Laivue 2020

Sehän on hyvä että epidemia on saatu hoidettua mallikkaasti jossain päin. Miksi täällä ei ole pystytty samaan vaikka ollaan kuulemma kaikessa parempia?

Syytätkö raiskauksen uhriakin, koska tämä oli pukeutunut paljastavasti? Kyllä tässä on vain yksi syyllinen, ja se on Pandoran lippaan avannut Kiina.
 
Julkisuuteen ilmoitetun aikataulun mukaan rakentaminen alkaa n. vuoden kuluttua. En tosiaankaan näe mitään yhteyttä sillä, että nyt vuotta aiemmin joillakin (arvatenkin ulkomaalaisilla) alihankkijoilla sekä Turun että Rauman telakalla on joitakin kymmeniä tai satoja virustartuntoja. Vuoden kuluttua jo pelkkä rokotuskampanja on ihan toisessa vaiheessa ja ehkä myös lapsellinen paniikki, jota nyt lietsotaan on myös ohi. Koronahan ei pääosalle tartunnan saaneista aiheuta edes sen vertaa oireita, että he huomaisivat saaneensa viruksen!

Juu, en tosiaan näe yhteyttä.

Teillä kahdella taitaa tosiaan olla syvä vitutus jostakin, ja kaivamalla kaivatte koko ajan jotain negatiivista tähän aiheeseen (liittyy se tähän tai ei), vaikka ette tiedä koko asiasta juurikaan mitään. Sen myös huomaa kommenteista, onko Jaakko Puuperä suurikin idolinne? Tai yksi edesmennyt toimittelija, joka kirjoitti tuutin täydeltä paskaa eikä tiennyt asiasta käytännössä yhtään mitään. Ei pysty käsittämään ei. Mutta arvatenkin vähän positiivisemmin maanpuolustukseen, ja enemmän sen kokonaisuudesta tietävät, ymmärtävät myös laittaa parin nimimerkin kommentit omalle paikalleen. Tästä aihepiiristä kun olisi ihan asiallista puhuttavaa jonnin joutavan jeesustelun sijaan.

Vasta noin 20% työvoimasta saanut tartunnan. Ja suomalaiset rokotteethan koskevat vain suomalaisia.

Mutta jatkakaan te ringissä masturbointia, minä jatkan fregattien suhteen kriittisellä linjalla.
 
Syytätkö raiskauksen uhriakin, koska tämä oli pukeutunut paljastavasti? Kyllä tässä on vain yksi syyllinen, ja se on Pandoran lippaan avannut Kiina.

Kiinalaisia voi aina syyttää, mutta nykyinen tilanne olisi suomessa helpompi jos rajat esim vuokraduunareilta olisi pidetty kiinni. Tai edes testejä vaadittaisiin.
 
Vasta noin 20% työvoimasta saanut tartunnan. Ja suomalaiset rokotteethan koskevat vain suomalaisia.

Mutta jatkakaan te ringissä masturbointia, minä jatkan fregattien suhteen kriittisellä linjalla.
Perusongelma "kritiikissäsi" on se, että se on valtaosin pelkkää luulottelua tai tyhjän lätinää. Ongelman juurisyynä on puuttuva asiantuntemus ja näiden asioiden ymmärtämättömyys. Sekään ei vielä olisi katastrofi (eikä mikään häpeä, Suomessa on aika suppea joukko ihmisiä, jotka ovat tällä tasolla asiantuntijoita maanpuolustuksen suhteen, muutama tuhat ihmistä), jos vaivautuisi joko kuuntelemaan niitä jotka tietää, tai ottamaan asioiden oikeasta laidasta selvän siltä osin kuin julkisista lähteistä pystyy. Esim se selviää muutaman vuoden budjettikirjoja selaimella, ettei Suomella ole mitään "rannikkopuolustuksen budjettia"... Erillisrahoituksenkin Puolustusvoimat ovat saaneet juuri tähän ja HX-hankkeeseen. Erinomaista sinällään, 11,35 miljardia maanpuolustukseen lisää. Se olikin tarpeen.

Asiallinen kritiikki perustuu tietoon ja ymmärrykseen, muuten se jää vain katkeran tilityksen asteelle, kun asiat ei menneetkään niin kuin itse halusi. Esim. Puuperän ja Ainolan kirjoittelut olivat todella noloja rimanalituksia, jotka kyllä saattaa suomalaisen journalistiikan tason vakavan epäilyksen alle. Kumpikaan EI tiennyt faktoista yhtään mitään. Tuolla tasollako kaikesta muustakin uutisointi ja kirjoittelu on? Pelottavaa.

Suomen maanpuolustuksen kulmakivi seuraavalla vuosikymmenellä on tekno-armeija, jossa Ilma- ja Merivoimilla on strateginen rooli Maavoimien siirtyessä enemmän tukevaksi osapuoleksi.
 
Viimeksi muokattu:

Näinhän se jotakuinkin menee. Maavoimat ovat olleet jo lähes 20v altavastaajan asemassa, ja joutuvat nykyään yhä enemmän ja enemmän perustelemaan paikkaansa osana muuta puolustusjärjestelmää. Ja tiedoksi kaikille maavoimauskovaisille: Edellä kuvatun asetelman rakenteluun ja perusteluun sitoutuneet henkilöt tulevat pääosin juuri maavoimista!
 
Kevytoperaatiot ilmassa ja merellä ovat siihen kykenevälle viholliselle varmasti houkuttelevia vaihtoehtoja suhteessa jumittumiseen jälleen yhteen Afganistaniin tai Tsetseniaan. Suomen geopoliittisessa asemassa kehityssuunta kohti jonkinlaista saarivaltion puolustusjärjestelmää kuitenkin nostattaa ainakin omia kulmakarvojani. Suomi saattaa olla saari länteen, mutta itään on toista tuhatta kilometriä maarajaa.

En tiedä tarkalleen, mitä tarkoitatte maavoimien "siirtymisellä enemmän tukevaksi osapuoleksi" ja "altavastaajan asemalla". Maavoimien henkilöstörakenne poikkeaa teknisemmistä ilma- ja merivoimista, samoin soveltuvaa käytettyä materiaalia on saatavissa paremmin kuin kahdella muulla puolustushaaralla. Maavoimissa vähemmällä saa enemmän, ja rahassa mitaten maavoimia voi pitääkin altavastaajana.

Jos kuitenkin myös maavoimien suorituskyky kuihtuu samaan aikaan kahden muun puolustushaaran suorituskyvyn kasvaessa, niin se herättää kysymyksiä. Georgialla oli vuonna 2008 jonkinlaiset maavoimat, mutta ilma- ja merivoimat käytännössä puuttuivat. Silti Venäjä vei konfliktin nimenomaan maalle, vaikka puolustaja oli siellä vahvimmillaan. Ei tullut Allied Force 2:sta tai merisaartoa, vaan perinteinen ja ruma lihamylly.

Enkä nyt tarkoita, etteikö esimerkiksi kyberiä, kaukovaikutuskykyä tai sukellusveneentorjuntakykyä pitäisi kehittää. Kaikki ovat tärkeitä kykyjä, jotta meitä ei ole liian helppoa painostaa neuvottelupöytään allekirjoittamaan huono sopimus. Mutta miksi juuri maavoimien pitää olla maksumies? Nykykehityksen jatkuessa meillä ei kohta ole kykyä torjua perinteistä hyökkäystä ja ilman sitä emme saa sopimusta lainkaan.
 
Muutamia juttuja tähän. Sinäpä sen sanoit, "Silti Venäjä vei konfliktin nimenomaan maalle, vaikka..." Juuri siksi, kun se pystyi sen tekemään. Jos Georgian ilmapuolustus/ -voima olisi ollut kunnossa, ei Venäjän maavoimilla olisi ollut maahan mitään asiaa ennen kuin se olisi saatu nujerretuksi. Georgialla kyllä oli jonkinlaiset merivoimat, mutta ne Venäjän poisti pelistä huonon valmiuden ansiosta alla aikayksikön. Vakava virhe siis Georgialta.

Suomen valitsema strategia pakottaa juuri Venäjän pois siitä "perinteisestä ja rumasta lihamyllystä". Syy on se, että sitä myllyä se jaksaa kyllä pyörittää yhden pikkumaan verran ihan koska tahansa. Ottamalla taktinen ja teknillinen "etuotto" siirretään pallo meille. Lihamyllyä ei saa paikalla ennen kuin puolustuksen terävin kärki on tylsytetty. Jos siihen satsattu tarpeeksi, hinta käy liian kovaksi.

Eikä Maavoimat tässä mikään häviäjä ole sinällään; tällä vuosikymmellä maavoimien varustukseen voidaan laittaa arviolta 3,5 miljardia - se on todella paljon. Se, mitä maavoimien kannattaisi sillä rahalla tehdä, on nostaa omaakin taistelua mahdollisimman paljon ilmaan ja nopeasti liikkuvaksi. KYMJP/2K maataloustraktoreineen jä pois muodista 1980-luvulla. Maavoimienkin kannattaa ampua kovaa ja kauas. Siitä viimeisimmät uutiset Washington DC:stäkin kertovat. Ja sanotaanko näin, että se koira älähti kehen kalikka kalahti.

Koko järjestelmä kannattaa siis rakentaa siten, että se "perinteinen hyökkäys" on jo lähtökohtaisesti tehoton ja estää jo ennalta sen tuleminen. Sitä Suomi on tehn yt 20 vuotta ja tulokset ovat 5,5 miljoonan asukkaan maalle vaikuttavat. Se on hyvä juttu se. Ensi vuosikymmenellä 4 kv-tason taistelualusta lisää ja Ilmavoimiinkin jotakin mukavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kevytoperaatiot ilmassa ja merellä ovat siihen kykenevälle viholliselle varmasti houkuttelevia vaihtoehtoja suhteessa jumittumiseen jälleen yhteen Afganistaniin tai Tsetseniaan. Suomen geopoliittisessa asemassa kehityssuunta kohti jonkinlaista saarivaltion puolustusjärjestelmää kuitenkin nostattaa ainakin omia kulmakarvojani. Suomi saattaa olla saari länteen, mutta itään on toista tuhatta kilometriä maarajaa.

En tiedä tarkalleen, mitä tarkoitatte maavoimien "siirtymisellä enemmän tukevaksi osapuoleksi" ja "altavastaajan asemalla". Maavoimien henkilöstörakenne poikkeaa teknisemmistä ilma- ja merivoimista, samoin soveltuvaa käytettyä materiaalia on saatavissa paremmin kuin kahdella muulla puolustushaaralla. Maavoimissa vähemmällä saa enemmän, ja rahassa mitaten maavoimia voi pitääkin altavastaajana.

Jos kuitenkin myös maavoimien suorituskyky kuihtuu samaan aikaan kahden muun puolustushaaran suorituskyvyn kasvaessa, niin se herättää kysymyksiä. Georgialla oli vuonna 2008 jonkinlaiset maavoimat, mutta ilma- ja merivoimat käytännössä puuttuivat. Silti Venäjä vei konfliktin nimenomaan maalle, vaikka puolustaja oli siellä vahvimmillaan. Ei tullut Allied Force 2:sta tai merisaartoa, vaan perinteinen ja ruma lihamylly.

Enkä nyt tarkoita, etteikö esimerkiksi kyberiä, kaukovaikutuskykyä tai sukellusveneentorjuntakykyä pitäisi kehittää. Kaikki ovat tärkeitä kykyjä, jotta meitä ei ole liian helppoa painostaa neuvottelupöytään allekirjoittamaan huono sopimus. Mutta miksi juuri maavoimien pitää olla maksumies? Nykykehityksen jatkuessa meillä ei kohta ole kykyä torjua perinteistä hyökkäystä ja ilman sitä emme saa sopimusta lainkaan.

@Analysti ehtikin jo vastailla, mutta kyllä maapuolustuksen suorituskyky on kasvanut ja kasvaa koko ajan. Ja tärkeintä on suhteellinen kyky, ja sen käytön vasteaika vastustajaan verrattuna.

Maavoimien suorituskyvyn ja roolin osana puolustusjärjestelmää määrittelee Pääesikunnan Suunnitteluosasto (J5), ja heitä tukevat tutkimuksilla Puolustusvoimien Tutkimuslaitos ja Maavoimien Maataistelukeskus. Edelliset organisaatiot ovat hyvin pitkälti maavoimaupseerien miehittämiä, joten maavoimat ovat kyllä nyt ja jatkossa tekijöidensä kaltaiset/näköiset.
 
Eikä Maavoimat tässä mikään häviäjä ole sinällään; tällä vuosikymmellä maavoimien varustukseen voidaan laittaa arviolta 3,5 miljardia - se on todella paljon. Se, mitä maavoimien kannattaisi sillä rahalla tehdä, on nostaa omaakin taistelua mahdollisimman paljon ilmaan ja nopeasti liikkuvaksi.

Epäilemättä hyvä idea, vaikka palstalla ei varmaan suurta suosiota saakaan. Riittääkö vaan nuokaan rahat siihen?
 
Uusia telakuormureita, uusia CV-90Fin30 rynnäkköpanssareita, ällitällien korvaaja, K9-moukareita, pasi 6*6 hankintoja, olalta laukastavia ilmatorjuntaohjuksia, komppanian tason tiedustelulennokkeja ja operatiivisia tiedustelulennokkeja.

Ja sitten vielä jos on rahaa niin Patrian Ukon Nyrkki Kamikaze- droneja muutamia satoja kappaleita.
 
Viimeksi muokattu:
Uusia telakuormureita, uusia CV-90Fin30 rynnäkköpanssareita, ällitällien korvaaja, K9-moukareita, pasi 6*6 hankintoja, olalta laukastavia ilmatorjuntaohjuksia, komppanian tason tiedustelulennokkeja ja operatiivisia tiedustelulennokkeja.

Ja sitten vielä jos on rahaa niin Patrian Ukon viha kamikaze- droneja muutamia satoja kappaleita.
Nuo ovat kaikki paitsi nuo lennokit, semmoisia hankinto kuin olisi juuri ennen Talvisotaa hankittu haarniskoja hevosille... Ei, pitää katsoa mitä tarvitaan 2040 -luvulla!
 
No PV:n julkaisuissa puhutaan itsenäisesti liikkuvasta tykistöstä, jatkuvaan liikkeeseennkykenevistä ajoneuvoista kohtuullisesti suojattuna jne
 
Juu. Tiedän. Mutta pitäisi keksiä jotakin, mitä vastapuoli ei keksi...
Tosi mielenkiintoinen keskustelupätkä, sitä vois jatkaa maavoimien ketjun puolella.

Täytyy kyllä tunnustaa että me reserviläiset käydään ajatuksissa melkoisen yleisesti sitä edellistä sotaa ja myös keskustellaan siitä tulevaisuudenkin sotana. Paras innovaatio on yleensä mustin tai sergein pulttaaminen johonkin kiinni:facepalm:

Ilma-elementti ja sen käyttö varmasti nousee entistä tärkeämmäksi maavoimille, samoin taitaa olla epiksen laita. Mitäs muuta sitten, siinäpä mietittävää
 
Ei ihan helppo homma keksiä jotain mitä kukaan muu ei ole keksinyt ja rakentaa idean pohjalta myös käytännön toteutus. Ja lopuksi pitää vielä toivoa että homma pysyy salassa ja hankittu etulyöntiasema säilyy meillä.

Kuulostaa niin sanotusti haasteelliselle jos puhutaan Suomesta ja mistään yksittäistä laitetta laajemmasta kokonaisuudesta.
 
Juu. Tiedän. Mutta pitäisi keksiä jotakin, mitä vastapuoli ei keksi...

Sitten mennään ELSO:n puolelle. Ja niissä hommat menee mulla yli hilseen.

Joku autonoominen häirintärobotti joka hakeutuu itseisesti viestikeskuksien alueelle?

Toki sitten tää Patrian Ukon Nyrkki - kamikaze drone. Joka tunnistaa starttimoottorin sähkösingaalin ja lentää tuhoamaan moottorin
 
Back
Top