaliksi.

Screenshot_2019-12-23 Avainsana #18sqn_nh90 Twitterissä.png
 
Korvetti pystyisi vastaamaan tulitukeen monien kymmenien kilometrien päästä tarvittaessa.

Jaa että millä eväillä (eli tykillä)?

Viimeinen asia mihin korvetteja tulee käyttää on todellakin jokin tykkitulituki.
 
Back
Top