Panssarilaivoihin ja ikuisuuskeskusteluun palaten.
Aikanaan mm niopea vastaan tehty yksi suurimmista ilmaoperaatioista yksittäistä laivaa vastaan.
Aikanaan neuvostotiedustelu luuli niopea suomen panssarilaivaksi ja käynnisti mittavan operaation sen upottomasiseksi. (Hatara muistikuva että operaarioon osallistui noin 130-140kpl konetta.
Neuvostotiedustelu etsi panssarilaivoja myös hyvin aktiivisesti.
Joten panssarilaivojen on pakostakin täytynyt aiheuttaa ns pelkoa venäjän esikunnissa.
Toinen osa-alue mihin aikanaan laivoja suunniteltiin käytettävän on:
Suomenlahden tykistösulku oli 1930-luvulla
Suomen ja
Viron salaisena yhteistyönä kehitetty
strateginen meripuolustusjärjestelmä, jonka tarkoituksena oli
Suomenlahden kapeimpaan kohtaan keskitetyillä järeiden
rannikkotykkien ristitulella,
panssarilaivoilla,
sukellusveneillä ja
merimiinoitteilla sulkea
Neuvostoliiton Itämeren laivasto Suomenlahden itäosiin ja siten turvata Suomen ja Viron länsirannikot maihinnousulta ja
Itämeren laivaliikenne kauppasaarrolta sodan aikana.
Viron pääministeri
Konstantin Päts ehdotti Suomelle ensimmäisen kerran tammikuussa 1919 Suomenlahden sulkua Viron ja Suomen rannikkotykistöjen yhteistyönä.
[3] Viro oli itsenäistyttyään kunnostanut vetäytyneiden venäläisten jättämät
Pietari Suuren merilinnoituksen tuliasemat muutamassa vuodessa. Suomessa vastaavaan ei kuitenkaan ryhdytty kuin vasta 1930-luvulla.
[3]
Sulkujärjestelmän suunnittelu pantiin alulle
Ruotsin yleisesikunnan välityksellä vuonna 1929.
[4] Suomelle ja Virolle punaisen Itämeren-laivaston sulkemisesta, eli estämisestä sen länteen pääsy taistelukykyisenä, olisi ollut sodan tapauksessa kaksi strategista hyötyä. Se olisi estänyt Neuvostoliiton maihinnousun Suomen Ahvenanmaalle ja Viron Saarenmaalle ja Hiidenmaalle, ja sitä seuraavan kahden rintaman sodan. Se olisi myös estänyt
Neuvostoliiton laivastoa luomasta
Itämeren-kauppasaartoa eli maiden meriyhteyksien katkaisemista. Ruotsi toimi välittäjänä neuvotteluissa, koska Suomen ja Viron yhteistyö oli sille tehokas tapa vahvistaa sen omaa meripuolustusta. Ruotsi kuitenkin vältteli lupaamasta sotilaallista apua.
Sulkujärjestelmän sijoittaminen Tallinnan ja Porkkalan välille oli luonnollinen siksi, että Suomenlahti oli siinä kapein, jolloin rannikkotykkien kohteet voitiin tehokkaimmin alistaa ristituleen.
[5] Lisäksi vanhoja Pietari Suuren merilinnoituksen linnakkeita, jotka Viro oli jo kunnostanut, voitiin hyödyntää. Esimerkiksi Aegnan järeät tykit olivat ampumakunnossa,
[2] aikanaan ne arvioitiin maailman vahvimmiksi rannikkotykeiksi.
Tärkeä osa sulkujärjestelmää oli merimiinakenttä, joka oli tarkoitus laskea Mäkiluodon ja Naissaaren välille.
[6] Sen tarkempia suunnitelmia, kuin että miinoja on oltava tuhansia, ei kuitenkaan tiettävästi tehty. Miinojen hankintakin oli ilmeisesti tehtävä vasta sodan uhatessa, sillä Suomen ja Viron rauhanajan merimiinavarasto oli muuten selvästi riittämätön. Miinakentän arvioitiin kuitenkin harvanakin aiheuttavan varmoja tappioita laivaosastolle, eikä niiden raivaamiseen olisi ollut helppoa tilaisuutta tykistön häirinnän vuoksi.
Tykistö- ja miinasulusta selvinneitä laivoja oli tarkoitus metsästää Suomen ja Viron sukellusveneillä. Sukellusveneiden tuli odottaa läpimurtoa yrittävää laivaosastoa Hangonniemen eteläpuolella ja toimia yhdessä.
Meripuolustuksen rakentaminen
Suomen järeät tykkitornit oli varustettava
maan itsenäistyessä venäläisten jättämillä 12-tuumaisilla putkilla. Niistä neljä määrättiin tykistösulun luomiseksi, joiden yksi kaksoistorni sijoitettiin
Porkkalan Mäkiluotoon ja toinen Helsingin edustan
Kuivasaareen. Jos ne kaikki olisi keskitetty Porkkalaan kahteen kaksoistorniin, olisi ristituli
Aegnan kanssa ollut tehokkainta. Suomessa kuitenkin laskettiin, että jos
Neuvostoliitto saisi
Tallinnan haltuunsa ja perustaisi sinne laivastotukikohdan, tarvitsisi Helsinki vahvan meripuolustuksen.
Elokuussa 1931
puolustusministeriö myönsi varat saarien varustamiseksi. Rakennustyöt alkoivat samana vuonna. Mäkiluodon kaksoistorni valmistui ampumakuntoon 1935 ja Kuivasaaren 1936.
Viro päätti 1937 vahvistaa tykistösulkua ja Tallinnan puolustusta varustamalla Naissaaren yhdellä 12-tuumaisella kaksoistykkitornilla. Sen oli määrä valmistua vuoteen 1945 mennessä.
Rakennustöiden alkua seurasi välittömästi Suomen ja Viron yhteistyön tiivistyminen. Virolaiset luovuttivat Suomelle venäläisten jättämät kaksoistykkitornin piirustukset, opettivat tornin käyttöä
Aegnassa ja kauppasivat arvokkaita tornin osia. Suomalaiset antoivat virolaisille järeiden tykkien ballistisia ammuksia ja rannikkotykin taktillista tietoutta.
Viron oli tarkoitus varustaa laivastonsa kolmella uudella sukellusveneellä sulkujärjestelmän tarpeisiin, mutta
suuri lama vaikutti maahan niin, että sukellusvenehankintoja oli lykättävä. Varat se sitten hankki myymällä laivastostaan
hävittäjä Lennukin ja
Vambolan 1933. Sukellusveneet tilattiin
Isosta-Britanniasta osittain sotilaallisten suhteiden lähentämiseksi.
Yhdistyneelle kuningaskunnalle myös luovutettiin salaista tietoa sulkuyhteistyöstä. Sukellusveneet Viro sai 1937. Niiden asejärjestelmät yhdenmukaistettiin suomalaisten kanssa yhteistoiminnan helpottamiseksi.
Mäkiluodon puolustamiseksi maihinnousulta Rönnskär ja Träskö varustettiin kumpikin kahdella 6-tuumaisella tykillä. Myös
Aegna ja
Naissaari varustettiin yhteensä yhdellätoista 6-tuumaisella. Koska näiden tykkien kantama oli 20 kilometriä, pystyivät ne ampumaan molemmilta puolilta kapeikon keskelle ja siten myös vahvistamaan tykistösulkua. Helsingin edustalla puolestaan
Isosaari,
Katajaluoto,
Rysäkari ja
Villinki varustettiin kukin neljällä 10-tuumaisella tykillä. Niiden tuli puolustaa Helsinkiä ja Kuivasaarta, mutta ne pystyivät myös leikkaamaan
Aegnan 12-tuumaisten kantaman, ja siten vahvistamaan tykistösulkua. Lisäksi
Suurupin linnakkeella Tallinnan länsipuolella oli kolme 9,2-tuumaista tykkiä.
[7]
Suunnitelmaan kuului olennaisena osana
tulenjohtojen yhteistyö. Suomalaiset pystyivät johtamaan virolaisten tykkien tulta ja päinvastoin. Täten järeiden tykkien tulta pystyttiin johtamaan toiselle rannalle tuliasemien horisontin taa. Viron rannikolle rakennettiin useita tulenjohto- ja mittausasemia, ja ne kytkettiin Suomenlahden ali kulkevaan merikaapeliin. Ensimmäiset tulenjohtojen yhteistoimintaharjoitukset järjestettiin syksyllä 1936. Tämä harjoitus vei yhteistyön itsenäisen
Suomen historiassa ainutlaatuiselle tasolle, kun suomalaisista tykeistä ammuttiin Viron aluevesille. Tykistön yhteisharjoituksia järjestettiin joka vuosi siitä eteenpäin.
[6]
Panssarilaivojen Väinämöinen ja Ilmarinen tarkoitus oli asettua ankkuriin Mäkiluodon lähistölle ja kytkeytyä merikaapeliin, jotta virolaiset olisivat voineet johtaa ja mitata laivojen 10-tuumaisten tykkien tulta. Niiden oli myös kyettävä liikkumaan molempien maiden saariston suojassa ja ampua liikkeessä. Panssarilaivat tutustuivat Viron saaristoon purjehduksilla. Viron laivasto teki vastaavia purjehduksia Suomen rannikolla. Maiden sotalaivat harjoittelivat strategista yhteistoimintaa alkaen vuodesta 1933. Sukellusveneiden yhteistoimintaharjoitus oli 1939.