Laivue 2020

Yhdenkään vastapuolen sukellusveneen taikka laivan ei tarvitse upota meidän miinasta. Riittää kun pysyvät tietyiltä alueilta pois miinapelon takia. Tosin plussaahan se upottaminen olisi jos kerran kohdalle osuu.
Miinoja ei riitä kylvettäväksi joka puolelle kuin siemeniä pellolle.
Miinotukset laitetaan sellaisiin paikkoihin minne me ei missään tapauksessa haluta vastapuolen aluksia tulevan, oli se sitten pinnan alla taikka päällä.
Sama pätee esim. maavoimien ilmatorjuntayksiköihin. Ei niitäkään ole laittaa joka puolelle Suomea miten sattuu. Ne sijoitetaan sellaisille alueille minne me ei kertakaikkiaan haluta vastapuolen ilmatoimintaa
Muuten, Laivue2020 neljää alusta ei tulla jo senkään takia supistamaan koska koko projektilla on iso työllistävä vaikutus.
Osa rahastahan tulee valtiolle verotuloina takaisin.
Pelko pois. Kyllä meillä aikanaan neljä uutta ja modernia sotalaivaa merellä seilaa.

Työllistävä vaikutus yli 3 600 henkilötyövuotta

Elinkeinoministeri ja keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni muistutti tiedotustilaisuudessa miljardiluokan hankkeen tärkeydestä kotimaiselle teollisuudelle. Alusten rakentamisen suora työllistävä vaikutus on kotimaassa noin 3 600 henkilötyövuotta. Teollisen yhteistyön työllistämisvaikutus on noin 75 henkilötyövuotta.

– Puolustusvoimien Laivue 2020 -hankinta kotimaasta on erittäin merkittävä suomalaiselle meriklusterille. Solmittu sopimus varmistaa työtä Rauman telakalle aina vuoteen 2026 asti, Kulmuni sanoi.
 
Mikä voisi olla sellainen miinatyyppi, jonka voi syvyyttää haluamaansa syvyyteen ja jolla voi miinoittaa merialueen esim. 25-75 metrin syvyysalueella???? Miina on myös sellainen, että sukellusveneellä on mahdollisuus törmätä ankkurivaijeriin... :unsure:
Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
 
Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
Jos jotain positiivista hakee niin, kyllä tämä tinkaaminen kehittää kärsivällisyyttä. Ymmärrettävästi ammattilaisella pinna kiristyy kun amatööreille opettaa aakkosia. Et olis ensimmäinen, etkä varmasti viimeinen ammattimies joka tähän sakkiin työlääntyy... Toivottavasti silti jaksat jatkaa keskustelua, viestejäsi on mukava lukea kun on muutakin sisältöä kuin menneisyyden aseiden ihannointi.
 
Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
Kirjoittelin tämän huhtikuussa. Yllättävän pitkään meni ennen burnouttia:
No, ei hätää. Veikkaan että ennemmin tai myöhemmin käy kuten aina ennenkin. Ammattimies väsyy hakkaamaan päätään kiviseinään ja jää hermoromahduksen takia foorumilta pois.
 
Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
Älä hemmetissä. Olet tärkeä!
Siirryn itse taustalle ainostaan lueskelemaan viestejä. En missään nimessä halua aihettaa eripuraa. Vähintään kuukausi nyt poissa. @Analysti Pyydän pysy foorumilla.
Hyvää syksyä kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
Täytyy sanoa, että jos keskustelu tapa olisi vähän toisenlainen niin tulokset voisivat olla myös toisenlaisia. Itseäni ei ainakaan kamalan paljon sellainen ylimielinen suhtautuminen kanssa keskustelijoihin lämmitä. Tämä on foorumi keskustelua jossa eritasoiset ihmiset keskustelevat maanpuolustusaiheisista asioista. Joku tietää asioista enemmän kuin toinen mutta kukaan ei varmasti tiedä kaikesta kaikkea. Todella tylsää olisi keskustella sellaisten jees jees miesten ja naisten kanssa. Ei siitä oiken edes keskustelua syntyisi.
 
En tiedä sitten enempää sarvimiinoista mutta kun siviilipuolellakin on kaiut joilla näkee silakan ties kuinka kaukaa niin luulisi sarvimiinankin näkyvän, jos ei ihan Kronstatin edustalta Suomen aluevesiltä niin kaukaa kumminkin. Silti niillä on laivoja upotettu viimevuosikymmeninäkin :oops::unsure:
 
Täytyy sanoa, että jos keskustelu tapa olisi vähän toisenlainen niin tulokset voisivat olla myös toisenlaisia. Itseäni ei ainakaan kamalan paljon sellainen ylimielinen suhtautuminen kanssa keskustelijoihin lämmitä. Tämä on foorumi keskustelua jossa eritasoiset ihmiset keskustelevat maanpuolustusaiheisista asioista. Joku tietää asioista enemmän kuin toinen mutta kukaan ei varmasti tiedä kaikesta kaikkea. Todella tylsää olisi keskustella sellaisten jees jees miesten ja naisten kanssa. Ei siitä oiken edes keskustelua syntyisi.

Et sinä mitään keskustelua käy vaan monologia. Vänkäät vuodesta toiseen omia kuluneita teesejäsi, eikä sinua tunnu kiinnostavan muiden mielipiteet etkä näytä edes lukevan muiden vastauksia, vaan toistelet vaan samoja juttujasi uudestaan ja uudestaan, vaikka niitä on juuri perusteellisesti kumottu.

Ei ihme, että ei kukaan tuohon kovin kauaa jaksa osallistua.
 
Valitettavasti Suomessa ei tehdä nettobudjetointia, eli sinänsä budjettitalouden kannalta on sama vaikka alukset tilattaisiin Ranskasta - vaikka hanketta läpivietäessä tällä on toki ollut tärkeä rooli. Nettobudjetointi tekisi sinänsä monen tuotteen hankinnasta kotimaasta huomattavasti järkevämmän vaihtoehdon, mutta ei sovi Valtiovarainministeriön ideologiaan...

Mitä taas tulee erityisolosuhdekorvettien nimeen, niin veikkaan, että alusten valmistuessa ne saavat FFG nimikkeen kv-käytössä, niitä kutsutaan haastatteluissa ulkomailla fregateiksi ja ja aikanaan nimike tulee myös kotimaiseen käyttöön. Vrt. torjuntahävittäjä -> hävittäjä -> monitoimihävittäjä. @Rannarin saattaja-nimitys olisi toki myös hyvä...

1415678.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Tuleeko tähtilippu myös?

Öö, KV-tehtävissä käytetään NATO-tehtävänimikkeitä, eihän tässä sen kummempaa. PGG Tornio, MHC Katanpää ym. Vaikea nähdä, että Puuhamaa olisi FFL, FS, FSG tms. Uransa lopussa Puuhamaasta voisi tehdä vaikka YFRN:n ( Refrigerated Covered Lighter (non-self propelled).

Vittuako näille selittämään, nehän tietää kaikesta kaiken (saatana), vaikka eivät ole ikinä nähneetkään näitä hommia... pitäköön tunkkinsa. Viimeinen postaus tälle foorumille todennäköisesti.
Älähän ny, tiedän miltä tuntuu kun yrittää selittää maanviljelyn todellisuutta niille jotka ovat olleet asian kanssa tekemisissä lapsena mummolassa ja sen jälkeen eläneet kehäkolmosen sisällä animalialaisten naapurissa. Turhauttaa kuin puutteista jääkarhua etelä-mantereella. Joko antaa olla tai poraa pingviiniä.

Mutta älä lähde, minä ja varmasti moni muu nauttii kun saa lukea ammattilaisilta juttuja. Itse vain yleensä hiljenen siinä kohdassa kun huumoristakin mennään jo ohi ja tyydyn seuraamaan ketjun postauksia että koska siirrytään taas asiaan.

Välillä turhauttaa mutta vastapainoksi välillä täällä on oikeinkin antoisaa keskustelua.
 
Voin uskoa, että esimerkiksi lääkäreitä voisi ..tuttaa lukea päivästä toiseen pähkähulluja, mutta vahvoja väitteitä siitä, miten aivokirurgiaa pitää tehdä sellaisilta henkilöiltä, joiden ainoa kosketus sairaanhoitoon on perunoiden kuoriminen sairaalan keittiössä...
 
Jatketaan vielä lyhenne-ehdotuksella jolla tuo Fregatti-nimitys ohitetaan...

FFLGMMTGBSC Puuhamaa

FFLGMMTGBSC = Fast Frigate, Light, Guided missiles, Minelayer, Training Ship, Icebreaking, Special Conditions
FFLGMMTGBSC = Fast Frigate, Light, Guided Missiles, Minelayer, Training ship, iceBreaking, Special Conditions
Mutta mikä on jälkimmäinen G kyseisessä lyhenteessä (T:n ja B:n välissä) ?
 
FFLGMMTGBSC = Fast Frigate, Light, Guided Missiles, Minelayer, Training ship, iceBreaking, Special Conditions
Mutta mikä on jälkimmäinen G kyseisessä lyhenteessä (T:n ja B:n välissä) ?

Jäänsärkijät ovat tuossa USN:n luokituksessa esim.

AGB = Icebreaker
TGB = Icebreaking tug

G on tuossa tapauksessa "General" eli yleisluontoinen apualus.

SC on puhtaasti vääntämäni "Special Conditions" eli erityisolosuhde joka voi johtua esim tyhmistä poliitikoista, tyhmistä skappareista tai tyhmistä reserviläisistä ;)
 
Voin uskoa, että esimerkiksi lääkäreitä voisi ..tuttaa lukea päivästä toiseen pähkähulluja, mutta vahvoja väitteitä siitä, miten aivokirurgiaa pitää tehdä sellaisilta henkilöiltä, joiden ainoa kosketus sairaanhoitoon on perunoiden kuoriminen sairaalan keittiössä...
Suurimmalla osalla siitä porukasta joka suunnittelee tai valmistaa sairaaloissa käytettäviä laitteita tai niiden komponentteja ei ole omassa työssään mitään kosketusta sairaanhoitoon (siis ko alan työhön), mutta joillakin heistä (pienehkö vähemmistö) on hieman kosketusta sairaanhoitoalan henkilöstöön.
Imformaatio kulkee pääosin laitteita valmistavista yrityksistä saaraaloiden suuntaan, eikä päinvastoin, mikä voi joskus olla puute.
 
Ai joskus...
 
Back
Top