Laivue 2020

Selailin näitä itsekin päivänä muutamana. Todella kattava yhteenveto, kiitos vaivannäöstä.

Paljonhan noita on, mutta kalustosta todellakin neukkuperintöä suuri osa. Esimerkiksi Sovremennyy on 70-80 luvun hengentuotoksia, kuten wikin mukaan sen asejärjestelmätkin. Vaikka hieman hymyilytti kohta Sensors and prosessing systems ES: Tactical situation plotting board, niin kyllä nuo purevat ja lujaa jos lähelle päästää ja ohjusten parasta ennen päivä on edes tällä vuosituhannella (eli ylipäänsä toimivat).

Mutta jotenkin kun tuota kaluston ikää ja neukkumentaliteen (huolto) yhdistelmää pohtii, niin hieman tosiaan epäilyttää tuon kirjavahvuuden todellinen taistelukyky, varsinkaan 2010+ -luvun vastustajaa vastaan. Haminat, Visbyt ja Pohjanmaat varmasti näkevät nuo vanhat rohjot valovuoden päästä samalla kun niiden havaittavuus vihollisen sensoreille ja kyky vastatoimiin lienee täysin eri planeetalta sekin. Rannikkopuolustusta vastaan ajatellen ovat varmaan ihan istuvia ankkoja kun maalitus tulee muualta ja RBS tai tulevaisuudessa Gabriel poikineen suhahtaa liikkeelle jostain maantietunnelin suulta. En venäläisenä haluisi lähteä kokeilemaan onneani tuollaisella paatilla, vaikka kuinka on tonnistoa alla ja kölissä metrejä.

Ja kuinka paljon tuostakin kalustosta voitaisiin keskittää meidän erikoissuhdealueellemme?
 
Sehän riippuu ihan siitä, ketä vastaan Venäjä sotii. Todennäköisesti Venäjän tavoite on pitää konflikti suhteellisen rajattuna, koska silloin se voi voittaa. Turha hyökätä laajalla rintamalla malliin Ruotsi-Suomi-Baltia-Puola, kun mahdollisuudet voittoon ovat heikot.
 
Totta. Muotoilen uudestaan.

Mitkä noista aluksista voisivat seilata Ahvenanmaan ohitse Perämerelle muodostaakseen merisaarron Suomelle?
 
Ahvenanmaan ohitse seilaten tulee ensin selkämeri. Perämeri on Merenkurkusta pohjoiseen oleva alue mikä päättyy pohjoisessa Tornioon.

Suomalaiset ovat tunaroineet pahemman kerran jos venäläisten aluksia pääsee Perämerelle ja jos niitä ei sieltä saada upotettua.
 
Tarkoitan Selkämeren ja Perämeren muodostamaa aluetta?

Suomenlahden satamat ovat kuitenkin suhteellisen hyvin ilmatoiminnan ja venäläisten meritorjuntaohjusten vaikutuksen alla. Joten tuolta alueelta kaiketi satamat kokeillaan pitää auki
 
Jos vainolaiset seilaa Pohjanlahdella, tuhoaisin maalit meritorjuntaohjustulella
 
Tarkoitan Selkämeren ja Perämeren muodostamaa aluetta?

En lähtisi Venäläisinä edes kokeilemaan tällaista.
Ensinnäkin on suuri vaara upota Suomalaisten laskemiin miinoihin jotka lasketaan Ahvenanmaan länsipuolelle. Toiseksi on suuri vaara, että jos alukset miinoista ja ohjuksista huolimatta pääsisivät
Selkämerelle asti, niin ne jäisivät sinne mottiin ja niitä ei voitaisi huoltaa/täydentää tai ajattaa takas Venäjälle. Suomalaiset voisivat lisätä miinoja niin, ettei takaisin ole tulemista.
Lisäksi Ahvenanmaalle voitaisiin kuljettaa tykistöä häiritsemään tulellaan laivoja ja estämään takaisinpaluu Venäjälle.
Entäs talvi? Millainen on Venäläisten alusten jäissäliikkumiskyky? Tuskin on hyvä. Niille kävisi talvella kuin sotilaille Raatteentiellä. Jäätyvät hengiltä motissa.
Seuraavalle hävittäjätyypille on suunniteltu myös laivojentorjuntakykyä. Nekin aiheuttaisivat päänvaivaa.
Saaristonkaan kautta tuskin lähtisivät kokeilemaan onneaan. Karille karahtaisivat.

Ruotsin kautta Suomeen liikkuvia aluksia häiritsemään/upottamaan Venäjä ei voisi koko Itämeren laivastoaan laittaa. Sen täytyisi jättää paljon laivoja suojaamaan Kalingradin tärkeää aluetta.
Jos jostain syystä Venäläisiltä evättäisiin liikenne Tanskan salmen kautta Itämerelle, niin Venäjällä on kyky tarvittaessa uittaa lisää aluksia Välimereltä tai Mustalta mereltä kanavien kautta Pietariin. Aikaa tähän menisi päivistä viikkoon tai korkeintaan kahteen. Mutta olisi näilläkin aluksilla tarvetta Mustallamerellä (Ukraina) ja Välimerellä ( Syyrian tukikohta) mutta ehken sieltä tarvittaessa voisi jonkin aluksen vapauttaa Itämerellekkin.
Mutta siis joo, en kauheasti jaksa uskoa kovin pitkäaikaiseen Venäläisten järjestämään alussaartoon Ruotsin-Suomen välille. Todennäköisin häirintäyritys olisi sukellusveneiden laskemat miinat ja niiden uhka. Niitäkin varten on nykyään modernit raivaaja-alukset.
 
Todennäköisesti valtaisivat ensin Ahvenanmaan. Ei että tuo välttämättä onnistuisi ensimmäisellä tai edes toisella yrityksellä.
 
Näinhän se varmaankin menisi. Siinä vaiheessa kun yrittäisivät vallata Ahvenanmaan olisi kyllä isomylly päällä. Suomi ei missään nimessä haluaisi, että Ahvenanmaa olisi Venäläisten hallussa. Kyllä sitä ihan tosissaan yritettäisiin loppuun asti takaisin saada.
 
Venäjän pintalaivaston tehtävä lienee Pietarin suojaaminen, nykyaikaiset meritorjuntaohjukset ja liitopommit tekevät avomerellä liikkumisen erittäin vaikeaksi tai täysin mahdottomaksi.
 
Ei suinkaan. Tulenkäyttöä edeltää maalin karkea löytäminen, tunnistaminen ja tarkka seuraaminen, mikään näistä ei ole triviaali tehtävä vaikka aseen kantama olisikin suuri. Suuria kantamia löytyy myös alusosastolta.
 
Tuossa vaiheessa lienee Ruotsia
Näinhän se varmaankin menisi. Siinä vaiheessa kun yrittäisivät vallata Ahvenanmaan olisi kyllä isomylly päällä. Suomi ei missään nimessä haluaisi, että Ahvenanmaa olisi Venäläisten hallussa. Kyllä sitä ihan tosissaan yritettäisiin loppuun asti takaisin saada.
Tuossa vaiheessa lienee Ruotsi varsin kiinnostunut konfliktista myös.
 
Ei suinkaan. Tulenkäyttöä edeltää maalin karkea löytäminen, tunnistaminen ja tarkka seuraaminen, mikään näistä ei ole triviaali tehtävä vaikka aseen kantama olisikin suuri. Suuria kantamia löytyy myös alusosastolta.

Itämeri on aika pieni lätäkkö, jos käytettävissä on todellista ISTAR-kykyä. Eri asia toki on, kenellä sitä on ja kenellä ei.
 
No ihan varmasti. Ja EU sekä NATO.
EU on pelkkä paperitiikeri. Sitä ei kannata edes mainita. Nato on se pelote mutta kuten viime aikoina ollaan saatu lukea, niin kovimmat nyrkit kohdistetaan aivan muualle. Meinaan brittien aikomusta lähettää armada tasapainottamaan voimatasapainoa Etelä kiinanmerelle.
Paras siis itse vaan varautua kaikenlaisiin skennaarioihin. Tottakai Svensonien kanssa yhteistyö A ja O.
 
Ja kuinka paljon tuostakin kalustosta voitaisiin keskittää meidän erikoissuhdealueellemme?

Tuohon kysymykseen vastaamiseksi pitäisi ensin tietää Itämeren laivaston tehtävät.

Päätehtävä lienee jotakin melko abstraktia, kuten Venäjän intressien suojaaminen toiminta-alueellaan. Mikä on Itämeren laivaston toiminta-alue? Kuuluuko siihen Itämeren lisäksi vaikka Pohjanmeri ja muita alueita? Tämän lisäksi heillä on kasa muita tehtäviä. Niistä keskeisin lienee Kaliningradin alueen suojaaminen. Mikä tahansa kriisi Itämeren piirissä sitoisi ison osan voimasta Kaliningradin meriyhteyksien suolaamiseen. Samoin Pietarin suunta ja varsinkin sinne suuntautuva meriliikenne tulisi suojata. Tanskan salmet täytyy olla myös korkealla tehtävissä, koska ainostaan niiden kautta pääsee muualle. Ei siten, että niitä pyrittäisiin valtaamaan, mutta tietoa on alueelta saatava ja Venäjän on näytettävä siellä lippua. Mitä vastuita Itämeren laivastolla on toiminta-alueensa ulkopuolella? Välimerellä on jatkuvasti kalustoa ja samoin aluksia osallistuu muihin kaukopurjehduksiin. Tuskin ne siellä huvikseen seilaavat.

Mahdollinen kähinä Suomea vastaan ei muuttaisi Itämeren laivaston päätehtäviä. Kuinka suuri osa toimintakuntoisesta aluskalustosta voitaisiin keskittää Suomea vastaan? Sanoisin, että prosenttiluku on varmasti alle 50. Mikä olisi käyttöaste? Aluksilla on perinteisesti hyvin korkea käyttöaste. Sataa prosenttia se ei kuitenkaan ole. Noilla vanhalla aluskalustolla edes lyhytaikainen 80 prosentin käyttöaste olisi varsinainen lottovoitto.

Täten voisimme laskea, että tuosta alusmäärästä saisi Suomea vastaan maksimissaan ja hyvin lyhytaikaisesti 40 prosenttia. (0,5 x 0,8) Jäljelle jäänyttä aluskalustoa tulisi täydentää ja huoltaa, joten todellinen määrä olisi vielä pienempi.
 
Venäjä on näytös luonteisesti siirtänyt moderneinta kalustoaan muualta Itämerelle ihan viime aikoina. Jos muualla ei tapahdu, niin meillä saattaisi olla vastassa varsin moderni merivoima.
 
Täällä näyttäisi oleva ihan mukavasti off-topicia joten laitetaan hieman spekulaatiota tulevasta Laivue 2020 tutkajärjestelmästä:

Thales Sea Fire näyttäisi sopivan hahmotelman mukaiseen muottiin korveteilla. 4 kiinteätä paneelia, Multi-band AESA.
 
Tuohon kysymykseen vastaamiseksi pitäisi ensin tietää Itämeren laivaston tehtävät.

Päätehtävä lienee jotakin melko abstraktia, kuten Venäjän intressien suojaaminen toiminta-alueellaan. Mikä on Itämeren laivaston toiminta-alue? Kuuluuko siihen Itämeren lisäksi vaikka Pohjanmeri ja muita alueita? Tämän lisäksi heillä on kasa muita tehtäviä. Niistä keskeisin lienee Kaliningradin alueen suojaaminen. Mikä tahansa kriisi Itämeren piirissä sitoisi ison osan voimasta Kaliningradin meriyhteyksien suolaamiseen. Samoin Pietarin suunta ja varsinkin sinne suuntautuva meriliikenne tulisi suojata. Tanskan salmet täytyy olla myös korkealla tehtävissä, koska ainostaan niiden kautta pääsee muualle. Ei siten, että niitä pyrittäisiin valtaamaan, mutta tietoa on alueelta saatava ja Venäjän on näytettävä siellä lippua. Mitä vastuita Itämeren laivastolla on toiminta-alueensa ulkopuolella? Välimerellä on jatkuvasti kalustoa ja samoin aluksia osallistuu muihin kaukopurjehduksiin. Tuskin ne siellä huvikseen seilaavat.

Mahdollinen kähinä Suomea vastaan ei muuttaisi Itämeren laivaston päätehtäviä. Kuinka suuri osa toimintakuntoisesta aluskalustosta voitaisiin keskittää Suomea vastaan? Sanoisin, että prosenttiluku on varmasti alle 50. Mikä olisi käyttöaste? Aluksilla on perinteisesti hyvin korkea käyttöaste. Sataa prosenttia se ei kuitenkaan ole. Noilla vanhalla aluskalustolla edes lyhytaikainen 80 prosentin käyttöaste olisi varsinainen lottovoitto.

Täten voisimme laskea, että tuosta alusmäärästä saisi Suomea vastaan maksimissaan ja hyvin lyhytaikaisesti 40 prosenttia. (0,5 x 0,8) Jäljelle jäänyttä aluskalustoa tulisi täydentää ja huoltaa, joten todellinen määrä olisi vielä pienempi.

Jotenkin näin itsekkin näen asian.

Kokeilen vain rakentaa päässäni tulevia keskusteluita varten, mikä meitä voi uhata mereltä. Ja miksi mieluummin 4 isoa kuin 7 pientä.
 
Back
Top