Laivue 2020

Tähän voisi vasta myös niin, että sen maalipisteen paikantamisen voi tehdä kaikille tuttu RUK:n kouluttama joukkueen tai tiedusteluryhmän mukana kulkeva vänrikki, jota nykyisin kutsutaan taktiseksi tulenjohtajaksi. Hänellä ei kuitenkaan ole Pohjanmaan tulenkäyttöoikeutta, vaan maalitieto siirtyy ylempää löytyvälle operatiiviselle tulenjohtajalle.

Ruutivaari lähtee tiedusteluryhmän varajohtajana valaisemaan maalia taskulampulla? ;). No olisi onnistunut aikaisemmin kun asustelin Pietarissa?
 
Koneistojen käyttöiän päättyessä edessä on kuulemma kallis remontti. Tiedä sitten, missä Hämeenmaat menevät tässä suhteessa. Sinänsä varsin uniikkeja aluksia, jos jäävahvisteista sotapaattia himoaa.

Äänestän että ne lahjoitetaan sotilasapuna Ruotsin laivastolle. Kyllä heikompia pitää tukea :devilish:
 
:uzi: :uzi: :uzi: Gabriel V :uzi: :uzi: :uzi:

Siitä analyysiä. Onko se sama kuin Netanjahun kanssa nähty ohjus?
missi.JPG
 
Viimeksi muokattu:
Ja enigman kräkkäämisestä. Liittoutuneet tiesivät missä Saksan veneet olivat.
Kyllä. Vaikkakaan tuota terminologiaa ei voi käyttää. Varsinaisesti mitään laitetta ei "kräkätty" (tuo sanahan tarkoittaa tietokonekoodin murtamista) vaan liittoutuneet vain opettelivat murtamaan Enigmalla (ja muillakin salakirjoituskoneilla) salatut viestit. Se perustui muuten puolalaisten pohjatyöhön ja ranskalaisten jatkoon. Sitten pitikin siirtyä Englantiin... Se oli yksi osa sitä työtä, toinen oli mm. saattoalusten varustaminen HF-suuntimoilla (HF/DF) jolloin ei tarvinnut murtaa sanoman sisältöä, vaan suuntima riitti. Lisäksi lentokonetutkat, erityisen sukellusveneuiden jahtaajaosastot, paremmat syvyysammusheittimet, paremmat kaikumittaimet.... lista on pitkä. Mutta lopulta sukellusveneet oli voitettu. Tyyppi XXI olisi voinut kääntää tilanteen, jos olisi valmistunut ajoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä tämän ihmeellisen meuhkaamisen tarkoitus on? Käy nauttimassa vähän raikkaasta syysilmasta, niin olo helpottaa!

Tilausvaltuudella ja toimitussopimuksella ei mitään tekemistä keskenään. Toinen on lähinnä MOU ja toisen perumista joutuu maksamaan vahingonkorvauksi.

Eli selvennän asiantilaa eräälle omasta mielestään hankintaa osaavalle ammattilaiselle. Lue ketjua taaksepäin jos kiinnostaa. 11 miljardia on muuten nyt keskiarvoinen lopputulos. Maanpuolustuksesta ei olla puhuttu, mutta eiköhän sinne päästä jossain vaiheessa.

Alkuperäinen kökkäre oli siis tämä.
"Niin. Miten tuo liittyy PV strategisten hankkeiden rahoitukseen, jonka KAIKKI relevantit osapuolet ovat hyväksyneet ja tilausvaltuudet/ BAFO-oikeudet annettu?"

Täyttä paskaa. Fregatteja on neljä vasta siinä vaiheessa kun nimet on paperissa. Nykytahdilla niitä voi olla jopa kaksi ja 48kpl HX koneita.
 
Kuinka kauan on tarpeen jatkaa tätä ikuista fregatti-valitusta? Ottaako koville kun kaikki resurssit ei mene Kymen makkaranpaistokerholle?
 
Kuinka kauan on tarpeen jatkaa tätä ikuista fregatti-valitusta? Ottaako koville kun kaikki resurssit ei mene Kymen makkaranpaistokerholle?

No alushan on suurehko fregatti joten aion sitä fregatiksi kutsua. Ihmettelen miten koville laivastossa tulee ottamaan kun tälle saadaan täysin yllättäen ja pyytämättä nato-luokka joka ei ole korvetti.

Toisekseen maavoimiin ei ole ikinä investoitu eikä tulla investoimaan, sitä ei kukaan edes odota.

" Jotkut alusluokkaa tuoreeltaan arvioineet tahot ovat todenneet, että Pohjanmaa-luokan korvetti on fregatin kokoinen ja siinä on lähes hävittäjäluokan aseistus. Fregatilla tarkoitetaan yleisesti valtameriolosuhteissa operoimaan kykenevää alusta, kun taas korvetilla tarkoitetaan Itämeren kaltaisissa olosuhteissa, rannikon läheisyydessä ja rannikolla, operoimaan kykenevää alusta. Pohjanmaa-luokka on nimenomaan suunniteltu jälkimmäisenä esitetyn käyttöperiaatetta varten. "

Kappas merivoimissakin on ymmäretty että vähän saatettiin kusettaa. Olen myös kutsunut sitä hävittäjäksi tässä ketjussa, ihan vain keljuillessani. Komentaja on muuten väärässä luokittelun perusteista, mutta ei siitä sen enempää. Valtamerellehän tällä pääsee, kuten aiemmin oli puhetta.

Nato luokka tälle tulee olemaan fregatti, ja tätä faktaa ei muuta mikään propagandan syöttäminen.
 
Asia selvä, jatketaan samalla linjalla.

Mutta sinähän taidatkin olla näitä forumin yleisneroja, jotka Maavoimien reservin syvällä rintaäänellä tietävät, aina yhtä tahdikkaalla tavalla, että kaikki Meri- ja Ilmavoimien toiminta on yhtä typerää puuhastelua, ja niiden lakkauttamisesta saatavista rahoista pitäisi ostaa kertasinkoja joka kotiin. Kuten vaikka tässä:
Olisit itsekin käsi naamassa jos koko puolustuksen ilmataistelu oman alueen päällä nojaa 60 hornetin lentokelpoisuuteen. No tähän ylityöllistettyyn lavettiin on sitten luotu pommituskyky ja haaveillaan meritaisteluihin osallistumisesta. Liian monta munaa korissa nimeltä Hornet ja lisää kasataan.

Aluetorjunta: keskimatkan IT vai Hornet? No hornet.
Syvä iskukyky: MLRS vai Hornet? No tietenkin hornet.
Ilmasta maahan iskukyky: Hawkit kuten ennen vai Hornet? No Hornet, mitä hourit.

Jatketaan:
Nasams korkeatorjunta: Ostetaan ohjus vai Hornettiin lisää Amraameja? No varmaan sitten ne Amraamit kun asiasta ei ole kuulunut.
Uusi rannikon ohjus: uusitaan RBS maalavetti vai laitetaanko hornettiin? No se me nähdään, mutta toivottavasti
Operatiivisten prikaatien suojaus: Crotalen uusinta vai Hornet? No eiköhän tässä hornetti nähdä... En tiedä miten, mutta

Kääntäen: Jos Amraam ei toimi, suomella ei ole ilmapuolustusta. Amraam on niitä Naton aseita joita venäjä lienee valmistellut kymmeniä vuosia vastatoimia. Oletko 100% varma että Amraam toimii? Mitä teet jos Amraamin korttitoimittajan Kiinalainen komponenttialihankkija on luonut sinne ELSO haittaa?

(Ja ystävällisesti Jonne työnnät sen käden perseeseesi jos et osaa keskustella tai kipität vauhdilla takaisin ylilaudalle sekoilemaan)
 
Viimeksi muokattu:
Jos Pohjanmaa-luokan korvettia (jolla on kuulemma taistelulaivan uppouma ja lentotukialuksen iskukyky) pitäisi lähteä kutistamaan, niin mistä lähtisit(te) karsimaan?
 
Paskanjauhajista, jotka kutsuvat sitä fregatiksi...
Mutta kun se on niin pitkä ja massiivinen, senpai...
60117273_313144492911299_2416439130554130750_n-8145716944.jpg
 
Back
Top