Laivue 2020

https://www.defmin.fi/ajankohtaista/tiedotteet?9_m=9696

"21.02.2019 14:30
Pohjanmaa-luokan korvetteihin ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
Puolustusministeri Jussi Niinistö on 21. helmikuuta 2019 valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen hankkimaan Laivue 2020 -hankkeen myötä rakennettaviin Pohjanmaa-luokan korvetteihin ilmatorjuntaohjusjärjestelmän (ITO20). ITO20-järjestelmä koostuu ESSM-ilmatorjuntaohjuksista (Evolved SeaSparrow Missile), laukaisinyksiköistä, varaosista, käytön edellyttämistä lisäosista sekä näihin liittyvästä ohjelmistokokonaisuudesta.

ITO20-järjestelmä asennetaan jokaiselle neljälle Pohjanmaa-luokan alukselle. Kaupassa hankittava ohjusmäärä ei ole julkista tietoa. Hankinta toteutetaan valtioiden välisellä kaupalla Yhdysvaltojen puolustushallinnolta ja sen arvonlisäveroton arvo on 83 miljoonaa euroa.

ITO20-järjestelmä on Pohjanmaa-luokan korvetin taistelujärjestelmän keskeinen osa. Ilmatorjuntaohjukset suojaavat aluksen omaa toimintaa sekä mahdollistavat muiden kohteiden tai joukkojen toiminnan suojaamisen. ITO20-järjestelmä lisää merivoimien kykyä osallistua tehokkaammin valtakunnalliseen ilmapuolustukseen sekä suojata tärkeitä kohteita. ITO20-järjestelmän lisäksi Pohjanmaa-luokan korvetteihin on jo hankittu Gabriel-pintatorjuntaohjusjärjestelmä ja torpedoasejärjestelmä. "
 
ESSM Block 1 on lievä pettymys
Block 1? Oletko varma? Ei ole toki DSCA:ssa erikseen mainittu, että olisi Block 2.

Katsotaan kummanlaiseen tilaukseen ilmestyy Suomi aikanaan osille. Joulukuussa vielä Saudit tilasi ykköstä kun vertailumaat osti jo kakkosta. Tosin LRIP eli varhaistuotantoerä.
https://thedefensepost.com/2018/12/...ed-seasparrow-missile-ess-long-lead-material/

This contract combines purchases for the U.S. Navy (43 percent), and for Canada, Australia, Germany, Norway, Turkey, the Netherlands, and Denmark under the NATO Sea Sparrow Consortium, the release said.
 
Viimeksi muokattu:
Eipä tuohon taida pystyä arvaamaan muuta kuin että mahdollisimman modernia ja suorituskykyistä pakettia kai pyydetään. Tarkempia tietoja sitten tippuu sitä mukaa kuin näitä valintoja julkistetaan.

Aegis on todellakin vaatinut isoja laivoja, mutta 40-50 vuotta on pienentänyt teknologiaa sielläkin puolella. Ei taida alkuperäisestä olla yhtään ruuviakaan samaa uusimpien asennusten kanssa? Myöhemmin nimen Aegis saanut projektihan polkaistiin käyntiin 1964 ja ensimmäinen Aegis-laiva USS Ticonderoga aloitti palveluksen 1983.

Faktatieto tästä olisi kivaa. Minulla kun on käsitys, että järjestelmä nimenomaan on ikivanha, vaikka tietysti aikanaan edistyksellinen. Esim. norjalaisten kertomukset, kuinka varaosia haetaan Ebaysta. Ja tällaiset taistelunjohtokeskukset:

1550785299000.png
1550785362200.png

Vrt. Type 45:

1550785577900.png
 
Hesarista. Lähiviikkoina tiedämme taistelujärjestelmän. Muurinen myös epäsuorasti vihjaa ESSMn kehittyneemmästä versiosta kiinnostuksen kohteena. Korkeusulottuvuus huomattavasti yli Umkhonton 8km.

”Korkeuskantamasta emme puhu, mutta se yltää huomattavasti korkeammalle kuin meidän nykyiset ohjusaseemme Merivoimissa”, kertoo Muurinen.

”Tämä on ohjus, jolla on laaja käyttäjäyhteisö. Olemme päättäneet hankkia järjestelmän, joka ei ole kehitystyön alla oleva tuote”, sanoo kommodori Janne Muurinen Merivoimien esikunnasta.

”Se on valmis tuote, jonka taustalla on todella pitkäjännitteinen testaus ja käyttöönottotoiminta eri maiden laivastoissa. Olemme ostamassa suorituskykyä, joka todistetusti toimii. Sillä on tietysti myös kehitysmahdollisuuksia.”

Taistelujärjestelmää koskevat neuvottelut ovat aivan loppusuoralla.

”Olemme tosi pitkällä siinä asiassa”, sanoo Muurinen.

”Uskoisin, että ihan lähiviikkoina päästään tiedottamaan asiasta.”

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006009658.html
 
Puolustusvoimat kertoi puoliaktiivisuudesta eikä hehkuttanut ohjuksen hakeutuvan itsenäisesti, kunhan tyrkätään siilosta ulos. Tietysti joku on voinut kirjoittaa tiedotteen Wikipedian pohjalta, mutta mutta...

Myös maininta käyttöiästä 2040-luvulle (eli selkeästi lyhyempi kuin itse aluksilla) viittaisi siihen suuntaan.
 
Kylläkyllä, en vaan tiedä tarvitaanko ohjuksesta tuohon eri versio? Wiki: "ESSM takes advantage of the latest missile guidance technology, with different versions for Aegis/AN/SPY-1, Sewaco/Active Phased Array Radar (APAR), and traditional target illumination all-the-way. "

Jaa-a, nyt mennään yli oman ymmärryksen. Tämän mukaan voisi päätellä että ESSM:stä on kaksi versiota, S-band Aegis-versio ja X-band APAR-versio.

https://www.jhuapl.edu/techdigest/TD/td2204/Frazer.pdf

Johns Hopkins APL on yleisesti aina hyvä lähde mitä tulee US Navyyn. Tuokin on hyvän oloinen kuvaus ESSM:n kehityksestä.
 
Myös maininta käyttöiästä 2040-luvulle (eli selkeästi lyhyempi kuin itse aluksilla) viittaisi siihen suuntaan.

Käyttöikä on toisaalta voitu saavuttaa ihan vain summaamalla toimitusvuodet ja esitteessä mainittu elinikä, joka usein kai on ~20 vuotta? Oli todellinen sitten kuinka paljon enemmän hyvänsä.
 
Jaa-a, nyt mennään yli oman ymmärryksen. Tämän mukaan voisi päätellä että ESSM:stä on kaksi versiota, S-band Aegis-versio ja X-band APAR-versio.

https://www.jhuapl.edu/techdigest/TD/td2204/Frazer.pdf

Johns Hopkins APL on yleisesti aina hyvä lähde mitä tulee US Navyyn. Tuokin on hyvän oloinen kuvaus ESSM:n kehityksestä.
En tiedä muista versioista, mutta on täysin oma ESSM versionsa Zumwalttia varten, jota ei voi ampua Aegiksella. Ja sitten Aegiksen, Aparin, ja Zumwaltin lisäksi on Aussit, joilla on ihan omat systeeminsä ESSM ohjuksen kanssa

Edit.
Significant software modifications are required to support the ICWI, transmit and receive link messages to the missiles. Standard Missile (SM)-2 IIIA and the ESSM slated for Zumwalt class require modified missile receivers, transmitters, encoders, decoders and a redesigned digital signal processor to work with the ship's system. These modified missiles will not be able to be used on Aegis class ships
 
En tiedä muista versioista, mutta on täysin oma ESSM versionsa Zumwalttia varten, jota ei voi ampua Aegiksella. Ja sitten Aegiksen, Aparin, ja Zumwaltin lisäksi on Aussit, joilla on ihan omat systeeminsä ESSM ohjuksen kanssa

Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen seikka, että mikähän lienee ESSM:n todellinen täydennettävyys muiden (lue: USN:n) varastoista? Voidaanko ohjuksia käyttää ristiin ja missä määrin?

The RIM-162A is designed for launch in the MK 41 VLS (Vertical Launch System) of AEGIS ships, with four RIM-162A missiles per MK 41 launch cell.
The RIM-162B is a version for use with the MK 41 VLS on non-AEGIS ships, and therefore lacks the AEGIS S-band uplink.
The RIM-162C and RIM-162D are derivatives of the RIM-162B, for use with the MK 48 VLS and MK 29 box-launcher, respectively.

http://www.designation-systems.net/dusrm/m-162.html
 
Meinaan kun on ollut käsitys, että "Aegis-kyky" on vaatinut aika isoja ja järeitä laivoja ja järjestelmiä.

Niin mitä tarkoitetaan "Aegis-kyvyllä"? Jos tarkoitetaan vain useamman maalin yhtäaikaista torjuntaa niin siihen ei tarvita Aegista vaan jo vanhemmat 'double-ender' ohjusristeilijät ja vastaavat pystyivät siihen. Aegis on taistelujärjestelmä johon on integroitu useampi eri sensori ja asejärjestelmä, eli nykytermein sensorifuusiota. Järjestelmän avulla voidaan käyttää laivan aseita keskitetysti ja optimaalisesti, kun aikaisemmin laivan asejärjestelmät toimivat kukin omalla tahollaan sen mukaan mitä tulenjohtoupseeri ehti määrätä saamansa suullisen tai karkean visuaalisen informaation perusteella, ja mahdollisesti saattoivat jopa häiritä toisiaan.

70/80-luvun tekniikalla Aegisin tyylinen hyvin monen maalin seuranta (järjestelmän piti pystyä selviämään jopa 100+ maalin tilanteista) vaati paljon tilaa: tutkat olivat isoja ja kolhoja, samaten tietokoneet, monitoreja (kuvaputki) vahtimaan tarvittiin monta äijää, kaikki em. tarvitsi paljon sähkövirtaa. Ei sellainen kovin pieneen alukseen mahtunut. Nykyään integroidut taistelujärjestelmät ovat vakiokamaa pienissäkin sota-aluksissa. Se ei silti tarkoita sitä että esimerkiksi LV2020 olisi uudemmasta tekniikastaan huolimatta Aegisin tasoa, koska pienempään alukseen mahtuvan sensorien koko & määrä & korkeus merenpinnasta on rajatumpi ja lisäksi taistelutilan tarkkailuun ja analysointiin on käytössä paljon pienempi määrä henkilöstöä. Mutta jotain samanlaisia ominaisuuksia sillä on.
 
En ymmärrä joitakin essm uutisointeja. Sanotaan että suurempi kantama.
Ohjuksen tärkein tehtävä on hoitaa laivaa lähestyvät meritorjuntaohjukset. Onko väliä osutaanko niihin 100m päässä vaiko 10km päässä? On toki, kaukoversio on kalliimpi ja helpommin häirittävissä. Lähiversio kun toimisi jopa valokuidulla, kuten torpedo tai tow.
 
En ymmärrä joitakin essm uutisointeja. Sanotaan että suurempi kantama.
Ohjuksen tärkein tehtävä on hoitaa laivaa lähestyvät meritorjuntaohjukset. Onko väliä osutaanko niihin 100m päässä vaiko 10km päässä? On toki, kaukoversio on kalliimpi ja helpommin häirittävissä. Lähiversio kun toimisi jopa valokuidulla, kuten torpedo tai tow.

Mitä luulet jos torjunta alkaa vasta lähellä ja yhtä aikaa kohti tulee esim. 4 ohjusta. Miten ehditään kaikki torjua valokuituleluilla? Homman pointti on nimenomaan se että torjunta alkaa mahdollisimman kaukaa (mielellään ammutaan alas/tuhotaan ne ohjuksia ampuvat koneet(tai laivat) ennenkuin pääsevät liian lähelle).
 
Mitä luulet jos torjunta alkaa vasta lähellä ja yhtä aikaa kohti tulee esim. 4 ohjusta. Miten ehditään kaikki torjua valokuituleluilla? Homman pointti on nimenomaan se että torjunta alkaa mahdollisimman kaukaa (mielellään ammutaan alas/tuhotaan ne ohjuksia ampuvat koneet(tai laivat ennenkuin pääsevät liian lähelle).
Mieti asia itse rauhallisesti ja loppuun saakka. Minä mietin vain sen mukaan, että vihollisen tankkeja ei torjuta 10km päästä.
 
Lähellä voisi käyttää laseria ohjaamiseen, jos valokuitu katsotaan leluksi. Kovasti Saab näihin leluihin panostaa.
 
Myös maininta käyttöiästä 2040-luvulle (eli selkeästi lyhyempi kuin itse aluksilla) viittaisi siihen suuntaan.

Hankittu kappalemäärä ohjuksia myös kielinee siitä, että mielessä on myöhempi lisähankinta uudempaa ohjustyyppiä. Siis ilmoituksessa kongressille mainittiin mielestäni 68 kpl ohjuksia, josta tulee neljälle alukselle jaettuna 17 kpl per alus. Kun yhden aluksen täysi tuliannos lienee 32 kpl, niin lienee selvää, että tässä vasta kokeiluerä ostettiin, kun ei edes yhtä täyttä latinkia saada kaikkiin aluksiin.
 
Back
Top