Lakot, tupot, pakkolait yms työmarkkinapuinti

Minuuttimiehen vuodatuksessa ei ollut kovin paljon sitä mihin minä uskon.

Siinä kiteytyi kuitenkin hyvin tämänhetkinen tilanne eli missä aatteellisella rintamalla juuri nyt mennään. Vaikka olenkin perinteinen koomuksen äänestäjä niin näen asiat juuri päinvastoin. EK:lla on nyt oma hallitus ja sitä myös härskisti hyödynnetään. Lopputuloksena on täydellinen ylilyönti joka tuottaa lyhyellä tähtäimellä pienen voiton mutta tulee Suomen taloudelle pitkässä juoksussa aivan helvetin kalliiksi. Ja taas kerran muistutan myös siitä että EK edustaa suurpääomaa eikä suomalaisia pk-yrittäjiä. Edut eivät todellakaan ole yhteneväiset.
 
Joo, kyllä Rannari on oikeassa. Kokkareiden taustavoimien (EK ja KKK) tarkoitus on vain ja ainoastaan niiden muutaman "oikean" henkilön ja suvun (tms) etu, ei Suomen eikä suomalaisten etu.
Nykytilanteessa erilaista entiseen on tämä Sipilän (ja siis hallituksen) voimakas asemointi työmarkkinaosapuoleksi ja ainoastaan em järjestöjen eli työnantajan puolelle.
Tällaista ei ole Suomessa ennen nähty.
 
Onhan tämä jo lähes surkuhupaisaa kun työntekijät kulkevat neuvotteluissa suunnilleen tarjoamassa rahojaan mutta työnantajapuoli etsii jatkuvasti syitä neuvottelujen kaatamiseen sikäli kun nyt alkujaankaan viitsii lähteä niihin mukaan. Nyt on käynnissä isompi manööveri työehtosopimusten painamiseksi taka-alalle ja työntekijöiden järjestäytymisvapauden rajoittamiseksi niin suppealle ettei sillä olisi enää mitään merkitystä. Mitäpä veikkaatte? Suostuuko työntekijäpuoli moiseen muutokseen sovinnolla vai alkaako jossain vaiheessa rytistä oikein kunnolla? Kun rytinä toden teolla alkaa tulee suomalaisia pienyrityksiä pahimmassa tapauksessa kaatumaan kuin heinää. Se on tosin EK:n vinkkelistä osastoa ihan sama. Ja kaikki tämä täysin turhaan kun haluja sopimiseen selvästi on ja vieläpä laajalla rintamalla.
 
Huomaa ettei elämän realiteetit ole kovin monelle kommentoijalle vielä auenneet.

Työ on hyödyke jota ostetaan ja myydään markkinoiden sanelemin hinnoin ja ehdoin. Kuten kaikilla hyödykkeillä, työlläkin pitää hinnan ja laadun olla tasapainossa; Jos hinta on korkea niin laadunkin pitää olla priimaa. Ostajan pitää saada rahalleen vastinetta. Ja tätä kaupankäyntiä ei käydä suomalaisten kesken, ei varsinkaan semmoisessa pöydässä jossa säännöt sanelee suomalainen ay-liike.

Suomi ei ole mikään umpio jossa me voimme keskenämme sopia asiat itseämme miellyttävällä tavalla jos haluamme pitää yllä nykyistä elintasoamme, me kun olemme täysin riippuvaisia ulkomaisista asiakkaistamme. Heille taas suomalaisuudella tai suomalaiilla ei ole yhtään mitään merkitystä.

Suomesta on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava määrä teollisia työpaikkoja. Olemassaolevia tuotantolaitoksia ajetaan hissukseen loppuun, uusia ei rakenneta. Suomeen ei haluta investoida. Miksiköhän?

AY-jäärä ja vasemmisto hirttää itseään "saavutettuihin etuihin". Mitään kiveen hakattuja etuja kuten lomarahoja, pekkaspäiviä, palkallisia rokulipäiviä yms. ei vaan kerta kaikkiaan ole, joka näin uskottelee, pettää itseään tai puhuu ketunhäntä kainalossa.

Vasen laita itkee että jos porvarille annetaan periksi niin rahat valuvat osinkoihin. Joo, mutta kannnattaisi mietiä mikä on sijoitustoiminnan ja omistamisen filosofia: Osinkojen maksaminen on merkki siitä että yritys ei itsekään usko että omistajien kannataa sijoittaa rahaa yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Osingot viestittävät että viekää rahanne muualle, ne ovat paremmassa tallessa jossain toisessa sijoituskohteessa. Jos taas yritys kasvaa, kehittyy ja tekee tulosta niin rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista eikä yhtiökokoukselle tulisi mieleenkään vaatia osinkoja.

Maailmalla on meinaan rahaa yllin kyllin etsimässä sijoituskohteita joista saa tuottoa tai jotka edes pitävät arvonsa. Koska raha virtaa Suomesta pois eikä Suomeen päin, jossain on vikaa. Markkinat eivät pidä Suomea luotettavana kohteena investoinneille.

En minäkään pitäisi maata jossa joku marginaalinen teamster-kopla voi valtapoliittisen pelaamisen vuoksi pistää käytännössä maan kauppasaartoon.

Kun työmarkkinat eivät jousta ja kuvitellaan että pekkaspäivät ect. ovat jotain Jumalan julistamia ihmisoikeuksia niin sitten joustot tapahtuvat pistämällä porukkaa pihalle. Työttömät tämän perseilyn viime kädessä maksavat mutta tämähän ei luokkasotaa käyvää vasemmistoa kiinnosta pätkän vertaa.

Pitää varmaan käydä jossain Kreikan tilanteessa ennen kuin järki alkaa palata suomalaisten päähän. Monelle ei palaa silloinkaan. Kun ajatus on hitsautunut kiinni siihen että kyllä herroilla rahaa on, eivät vaan piruuttaan sitä köyhille anna niin peli on näiden osalta pelattu.
 
pekkaspäivät ect. ovat jotain Jumalan julistamia ihmisoikeuksia
Ovat taistellen saavutettuja etuja, ihan samallalailla kuten Suomen maaperäkin on lunastettu vuodattamalla verta. Kirjoituksestasi päätellen olet siis myös valmis antamaan paloja Suomesta pois jos tilanne vaatii, eihän suomikaan ole jumalan julistama maa suomalaisille.
 
Jos joidenkin asioita hallitus on hyvin ajanut, niin se on MTK. Ei tosin mitään uutta.

Totta tämäkin.
Huomaa ettei elämän realiteetit ole kovin monelle kommentoijalle vielä auenneet.

Työ on hyödyke jota ostetaan ja myydään markkinoiden sanelemin hinnoin ja ehdoin. Kuten kaikilla hyödykkeillä, työlläkin pitää hinnan ja laadun olla tasapainossa; Jos hinta on korkea niin laadunkin pitää olla priimaa. Ostajan pitää saada rahalleen vastinetta. Ja tätä kaupankäyntiä ei käydä suomalaisten kesken, ei varsinkaan semmoisessa pöydässä jossa säännöt sanelee suomalainen ay-liike.

Suomi ei ole mikään umpio jossa me voimme keskenämme sopia asiat itseämme miellyttävällä tavalla jos haluamme pitää yllä nykyistä elintasoamme, me kun olemme täysin riippuvaisia ulkomaisista asiakkaistamme. Heille taas suomalaisuudella tai suomalaiilla ei ole yhtään mitään merkitystä.

Suomesta on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava määrä teollisia työpaikkoja. Olemassaolevia tuotantolaitoksia ajetaan hissukseen loppuun, uusia ei rakenneta. Suomeen ei haluta investoida. Miksiköhän?

AY-jäärä ja vasemmisto hirttää itseään "saavutettuihin etuihin". Mitään kiveen hakattuja etuja kuten lomarahoja, pekkaspäiviä, palkallisia rokulipäiviä yms. ei vaan kerta kaikkiaan ole, joka näin uskottelee, pettää itseään tai puhuu ketunhäntä kainalossa.

Vasen laita itkee että jos porvarille annetaan periksi niin rahat valuvat osinkoihin. Joo, mutta kannnattaisi mietiä mikä on sijoitustoiminnan ja omistamisen filosofia: Osinkojen maksaminen on merkki siitä että yritys ei itsekään usko että omistajien kannataa sijoittaa rahaa yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Osingot viestittävät että viekää rahanne muualle, ne ovat paremmassa tallessa jossain toisessa sijoituskohteessa. Jos taas yritys kasvaa, kehittyy ja tekee tulosta niin rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista eikä yhtiökokoukselle tulisi mieleenkään vaatia osinkoja.

Maailmalla on meinaan rahaa yllin kyllin etsimässä sijoituskohteita joista saa tuottoa tai jotka edes pitävät arvonsa. Koska raha virtaa Suomesta pois eikä Suomeen päin, jossain on vikaa. Markkinat eivät pidä Suomea luotettavana kohteena investoinneille.

En minäkään pitäisi maata jossa joku marginaalinen teamster-kopla voi valtapoliittisen pelaamisen vuoksi pistää käytännössä maan kauppasaartoon.

Kun työmarkkinat eivät jousta ja kuvitellaan että pekkaspäivät ect. ovat jotain Jumalan julistamia ihmisoikeuksia niin sitten joustot tapahtuvat pistämällä porukkaa pihalle. Työttömät tämän perseilyn viime kädessä maksavat mutta tämähän ei luokkasotaa käyvää vasemmistoa kiinnosta pätkän vertaa.

Pitää varmaan käydä jossain Kreikan tilanteessa ennen kuin järki alkaa palata suomalaisten päähän. Monelle ei palaa silloinkaan. Kun ajatus on hitsautunut kiinni siihen että kyllä herroilla rahaa on, eivät vaan piruuttaan sitä köyhille anna niin peli on näiden osalta pelattu.

Kummallahan meillä mahtaa olla pitempi kokemus kansainvälisestä myynnistä ja ostamisesta eli nimenomaan käytännön realiteeteista.

Teoretisoit, ja teet kuten Kangasharju, jonka mielestä suomalaisten palkkoja pitää verrata eteläafrikkalaisen työläisneekerin palkkaan eikä Saksaan tai Ruotsiin. Olet EK:n kriisitietoisuuslobbauksen uhri. Minä olen ollut ulkomailla ostajana, ja tunnen suomalaisen luokattoman surkeat kansainväliset myyntitaidot läpikotaisin. Se on aivan avainasia tässä maassa, mitä vientiin tulee. Numero yksi.

Vaikka me edelleen sosialisoisimme yrityksille lisää valtiollisia tukia, kuten viime aikoina on tavattu tehdä, niiden osaaminen ja johtajien johtamiskyky ei parane sillä yhtään. Aivan toinen asia ovat sitten nämä paperi-Ahoset, jotka pitäisi todellakin upottaa olkapäitä myöten järveen ja panna ämpäri päähän.

Konsultin näkökulmasta: Kaikki on suhteellista. Lomarahat pois - kotimaan matkailu eli yrittäminen menettää nekin rahat, jotka jäisivät tänne kulutukseen. Palkan sivukulut voisi taas poistaa yrittäjiltä kokonaan miljoonalta pienipalkkaiselta (kaikilta) jo sillä rahalla, mitä menee vuonna 2016 uusiin pakolaisiin.

Investoinneista. Saksa on Suomen suurin kauppakumppani ja Bayer Suomen kolmanneksi suurin yhteisöveron maksaja. Kyselyjen mukaan Suomen etuja saksalaisyritysten näkökulmasta ovat koulutuksen korkea taso, työntekijöiden osaaminen ja infrastruktuuri. Heikkoutena työlainsäädännön jäykkyys, verotus sekä talouspolitiikan huono ennustettavuus.

Koulutuksesta aiotaan sipilöidä reilusti pois.
 
Ajan kuluksi voitte perehtyä realiteetteihin investoijan näkökulmasta. Minä pidän mielelläni suomalaiset huipputyöntekijät, kunhan saan nuo pönöttävät keskinkertaisuudet vaihdettua oikeisiin johtajiin - tai sitten koulutettua edes uuden johtamiskulttuurin. Helvetti, olen nähnyt jo yhden kokouksen, jossa suunniteltiin tulevat kokoukset. Eli kokoustensuunnittelukokouksen.

http://www.dfhk.fi/fileadmin/ahk_fi...lanne_ja_tulevaisuudennaekymaet_2014_2015.pdf
 
Kabineteissa on aika lailla konsensus tästä: Suomi hävisi. Luottoluokitus voi laskea, valtionlainojen korot nousta, tuntuvia lakkoja tulee, ay-liike jättää lupaamansa palkkamaltin liittokierroksilla ja sen jälkeen tulee lisää lakkoja.

Investoijat tuntevat turvattomuutta.

Työnantajilla ei ehkä ollut alun perinkään halua sopia työmarkkinaratkaisusta. Edes joustava lomarahamalli ei kelvannut Häkämiehelle. Siinä lomaraha olisi laskenut työttömyyden lisääntyessä ja noussut hyvän työllisyyden aikana. Häkämies halusi koko ajan pakkolakeja kohti, ja nyt saa sitten aikaan pitkittyneen työmarkkinakriisin ja Piirainen varmaan jo hinkkaa öljyjä lakkoaseesta.

Saatanan tunarit.
 
Kovaa vauhtia tässä ollaan menossa kylmän kovaan luokkayhteiskuntaan, jossa jenkkien ja Saksan malliin työllä ei välttämättä tule enää toimeen. Köyhä tehköön montaa hommaa, parempituloiset viettäköön vapaitaan.
 
Huomaa ettei elämän realiteetit ole kovin monelle kommentoijalle vielä auenneet.

Työ on hyödyke jota ostetaan ja myydään markkinoiden sanelemin hinnoin ja ehdoin. Kuten kaikilla hyödykkeillä, työlläkin pitää hinnan ja laadun olla tasapainossa; Jos hinta on korkea niin laadunkin pitää olla priimaa. Ostajan pitää saada rahalleen vastinetta. Ja tätä kaupankäyntiä ei käydä suomalaisten kesken, ei varsinkaan semmoisessa pöydässä jossa säännöt sanelee suomalainen ay-liike.

Suomi ei ole mikään umpio jossa me voimme keskenämme sopia asiat itseämme miellyttävällä tavalla jos haluamme pitää yllä nykyistä elintasoamme, me kun olemme täysin riippuvaisia ulkomaisista asiakkaistamme. Heille taas suomalaisuudella tai suomalaiilla ei ole yhtään mitään merkitystä.

Suomesta on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava määrä teollisia työpaikkoja. Olemassaolevia tuotantolaitoksia ajetaan hissukseen loppuun, uusia ei rakenneta. Suomeen ei haluta investoida. Miksiköhän?

AY-jäärä ja vasemmisto hirttää itseään "saavutettuihin etuihin". Mitään kiveen hakattuja etuja kuten lomarahoja, pekkaspäiviä, palkallisia rokulipäiviä yms. ei vaan kerta kaikkiaan ole, joka näin uskottelee, pettää itseään tai puhuu ketunhäntä kainalossa.

Vasen laita itkee että jos porvarille annetaan periksi niin rahat valuvat osinkoihin. Joo, mutta kannnattaisi mietiä mikä on sijoitustoiminnan ja omistamisen filosofia: Osinkojen maksaminen on merkki siitä että yritys ei itsekään usko että omistajien kannataa sijoittaa rahaa yrityksen kehittämiseen ja kasvattamiseen. Osingot viestittävät että viekää rahanne muualle, ne ovat paremmassa tallessa jossain toisessa sijoituskohteessa. Jos taas yritys kasvaa, kehittyy ja tekee tulosta niin rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista eikä yhtiökokoukselle tulisi mieleenkään vaatia osinkoja.

Maailmalla on meinaan rahaa yllin kyllin etsimässä sijoituskohteita joista saa tuottoa tai jotka edes pitävät arvonsa. Koska raha virtaa Suomesta pois eikä Suomeen päin, jossain on vikaa. Markkinat eivät pidä Suomea luotettavana kohteena investoinneille.

En minäkään pitäisi maata jossa joku marginaalinen teamster-kopla voi valtapoliittisen pelaamisen vuoksi pistää käytännössä maan kauppasaartoon.

Kun työmarkkinat eivät jousta ja kuvitellaan että pekkaspäivät ect. ovat jotain Jumalan julistamia ihmisoikeuksia niin sitten joustot tapahtuvat pistämällä porukkaa pihalle. Työttömät tämän perseilyn viime kädessä maksavat mutta tämähän ei luokkasotaa käyvää vasemmistoa kiinnosta pätkän vertaa.

Pitää varmaan käydä jossain Kreikan tilanteessa ennen kuin järki alkaa palata suomalaisten päähän. Monelle ei palaa silloinkaan. Kun ajatus on hitsautunut kiinni siihen että kyllä herroilla rahaa on, eivät vaan piruuttaan sitä köyhille anna niin peli on näiden osalta pelattu.

Työntekijäthän tarjosivat neuvotteluissa erilaisia malleja niiden saavutettujen etujen leikkaamiseen mutta kun EK:lle ei kelpaa mikään muu kuin Suomen muuttaminen banaanitasavallaksi. Ruotsin mallia huudetaan mutta niin että poimittaisiin vain työnantajalle muutamat rusinat pullasta ja jätettäisiin kokonaisuuteen olennaisesti liittyvä työntekijöiden aseman vahvistaminen työpaikalla ja lainsäädännössä kokonaan tekemättä. Paikallista sopimista huudetaan mutta niin että kokonaisuuteen olennaisesti liittyvä työntekijöiden aseman parantaminen ( hallintoedustus ) jätettäisiin toteuttamatta. Tästä viimeksi mainitustahan jopa EK:n puudeli Sipilä älähti Häkämiehelle ihmetellen millaista mallia tämä oikein ajaa. Häkämies haluaa kyykyttää ja kurjistaa duunareita. Eikä ole väliä vaikka Suomen talous tulisi siinä sivussa raunioitettua. Pääomallahan ei ole isänmaata. Samoilla lämpimillä tapetaan valtava määrä pk-yrityksiä jotka elävät kädestä suuhun kotimaisesta kysynnästä. Pitää olla melkoinen kökköideologinen puusilmä jos ei näe viime päivien konfliktissa mitään muuta osapuolta kuin AKT:n/Piiraisen.

MItä pekkaspäiviin tulee niin nehän olisivat osa mahdollista työajan pidennystä. Pekkaspäivien saajat tekevät jatkuvasti muita pidempää päivää mikä kompensoidaan ns. työajan lyhennyksellä. Jos työaikoja pidennetään niin silloin luonnollisesti pekkasia tulee toisille vähemmän. Pitäisin kuitenkin kohtuuttomana jos työaikaa pidennettäisiin ainoastaan pekkaspäivät poistamalla jolloin 90% työntekijöistä jäisi muutoksen ulkopuolelle. Eikä sitä lyhennystä tarvitse välttämättä vapaapäivinä hoitaa. On myös täysin mahdollista jo nykyisillä sopimuksilla että lyhennysvapaita käytetään puskurina hiljaisemmille ajanjaksoille.

edit. typoja
 
Viimeksi muokattu:
Kai se pekkaspäivä-kateus tulee siitä kun työntekijä saa itse päättää milloin ottaa sen vapaaäivän. Ulkopuolisten silmissä näyttää siltä että joillain harvaan valituilla on enemmän vapaapäivä kuin muilla. Kai se olisi järkevämpää kuten Rannari sanoo, käytettäisiin pekkasia puskurina jota työnantaja hallinnoi.
 
Ne lyhennykset voi myös jakaa pidettäväksi viikoittain tai vaikka päivittäin. Tai sitten ne voi yksinkertaisesti korvata viikottaisena ylityönä. Erittäin joustava järjestelmä. Tiedän esimerkiksi metalliverstaan jossa kaikki ylityöt ja pekkaset yms pidetään aina tammi-maaliskuussa talviloman yhteydessä.
 
Kovaa vauhtia tässä ollaan menossa kylmän kovaan luokkayhteiskuntaan, jossa jenkkien ja Saksan malliin työllä ei välttämättä tule enää toimeen. Köyhä tehköön montaa hommaa, parempituloiset viettäköön vapaitaan.

Tuttavapiiriini kuuluu joitain yliopistossa taloutta opiskelleita ja nyt yritysmaailmassa työskenteleviä, joukossa on todella monta jotka ovat liputtaneet estoitta EK:n puolella ja jopa toivoneet vieläkin tiukempia leikkauksia juuri palkansaajien kukkaroihin. Käytännössä on toivottu Suomeen kaksia työmarkkinoita, jollain tapaa huolestuneena olen heidänkin keskusteluja seurannut ja kuinka tuntuu siltä ettei heillä ole realistista ymmärrystä siitä millaista elämää pienituloinen elää tai keskituloinen, jonka tulot ovat juuri ja juuri siellä keskituloisten puolella. Puheissa vilisevät termit "rajut palkkaleikkaukset" (tyyliin sairaanhoitajalle bruttona 1500 €/kk tai jopa vähemmän) ja "lakkoaseen poisto" (tukilakkojen kohdalla minustakin lakia tulisi kiristää tai rangaistusasteikkoa korottaa). Heidän mielestä lomarahat voi poistaa, samoin ilta- ja lauantai- sekä sunnuntailisät. Ajatus heillä on se, että jos menee alalle jolla tehdään töitä sunnuntaisin tai iltaisin niin se on oma ongelma, se on valinta - työpaikkaa kun voi vaihtaakin.

Korkeakoulutus tuo tietenkin etuja, se on ymmärrettävää, se jos on yrittäjä vaikuttaa näkökulmaan jonkin verran (mutta enpä usko, että pk-yrittäjä EK:takaan liputtaa). Näkökulmaerot monissa asioissa ovat niin merkittäviä, että herää epäilys ettei yhteisymmärrystä ole ihan heti saavutettavissa ja sen kavereideni/tuttujeni kohdalla huomaa, että onhan se todella vaikea ymmärtää pienituloisen arkea jos vuositulot pyörivät yli 75 000 eurossa. Kovemmasta verotuksesta huolimatta siinä palkkaluokassa joku parin tonnin poistuminen ei lopulta tunnu juurikaan, mitä tapahtuu jos samainen summa putoaa noin 25 000 euroa vuodessa ansaitsevalta - jälkimmäisessä tapauksessa se näkyy ensinnä kulutuksessa ja siinä ns. ylimääräisessä kulutuksessa eli matkustelu, hemmottelu tms. karsiutuu pois. Eli kulutus, joka usein hyödyttää myös kotimarkkinoita ja pk-yrittäjiä.

Jotenkin tuntuu, että Suomessa on tällä hetkellä niin moni asia päin peetä ettei tämä enää houkuttele asuinmaana ja olenkin ruvennut vakavasti miettimään muuttoa ulkomaille.

vlad.
 
Ikäni hoitoalalla vääntäneenä ja nyt yrittäjänä on pakko todeta jotain todella epämuodikasta.
Hoitoala ei ole erityisen raskas ala. Tällaista raskaan työn imagoa on saatu valheellisesti rakentaa jo vuosia ilman että kukaan on siihen kehdannut puuttua. Käytetty alan eettisyyttä kilpenä ja sitten luotu imago.
En tarkoita ettäkö hoitoala olisi jotenkin helppo. Tarkoitan että se ei ole sen raskaampi mitä perusduunarin työt muuten. Duunarin jotka tekevät ruumillista työtä. Tosin monet hoitajat eivät tee fyysistä työtä. Ne istuvat päivät pöytänsä takana.

Suurin ongelma on heikko kunto. Kyllähän vuodeosaston työ tuntuu poikkeuksellisen raskaalta jos ei kunto riitä. Muistan itsekin kun nuorena tein ensimmäisen vuodeosastopätkäni ja kyllä sitä ihmetteli. Sama se on monella muulla duunrialalla mutta ei ne valita kokoajan kuinka raskas työ on ja ruinaa sillä verukkeella etuja jotka tuhoavat kilpailukyvyn. Hoitajien on todella vaikea pyytää mitään niin kauan kun meillä on ilmainen ja julkinen terveydenhoito.

Nämä Sari sairaanhoitajan korotukset oli muuten Häkämiehen käsialaa. Jolla se Kokoomuksen ideanikkarina huijasi kansaa luulemaan kokoomusta työväen puolueeksi. Nyt Häkämies ja samat kumppanit jotka silloin tuhosivat suomen kilpailukykyä, istuvat Ek:ssa vaatimassa kilpailukyvyn nojalla heikennyksiä. Hullu maailma. Tosin Häkämieshän ei välitä kilpailukyvystä. Vaan tiettyjen tahojen rikastumisesta.. Mitä mahtaa pojat tällä kertaa keksiä.

12279161_965204423540218_1081818230285906255_n.jpg
 
Siivousala ei ole tuttua, mutta hoitoala on. En kykene tunnistamaan mistä puhut. Haluatko avata ryöstöviljelyä?

Mielelläni. Eli yksinkertaisesti laitetaan niin reipas työkuorma että siitä juuri ja juuri selviää - jonkun aikaa. Parin vuoden sisällä työntekijä palaa loppuun ja lähtee firmasta (tai jää sairaseläkkeelle). Sitten palkataan uusi. Lähisukulaiseni oli töissä henkilöstöpäällikkönä hoitoalan yrityksessä länsirannikolla. Kun hän huomautti johtajattarelle että työntekijöitä eroaa todella paljon, johtajan vastaus oli tyly. "Entäs sitten? Kyllä hoitsuja aina riittää." No en tiedä riittikö, jonkun ajan päästä sukulaiseni lähti sitten itse lafkasta etsimään järkevämpää alaa. Siivousfirmoissa työskentelevät tuttavani ovat kertoneet samanlaisesta meiningistä - ja näenhän tämän itsekin että työpaikalla käyvä siivooja on harvoin kovin pitkään sama henkilö. Viimeistään muutaman kuukauden päästä tulee uusi joka pitää perehdyttää, ei tiedä mistä siivota, tuskailee aikataulun kanssa jne. Mikä ylläri, siivousala valittaa työvoimapulaa. Hämmästyttävää kyllä, ilmeisintä ratkaisua ongelmaan ei oteta esille: tarjotkaa enemmän palkkaa niin eiköhän hakijoita rupea tulemaan.

Nähdäkseni usein tämän ilmiön taustalla ei välttämättä ole pahantahtoinen ahneus - tai kyllä sitäkin esiintyy, lähinnä isoissa, ylikansallisissa ketjuissa - vaan se että yrittäjä on tyypillisesti ns. työhullu, joka rakastaa sitä että saa painaa pitkää päivää. Sitten kun hän palkkaa väkeä, hän hämmästyy kun työntekijät eivät jaakaan hänen työetiikkaansa. Hän ei voi ymmärtää etteivät kaikki jaksa, pysty tai halua tehdä raskaita, ylipitkiä päiviä. Sitten valitetaan ihmisistä "jotka eivät sovi alalle". Jossain välissä sitten löytyy joku tehokas, motivoitunut työntekijä niin johtaja ilahtuu ja pistää tälle lisää työtaakkaa kun työntekijä on niin tehokas - sillä seurauksella ettei työntekijä enää jaksakaan vaan palaa loppuun ja johtaja menettää "sen hyvän työntekijän" johon hän sentään saattoi luottaa.
 
Huomaa ettei elämän realiteetit ole kovin monelle kommentoijalle vielä auenneet.

Työ on hyödyke jota ostetaan ja myydään markkinoiden sanelemin hinnoin ja ehdoin. Kuten kaikilla hyödykkeillä, työlläkin pitää hinnan ja laadun olla tasapainossa; Jos hinta on korkea niin laadunkin pitää olla priimaa. Ostajan pitää saada rahalleen vastinetta. Ja tätä kaupankäyntiä ei käydä suomalaisten kesken, ei varsinkaan semmoisessa pöydässä jossa säännöt sanelee suomalainen ay-liike.

Suomi ei ole mikään umpio jossa me voimme keskenämme sopia asiat itseämme miellyttävällä tavalla jos haluamme pitää yllä nykyistä elintasoamme, me kun olemme täysin riippuvaisia ulkomaisista asiakkaistamme. Heille taas suomalaisuudella tai suomalaiilla ei ole yhtään mitään merkitystä.

Suomesta on kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava määrä teollisia työpaikkoja. Olemassaolevia tuotantolaitoksia ajetaan hissukseen loppuun, uusia ei rakenneta. Suomeen ei haluta investoida. Miksiköhän?

En väitä tietäväni varmasti miksi, mutta tiedän ainakin miksi ei: vastoin yleisesti luultua, syy ei ole Suomen teollisuuden huono kilpailukyky. Vertailu Ruotsiin kertoo, että keskimääräinen kustannustaso on täällä alhaisempi. Tätä kertovat myös palkkakehitystilastot. Vuosina 1990-2013 Ruotsin keskimääräinen palkkataso nousi 1.6% vuodessa - lähes tarkalleen sama kuin Suomessa (1.64%).
 
Työnantajilla ei ehkä ollut alun perinkään halua sopia työmarkkinaratkaisusta.

Miksi olisi? Koko ajanhan oli tiedossa että jos yhteiskuntasopimus kaatuu, niin Sipilä toteuttaa kaiken kuitenkin pakkolailla. Ei varsinaisesti kannusta rakentavaan keskusteluun...

Konsultin näkökulmasta: Kaikki on suhteellista. Lomarahat pois - kotimaan matkailu eli yrittäminen menettää nekin rahat, jotka jäisivät tänne kulutukseen.

Kyllä, näin käy. Joku aika sitten Suomen Kuvalehdessä oli debatti työajan pidennyksestä, puolesta ja vastaan. Keskustelu kääntyi kulutustottumuksiin, ja työajan pidennyksen puolestapuhuja sanoi että "Kyllä minä ainakin kulutan ihan mukavasti vaikka minulla onkin nyt niin paljon töitä että en ehdi kaupoissa käydä! Nettikaupoistahan pystyn tilaamaan mitä vain!" Hoksasi sitten heti perään että "niin ne kaupat ovat kyllä ulkomaisia...mutta Suomeenhan voitaisiin perustaa uusia nettikauppoja!"

Kuten aikaisemminkin sanoin, Sari Sairaanhoitajan tai Paavo Putkimiehen kyykyttäminen ei ole ratkaisu kilpailukykyongelmaan. Se johtaa vain kotimaisen kysynnän heikkenemiseen ja sitä kautta deflaatioon. Kaikki häviävät. On harhaluulo kuvitella että "ehkäpä Suomesta ei lakkauteta taas paperitehdasta kun leikkaamme palkkoja 0.8%." Sillä ei ole pätkänkään väliä onko Suomen palkkatasoindeksi 100 vai 99.2 kun tarjolla tuotantoon on maa jossa palkkatasoindeksi on 30.
 
Viimeksi muokattu:
Suomalaisista nettikaupoista pitää muuten vielä mainita sen verran, että esim Saksassa alv on 19%. Arvatkaapa kummasta kannattaa elektroniikka tilata?
 
Back
Top