Laivue 2020

Merivoimat on vähän kuin ilmavoimat. Ei sovi herkkään hipiään ostaa käytettyä (ironiaa on, että joutuu kierrättämään siksi omia kalujansa). Maavoimat on toista. ;)

Koen loukkaavana merivoimien ja ilmavoimien rinnastamisen! :mad: Ilmavoimat on tehnyt useaankin otteeseen kustannustehokkaita ratkaisuja: Hawkien korvaajan hankinnan sijaan ostettiin Sveitsistä käytettyjä koneita ja modernisoitiin Hawkit vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita. Samoin ostettiin käytetyt Grobit uusien pienkoneiden hankkimisen sijaan, vaikka valmistaja painostikin uusien tilaamiseen.

Merivoimat on tässä suhteessa se puolustushaara, joka ei osallistu yhteisiin talkoisiin. Seilataan vain Somalian rannikolla ja vaaditaan uusinta ja parasta. :sick:
 
Merivoimat on vähän kuin ilmavoimat. Ei sovi herkkään hipiään ostaa käytettyä (ironiaa on, että joutuu kierrättämään siksi omia kalujansa). Maavoimat on toista. ;)

Aiemmin Merivoimat hankki kehnossa määrärahatilanteessa käytettyä kalustoa, mutta se oli mennyttä aikaa. Suomessa on jo jäiden suhteen erityisolosuhteet. Sopivia miinalaivoja ei oikein muualla ole tehtykään, ohjusveneitä joiden ei tarvitse kulkea jäissä ei ole ollut oikein kaupan.

Miinantorjunta-alushankinta on viime vuosikymmeniltä yksittäistapaus jossa käytetyn kaluston hankinta olisi tullut kyseeseen. Saman alusluokan uudehkoja aluksia (Osprey) oli ajankohtana kaupan, samoin kuin suorituskykyisiä Sandown ja Frankenthal -luokan aluksia. Ko. alukset eivät olleet elinkaarensa lopussa vaan alkupuolella. Miinantorjunta-alukset eivät kuitenkaan kulje jäissä.

Ratkaisulla olisi saatu miinantorjuntakykyä noin vuoteen 2025-2035 asti jolloin uusien miehittämättömien ratkaisujen ansiosta dedikoitujen miinantorjunta-alusten aika on päättynyt. Tämäkin kehityskulku on ollut selvää jostain 1990-luvulta lähtien. Nyt Merivoimat on käytännössä kiinni Katanpää-luokassa hiukan pidempään.

Mitä sitten käytettyjen hankinnalla olisi saanut? Viro hankki kolme Sandown-luokan alusta 51 miljoonan euron hintaan. Todennäköisesti Haminat olisi saatu kerralla varustettua torpedoin ja sonarein, ehkä myös Raumoilla ja Hämeenmaa -luokkaan lisää herkkuja jotka olisi voinut siirtää sitten Laivue 2020-projektiin. Tai mistä nyt Merivoimilla oli eniten rahan puute.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2015-AK-16281.pdf
 
Viimeksi muokattu:
Mites tuollainen C-Dome? omasuoja aseeksi. Pitäisi olla aika modulaarinen ja sopia näin ollen isompaan ja pienempään purkkiin.
 
Viimeksi muokattu:
Sandownit olisivat jo nyt lähes 30-vuotiaita kun Katanpäät ovat vasta tuloillaan käyttöön. Jatkokäyttö pitkälle 2030-luvulle tietäisi varmasti kustannuksia. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä nuo olisivat Suomelle maksaneet? Niin kuin Leopardien kohdalla on nähty voi Naton jäsenmaalla olla ihan eri hintalaput kuin Suomella. Lisäksi niihin olisi viimeistään näinä vuosina hankittava kaikki uudet kilkkeet jos halutaan sama suorituskyky kuin Katanpäällä. Virohan peruskorjasi ja uudelleenvarusti omansa heti hankinnan yhteydessä. Olisi siinä toki voitu vaikka sutotorpedojen hinta säästää mutta sekin säästö tulisi lopulta ainakin osittain itse maksettavaksi korvaavan kaluston hankinnan aikaistuessa. Käytetty kalu ei automaattisesti tiedä säästöä pitkässä juoksussa. Hankepuolta se ainakin työllistää kun vehkeiden elinkaaret lyhenevät vaikkapa puolet tai kolmanneksen.
 
Koen loukkaavana merivoimien ja ilmavoimien rinnastamisen! :mad: Ilmavoimat on tehnyt useaankin otteeseen kustannustehokkaita ratkaisuja: Hawkien korvaajan hankinnan sijaan ostettiin Sveitsistä käytettyjä koneita ja modernisoitiin Hawkit vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita. Samoin ostettiin käytetyt Grobit uusien pienkoneiden hankkimisen sijaan, vaikka valmistaja painostikin uusien tilaamiseen.

Merivoimat on tässä suhteessa se puolustushaara, joka ei osallistu yhteisiin talkoisiin. Seilataan vain Somalian rannikolla ja vaaditaan uusinta ja parasta. :sick:
Merivoimat nimenomaan ovat se puolustushaara joka osallistuu. He ovat kroonisesti alimitoitettuja, silloin ei tarvitse ajoittain osallistua kökkään. Ilmavoimat ovat MLU Hornet laivastoineen suhteessa Suomeen valtiona isot ja vahvat, merivoimat eivät millään tapaa. Ja merivoimat on se haara joka taistelee tasaisin väliajoin olemassaolostaan niitä vastaan jotka haluavat lakkauttaa koko haaran, ja ampua vain puikkoja rannalta ja koneista :) Jos kuuluisimme Natoon, olisikin mahdollista että keskittyisimme maa ja ilmavoimiin, liittolaisten hallitessa aaltoja. Mutta koska olemme yksin, on meidän huolehdittava, ja maksettava että pystymme puolustamaan omaamme sekä maalla, merellä, että ilmassa :)
 
Mites tuollainen C-Dome? omasuoja aseeksi. Pitäisi olla aika modulaarinen ja sopia näin ollen isompaan ja pienempään purkkiin.
Moni muu ei tosiaan voi väittää olevansa taistelutestattu, ei ainakaan lähellekään samalla tavalla kuin Israelin ilmatorjuntajärjestelmät. Ainoa mikä heikentää Israelin systeemien mahdollisuuksia on Suomen idioottimainen politiikka Israelin suhteen.

Tuo C/Iron Domen interceptori, se iskee skimmereitä ylhäältä alas. Onko ajatus se, että vaikka osuma ei itsessään onnistuisi tuhoamaan ohjusta, iso räjähdemäärä yläpuolelta aiheuttaa pinnan lähellä lentävän ohjuksen paiskautumisen mereen.
 
... merivoimat on se haara joka taistelee tasaisin väliajoin olemassaolostaan niitä vastaan jotka haluavat lakkauttaa koko haaran, ja ampua vain puikkoja rannalta ja koneista :) Jos kuuluisimme Natoon, olisikin mahdollista että keskittyisimme maa ja ilmavoimiin, liittolaisten hallitessa aaltoja. Mutta koska olemme yksin, on meidän huolehdittava, ja maksettava että pystymme puolustamaan omaamme sekä maalla, merellä, että ilmassa :)

Taisteleekohan merivoimat muita vastaan kuin tämän foorumin "asiantuntijoita", joista osa olisi myös valmis korvaamaan ilmavoimat IT:llä :D
 
Koreassa on vähän samanlainen meno kuin Suomessa, ainoastaan käänteisesti. 3000 tonnia on meillä korvetti, Koreassa 3900 tonnia on hävittäjä. :salut:

Kuka kertoisi eduskunnalle, että merivoimat on hankkimassa maailman pienimpiä hävittäjiä? :censored:

https://en.wikipedia.org/wiki/Gwanggaeto_the_Great-class_destroyer

Eihän tuossa mitään. Romaniassa on ollut 5000 tonnin alus sekä risteilijä että hävittäjä sekä fregatti. Ja nyt puhutaan yhdestä ja samasta aluksesta :p
 
Merivoimat haluaa varmasti nostaa omaa painoarvoaan Suomen puolustuksessa, vaikka "yhteispelistä" kovasti puhutaan. Siksi ohjusvalinnat ovat mielenkiintoisia, miten paljon ilmatorjunnan ulottuvuus kasvaa ja miten maakohteisiin iskun kyvykkyyttä halutaan painottaa.

Laivue 2020:n myötä merkitys "korkean valmiuden" yksikkönä kasvaisi. Siinä vaiheessa kun lentäjä olisi vasta nousemassa koneeseen, laivue 2020-alus olisi jo ehtinyt painaa nappia ja risteilyohjus olisi matkassa.
 
Laivue 2020:n kokoluokassa alus voisi olla ihan hyvin korvetti, fregatti tai hävittäjä. Laivapuolella ollaan aika suurpiirteisiä luokitusten kanssa.
 
Yleensä modernit korvetit keikkuvat 50-80 metrin pituudessa joten nämä 2020 purtelot ovat jonkinlaisia "kääpiöfrigatteja". Leveyttäkin löytyy saman verran tai enempi kuin frigateista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Type_053H3_frigate
https://en.wikipedia.org/wiki/Anzac-class_frigate
https://en.wikipedia.org/wiki/USS_Freedom_(LCS-1)
https://en.wikipedia.org/wiki/Talwar-class_frigate
https://en.wikipedia.org/wiki/Thetis-class_ocean_patrol_vessel

Toisaalta juuri tällä hetkellä on rakenteilla ainakin Turkin MILGEM-korvettiluokka joka on 100 metriä pitkä ja Venäjän 105-metrinen Steregushiy ( tai miten se nyt kirjoitetaankaan ). Perusteluja löytyy niin korvetille kuin fregatillekin.

Saattaja on edelleen oma suosikkini. Se on sopivan epämääräinenkin niin kenenkään ei tarvitse saivarrella muotoseikoista.
 
Sandownit olisivat jo nyt lähes 30-vuotiaita kun Katanpäät ovat vasta tuloillaan käyttöön. Jatkokäyttö pitkälle 2030-luvulle tietäisi varmasti kustannuksia. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mitä nuo olisivat Suomelle maksaneet? Niin kuin Leopardien kohdalla on nähty voi Naton jäsenmaalla olla ihan eri hintalaput kuin Suomella. Lisäksi niihin olisi viimeistään näinä vuosina hankittava kaikki uudet kilkkeet jos halutaan sama suorituskyky kuin Katanpäällä. Virohan peruskorjasi ja uudelleenvarusti omansa heti hankinnan yhteydessä. Olisi siinä toki voitu vaikka sutotorpedojen hinta säästää mutta sekin säästö tulisi lopulta ainakin osittain itse maksettavaksi korvaavan kaluston hankinnan aikaistuessa. Käytetty kalu ei automaattisesti tiedä säästöä pitkässä juoksussa. Hankepuolta se ainakin työllistää kun vehkeiden elinkaaret lyhenevät vaikkapa puolet tai kolmanneksen.

Toki Sandownit olivat tuossa vanhimpana esimerkkinä vuosilta 1988-1992, luokkaa tehtiin 1999 asti. Ospreyt tehtiin 1993-1999 ja kun ostajia ei ole löytynyt 5 romutettiin 2014 (!). Frankenthalit vuosilta 1992-1998. Eli käytettyä uutta kalustoa olisi löytynyt. Ilman muuta Katanpäät ovat lajissaan huippuja, mutta niiden hankinta vei rahaa Merivoimien ja puolustusvoimien muilta hankkeilta. Varsinkin kun Ospreyt ovat/olivat Katanpäiden sisaraluksia joten olisi luullut kelpaavan Merivoimillekin.

Todennäköisesti nämä olisivat tulleet myös käyttön nopeammin kuin Katanpäät....
 
Kyllä homma varmasti noillakin olisi hoitunut. Säästöä olisi kuitenkin tullut ainoastaan rungosta ja silläkin olisi ollut hintansa eli lyhyempi elinkaari. Olisi mielenkiintoista tietää millainen summa tuolla olisi säästetty jos ajatellaan että suorituskyvystä ei tingitä. Siihen emme varmaankaan löydä mistään vastausta.
 
Moni muu ei tosiaan voi väittää olevansa taistelutestattu, ei ainakaan lähellekään samalla tavalla kuin Israelin ilmatorjuntajärjestelmät. Ainoa mikä heikentää Israelin systeemien mahdollisuuksia on Suomen idioottimainen politiikka Israelin suhteen.

Tuo C/Iron Domen interceptori, se iskee skimmereitä ylhäältä alas. Onko ajatus se, että vaikka osuma ei itsessään onnistuisi tuhoamaan ohjusta, iso räjähdemäärä yläpuolelta aiheuttaa pinnan lähellä lentävän ohjuksen paiskautumisen mereen.
idioottimaista politiikkaa tosiaan. C-Dome on taistelutestattu ja mitä ilmeisimmin suhteellisen "edullinen" moneen muuhun nähden. Samallahan tuolta saisi sen Barak-8:n
 
Back
Top