Juu, tosiaan vielä ei olla hankittu mitään vaan kyselty lupia "jos ostettas vaikka tämmönen määrä nii oisko se niinq ok?". Tuo huoltovarmuus on tietenkin ongelma, koska koskaan meillä ei voi olla "laareissa" mahdolliseen pidempään konfliktiin tarvittavaa määrää ammuksia (tarkoittaen että todella monella meidän järjestelmistä on tämä puute). Näissä asioissa täytyy vain hoitaa asiat siten että saamme tulevaisuudessa aseistusta lisää, muuten ollaan hävitty peli jo alkuunsa. Ja kyse ei ole siis todellakaan vain merivoimien ESSM-puikoista.
Jos lähtökohta olisi että mitään emme varmaan saisi, ja tähän täytyisi varautua 100%, niin meillä lienisi muutama tusina leopardeja, pari NASAM-lavettia, kourallinen hornetteja ja merivoimilla pari purtiloa rivissä
Tuota jälkimmäistä kappaletta en ymmärrä lainkaan, koska jos tappio on varma, niin miksi omistaa yhtään mitään kalustoa. Mutta ensimmäiseen voin jotakin kommentoida:
Suomen ei kannata heittäytyä tassut kohti taivasta vain siksi, että tilanne näyttäisi huonolta ja epätasaväkiseltä. Ei vaikka ei tulisi täydennyksiä. En minä odota, että merivoimat saisi niitä nykyiseenkään ohjuskalustoon.
Minulle tässä on kyse siitä, käytetäänkö vähäiset rahat oikein. Olen skeptinen, kannattaako puolustusta rakentaa optioiden ja haavekuvien varaan vai kannattaako rakentaa sellainen puolustus, joka on käyttövalmis heti ja ilman ulkopuolisten tekijöiden hyvää tahtoa.
Otetaan ääriesimerkki: Suomi luiskaa nykyiset taistelualukset ja hankkii 10 kpl Arleigh Burkeja US Navyn ylijäämästä. Yhtään ohjusta, torpedoa tai tykin ammusta ei kuitenkaan osteta samalla, vaan kaikkien ampumatarvikkeiden hankinta jätetään harmaaseen vaiheeseen. No, onko Suomella vahva meripuolustus? On ja ei ole. Riippuu ihan siitä, toteutuvatko hurskaat toiveet tukeutumisesta US Navyn ampumatarvikevarantoon kriisitilanteessa. Parhaassa tapauksessa Suomella on Itämeren vahvimmat merivoimat. Huonoimmassa tapauksessa Suomen merivoimat Arleigh Burkeineen osoittautuu täydeksi bluffiksi, täysin suorituskyvyttömäksi organisaatioksi, jonka taisteluarvo on heikompi kuin Suomen nykyisillä merivoimilla.
Mielestäni Suomen kannalta on haitallista rakentaa puolustuskyky optioiden varaan. Se on epäoptimaalista rahankäyttöä, koska pahimmassa tapauksessa aseettomiin runkoihin käytetty raha on mennyt täysin hukkaan. Enkä pidä mahdottomana tai edes erittäin epätodennäköisenä, että pahin tapahtuisi. Naton ulkopuolinen Suomi on tarvittaessa uhrattavissa oleva pelinappula, ja kv-politiikan historia on täynnä yllättäviä käänteitä. 1939 USA myi meille Brewstereita - ei mennyt montaa vuotta, niin taistelimme amerikkalaisella kalustolla varustettuja neuvostojoukkoja vastaan. Presidentit vaihtuvat, tilanteet vaihtuvat ja pelinappuloiden asema muuttuu. Sivistyneen, mustan demokraatin tilalle tulee öykkäröivä, valkoinen plösö. "Aseoptio" on vain vähän realistisempi kuin Nato-optio.
Mainittakoon vielä loppuun, että ESSM on etenkin ainoaksi ohjustyypiksi ihan hyvä valinta, jos on päätetty, että ilmatorjuntaohjuksiin ei lohkea budjetista sataa miljoonaa enempää. Tekniset ominaisuudet ovat kärkipäätä ja onpahan ainakin teoreettinen täydennysmahdollisuus. Pidän silti kyseenalaisena, onko tehty oikeita päätöksiä budjetoinnissa, kun ilmatorjuntaohjusten määrä on karsittu minimiin.