Laivue 2020

Uutisessa puhuttiin kolmesta alkujaan. Pohjanmaa on aika mopo jos sen kanssa mennään toiselle puolelle maapalloa valtamerelle. Ymmärsit tarkoituksella väärin.
Millä tavalla Pohjanmaa on "mopo"? Tuo väite kyllä nyt kaipaa hiukan perusteluja. Siksi, että sinä sanot niin? Suomen puolustushallinnossa kukaan ei ole puhunut mitään mistään kiinalaisille näyttämisestä jossain Intian valtamerellä tai muuta ihan roskaa, mitä täällä heitellään. Alukset on tehty Suomen puolustamiseen, mutta toki kelpaavat (ensimmäistä kertaa Suomen Merivoimien historiassa muuten) mihin tahansa läntiseen pintataisteluosastoon ihan samoihin tehtäviin, kuin niissä on muillakin aluksilla. Tiedän maailmalta monta fregattia ja isoa korvettia, jotka ovat "mopompia" kuin Pohjanmaat. Olet tainnut itsekin näistä joitakin kehua...
 
Yhtä epäsopiva kuin Kiinan suurimpien taistelualuksien operoiminen saaristomerellämme.
 
Millä tavalla Pohjanmaa on "mopo"? Tuo väite kyllä nyt kaipaa hiukan perusteluja. Siksi, että sinä sanot niin? Suomen puolustushallinnossa kukaan ei ole puhunut mitään mistään kiinalaisille näyttämisestä jossain Intian valtamerellä tai muuta ihan roskaa, mitä täällä heitellään. Alukset on tehty Suomen puolustamiseen, mutta toki kelpaavat (ensimmäistä kertaa Suomen Merivoimien historiassa muuten) mihin tahansa läntiseen pintataisteluosastoon ihan samoihin tehtäviin, kuin niissä on muillakin aluksilla. Tiedän maailmalta monta fregattia ja isoa korvettia, jotka ovat "mopompia" kuin Pohjanmaat. Olet tainnut itsekin näistä joitakin kehua...

Missäs ne edelliset roskatehtävät tehtiin, Välimerellä vai Intian valtamerellä?

Miksi Kiinaa pitäisi fanittaa eikä sen vastaiseen toimintaan osallistua - tilanteessa joissa muut EU-maat puhuva myös aktiivisuudesta Intian ja Tyynellä valtamerellä. Me menemme sinne, minne Saksa käskee, mikä lienee kuitenkin fakta.
 
Sotilaathan tekee tässä maassa mitä poliitikot käskevät. Jos he käskevät Merivoimat Intian valtamerelle, niin nyt tulee alus jonka sinne voi käskeä. Vanha Pohjanmaa oli vähän siinä ja siinä. Sekin kyllä nyt reissun siellä heitti.
 
Mainittakoon, että Tanska aloitti osallistumisen kv-operatioihin Euroopan ulkopuolella Niels Juel -luokan korvetti (siis oikea korvetti) Olfert Fischerillä. Sama alus osallistui niin Persianlahden toiseen (1990-1991) kuin kolmanteen (2003) rähinään. Mutta kai sinne olisi pitänyt lähettää öljynporauslautta Boforseilla tms.

Kv-huuhastelua? Ehkä, toisaalta ainutlaatuinen mahdollisuus oppia ensilinjan taistelutoiminnasta ja mahdollisuus toimia hyvien poliittisten päämäärien puolesta. Tulevaisuuden kriisinhallinnassa epäilen vastassa olevan punatähtisen vihollisen - proxyjen kautta tai suoraan. Välilä punainen tähti keltaisilla reunuksilla, välillä ilman.

Samaan toimintaan tullee osallistumaan myös Ilmavoimien tulevaisuuden Muuttohaukka-osasto, Merivoimien ATU ja jonkinlaisia ad hoc erikoisjääkäriosastoja. Afrikka, Intian valtameri, ehkä Lähi-Itä.

Mainittakoon, että Tanska aloitti osallistumisen kv-operatioihin Euroopan ulkopuolella Niels Juel -luokan korvetti (siis oikea korvetti) Olfert Fischerillä. Sama alus osallistui niin Persianlahden toiseen (1990-1991) kuin kolmanteen (2003) rähinään. Mutta kai sinne olisi pitänyt lähettää öljynporauslautta Boforseilla tms.

Kv-huuhastelua? Ehkä, toisaalta ainutlaatuinen mahdollisuus oppia ensilinjan taistelutoiminnasta ja mahdollisuus toimia hyvien poliittisten päämäärien puolesta. Tulevaisuuden kriisinhallinnassa epäilen vastassa olevan punatähtisen vihollisen - proxyjen kautta tai suoraan. Välilä punainen tähti keltaisilla reunuksilla, välillä ilman.

Juuri näin. Huomattavasti pienemmilläkin vehkeillä siellä on käyty... Nämä ruotsinlava-haaveilijat ovat muutaman vuosikymmenen jäljessä ajastaan. Nuo II MS:n apuristeilijät oli yleensä sotien välillä valmistuneita aluksia, joiden sotilaskäyttö oli jo suunniteltaessa huomioitu. Vuonna 1943 niiden aika oli vimeistään ohitse.

Tänä päivänä mitään asejärjestelmää ei kannata eikä voi asentaa mihinkään alukseen, joka ei sitä varten ole suunniteltu ja rakennettu. Alusta alkaen. En viitsi mennä yksityiskohtiin, mutta todettakoon, että niitä on paljon...
 
Halutaanko että joku auttaa sotilaallisesti meitä kun siihen on tarvetta? Jos halutaan, niin silloin kyllä kannattaa lähteä mukaan mahdollisten auttajien task groupiin, vaikka sinne Intian valtamerelle. Tulevat Pohjanmaat ovat saman kokoisia ja riittävän hyvin aseistettuja kuin monen Nato-maan fregatit jotka ovat noihin retkiin osallistuneet, kyllä ne oman sektorinsa siellä hoitavat. Ja voiko sen parempaa kadettien koulutusristeilyä enää olla?
 
Useimmat Intian valtamerellä operatiivisessa käytössä olevista pintataistelualuksista on huomattavasti tulevia Pohjanmaita pienempiä ja heikompia joka suhteessa.
 
Ei mitään ehdottomasti. Mutta aluksen ominaisuuksista se ei ole kiinni. Se on taas jo toinen tarina, että haluaako Suomen valtio niin kalliita operaatioita tehdä.

Onko nykyaikaisessa, hyvin suunnitellussa sotalaivassa (vs. Type 45) mitään eroa toimitaanko artkiksella vai päiväntasaajalla? Jäätoimintakyky pois lukien, mikä useimmista aluksista puuttuu. Jotenkin kuvittelisin, ettei tarvittavan ilmastoinnin lisääminen olisi maata kaatava ongelma tai varsinkaan kustannuskysymys. Lisäksi se mahdollistaa alusten myymisen joskus 20X-luvulla Gambian tai Chilen merivoimille tms, sekä myös vientimahdollisuuksia...
 
Ei mitään ehdottomasti. Mutta aluksen ominaisuuksista se ei ole kiinni. Se on taas jo toinen tarina, että haluaako Suomen valtio niin kalliita operaatioita tehdä.
Itse näkisin tuollaisen kaikesta huolimatta panttipataljoonan toisintona. Isossa kuvassa yksi Pohjanmaa on pisara valtameressä jos alueella pyörii merimahtien ilmatorjunta hävittäjiä sekä fregatteja. En tässä siis laisinkaan vähättele Pohjanmaita mutta niiden antama lisäarvo olisi kaukomailla vähäinen. Lipunnäyttö on myös riskaapelia jos tilanne itämerellä kiristyisi samanaikaisesti.
 
Tilanne Somalian edustalla vajaat 10 vuotta sitten oli hyvä esimerkki mihin välillä voisi olla tarvetta osallistua. Merirosvous on todellinen ongelma ja kun se lähtee käsistä jollain alueella, alkaa vakuutusmaksut nousemaan huomasti. Ja laskun maksaa se laivojen rahdin loppukäyttäjä, eli me kaikki. Kansainvälisellä yhteistyöllä Somalian edusta saatiin siivottua. Meiltä sinne osallistui merivoimien Puuhamaa, joka oli miinalaivana tehtävään huonosti sopiva. Uuden Pohjanmaaluokan aluksen kyvyillä valvottaisiin paljon isompaa aluetta merenkulun turvaamiseksi.
 
Itse näkisin tuollaisen kaikesta huolimatta panttipataljoonan toisintona. Isossa kuvassa yksi Pohjanmaa on pisara valtameressä jos alueella pyörii merimahtien ilmatorjunta hävittäjiä sekä fregatteja. En tässä siis laisinkaan vähättele Pohjanmaita mutta niiden antama lisäarvo olisi kaukomailla vähäinen. Lipunnäyttö on myös riskaapelia jos tilanne itämerellä kiristyisi samanaikaisesti.
Kyllä sinä aika vähättelevästi sitä "mopoksi" nimittelet, kun muistaakseni "Vsibytäkin" ole täällä kehunut. "Visby" on kuitenkin aivan vastaantulija "Pohjanmaalle" - joka suhteessa. Rungon ja koneiston suhteen (kovempaa kyllä kulkee, muttei edelleenkään kovempaa kuin ohjus), toiminta-alueen, -ajan tai -matkan suhteen. Aseistuksen suhteen. Sensoreiden suhteen. Miehistön mukavuuden suhteen. Taistelunkestävyyden suhteen... jne jne... On täysimittainen hekoplatta ja -hangaari. Jäävahvistus. Teräsrunko. Ja paljon muuta.

Kannattaa katsoa huolella julkaistuja havainnekuvia - ne kertovat "Pohjanmaiden" olevan ihan täysimittaisia kansainvälisen tason yleistaistelualuksia, eikä mitään "erityisolosuhdeveneitä".

Itse asiassa, kun viimeinen Sovre poistuu, ei Itämerellä taida olla vakituisesti yhtään toista niin voimakasta sota-alusta? Se siitä mopottelusta...
 
Back
Top